HARRI JASKARI (KOK) TUNNUSTI SYYLLISTYNEENSÄ

Outo-lempi

Väkivallalla uhkaamiseen veitsi kädessä, ilmoittaessaan ettei jatka asiansa käsittelyä Turun Hovioikeudessa.

Tämän Aamu aviisissa Harri Jaskari jaksaa jatkaa naurettavaa väitettään, puhuen oikeusmurhasta. Totuuden vastainen väittämä ja jälleen osoitus miehen heikkoudesta. Säälittävä aikuinen mies.

Kyse tosiasiassa on siitä, että Harri Jaskari pelkää jutun käsittelyn viipyessä kuukausia ja jopa vuosia, että hänet viedään veneen kölin alitse useita kertoja. Ja niin tietysti tapahtuisikin. Lisäksi hän saiasi maksaa tosiasiassa niistä joita ei syyttäjä toheloillillaan vienyt Tampereen Käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Ne olisivat johtaneet, nyt saatua suhteellisen ankaraa tuomiota, vielä kovempaan tuomioon.

Siis oikeusmurhaa ei tapahtunut, vaan syyttäjälaitoksen, armo. Mahdollista on, että syyttäjälaitos puuttui poliittisella tasolla, jättäessään syyttämättä, Harri Jaskarin sekä tamperelaisen kokoomusporukan, tulevaisuuteen.

Oikeus ei ole sama kaikille, tässä se osin tuli jälleen toteennäytetyksi. Syyttäjä arvioi ehkä Kokoomuspuolueen ja Harri Jaskarin asemaa, kuin oikeutta? Moni muu varmasti olisi saanut 8 kohdan ohjelman eteensä Tampereen Käräjäoikeudessa

32

1010

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selvittänee

      Harri Jaskarin menneisyyden perusteellisesti. Huhut kun kertovat aiemman avioliiton olleen kriisissä ja päättyneen "riemukkaasti". Onko näin olisi aiheellista selvittää, ettei ole aikaisemaapin väkivaltaista käyttäytymistä alkoholihuuruisessa elämässä.

    • Kylmasen.Usko

      vaimonsa pahoinpitelystä ehdonalaisen tuomion!
      Kokoomuksessa on perinteitä! pitää olla joku hakattu ,ennenkuin pääsee johtajaksi, kuten moottoripyörä jengissä!

      • 3kpl

        Häkämies tuomittiin KOLMESTA pahoinpitelystä.
        Kukaan ei voi tietää, paljonko niitä on ollut, mutta kolme näytettiin toteen niin selvästi, että tuli tuomio.

      • 3kpl

        Tuomio taisi olla rahalla sovitettava, ei vankeustuomio.
        Ja se vankeustuomio ei voi olla "ehdonalainen", vaan ehdollinen tai ehdoton.

        Ehdonalainen on se, kun ehdotonta vankeustuomiota suorittamassa oleva pääsee vapaaksi ennen kuin oikeuden määräämä ehdoton vankeustuomio ajallisesti on täyttynyt.

      • Kylmasen.Usko
        3kpl kirjoitti:

        Kuten "hurskaassa hulluudessä" Hullu mikä hullu!

      • vaalit tulloo
        3kpl kirjoitti:

        Häkämies tuomittiin KOLMESTA pahoinpitelystä.
        Kukaan ei voi tietää, paljonko niitä on ollut, mutta kolme näytettiin toteen niin selvästi, että tuli tuomio.

        Sillähän häkäpönttö käy kuumana

    • käsittääkseni

      Jaskari on kiistänyt syyllisyytensä.
      Mielestäni asiaa harkittaessa tulisi ottaa huomioon myös seuraavia seikkoja:
      - Virolaisnaiset ovat kai Neuvostoliitossa syntyneitä. Jokainen voi itse tutkiskella rehellisyyden entisessä Neuvostoliitossa.
      - Mikä on virolaisnaisten rikostausta?
      - Erimielisyyksiä oli jo ravintolassa.
      - Miksi virolaisnaiset tunkeutuivat Jaskarin asuntoon, vaikka naisten kertomusten mukaan isäntä oli huutaen ja "hullu ilme päällä" ulko-ovella heitä vastassa? Eikö näin hullussa tilanteessa heidän itsesuojeluvaistonsa olisi pitänyt pelata?
      - Miksi naiset eivät hälyttäneet poliisia heti verekseltään. Näin kännykkäaikaan se kai olisi ollut mahdollista.
      Virolaisnaisten uskottavuutta siis pitäisi harkita laaja-alaisesti.
      Erillisenä ja yleisenä asiana pitäisi tutkia ovatko käräjäoikeudet Suomessa poliittisesti riippumattomia?

      • jaa tuomioita

        Sinun käsittääksesi on noin.
        HKO:n käsityksen mukaan Jaskari on syyllinen ja, koska Jaskari tyytyy olemaan syyllinen, mikäpä siinä.

      • maallikko*
        jaa tuomioita kirjoitti:

        Sinun käsittääksesi on noin.
        HKO:n käsityksen mukaan Jaskari on syyllinen ja, koska Jaskari tyytyy olemaan syyllinen, mikäpä siinä.

