Mummius ei elämän

Mää en tykkää kersoista, en ollenkaan.Nautin omasta ajasta. Olen sen ansainnut. Olen kiitollinen kun lapsenlapsia ei ole.

Marianmamam kirjoitti:

Mää en tykkää kersoista, en ollenkaan.Nautin omasta ajasta. Olen sen ansainnut. Olen kiitollinen kun lapsenlapsia ei ole.

Eronnut yksinäinen lapseton nainen,joka on luonut oman erikoisen elämäntavan! Hän ei lapsista piittaa,eikä tosiaan ainakaan ihaile tai nauti!

...vierailustani poikani perheen luona. Olen hyvin tarkka siitä, etten sotkeennu heidän elämäänsä yhtään enempää kuin haluavat. Poikani kanssa olemme sopineet, että hän sanoo rehellisesti, jos vierailuni ei heille sovi. Yleensä olen mennyt sinne, jos ovat kutsuneet. Käyn noin kerran kuukaudessa/kerran 1,5 kk:ssa. Pakko olla yötä, koska matka on pitkä. Kyllä lapsenlapset tarvitsevat isovanhempiaankin; yksi syli lisää ei ole pahaksi lapselle!
Eivät lapsenlapseni ole muuttaneet elämääni muuten kuin rikastuttamalla sitä:) .

a-woman1 kirjoitti:

...vierailustani poikani perheen luona. Olen hyvin tarkka siitä, etten sotkeennu heidän elämäänsä yhtään enempää kuin haluavat. Poikani kanssa olemme sopineet, että hän sanoo rehellisesti, jos vierailuni ei heille sovi. Yleensä olen mennyt sinne, jos ovat kutsuneet. Käyn noin kerran kuukaudessa/kerran 1,5 kk:ssa. Pakko olla yötä, koska matka on pitkä. Kyllä lapsenlapset tarvitsevat isovanhempiaankin; yksi syli lisää ei ole pahaksi lapselle!
Eivät lapsenlapseni ole muuttaneet elämääni muuten kuin rikastuttamalla sitä:) .

Lue lisää

Muistan sen kuuman juhannuspäivän 1980 kun minusta tuli isoäiti. Ensimmäinen lapsenlapseni jonka elämä on ensi hetkistä alkaen nivoutunut omien elämänlankojeni lomaan hyvin kiinteästi.

Muuttiko se mummin asema minua ihmisenä, toivon mukaan muutti, teki minusta entistäkin pehmeämmän, avasi sylini useammallekin lapsenlapselleni, ottamaan heidät vastaan kunkin vuorollaan oman elämänsä taipaleella kohtaaman mummin jolla riittää rakkautta ja aikaakin. Olen pyrkinyt olemaan tasapuolinen, mutta en voi mitään sille tunteelle, että tuo ensimmäinen on myös rakkain, koska olen hänet kodissani kasvattanut aikuisuuden kynnyksen yli astumaan.
Hän on osoittanut minulle hellyyden kaipuunsa ja hellyytensä, - hän on minulle osoittanut ensimmäiset kiukkunsa ikäkaudessa jolloin lapselle muodostuu oma tahto, - hän on murrosiän kuohuissa hakenut minusta turvaa, ja saanut purkaa pahaa oloansakin, sillä mummilla oli aina aikaa kuunnella, kaksin kun jo elimme hänen aikuistumiseen vievinä vuosinansa.

Kun oli aika hänenkin siirtyä kokeilemaan omien siipien kantavuutta en voinut vaatia pysymään ja asumaan valvovien silmieni alla, vaan annoin linnun lentää maailmalle eväinään ne hedelmät joita olin hänelle, kuten omille lapsillenikin kyennyt esimerkilläni ja elämänohjeillani reppuunsa keräämään. Ei mummin osa ole ikävää ja ahdistavaa, ei se ole velvollisuus vaan onni josta voi saada omaan elämäänsä sisältöä ja rakkautta joka palaa takaisin monin verroin runsaampana kuin sylin avatessaan on edes kuvitellut.

