Isot ikkunat, mahdottomiako?

Valoa kansalle

Hei. Arkkitehti on piirtänyt taloomme toivomustemme mukaisesti muutaman ison ikkunan joiden koko on noin 2500 mm x 1500 mm. Ikkunat ovat yhtä ruutua, ilman välikarmeja.

Eilen tapaamamme Fenestran-mies kertoi kuitenkin omana kantanaan, että noin isojen ruutujen valmistaminen ei ole mahdollista, eikä noin isoja ikkunoita ole mahdollista asentaa (mm. painon vuoksi). Eli ikkunat pitäisi jakaa karmeilla kolmeen osaan tai rakennuttaa ikkunoille teräskehikko ja jakaa ne alumiinilistoilla kahtia.

Olemme mielestämme nähneet isoja yhtenäisiä ikkunapintoja esim. messutaloissa. Lieneekö kenelläkään tietoa siitä, miten ne on toteutettu ja / tai mistä löytyisi sellainen ikkunantekijä, joka olisi valmis toimittamaan isot yhtenäiset ikkunapinnat ok-taloon?

18

14516

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saattaa saada

      unohda välin pesu.

    • tehtykin

      ...ja isompiakin, sekä avattavina että kiinteinä. Omat erikoispiirteensä tuon kokoisissa toki on.

      Katso
      http://www.hatrick.fi/
      yhteystiedoista paikkakuntasi edustaja ja kysele lisätietoja.

      Tammikuun Glorian koti-lehden kannessa ja artikkelissa s. 58 alkaen esimerkkejä.

      Pahoittelen jos mainostin, mutta suoraan kysymykseen suora vastaus.

      • miksi fenestran

        myyjä sanoi noin? kertoisko se jotain ikkunoiden laadusta ja kestävyydestä. ja tietysti myöskin monella välikarmilla oleva ikkuna on aina kalliimpi. 2200x2950 on isoin minkä olen myynyt ja ei mitään ongelmia. on maisema-ikkunana yhdellä "kesämökillä"
        tv ikkunamyyjä

      • Vanhempi suhari
        miksi fenestran kirjoitti:

        myyjä sanoi noin? kertoisko se jotain ikkunoiden laadusta ja kestävyydestä. ja tietysti myöskin monella välikarmilla oleva ikkuna on aina kalliimpi. 2200x2950 on isoin minkä olen myynyt ja ei mitään ongelmia. on maisema-ikkunana yhdellä "kesämökillä"
        tv ikkunamyyjä

        Isoja kiinteitä ikkunoita valmistavat kaikki ikkunavalmistaja. Tosin on kiva havaita, että jollain ikkunamyyjällä on "munaa" valottaa asiakkaalle mahdollisista isojen ikkuna-aukkojen tuomista murheistakin.

        Isoja ikkuna-aukkoja on mukava piirrellä paperille, varsinkin kun ne on nyt muotiakin, mutta usein niistä seuraa yllättäviä ongelmia, joita arkkitehdit ja ensikertalaiset eivät osaa välttämättä ennakoida.

        Yksi iso ja yksinkertainenkin asia, mitä suunnittelijat eivät aina osaa ennakoida on se, että U-arvoltaan paraskin mahdollinen ikkuna eristää lämpöä noin kolme kertaa huonommin kuin seinä. Jos ikkunan pinta-ala on kovin suuri, niin mikään lämmityslaite ei korvaa ikkunan aiheuttamaa lämmönhukkaa ja huoneilma jäähtyy kovilla pakkasilla isojen ikkunaukkojen läheisyydessä asumisen kannalta liian alhaiseksi. Tämä ongelma tulee eteen varsinkin lattialämmöllä varustetuissa taloissa. Kuten alta on saanut lukea, niin tänäkin talvena monessa uudessa talossa on ikkunan sisäpinnan lämpötila laskenut pakkasen puolelle ja ikkunaan on muodostunut sisäpinnalle jäätä.

        Eli, jos välttämättä haluat isot ikkunapinnat, niin huolehdi ainakin siitä, että aukon alapuolelle tulee riittävä lämmönlähde (esim. lämpöpatteri) tai hanki lasit sähkölämmitteisinä (= kalliita).