        Lautamiehet ( 3 henkilöä) Suomen käräjäoikeuksien istunnoissa ovat maallikkoja ja voivat yhdessä äänestää käräjäoikeuden kannan nurin. Lisäksi nämä maallikot ovat pääsääntöisesti puolueiden jäseniä.

      • maallikko*
        maallikko* kirjoitti:

        Lautamiehet ( 3 henkilöä) Suomen käräjäoikeuksien istunnoissa ovat maallikkoja ja voivat yhdessä äänestää käräjäoikeuden kannan nurin. Lisäksi nämä maallikot ovat pääsääntöisesti puolueiden jäseniä.

        Voivat siis äänestää käräjätuomarin kannan nurin.

      • !!!!!!!!
        maallikko* kirjoitti:

        Lautamiehet ( 3 henkilöä) Suomen käräjäoikeuksien istunnoissa ovat maallikkoja ja voivat yhdessä äänestää käräjäoikeuden kannan nurin. Lisäksi nämä maallikot ovat pääsääntöisesti puolueiden jäseniä.

        Tarkoitinkin maallikoilla niitä, jotka ei ole onneksi päättämässä mistään tuomioista, mutta näköjään olisivat mielellään tuomitsemassa ihmisiä sen mukaan, mitä he ovat tehneet aiemmin, vaikka oikeudessa käsiteltäisiin ihan eri asioita.

      • maallikko*
        !!!!!!!! kirjoitti:

        Jokaisella kai on vapaa harkinta siinä, mitä seikkoja hän ottaa huomioon, kun eri henkilöiden uskottavuutta arvioi.

      • ssssssssssssssss
        maallikko* kirjoitti:

        Jokaisella kai on vapaa harkinta siinä, mitä seikkoja hän ottaa huomioon, kun eri henkilöiden uskottavuutta arvioi.

        Totta kai voi vapaasti harkita.
        Mutta ei sellaisten seikkojen tule antaa vaikuttaa oikeuskäsittelyssä.
        Mitä siitä tulisi, jos olisit syytettynä pankkiryöstöstä, jota et ole tehnyt, mutta olisit tehnyt aiemmin jotain rikollista ja sinua rankaistaisiinperiaatteella, että olet varmaan syyllinen tähänkin ryöstöön, kun olet ennenkin tehnyt rötöksiä?

        Ei voida antaa vaikuttaa asioiden, jotka eivät suoraan liity käsiteltävään asiaan, tuomioon. Ymmärrätkö?

        Ei "huonomaineistakaan" ihmistä saa uhkailla tappamisella, tai ainakin "huonomaineisellekin" ihmisellä tulee olla oikeus tasapuoliseeen oikeuskäsittelyyn.
        Ja tuossa oikeuskäsittelyssä ei pidä sen antaa vaikuttaa tuomioon, millainen tausta oikeuttaan peräävällä ihmisellä on, jos se ei suoraan liity käsiteltävään asiaan.

        Maallikoiden, jotka eivät ole tuomiosta päättämässä, ajatteluille on se ja sama.

      • väkivaltainen
        ssssssssssssssss kirjoitti:

        Eikös sekin ole kokoomuslainen. Melkein presidenttiehdokas tai jotain.

        Uskottavuutta ja motiiveja tulee katsoa molemmin puolin ja vertailla uskottavuuksia keskenään. Tulee otta huomioon myös mahdollinen jengiytyminen. Jotenkin omituiselta tuntuu, että tällaiset asiat tulevat esille vasta parin vuoden kuluttua.

      • ------------
        väkivaltainen kirjoitti:

        Eikös sekin ole kokoomuslainen. Melkein presidenttiehdokas tai jotain.

        Kuuskoski on ollut kokoomuksen ja myöhemmin keskustan kansanedustaja.
        Presidenttiehdokkaana hän on ollut keskusta-aikoinaan.

        Kuuskoski jätettiin käräjäoikeudesa tuomitsematta alaisensa pahoinpitelystä, mutta hovioikeus taas muutti päätöstä ja tuomitsi Kuuskosken.
        Siinä on täti sinisellekin esimerkki siitä, että HO ei aina vapauta tuomiosta, tai pidä niitä ennallaan, vaan saattaa korottaakin niitä.
        Ihan vaan siksi mainitsin tädin erikseen, kun täti ei tajua.

      • <<<<<<...
        maallikko* kirjoitti:

        Uskottavuutta ja motiiveja tulee katsoa molemmin puolin ja vertailla uskottavuuksia keskenään. Tulee otta huomioon myös mahdollinen jengiytyminen. Jotenkin omituiselta tuntuu, että tällaiset asiat tulevat esille vasta parin vuoden kuluttua.

        "Uskottavuutta ja motiiveja tulee katsoa molemmin puolin ja vertailla uskottavuuksia keskenään."

        Noin lienee oikeudessa tehty.
        Oikeus mainitsi mm. niin, ettei jää järkevää perustetta epäillä todistajan ja kenteennostajan sanaa ja tuomitsi Jaskarin.