Kaikki lastenlapseni ovat minulle tärkeitä ja rakkaita, vaikka kaikkien kanssa en voi päivittäin olla yhteydessä, iltarukouksessani muistan ihan jokaista ja jo pois nukkuneen pikkuisen tähti on taivaallani hänen kirkkaiden silmiensä loisteen muistoina, katseensa oli aina enkelin katse ja siellä hän nyt katselee, --muistoissani.

Isoisoäitiyteni alkoi 17 päivä joulukuuta 2002 ja poikavauva joka silloin avasi silmänsä katsomaan maailmaa omana persoonallisena itsenään, hän on vienyt sydämeni.
Kun äitinsä saapui luokseni pieni käärö käsivarsillaan, viettämään joulua mummin luokse oman vauvansa kanssa, en saanut sanaa suustani.
Tyttö joka vielä muutama vuosi sitten oli "lapseni" oli nyt äiti. Hellyin ihan kyyneliin asti katsellessani heitä sillä samalla vuoteella jolla äiti oli vuosia nukkunut, lapsesta aikuisuuteen, ja nyt hän saapui pienen poikansa kanssa samaan huoneeseen mummin luokse, lapsenlapsen lapseni ensimmäinen joulu, joulusaunassa isoisoäidin kanssa, parin viikon ikäisenä..
Kaikki joulunsa tuo pikkumies on kanssani viettänyt, ja yhtään en liioittele sanoessani että meidän kiintymyksemme on niin lujaa että siihen väliin ei mahdu ketään muuta.

Onko mummous muuttanut minua? On paljonkin, mutta se on vain elämäni rikkautta jonka katson saaneeni lahjana. Nyt murrosiässä olevilta lapsenlapsiltani saan kysymyksiä joita omille vanhemmille ei haluta esittää, he osoittavat rakkauttansa minulle luottamalla minuun, ja se on paras kiitos kaikesta siitä mitä olemme keskenämme tehneet ja kokeneet.

Mummous on ihanaa, isomummous vielä ihanampaa, sillä neljäs polvi on kasvamassa ja toivon vielä kokevani sen viidennenkin polven ihanuuden ja olevani silloin henkisesti vireä kokeakseni ja huomatakseni että mummot ovat kaikille sukupolville yhtä tärkeä linkki menneisyyteen kuin meille mummoille uusi sukupolvi on linkkinä tulevaisuuteen.

Tuoksuvattu kirjoitti:

Muistan sen kuuman juhannuspäivän 1980 kun minusta tuli isoäiti. Ensimmäinen lapsenlapseni jonka elämä on ensi hetkistä alkaen nivoutunut omien elämänlankojeni lomaan hyvin kiinteästi.

Muuttiko se mummin asema minua ihmisenä, toivon mukaan muutti, teki minusta entistäkin pehmeämmän, avasi sylini useammallekin lapsenlapselleni, ottamaan heidät vastaan kunkin vuorollaan oman elämänsä taipaleella kohtaaman mummin jolla riittää rakkautta ja aikaakin. Olen pyrkinyt olemaan tasapuolinen, mutta en voi mitään sille tunteelle, että tuo ensimmäinen on myös rakkain, koska olen hänet kodissani kasvattanut aikuisuuden kynnyksen yli astumaan.
Hän on osoittanut minulle hellyyden kaipuunsa ja hellyytensä, - hän on minulle osoittanut ensimmäiset kiukkunsa ikäkaudessa jolloin lapselle muodostuu oma tahto, - hän on murrosiän kuohuissa hakenut minusta turvaa, ja saanut purkaa pahaa oloansakin, sillä mummilla oli aina aikaa kuunnella, kaksin kun jo elimme hänen aikuistumiseen vievinä vuosinansa.

Kun oli aika hänenkin siirtyä kokeilemaan omien siipien kantavuutta en voinut vaatia pysymään ja asumaan valvovien silmieni alla, vaan annoin linnun lentää maailmalle eväinään ne hedelmät joita olin hänelle, kuten omille lapsillenikin kyennyt esimerkilläni ja elämänohjeillani reppuunsa keräämään. Ei mummin osa ole ikävää ja ahdistavaa, ei se ole velvollisuus vaan onni josta voi saada omaan elämäänsä sisältöä ja rakkautta joka palaa takaisin monin verroin runsaampana kuin sylin avatessaan on edes kuvitellut.

Kaikki lastenlapseni ovat minulle tärkeitä ja rakkaita, vaikka kaikkien kanssa en voi päivittäin olla yhteydessä, iltarukouksessani muistan ihan jokaista ja jo pois nukkuneen pikkuisen tähti on taivaallani hänen kirkkaiden silmiensä loisteen muistoina, katseensa oli aina enkelin katse ja siellä hän nyt katselee, --muistoissani.

Isoisoäitiyteni alkoi 17 päivä joulukuuta 2002 ja poikavauva joka silloin avasi silmänsä katsomaan maailmaa omana persoonallisena itsenään, hän on vienyt sydämeni.
Kun äitinsä saapui luokseni pieni käärö käsivarsillaan, viettämään joulua mummin luokse oman vauvansa kanssa, en saanut sanaa suustani.
Tyttö joka vielä muutama vuosi sitten oli "lapseni" oli nyt äiti. Hellyin ihan kyyneliin asti katsellessani heitä sillä samalla vuoteella jolla äiti oli vuosia nukkunut, lapsesta aikuisuuteen, ja nyt hän saapui pienen poikansa kanssa samaan huoneeseen mummin luokse, lapsenlapsen lapseni ensimmäinen joulu, joulusaunassa isoisoäidin kanssa, parin viikon ikäisenä..
Kaikki joulunsa tuo pikkumies on kanssani viettänyt, ja yhtään en liioittele sanoessani että meidän kiintymyksemme on niin lujaa että siihen väliin ei mahdu ketään muuta.

Onko mummous muuttanut minua? On paljonkin, mutta se on vain elämäni rikkautta jonka katson saaneeni lahjana. Nyt murrosiässä olevilta lapsenlapsiltani saan kysymyksiä joita omille vanhemmille ei haluta esittää, he osoittavat rakkauttansa minulle luottamalla minuun, ja se on paras kiitos kaikesta siitä mitä olemme keskenämme tehneet ja kokeneet.

Mummous on ihanaa, isomummous vielä ihanampaa, sillä neljäs polvi on kasvamassa ja toivon vielä kokevani sen viidennenkin polven ihanuuden ja olevani silloin henkisesti vireä kokeakseni ja huomatakseni että mummot ovat kaikille sukupolville yhtä tärkeä linkki menneisyyteen kuin meille mummoille uusi sukupolvi on linkkinä tulevaisuuteen.

Lue lisää

olla mummo ja isomummo. En tiedä, miten käyttäydyt muiden ihmisten seurassa, mutta olen itse saanut tarpeekseni mummoista, joiden elämään ei muuta mahdu kuin lapsenlapset. Oma kuopukseni ei ole nähnyt kumpaakaan mummoaan, he kuolivat odotusaikana. Naapurissa on "mummo", joka omista lapsenlapsistaan ja seuraavasta sukupolvesta huolimatta on ollut lapsieni mummo.Hän on hyvin tahdikas vanha rouva, ottaa aina huomioon seuralaisen elämäntilanteen.

Omat lasteni lapset ovat jo viimeinenkin murrosiässä ja heidän ollessaan pieniä tarvittiin mummia, mutta nyt vähemmän. En ole kuitenkaan mikään ikäloppu vieläkään, joten nyt eri asiat ovat tulleet yhteisiksi. Yhden tyttären kanssa suoritamme lukiota yhtäaikaa ja vertaillaan opiskelutapojamme. Mielenkiintoista! Se on yhteinen asia tässä vaiheessa. En myöskään lastenlasten pienenä ollessa menettänyt omaa elämääni, vaan olen elänyt sitä ihan rikkaasti ja antanut lasteni elää omaa elämäänsä.