Juustokumina/kumina

Goya

Koska monasti tälläkin palstalla näkee sekaannuksia, muistutan seuraavasta:
Kumina ja juustokumina ovat kaksi eri maustetta. Näiden kahden mausteen varsin yleinen sekaannus johtuu englanninkielisistä nimistä. Juustokumina, englanniksi cumin, käännetään usein virheellisesti pakkausteksteihin, resepteihin ja ruoka-alan sanakirjoihinkin kuminaksi. Juustokuminan maku poikkeaa kotoisen tutusta kuminasta suurestikin, eikä niillä voi korvata toisiaan. Kuminan englanninkielinen nimi on caraway.
Meikäläinen tavallinen kumina onkin lähinnä leipämauste, ja joskus sitä käytetään raakakaalisalaatissakin.
Sen sijaan juustokumina eli roomankumina eli jeera on aivan eri makuinen, ja nimenomaan sitä käytetään intialaisissa, Lähi-idän, turkkilaisissa, balkanilaisissa, Pohjois-Afrikan sekä mm. meksikolaisissa chiliruoissa.
Juustokumina on nimenä siksikin harhaanjohtavaa, että aiemmin Valio teki kuminajuustoa, jossa oli kokonaisia kuminansiemeniä. Mutta nepä olivatkin silti tavallista kuminaa eikä juustokuminaa, vaikka nimenomaan juustossa esiintyivätkin... On arvoitus, mistä tuo "juustokumina"-nimitys on peräisin. Ettei sekin perustuisi johonkin ammoiseen väärinkääntämiseen.
Tässä alempana, kun kysytään välimerellisistä lihapullista, on yhdessä vastauksessa resepti "marokkolaisista" lampaanlihapullista, joissa juuri puhutaan "kuminasta". Lyön vetoa, että siinäkin kuuluu olla JUUSTOKUMINAA, eivät marokkolaiset meikäläistä kuminaa käytä.

10

13219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aäsldktji

      Kuminan nimeä tuskin pystyy muuttamaan, mutta olisi tosiaan hyvä, jos juustokuminasta saataisiin pysyvästi vain ja ainoastaan jeera. Käännösongelmia englannista suomeen tällä ei tosin vielä ratkaista...

      No, hyviä mausteita kumpainenkin :)

    • hjelp

      tarkentaa kumina-jutskaa, mut siinähän se tuli.

    • Poro Tallinnasta

      Siinä lihapullaohjeessa tarkoitettiin nimenomaan juustokuminaa. Ohje oli tosiaan käännetty suoraan englannista (eli siinä oli cumin). Sori vaan, jos meni jollakin sekaisin. Itse tiedän kyllä tuon eron, mutta koska juustokumina on jauhettua ja kumina taas kokonaisia siemeniä, ei sekaannusta yleensä (ainakaan omalla kohdallani)tule.:)

    • hyvää on

      eri on, Juustokuminassa on enemmän juustoa kuin tavallisessa kuminassa.

    • Kuminan viljelijä

      Heitäppäs ihan piruutas juustokuminan ja tavallisen kuminan Latinankieliset nimet niin ei tule sekaannusta.
      ( ;

      • Latinaksi kumisee

        Kumina: Carum carvi. Juustokumina: Cuminum cyminum.


    • yläbasso

      Hifisti ei voi sietää kuminaa.

    • Anonyymi

      Ok

      • Anonyymi

        Mietit 9 vuotta mitä vastaat?


    • Anonyymi

      On ne wikipedian mukaan kuitenkin samaa sukua, mutta juustokumina paljon voimakkaamman makuinen. Ostin itsekin vahingossa kun en löytänyt tavallista, ensin en tykännyt enkä välttämättä osta uudelleen, mutta menee se liharuoissa. Tavallinen kumina on hyvä vaikkapa keitoissa ja tietysti leivässä, valitettavasti kuminaleivät ovat kalliita enkä itse viitsi leipoa.

      Jossain kerrotaan päinvastoin tai jopa ristiin samassa jutussa.
      "Juustokumina muistuttaa kuminaa, sillä molemmilla on vihreänruskeat, pienet siemenet. Maku on kuitenkin kuminaa miedompi."
      https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ruoka/mausteopas

      Fenkoli on tuon jutun mukaan saksankumina ja juustokumina roomankumina. Sekin olisi parempi nimi kuin juustokumina tai sitten jeera, vaikka se kuulostaakin oudolle.

      Mustakuminasta eli ryytineidosta en ole kuullutkaan. Kumina on intiankumina ja juustokumina tuon mukaan oikea kumina.
      https://mangojauhetta.blogspot.com/2014/01/kumina-juustokumina-intiankumina-ja.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4773
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      95
      4572
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4184
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3147
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2691
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      221
      2163
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2163
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      29
      1775
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1502
    Aihe