Kertokaahan kuinka kauan yleensä käytätte yötä päivää linssejä?
Tiedän, että niitä voi käyttää 30 päivää putkeen, mutta olenkin käyttänyt näitä linssejä SATUNNAISESTI (välillä olleet nesteessä puhdistumassa). Tilanne on nyt tämä, että aloitin linssien käytön joskus huhtikuussa ja minulla on vieläkin samat linssit käytössä. Linssit ovat olleet silmissäni NOIN 30 vuorokautta, joten vaihdon aika ei taida olla kaukana. Toisaalta silmäni eivät ole olleet viime aikoina ärtyneet, kuivat tai edes punaiset. Joten sen puolesta vois vielä jatkaa.
Kuinka kauan voin vielä jatkaa juuri näillä linsseillä? Eli ts. pidentääkö satunnainen N&D linssien käyttö tuota 30 päivän suositusta (yötä päivää käytettäessä)?
N&D linssien käyttöoiästä?
4
374
Vastaukset
- Axeman
Mulla on Purevisionin Night&Day -piilarit. Optikkoni sanoi minulle, että ne päivät, jolloin en pidä piilareita, eli ne ovat nestekipossa, voin lisätä siihen tarkoitettuun 30 päivän käyttöaikaan. Eli jos vaikka kuukaudessa yhteensä pidän 5 päivää linssejä kipossa, voin lisätä sen käyttöaikaan, eli linssit voi heittää pois kun 35 päivää on kulunut siitä kun otin ne ensimmäistä kertaa käyttöön. Toisaalta voihan noita linssejä pitää mun mielestä kauemminkin. Ei tuo 30 KÄYTTÖpäivää mikään maaginen raja ole. Mutta jollain voi 30 päivää olla ihan maximikin, riippuu henkilöstä. Toisilla ne piilarit likastuu ja (huonontuu) silmissä nopeammin kuin toisilla.
- sari
Hei. Käyttämiesi N&D linssien käyttöikä todellakin on 30 vuorokautta, vaikka käyttäisit linssejä satunnaisesti. Vaikka silmäsi ei ole ärtyneet tai punaiset tms sinun on syytä vaihtaa linssit uusiin suositusten mukaisesti, sillä linssien valmistaja ei vastaa väärinkäytettyjen linssien aihettamista ongelmista. Itse vastaat jos väärin käytät. Suosittelen lämpimästi että vaihdat linssisi uusiin heti, Linssien suositus käyttöikä ei pitene vähällä käytöllä. terv. optikko
- ...
Hei optikko.
Sanoit että N&D linssejä tulisi käyttää vain 30 vuorokautta, mutta et perustellut tätä millään muulla kuin että kyseessä on valmistajan antama ohje.
Siis tahtoisin tietää kuluuko linssi jotenkin, kertyykö siihen likaa, muuttuuko sen rakenne huonommaksi ajan myötä ja tämän tyylisiä asioita.
Kiitos vastauksista - likaa
... kirjoitti:
Hei optikko.
Sanoit että N&D linssejä tulisi käyttää vain 30 vuorokautta, mutta et perustellut tätä millään muulla kuin että kyseessä on valmistajan antama ohje.
Siis tahtoisin tietää kuluuko linssi jotenkin, kertyykö siihen likaa, muuttuuko sen rakenne huonommaksi ajan myötä ja tämän tyylisiä asioita.
Kiitos vastauksistaSiis ensimmäisellä kerralla kun laitat linssit silmiisi, kyynelnesteestä jää linssin pintaan rasvaa (jota ei edes proteiinia poistavat nesteet puhdista kokonaan) joka alkaa pilaantua eli härskiintyä linssissä. Siksi yli 30 vuorokauden käytöstä ei linssivalmistaja enää ota vastuuta.
Se että silmät eivät vielä tunnu pahalta, on hyvä merkki, mutta ei kannata jäädä odottelemaan, että tuntuu. Silloin silmässä on jo hankaumaa (silmän pinta eli suojakerros mikrobeja vastaan on vaurioitunut) ja lievä tulehdus. Kun lisäät siihen vielä likaisen linssin, ei se vakavampi tulehdus sitten paljon muuta tarvitsekaan.
Toivottavasti tämä vähän valaisi asiaa lisää. Turvallista piilolasinkäyttöä sinulle!
T. toinen optikko
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26416953Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235458- 1152581
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152058Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361762Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111996- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32880Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44880