hauskaa?1nfjh

hj mk

Neljä itäsavolaista miestä tuomittiin perjantaina Savonlinnan käräjäoikeudessa 13-vuotiaan tytön törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Lisäksi viides saman lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistynyt 17-vuotias nuorukainen tuomittiin 10 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.

Miehet olivat kahtena eri päivänä runsaan viikon välein viime vuoden joulukuussa houkutelleet tytön käytössään olleisiin asuntoihin, juottaneet hänet juovuksiin ja käyttäneet törkeästi seksuaalisesti hyväkseen.

Punkaharjulainen 19-vuotias Niko Kalle Antero Partanen tuomittiin yhteensä 2 vuoden ja 11 kuukauden vankeuteen. Tuomiota pidensi seksirikoksen lisäksi tehdyt pahoinpitelyrikokset ja nyt täytäntöön pannut aiemmat ehdolliset tuomiot.

Punkaharjulainen 30-vuotias Asko Tapio Ruuskanen sai 2 vuotta ja 7 kuukautta vankeutta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hänenkin rangaistustaan pidentää mm. aiemmin ehdollisena tuomittu rattijuoppous.

Myös 19-vuotias punkaharjulainen Joonas Miikael Makkonen sai 2 vuoden ja 7 kuukauden tuomion lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hänen tuomioonsa yhdistettiin myös aiemmat varkaus- ja vahingontekorikoksista annetut ehdolliset tuomiot.

20-vuotias punkaharjulainen mies sai vielä ehdottoman 1 vuoden ja 4 kuukauden vankeusrangaistuksen samasta seksirikoksesta. Ehdollisen tuomion sai tekohetkellä 17-vuotias lapsen seksuaalinen hyväksikäyttäjä.

Miehet olivat olleet olleet kaikki sukupuoliyhteydessä 13-vuotiaan kanssa. Lisäksi he olivat saaneet lapsen suostumaan erilaisiin erittäin nöyrryttäviin ja halventaviin seksileikkeihin.

Tyttö oli itse kertonut lääkäreille ja viranomaisille tulleensa toistuvasti raiskatuksi, mutta oikeudessakin kuullun todistajan mukaan tyttö olisi "ainakin 90-prosenttisesti" suostunut seksiin.

Käräjäoikeus hylkäsikin syytteet törkeistä raiskauksista ja antoi tuomionsa vain lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Oikeudenkäynti tapahtui suljetuin ovin ja osa aineistoakin julistettiin salaiseksi. Poikkeuksellisesti käräjäoikeus julkisti kuitenkin varsin laajat kuvaukset siitä, miten 13-vuotiasta lasta hyväksikäytettiin.

13

3513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huhhuhhuhhuh

      on äijät saanu tuoretta ja tiukkaa tavaraa! :P Tuskimpa siinä on sen kummempaa väkivaltaa ja pakkoa käytetty.Mutta laki nyt sanoo mitä sanoo.

      • sivullinen...

        ...paskiainen...


    • saaneet opetuksen

      Olihan joukossa joku kolmekymppinenkin...kertoo paljon heistä, että juotetaan 13v. tyttö känniin.

      Pojat on ajatelleet, että kun juotetaan se känniin ja käytetään hyväksi niin ei se uskalla mitään sanoa tai jos sanoo, niin ei sitä kukaan usko kuitenkaan. Pidetään vaan "lutkana" tms.

      Nykyiset rangaistukset kun on niin lieviä, monet ehkä ajattelee, ettei syytökset edes mene läpi oikeudessa. Eli huoletta voi toimia noin.

      Ihan oikein tollaselle pohjasakalle. Oppiipahan että teoista rangaistaan. Ei varmaan uskonut saavansa linnaa. Tuntui varmaan "hauskalta" jutulta josta ei jää kiinni. Yleensä sitten kuitenkin jää.

      • Anonyymi

        Laita mikä faceprofiili. Nykyään


    • mitähelvettiä

      vanha keskustelu mutta osaisko kukaan kertoa tästä enempää ? tai linkittää jotain lehtijuttua ?

    • Anonyymi

      Mistä tämän face profiilin löytää???

      • Anonyymi

        Asuuko yhä punkaharjulla..
        Onko vielä samanlainen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asuuko yhä punkaharjulla..
        Onko vielä samanlainen

        Laita yv. Mulle on tälle asiaa


    • Anonyymi

      Laittakaa fb profiili niinlöydän lastennusijan

      • Anonyymi

        Laittakaa tämän pedarin fb mulle.
        Mä hoidan asian.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laittakaa tämän pedarin fb mulle.
        Mä hoidan asian.

        Muutaman vuoden myöhässä


    • Anonyymi

      Se osoite kiitos.

    • Anonyymi

      Tapahtui vuonna 2005. Lasketaanko nämä itäsuomalaiset myös lestoiksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En minä alussa sua pitänyt kauniina

      Mutta nyt olet silmissäni maailman ihanin nainen. En edes käsitä, mitä tapahtui. Pikkuhiljaa muutuit silmissäni haluttavimmaksi naiseksi koko maailmas
      Tunteet
      190
      2246
    2. Tämäkin vielä! Steppi suviseuroissa

      Nyt on maailmankirjat sekaisin, En ollut uskoa silmiäni. Selvänä teltassa lauloi muiden mukana.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      2181
    3. Voisitko mies kirjoittaa

      Jotain kivaa ja siten että tunnistaisin itseni varmasti? Ei ilkeilyjä..
      Ikävä
      51
      1104
    4. Kirjoitan sulle sydämestäni

      Syvin toiveeni on päästä kanssasi suhteeseen, saada tutustua sinuun ja että sinäkin tuntisit minut sellaisena kuin olen. Minulla on paljon rakkautta s
      Tunteet
      58
      842
    5. uskallatkohan laittaa

      Kerro jotain mistä sinussa pidän? Tunnemme toisemme riittävän hyvin tietääksemme toisistamme nämä asiat melko osuvasti.
      Ikävä
      36
      755
    6. Homseksuaaliksi syntyminen - vuosisadan sumutus?

      Tieteellinen fakta on ettei homoseksuaaliksi voi syntyä vaan homoseksuaaliksi ruvetaan. Tätä kylmää ja itsestäänselvää tosiasiaa ei aivan viime vuosik
      Luterilaisuus
      255
      750
    7. Meillä on vain telepaattinen suhde

      Tai siis mulla suhun. Yksipuolinen se on, ja romanttinen kaikesta huolimatta. Mielikuvitus korvaa sen, mitä ei koskaan ollut.
      Ikävä
      61
      709
    8. Ei tiemme enää kohtaa

      Joten älä odota, että ilmestyisin elämääsi. Se, mitä on tapahtunut on mennyttä, eikä sitä enää saa takaisin. Voi olla, että et näe minua pitkään aikaa
      Ikävä
      69
      699
    9. Body count

      Sanotaan että miehellä tulevaisuus ratkaisee ja naisella menneisyys kun etsitään oikeasti vakavaan parisuhteeseen toista. Jos naisella paljastuu oleva
      Sinkut
      238
      687
    Aihe