        Asentaminen ei yleensä ole ongelma, jos käytettävissä on imukuppinosturi (=toki kallista sekin on). Asumisen aikana isot ikkuna-aukot voivat olla pesun, sälekaihtimien toiminnan ja verhojen asentamisen suhteen yllätyksellisiä. Samoin lasin vaihtamiset ovat kalliita operaatioita, jos tulee lasirikkoja.

      • Valoa kansalle
        Vanhempi suhari kirjoitti:

        Hei. Kiitos kaikille kysymystäni kommentoineille. Otan vinkeistä vaarin.

        Meillä on nykyisessäkin talossamme muutama tosi iso ikkunapinta, tosin kolmeen ruutuun jaettuina. Ikkunoiden vieressä ei tule vilu ikkunoiden alla tarpeeksi tiuhaan kieputetun lattialämmityksen ansiosta. Ihan kovimmilla pakkasilla (yli -20 useita päiviä) muutaman ikkunan alareunaan saattaa tosin kerääntyä hieman jäätä.

      • huomannut
        Vanhempi suhari kirjoitti:

        Isoja kiinteitä ikkunoita valmistavat kaikki ikkunavalmistaja. Tosin on kiva havaita, että jollain ikkunamyyjällä on "munaa" valottaa asiakkaalle mahdollisista isojen ikkuna-aukkojen tuomista murheistakin.

        Isoja ikkuna-aukkoja on mukava piirrellä paperille, varsinkin kun ne on nyt muotiakin, mutta usein niistä seuraa yllättäviä ongelmia, joita arkkitehdit ja ensikertalaiset eivät osaa välttämättä ennakoida.

        Yksi iso ja yksinkertainenkin asia, mitä suunnittelijat eivät aina osaa ennakoida on se, että U-arvoltaan paraskin mahdollinen ikkuna eristää lämpöä noin kolme kertaa huonommin kuin seinä. Jos ikkunan pinta-ala on kovin suuri, niin mikään lämmityslaite ei korvaa ikkunan aiheuttamaa lämmönhukkaa ja huoneilma jäähtyy kovilla pakkasilla isojen ikkunaukkojen läheisyydessä asumisen kannalta liian alhaiseksi. Tämä ongelma tulee eteen varsinkin lattialämmöllä varustetuissa taloissa. Kuten alta on saanut lukea, niin tänäkin talvena monessa uudessa talossa on ikkunan sisäpinnan lämpötila laskenut pakkasen puolelle ja ikkunaan on muodostunut sisäpinnalle jäätä.

        Eli, jos välttämättä haluat isot ikkunapinnat, niin huolehdi ainakin siitä, että aukon alapuolelle tulee riittävä lämmönlähde (esim. lämpöpatteri) tai hanki lasit sähkölämmitteisinä (= kalliita).

        Asentaminen ei yleensä ole ongelma, jos käytettävissä on imukuppinosturi (=toki kallista sekin on). Asumisen aikana isot ikkuna-aukot voivat olla pesun, sälekaihtimien toiminnan ja verhojen asentamisen suhteen yllätyksellisiä. Samoin lasin vaihtamiset ovat kalliita operaatioita, jos tulee lasirikkoja.

        Itselläni on 180x180 ja 140x180 ikkunat talon ulkokulmassa vierekkäin tilassa jossa pelkästään lattialämmitys... ikkunat perus mse tyyppisiä...mainitsemiasi ongelmia en ole kyllä huomannut. Väitänpä että ikkunat tuovat sisälle enemmän lämmintä kuin tuhlaavat ulos, eli en näe mitään syytä olla laittamatta isojakin ikkunoita jos/kun niistä pitää. Suurimmat isojen ikkunoiden epäilijät ovat niitä joilla ei itsellä niitä ole koskaan ollut.

      • lattialämmitteisessä
        Vanhempi suhari kirjoitti:

        Isoja kiinteitä ikkunoita valmistavat kaikki ikkunavalmistaja. Tosin on kiva havaita, että jollain ikkunamyyjällä on "munaa" valottaa asiakkaalle mahdollisista isojen ikkuna-aukkojen tuomista murheistakin.

        Isoja ikkuna-aukkoja on mukava piirrellä paperille, varsinkin kun ne on nyt muotiakin, mutta usein niistä seuraa yllättäviä ongelmia, joita arkkitehdit ja ensikertalaiset eivät osaa välttämättä ennakoida.

        Yksi iso ja yksinkertainenkin asia, mitä suunnittelijat eivät aina osaa ennakoida on se, että U-arvoltaan paraskin mahdollinen ikkuna eristää lämpöä noin kolme kertaa huonommin kuin seinä. Jos ikkunan pinta-ala on kovin suuri, niin mikään lämmityslaite ei korvaa ikkunan aiheuttamaa lämmönhukkaa ja huoneilma jäähtyy kovilla pakkasilla isojen ikkunaukkojen läheisyydessä asumisen kannalta liian alhaiseksi. Tämä ongelma tulee eteen varsinkin lattialämmöllä varustetuissa taloissa. Kuten alta on saanut lukea, niin tänäkin talvena monessa uudessa talossa on ikkunan sisäpinnan lämpötila laskenut pakkasen puolelle ja ikkunaan on muodostunut sisäpinnalle jäätä.

        Eli, jos välttämättä haluat isot ikkunapinnat, niin huolehdi ainakin siitä, että aukon alapuolelle tulee riittävä lämmönlähde (esim. lämpöpatteri) tai hanki lasit sähkölämmitteisinä (= kalliita).

        Asentaminen ei yleensä ole ongelma, jos käytettävissä on imukuppinosturi (=toki kallista sekin on). Asumisen aikana isot ikkuna-aukot voivat olla pesun, sälekaihtimien toiminnan ja verhojen asentamisen suhteen yllätyksellisiä. Samoin lasin vaihtamiset ovat kalliita operaatioita, jos tulee lasirikkoja.

        Meillä on 220x170cm ikkunoita kolme päällekkäin (siis karmit vastakkain), eli korkeus n 5m. Ensimmäisen talven jälkeen, kun rakennusaikainen kosteus oli häipynyt, ei ole minkäänlaisia jäätymisen oireita kolmena talvena ollut. Toki iso pinta aiheuttaa konvektiota (tuntuu joskus vetona) mutta ei varsinaista kylmää. Lattialämmityksessä tiheämpi mutkitus ikkunan kohdalla. Parketti.

        Sälekaihtimet toimii infrapunakaukosäädöllä. Pesemään pääsee ylimmät vain tikkailla. Jos haluaa pestä tiheesti niin harkitkoon jotain muuta ikkunaratkaisua.

    • lämpötalouden

      koska ikkunat ovat huonoimpia juuri karmien kohdalta. Ilman karmeja ikkunat olisivat jopa puolet parempia, kiinteät ikkunat mahdollistavat hyvän lämpötalouden ja suurissa ikkunoissa karmien osuus jää pienemmäksi

    • Kalle

      Puuikkunoiden ongelma on isojen ruutujen suuri paino, jolloin pokat eivät kestä. Saranat eivät myöskään ole riittävän vahvat. Asennus riskialtista ja avaaminen vielä enemmän.
      Tutustu PVC-ikkunoiden mahdollisuuksiin. Suurin koko 3 x 3 metriä, jopa avautuvana. Pesua varten ei tarvitse avata. Lasipaketin U-arvo 1,1. Karmin ja pokan osalta 1,4.

      • kierroksella

        ne muovi-ikkunat oli vaihtokunnossa kymmenen-viidentoista vuoden ikäisinä, mutta taas joku meinaa että vetostopit on unohdettu jo...

      • kalle
        kierroksella kirjoitti:

        ne muovi-ikkunat oli vaihtokunnossa kymmenen-viidentoista vuoden ikäisinä, mutta taas joku meinaa että vetostopit on unohdettu jo...

        Mihin viittaat vetostopeilla. Kuka valmistanut ja milloin? Onko niillä jotakin tekemistä nykyisten pvc-ikkunoiden kanssa?

      • vast aaja
        kalle kirjoitti:

        Mihin viittaat vetostopeilla. Kuka valmistanut ja milloin? Onko niillä jotakin tekemistä nykyisten pvc-ikkunoiden kanssa?

        tuossa parikymmentä vuotta sitten oli sellainen valmistaja kuin veto-stop, joka markkinoi pvc-ikkunoita.

        siinä 15 vuoden kuluttua ne muoviosat ulkopuolella oli hapertuneet niin että sormilla painaen murtuu. firma oli hävinnyt markkinoilta.

        uusissa pvc-ikkunoissa pvc on edelleen pvc:tä...

      • kalle
        vast aaja kirjoitti:

        Aihe kiinnostaa sikäli, että olen käyttänyt useissa saneerauskohteissani pvc-ikkunoita (saksalaisia). Tutustuin aikoinani sattumalta erääseen taloon 80-luvun lopussa asennettuihin Uponorin pvc-ikkunoihin. Isäntä oli sitä mieltä, ettei seuraavaan taloonsa muita halua. Sanoin, että eikös noi kellastu ajan kanssa. Vei minut sitten etelän puolen seinustalle, jossa samaan aikaan oli vaihdettu kaksi puuikkunaa - ne olivat kellastuneet ja osin maalipinta lohkeillut.
        Tästä rohkaistuneena asensin ekat pvc:t joskus v.-92. Ovat vielä uuden veroiset.

    • ruutu iso

      Saat melkein minkäkokoisia vaan Schucolta.Kts schucofin.com.Pisteitä on ainakin Turussa ja Lohjalla SMCF.Ovat laatukamaa ja alumiinikarmit ja kaikki.Lasittavat isoja kohteita ja nyt saa pientaloihinkin.Meillekin tulee 3x3 ja 2x3 ruutu, kuka sitä nyt tykkiluukkuihin tyytyisi.Huippukamaa siis.

      • myydään...

        Aina sää viittitkin.

        Lainataas hiukan:
        "Ein durchschnittlicher Uw-Wert von 1.4 W/m2K steht für das Maximum an Energieersparnis für Ihr Objekt."

        ...Eli Schucon kalleimmalla huippumallilla Royal S75.HI pääsee U-arvoon 1.4. Vihdoin se siis täyttää perusvaatimukset. Mitäs te Schucolla teette jos uudisrakennusalueella on vaatimuksena alle 1?

      • eikä myydä
        myydään... kirjoitti:

        niinkuin sinun puukarmeissasi.Ja lisäksi käsittääkseni talon u-arvo muodostuu kaiketi muustakin kuin ikkunoiden arvosta.Mitenköhän puukarmien u-arvot mitataan, mitataanko niitä 5 vuoden kuluttua ja katsotaan paljonko puu on elänyt ja raot kasvanut..eipä taideta kun mökissä veto käy ja viima tulee ikkunanpokista.Kukaan siellä sun uudisalueellasi ei näitä ihmettele, hyvin kelpasivat Kampin keskukseenkin.Köyhä.Hajoa puukarmeihisi puuikkunnamyyjä.

    • saman toimittajan

      kiinteät ikkunat (4 kpl) kooltaan 180 x 240 joten on ihan mahdollista. Yksi ruutu, koristelistat jakamassa. Painoa alle 200 kg kappale joten ihan miesvoimin laitettiin paikalleen. Tosin tekemässä oli meidän virolaiset työmiehet joten ehkä he ovat taitavampia ja vahvempia:) Ehkä olet jutellut väärän myyjän kanssa? Fenestran vikana on tosin se että näiden isojen ikkunoiden alakarmissa käytetään kovalevyä (ettei oksat näkyisi) ja se järjestään turpoaa kupruille. Niin kuivaa rakennustyömaata ei kai olekaan (ainakaan kivitaloa) että ne saisi pysymään virheettöminä. Mutta tulevat korjaamaan ennen muuttopäivää.

    • huijattiin

      vaan sen takia koska fenestra on sarjatuotanto ikkuna valmista joka ei halua tehdä sarjatuotantoa poikkeavaa tuotetta. tässä maassa on kaikki mahdollista kunhan vaan löydät tekijän joka haluaa palvella juuri sinua eikä vaan myyjän lompakkoa lihotta vaivaa näkemättä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5540
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3537
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1662
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      206
      1636
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      78
      1092
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1088
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe