Miksi ihmisiä on yhä edelleen kiertokulussa? Jos mennään eteenpäin jälleensyntymisessä, niin liittyy siihen se ajatus, että me olemme jatkuvassa kehityksen kiertokulussa, ja että karman laki lisäksi palkitsee ja rankaisee meitä aina sen mukaan, miten olemme eläneet edellisessä elämässämme. Sivistyksen ja hyvyyden pitäisi sentähden lisääntyä maailmassa jatkuvasti sitä mukaa kuin me kehitymme.
Mutta juuri tässä onkin eräs ongelma jällensyntymisen kannalta. Sillä maailma ei suinkaan aina ole menemässä parempaan suuntaan vaan pahempaan (Tai kuten Paavali sanoi: "Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia... , 2 Tim 3:1,2). Rikollisuus ei suinkaan ole vähenemässä, vaan on lisääntymään päin. Ennen ei esim. maaseudulla tarvinnut aina lukita oviakaan tai käyttää varashälyttimiä murtovarkaiden pelossa, mutta nykyään niitäkin käytetään. Samoin viimeisen vuosisadan aikana on käyty kaksi kaikkein tuhoisinta sotaa ihmiskunnan historiassa ja surmattu miljoonia ihmisiä. Jos kehitystä on tällä alueella tapahtunut, täytyy sen korkeintaan koskea aseita ja teknologiaa, ei ihmisiä.
Toisaalta, jos ruumiillistumia on takana jo tuhansia, niin eikö kaikkien vääryyksien olisi pitänyt tänä aikana jo loppua? Sillä jos huono karma sairauksineen, köyhyyksineen tai muine kärsimyksineen on aina seurausta itsetehdyistä vääryyksistä edellisissä elämissä, niin eikö jokaisen meistä olisi jo pitänyt oppia tekojemme seurauksista näiden tuhansien ruumiillistumien aikana? Miksi me kuitenkin yhä edelleen olemme "kiertokulussa" ja miksi kehityksessä ei ole päästy sen pidemmälle, jos kerran jokaisella meistä on takanaan jo lukemattomia kokemuksia oppia tekojemme seurauksista? Tässä on ilmeinen ristiriita näiden kahden asian välillä ja se onkin yksi voimakkaimmista asioista, joka puhuu jälleensyntymistä vastaan.
http://koti.phnet.fi/elohim/synnymekouudelleen
Jälleensyntymisen ongelmia!
13
1420
Vastaukset
- Nimetön
Uskon jälleensyntymään, koska tunnen voimakasta kiinnostusta historiaan, tunnen eläneeni muun muassa 1600-luvulla. Ihminen palaa maailmaan, koska hänellä on jäänyt edellisessä elämässään jokin elämäntehtävä kesken, hän palaa täyttämään sen. Tai ihminen on haluton ja itsekäs ja vain rilluttelee täällä ja sen takia palaa uudelleen. Ja vähäisiä ne on ne ihmisen hyvät työt, enemmän ihminen saa pahaa aikaiseksi.
Ihmisiä on nyt enemmän kun eläimiä on vähemmän....- Curiouschild
"Ihmisiä on nyt enemmän kun eläimiä on vähemmän...."
Ja mitä tapahtuu ihmisillle kun eläimet vähenevät, tai kun useita lajeja kuolee koko ajan sukupuuttoon?
- maija*
Hyviä huomioita sinulla.
Se mikä pitää ihmiset kiertokulussa on takertuminen ja hämmennys.
Joillekkin tämä saattaa olla ensimmäinen ihmiskeho, joten meillä ei ole takana tuhansia ihmiselämiä vaan kaikenlaisia elämiä.
Sepä se miksi ihminen/mieli ei opi. Miksi tupakoitsija jatkaa polttamista vaikka tietää seuraukset?
Häiritseviä tunteita on hyvin hankala saada kuriin.
Karman laki ei rankaise tai palkitse ketään koska se ei ole mistään ylhäältä säädelty, se on takojemme seuraukset ja joka tilanteessa meillä on pieni mahdollisuus muuttaa sitä.
Mutta kun sen tupakkalakon voi aloittaa aina huomenna...ja tunteiden saippuaoopperaan on niin ihanaa heittäytyä..
se on se perimmäinen ongelma - vaikka asia onkin vaikea ym...
> Miksi ihmisiä on yhä edelleen kiertokulussa?
Koska tuntevia olentoja on kaikkialla missä on avaruutta, ja avaruus on rajaton. Esim. kuutiometrin sisällä maaperässä on enemmän eläimiä kuin kukaan pystyy koskaan laskemaan. Ei siis ole puutetta "mielistä".
> Jos mennään eteenpäin jälleensyntymisessä,
> niin liittyy siihen se ajatus, että me olemme
> jatkuvassa kehityksen kiertokulussa,
Väärin! Sellaista ajatusta ei sisälly opetuksiin karmasta. Negatiiviset teot johtavat alempiin jälleensyntymiin (esim. helvettiin, nälkäiseksi hengeksi tai eläimeksi), positiiviset teot korkeampiin jälleensyntymiin (esim. ihmiseksi, puolijumalaksi tai jumalaksi). Kun esim. jumalana olemisen karma on kulunut loppuun, tapahtuu väistämättä jälleensyntyminen alempaan tilaan esim. helvetintilaan, henkiolennoksi,eläimeksi...).
> Miksi kehityksessä ei ole päästy sen pidemmälle?
Juuri sen vuoksi, että olennot eivät ymmärrä syyn ja seurauksen toimintaa, ja positiivinen karma kuluu loppuun, ellei jatkuvasti tehdä uusia positiivisia tekoja.
Ratkaisu on päästä positiivisen ja negatiivisen tuolle puolen: kun karman epätodellisuus ymmmärretään, silloin vapaudutaan sen vaikutusvallasta. Jotta tämä tulee mahdolliseksi, tarvitaan kuitenkin erittäin paljon positiivista karmaa. Tämä sisältyy myös Jeesuksen opetuksiin: hänhän kehotti välttämään negatiivisia tekoja ja tekemään sitä vastoin positiivisia, myötätuntoisia tekoja.- Curiouschild
"Negatiiviset teot johtavat alempiin jälleensyntymiin (esim. helvettiin, nälkäiseksi hengeksi tai eläimeksi), positiiviset teot korkeampiin jälleensyntymiin (esim. ihmiseksi, puolijumalaksi tai jumalaksi)."
Mitä pahaa on eläimessä, jolla on nälkä? Onhan sinullakin nälkä joka päivä? Mitä positiivista ihmisessä joka tuhoaa omaa pesäänsä (kotiplaneetta)?
- Tutkimusmatkailija
Tämä kommentti tulee aika myöhään mutta parempi myöhään….
>>Miksi ihmisiä on yhä edelleen kiertokulussa? Jos mennään eteenpäin jälleensyntymisessä, niin liittyy siihen se ajatus, että me olemme jatkuvassa kehityksen kiertokulussa, ja että karman laki lisäksi palkitsee ja rankaisee meitä aina sen mukaan, miten olemme eläneet edellisessä elämässämme. Sivistyksen ja hyvyyden pitäisi sentähden lisääntyä maailmassa jatkuvasti sitä mukaa kuin me kehitymme. >Mutta juuri tässä onkin eräs ongelma jällensyntymisen kannalta. Sillä maailma ei suinkaan aina ole menemässä parempaan suuntaan vaan pahempaan (Tai kuten Paavali sanoi: "Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia... , 2 Tim 3:1,2). Rikollisuus ei suinkaan ole vähenemässä, vaan on lisääntymään päin. Ennen ei esim. maaseudulla tarvinnut aina lukita oviakaan tai käyttää varashälyttimiä murtovarkaiden pelossa, mutta nykyään niitäkin käytetään. Samoin viimeisen vuosisadan aikana on käyty kaksi kaikkein tuhoisinta sotaa ihmiskunnan historiassa ja surmattu miljoonia ihmisiä. Jos kehitystä on tällä alueella tapahtunut, täytyy sen korkeintaan koskea aseita ja teknologiaa, ei ihmisiä. >Toisaalta, jos ruumiillistumia on takana jo tuhansia, niin eikö kaikkien vääryyksien olisi pitänyt tänä aikana jo loppua? Sillä jos huono karma sairauksineen, köyhyyksineen tai muine kärsimyksineen on aina seurausta itsetehdyistä vääryyksistä edellisissä elämissä, niin eikö jokaisen meistä olisi jo pitänyt oppia tekojemme seurauksista näiden tuhansien ruumiillistumien aikana? Miksi me kuitenkin yhä edelleen olemme "kiertokulussa" ja miksi kehityksessä ei ole päästy sen pidemmälle, jos kerran jokaisella meistä on takanaan jo lukemattomia kokemuksia oppia tekojemme seurauksista? Tässä on ilmeinen ristiriita näiden kahden asian välillä ja se onkin yksi voimakkaimmista asioista, joka puhuu jälleensyntymistä vastaan.- tao
mutta vaikka syntyisimme miljoona kertaa, ja edistyisimme harjoituksessa kuinka pitkälle tahansa, emme ole sitä emmekä tätä.
- Panda TaoTao
tao kirjoitti:
mutta vaikka syntyisimme miljoona kertaa, ja edistyisimme harjoituksessa kuinka pitkälle tahansa, emme ole sitä emmekä tätä.
Kuten haluat!
- emil
sinä olet selittänyt tota samaa väitettä useasti ja sinun selityksesi on väitetty vastaan ja jopa logiikalla kumottu useasti mutta silti laitat tätä samaa propagandaa vaa uudestaan ja uudestaan.
luetko ollenkaan sulle annettuja kommentteja? - Qadesha
...niin muita lukijoita ajatellen voi toki aina vastailla mitä mieleen juolahtaa.
Mikä pirun kiire koko maailmankaikkeudella olisi? Jos nyt joku ihmiskunta täällä tuhertaa ja "kärsii" vaikkapa miljooniakin vuosia, niin eipä se tunnu tarpeeksi isoissa raameissa paljon miltään, yksi hyttysen elämä se on kokonaisuuden kannalta.
On toki aikoja jolloin erityiset jutut tulevat muotiin, esim. yhtäkkiä lauma sieluja keksii että jostain kumman syystä he tarvitsevat nimenomaan keskitysleiri-kokemuksen. No siitäpä sitten vain. Karmeaahan se on fyysisellä tasolla se touhu, mutta kaippa siitäkin on sielu taas jotain oppinut.
Itse uskon toki karman lakiin, mutta en halua korostaa sen rankaisu-mentaliteettia, vaan katson että se on vain tasapainoon pyrkimistä. Lou Reedkin laulaa että "niität mitä kylvät". Niin simppeliä se on. Ja silti koko ajan on täydellinen päivä, koska kaikki tulee koettua ja elettyä, ja se-mikä-on-kaikki-mikä-on (joidenkin mielestä Jumala) saa kaiken mikä sille kuuluukin.
Elikä minä koen koko olemassaolon eräänlaiseksi informaation rikastamiseksi ja keräämiseksi! - osoittavat
että olettamus jälleensyntymästä pitää paikkansa.
Mutta idän uskontojen yleinen käsitys jälleensyntymästä automaattisena prosessina tai jonkinlaisena kohtalon pakkona ei pidä paikkaansa. Syntyminen tänne maailmaan on vapaaehtoista, samoin kuin jälleensyntymä on vapaaehtoista. Voimme tulla tänne uudelleen, jos meiltä jäi edelliskerralla jotain oppimatta.
On totta, että kerätty karma määrää lähtökohdat seuraavaa kertaa varten (sen, mitä kylvämme, sitä myös niitämme). Mutta kuolemakokemukset osoittavat, että anteeksiantamus nollaa pahimmankin karman. Antamalla toisillemme anteeksi myös meille annetaan anteeksi.
Ja tästä syystä kultainen sääntö, joka on kaikille tosille uskonnoille yhteinen, on niin tärkeä: kohtele lähimmäisiäsi kuten haluaisit heidän kohtelevan sinua. Kaiken sen, mitä teemme toisillemme, teemme viime kädessä myös itsellemme.
Kuolemakokemusten mukaan karmasta pääsee eroon joko sovittamalla sen tai sitten anteeksiantamuksen kautta.
Ainoat tilanteet, joissa jälleensyntyminen on pakollista, ovat itsemurha, sekä sellainen elämä, joka on merkinnyt täydellistä kämmeltämistä ja joutumista kadotukseen. Muussa tapauksessa tulemme tänne vapaaehtoisesti. - ratkaisu.
Käsittääkseni juuri vaikea elämä pahassa maailmassa on sellainen, joka kasvattaa ihmistä, jos ihminen oppii virheistään ja selviää kulloisistakin vaikeuksistaan.
Ne, jotka ovat jo ottaneet opikseen aikaisemmissa elämissään, eivät synny uudestaan ainakaan tälle maapallolle, vaan ehkä jollekin toiselle planeetalle, jossa olosuhteet ovat paremmat.- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18368310/itamaisesta-filosofiasta-kiinnostuneille
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18273516/ihmisen-metafyysinen-rakenne
Me kaikki tunnemme ihmisen anatomian, mutta entä metafyysinen rakenne?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956757Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652059- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151277- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691180Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531057Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972