        Muista tosiaan tuokin, että, jos on pienikin epäilys syytetyn syyllisyydestä, tuomio on annettava syytetyn eduksi, eli jätettävä tuomitsematta.
        Jaskaria ei jätetty tuomitsematta, joten osannet vetää jotain johtopäätöstä siitä?
        Kuin myös siitä, etei Jaskari uskalla viedä asiaa eteenpäin?

      • Tiätysti........
        maallikko* kirjoitti:

        Uskottavuutta ja motiiveja tulee katsoa molemmin puolin ja vertailla uskottavuuksia keskenään. Tulee otta huomioon myös mahdollinen jengiytyminen. Jotenkin omituiselta tuntuu, että tällaiset asiat tulevat esille vasta parin vuoden kuluttua.

        Rusin tapauskin etenee aikataulullaan.
        Ei se ole niin, että se on huomenna oikeudessa, josta tänään tehdään tutkintapyyntö.

      • Freeberg*
        maallikko* kirjoitti:

        Lautamiehet ( 3 henkilöä) Suomen käräjäoikeuksien istunnoissa ovat maallikkoja ja voivat yhdessä äänestää käräjäoikeuden kannan nurin. Lisäksi nämä maallikot ovat pääsääntöisesti puolueiden jäseniä.

        Olis poika vienyt asiansa hoviin.
        Siellähän se kokoomuksen nykyinen puoluesihteerikin kävi vahvistuttamassa varastelusta saamansa tuomion.
        Siis hän, joka nostettiin puoluesihteeriksi puoluesihteerin paikalle, kun virassa olevalle puoluesihteerille tuli näitä oikeusjuttuja.

      • ovatkos

        virolaisista vanhemmista syntyneet ihmiset Neuvostoliittolaisia?

        Kyllä nyt menet suorastaan naurettavuuksiin.

        Ovatkos suomalaisten vanhempien jälkeläiset myös Neuvostoliittolaisia, heitäkin on syntynyt ja elänyt Neuvostoliitossa?

        Miten niin naiset tunkeutuivat Jaskarin asuntoon, eToinen noista naisista asui ja seurusteli Jaskarin kanssa.

        Onko todellakin niin että Jaskari on sitä mieltä ettei oikeuslaitoksemme ole rehellinen, entä miten sitten meitä tavallisia ihmisiä kohtaan, onko syytä epäillä että korkeasti koulutetut, kokoomusta kannattavat tuomarimme eivät ole oikeudenmukaisia ja rehellisiä?

    • Comandante

      Ihan perus kokoomuslainen uhkaa tappaa akkansa veitsellä, eipä oo lahtarinperillinen kauas puusta pudonnu. Syyttömiä suomalaisia ja isänmaansankareita on ennenkin vainottu vailla järkevää selitystä

      • kyllä tiedät

        Haluaisitko tutkia väkivaltatilastoista missä piireissä ne enimmät naisten hakkaamiset ja tappamiset tapahtuvat? Minkä aatesuunnan asuinalueilla?

    • JASKARI LUOPUU

      sairauteen ja pehesyiden johdosa eduskunta paikasta, joka oikein onkin. Mies ei ole uskottava millään tasolla Tampereella tai Helsingissä. Vauhtiville luuli, että voi olla niinkuin tahtoo ja tehdä mitä tahtoo.

      • tappelunnujakka

        Tottako nyt kirjoitat. Mies on sitten ruovennut ymmärtämään tekojensa vakavuuden. Ei noilla "ansioilla" liene vakavasti otettava peluri politiikassa.

    • Jaskari on täysin syytön.Oikeuslaitos tuomitsi hänet koska vastapuolella oli kaksi todistajaa.Oikeuslaitoksemme on niin naivi että uskoo eestiläisten naisten,jotka ovat ilmeisesti ilotyttöjä puhuvan tota,muta valehtelivat.
      On tyhmää uskoa kaikkeen sokeasti.jos oikeutta olisi käyty eestissä todistajia ei olisi löytynyt,syytä tarvitsee tuskin tässä selittää.Rahastukeinoja naisilta läytyy VAROKAA heitä!

    • Rippisalaisuus

      Riipisalaisuus

    • Muistele n

      Eeva Kuuskoski-Vikatmaan kokoomuslainen hyvin memestynyt. lupaava aktiivipoliitikko-mies teki varsin nuorena itsemurhan?

    • Mika nusti

      Miksi tunnusti?

    • Sampsa Huono

      Hieno

    • tekikänkään?

      Mitähänhän?

    • x-mainari

      Näitä kokomustia politiikkoja ei Suomessa tuomita mistään. Syyttäjien selitykset lähinnä naurattavat. Onko Suomen oikeuslaitos vajonnut näin alas ??
      Ei moitittavaa,ei tuomittavaa, ei huomautettavaa.Nämä termit ovat käytössä kun epäiltynä tai syytettynä on kokoomukselainen.

    • Filmaus käynnissä?

      Onko

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1605
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      837
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe