Pakko kommentoida noihin kirjoituksiin. Alkuperäinen viestini meni jo menojaan kun palsta täytyy muusta kahden rivin itsesäälipupusta. Harmi, että niin moni suunsoittaja ryhty ketjuun ja ketju paisui ja nyt jo siirtyi kakkossivulle. Tuskin sinne enää tulisi edes niitä fiksuimpia kommentteja tai lukuja. Vetääköhän tämä hyökkäys roskaa puoleensa?
Mitä on hyvä keskustelu?
Käytän elämäni aikana omaksumiani sanoja kuten ne olisivat mitä tahansa sanoja. Minulla ei ole käsikirjana mitään sivistyssanakirjaa. En viljele sivistyssanoja. Jos on vaikeaa lukea, niin se on voi voi. Kysymys ihmismäärästä ei ollut retorinen vaan pohdiskeleva. Kaiken kaikkiaan on vaikea kuvailla näitä tapahtuneita tilanteita kohtalaisella ajalla. En tunteja kuitenkaan halua tälle asialle uhrata.
Se mitä Immeinen kirjoitti, että älykkyys eri korreloi ulkonäön kanssa, on täyttä puppua. Tyypillistä taivaanrannanmaalarin ajattelumallia. Ajattele ääripäitä down syndroomainen - nasanörtti. Etkö mitään stereotypioita voi nähdä? Samalla tavoin muistakin ihmisistä paljolla aiemmalla kanssakäymisellä voi arvuutella luonnetta. Ja uuden ihmisen kanssa nimenomaan keskustelun voi aloittaa vain kuten kerroin tietystä koko ryhmän näkökulmasta! Mistä minä voisin etukäteen tietää yksilölliset arvot! Olet hassu. Käänsit kaiken ihan täysin päälaelleen! Enkä halua lukea mitään taviskielen oppikirjaa, ei ole aikaa. Paljon fiksumpaa kirjallisuutta on kirjastot täynnä. Ehkä ala koskettaa sinua, onneksi olkoon! "Älykäs25?" kirjoitti, että turhaa tiedettä on paljon ja siinä hän oli oikeassa, mutta muuten hänkin kirjoitti satuja. Ekassa kappaleesse antoi minulle näytteen mitä on dualismi ja jo neljännessä kappaleessa keskittyi ylistämään yksinhuoltajia.
Eikä tämä hyökkäävä tekstini luonnollisesti vähennä älykkyyttäni, ainostaan provosoiduin kun tulee niin paljon höttöä tänne. Ja olen hyvin varma, että kaikkien teidän kanssa olisin mielestänne vähintään "ihan mukava". Kukaan ei teistä ajattelisi minusta kuten nyt, mutta en vain osaa sitä puolta tuoda kirjallisesti esille täällä ja nyt. Myöskään itsekritiikkiä ei puutu taikka itsevarmuutta ole liikaa. Ylimielinen olen toisinaan asioita kohtaan, jotka ovat objektiivisesti päin pyllyä. Ja taas voidaan alkaa saivartelemaan mitä minun objektiivisuuteni on.
Ihmetysku & Immeinen & Älykäs25?
9
707
Vastaukset
- Nainennnnnnnnnnnn
Mielestäni ulkonäön perusteella pystyy jo melko pitkälle päättelemään ihmisen koulutustason ja sosiaalisen taustan. Tarkkailemalla henkilön käytöstä tämä ensimmäinen pelkkään ulkonäköön perustuva havainto vielä tarkentuu.
Erityisen hyviin tuloksiin pääsee kun arvioi pohjiosmaalaisen väestön koulutus- ja sosiaalitaustoja.
Jos vastassa on muun maanosan ihmiset niin homma vaikeutuu. Tuskin pääsisin samoihin tuloksiin Japanilaisten tai vaikkapa itsevarmojen Amerikkalaisten kohdalla.
Kyllä ulkonäön perusteella voi tehdä päätelmiä henkilön em. taustoista. Jollakin tavalla ne ovat yhteydessä, mutta en tiedä ovatko korrelaatio-testit parhaimpia selvittämään tätä yhteyttä.- minä olen
Olet ihan oikeassa. Minulle vietnamilainen työkaverini kerran kertoi, että ei erota pietarilaista naista ja helsinkiläistä naista. En ole enää tässä työssä, mutta silti asia jäi mieleen. Tosiaan, en minäkään laosilaista erota Ho Chi Minh -kaupungin kauppiaasta, mutta kuulemma se on hänelle ihan selvä ja nauroikin vielä hassulle asialle. Minä taas kyllä tunnistan pietarilaiset kasvot hyvin helsinkiläisistä. Joskus voisi olla vaikeaa, mutta lähes aina se onnistuu.
- kirsten.
Olen ymmärtänyt, että Downin syndrooma on kehitysvamma, josta ulkonäkö ja alentunut älykkyys johtuvat. Eli tässä tapauksessa ulkonäkö ei ole seurausta älykkyydestä vaan kehitysvammasta. Downin syndroomahan tarkoittaa sitä, että henkilöllä on ylimääräinen kromosomi (ks. esimerkiksi Wikipediasta lisää). Eli valitsit todella onnettoman surkean esimerkin väitettäsi tukemaan :D
- minä olen
"Eli tässä tapauksessa ulkonäkö ei ole seurausta älykkyydestä vaan kehitysvammasta."
En ole väittänytkään. Tarkoitin, että älykkyysvaje on seurausta kehitysvammasta.
Sinäkään et kyllä perustellut liiemmin mistä olet ideasi ammentanut. Esitit samanlaisen väitteen kuin minä ja ilman perusteluja. Se, että minulla on stereotypiat ja olen ne oikeiksi hyvin monesti todennut, ei vaadi pitkiä perusteluja. Tunteen asia. Sinä taas esitit väitteen, joka tulisi voida perustella. Yritit kumota tieteellisesti tuntemukseni. Tätä samaa ulkonäön perusteella tapahtuvaa luokittelua toteuttavat hyvin monet tuhannet muutkin. Poliisikin lähestyy eri tavalla erilaisia kasvoja. Etkä perusteluihin pysty kun et ole alan tutkija. Siis miten voisi muka olla varma, että downilaisessa on kyse ihan muusta ulkoisesti havaittavasta älykkyyden vajeesta kuin mitä "terveillä" hölmöillä?
- ihan
yksinkertaisesti olet vain tylsä.........................
- Älykäs25?
Yritän nyt selventää minun saamaani kritiikkiä. Siis tarkoitatko että puhuin itseäni jotenkin pussiin, kun ensin kerroin näkemykseni dualismista ja sitten kehuin yksilöä, joka sattuu olemaan yksinhuoltaja? Onko tämä mahdotonta? Mikäli on, niin perustele kantasi minulle. Itse en ristiriitaa näe. Vai oliko kyse jostakin tunnetason kommentista, josta en saa otetta?
Immeisen kommentista haluan sanoa, että olen itsekin lukenut "Viestinnän vallassa". Se ei ole taviskielen oppikirja, vaan käsikirja viestintätieteille. Ihan kohtuullinen teos. Mikäki haluat avartaa näkökulmiasi, niin kohtuullinen viestinnän opiskelu (ja sitä kautta syntyvä kritiikillinen asennoituminen ympärillä tulvivia viestejä kohtaan) ei olisi lainkaan pahasta. On hyvä nähdä kausaalisuhteet jo viestinnän tasollakin. Viesteillähän me kukin kuitenkin itseämme ilmaisemme. Itse olen lukenut tiedotusopista perusteet. Hyödyksi oli, vaikkakaan omaksi erikoisalakseni en valinnut.
Tässä vaiheessa keskustelua voin sinulle paljastaa, että olen "räpsysilmä", kuten joltakin vastaajalta jossakin vastasit. Harmillista, mutta minuun ei älykkyytesi, perustelemattomat kommenttisi tai tapasi ilmaista itseäsi ole tehnyt vaikutusta. No, etpä sinä yrittänytkään minuun vaikutusta tehdä.
Toivon todella, että et arkielämässä provosoidu yhtä helposti. Ainakin minulta saamasi kommentit ovat mielestäni olleet asiallista kritiikkiä, josta ehkä kannattaisi ottaa vinkkiä, koska sinähän kaipaat jotakin mitä sinulla ei ole -naisseuraa. Minä olen nainen, joten anna minulle luottamusta edes siinä, että sinua paremmin tiedän, mitä naiset mieheltä toivoo. ;)
Nyt pitää kiitää, niin jätän kommentoinnit kesken. Hyvät jatkot, kaikesta huolimatta!- minä olen
Kirjoitat huomattavasti paremmin tällä kertaa. :)
- ilmeisen tyhmä
Kerronpa sitten muutamalla sanalla itsestäni..
Olen nainen, yrittäjä ja yksinhuoltaja. Työni puolesta kuljen jakkupuvussa ja huoliteltuna mutta vapaalla tyylini on enemmän goottivaikutteinen ja jos illanviettoon lähden, on hiuksetkin kohtalaisen pystyssä. Kropassa näkyy, etten ole enää parikymppinen, mutta kelpo runko se on vieläkin. Kasvojani on aina sanottu kauniiksi ja takapuoli kuulema on jumalainen. Itse olen asiasta jokseenkin eri mieltä, mutta niinhän me naiset aina. Ilmeisesti älykkyyteni vaihtelee sitten vuorokaudenaikojen (ja sen olenko töissä vai vapaalla) mukaan. Tässä täytyy ottaa sitten myös huomioon se, kuka määrittelee kauneuden ja rumuuden, koska ihmisillä on varsin vaihtelevia kauneuskäsityksiä.
Älykkyys EI korreloi ulkonäön kanssa, vaan jostain syystä ihmisillä on taipumus pitää toisinaan hyvännäköisiä ihmisiä älykkäämpinä ja uskottavampina. Tämä taas ei päde blondi-povipommeihin, joten tuo minunkaan yleistykseni ei toimi. Usein myös ns. rumaa pidetään vähemmän älykkäämpänä, kuin hän todellisuudessa on, tähän olen syyllistynyt itsekin. Jos nämä asiat - ulkonäkö ja älykkyys - kulkisivat käsikädessä, niin silloinhan ihmisistä älykkäimmät löytyisivät hyvärunkoisten, itsestäänhuolehtivien pikkupissisten joukosta.
Mikähän yleensäkin oli alkuperäisen keskustelunavauksesi tarkoitus? Haukkua naiset liian tyhmiksi sinulle, vaiko aidosti tiedustella, mistä älykkäämpää naisseuraa voisi löytää? Vai oliko vain näin, että podet huonommuutta useiden naisten annettua sinulle pakit ja tällätavoin yrität paikkailla kolhittua itsetuntoasi?
Olet 26-vuotias, eli kohtalaisen nuori vielä, eikä elämä ole ehtinyt opettaa sinua vielä tavoille. Laajenna näkemystäsi ja lakkaa katsomasta muita ihmisiä alaspäin, niin huomaat maailman olevan paljon mukavampi paikka olla ja elää.
Sitten voisit hieman pohtia älykkyyttä käsitteenä ja sen olemusta. Puhut politiikasta ja vetyautoista.. Mitä ihmettä se kertoo ihmisen älykkyydestä, millaiset ovat kiinnostuksenkohteet? Sanoisin, että sinulla on mennyt puurot ja vellit sekaisin. Kyllä minäkin olen kiinnostunut politiikasta ja olen jopa seurannut edesottamuksia vetyauton kehittelyssä ja rassannut omia aivosolujani vedyn jakeluun liittyvillä ongelmilla jne. MUTTA ei minua kiinnosta keskustella noista asioista uuden tuttavuuden kanssa, varsinkaan, jos on kyse mahdollisesta tulevasta elämänkumppanista. Kyllä minua kiinnostaa huomattavasti maanläheisemmät asiat, ne, josta arki koostuu, toisen henkilökohtaiset ominaisuudet ym.
Peräänkuulutat hyvää keskusteluakin.. eli haetko siis tieteellistä debattia, vaiko todella keskustelua? Ne ovat kaksi eri asiaa, eikö vain? :) Hyvä keskustelu on dialogia, jossa osapuolet ymmärtävät toisiaan, eikä kumpikaan pyri "selättämään" toista, vaan aidosti nauttii omasta ajatusjuoksustaan keskustelun kuluessa ja kokee mielihyvää siitä, että vastapuoli ymmärtää sanomansa ja esittää kenties oman näkökantansa asiaan. Hyvän keskustelun jälkeen olo ja mieli ovat hyvät ja tuntee saaneensa jotain uutta. Se ei välttämättä ole keskustelukumppanilta saatua, vaan se voi olla myös omien ajatusten myötä keskustelussa syntynyt ahaa-elämys. Hyvä keskustelu voi olla myös hulvatonta huulenheittoa, täynnä piilomerkityksiä, jotka kuitenkin osapuolet ymmärtävät. Hyvä keskustelu voi olla verbaalisesti varsin alkeellinen, jos se käydään esim. lapsen kanssa, mutta yhtälailla keskustelu voi olla hyvä.
Todennäköisesti minä näen älykkyyden hieman eri tavalla kuin sinä, minä näen älykkyyden monien eri asioiden summana, eikä sosiaalisen älykkyyden osa siitä ole todellakaan pieni ja vähäpätöinen. Se on nimittäin se älykkyydenala, joka on kaikkein tärkein elämässä ja ihmissuhteissa menestymisen kannalta.
Ainiin ja se minun koulutustaustani: peruskoulu :D
P.S. Miten ollaan objektiivisesti päin pyllyä? - Nimetön
Tottakai näiden kirjoitusten täytyy olla provosoivia, miten muuten ihmisiä saa ajattelemaan. Ja toisaalta positiivista suuntaan tai toiseen on pieni aivojumppa. Siteeraan yhtä ystävääni, 'pääasia on, että herättää tunteita'.
Suomesta puuttuu keskustelukulttuuri, asioista puoleen ja tosenn käydään debaattia. Puolesta ja vastaan suurellakin intohimolla - lopuksi paiskataan kättä hyvän keskustelun päälle. Täytyy haukkua, mollata. Ei siis pelkästään tämän topiikin suhteen.
Topiikin aloittajalle - muistelee hymyillen omia suuria ajatuksia, teorioita, periaatteita. Joista valitettavasti on osittain joutunut luopumaan elämän ja käytännön opettaessa. Elämä ei ole yksiselitteistä, teorioita ei aina voi soveltaa käytäntöön. Missä olisi haaste kaikesta? Sen jälkeen elämä olisi kaavoin laskettavaa.
:) Räpsyripsenä, hyvinsäilyneenä, outona 'älykkönä' kauneus ja älykkyys on kaksi eri asiaa. Mutta ihmisen hoksottimet huomaa katseesta ja ensimmäisistä sanoista. Yliopistolla on homssuisia, liian harvoin peseytyviä neroja, jotka voisivat helposti mennä pultsarista. Heille ulkoinen maailma ei ole tärkeää. Tiede ja sen palo merkitsee kaikkea.
Idealistista on hyvä lähteä kasvamaan, ajatuksia viljellä. Niin ja se sielunkumppani löytää. Se onkin sitten haastavampi juttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245