Öljykriisi on "pendelöinnin" loppu

Debatoija

Nythän on niin, että maailmanlaajuisesti on saavutettu tai ollaan saavuttamassa ns. Peak Oil tilanne, joka tarkoittaa öljyn ja sitä kautta bensiinin ja dieselin jyrkkää hinnannousua. Öljy on nyt vuodessa noussut n. 66 dollarista 105 dollariin. Koko viimeaikainen öljyn hinnan nousu ei ole vielä edes sisässä bensan nykyhinnoissa. Euron vahvuus on myös auttanut tässä asiassa, toistaiseksi. Bensan hinta todennäköisesti hipoo jo tänä vuonna paria euroa öljyn hinnan noustessa ehkäpä n. 150 dollariin.

Siihen mennessä, kun nämä kuntaliitokset millään tavoin olisivat edes käynnistyneet vaikka ne päätettäisiinkin toteuttaa eli joskus 3-5 vuoden päästä, öljyn hinta lienee silloin tuolla 400-500 dollarin paikkeilla ja bensan hinta 4-6 euroa litra, voi olla kovempikin jos euro heikkenee. Mahdollisesti jo toteutetaan jotain örkkituomiojamaisia bensakuponkeja tms. Tässä vaiheessa on myös sitten maailman laajuinen talouslama ynnä nälänhädät jne...

Tämä tarkoittaa siis ns. bendelöinnin eli pitkien työmatkojen jyrkkää vähenemistä kaikinpuolin. Se tarkoittaa (keillä viellä on työpaikka) sitä, että käydään lähempänä eli siis useimmiten omassa kunnassa työssä joko joukkoliikenteellä, fillarilla tai vaikkapa suksilla tai rullaluistimilla.

Tämä tuleva kehitys vie joka tapauksessa pohjan pois tältä Turun harjoittamalta ruikutukselta pendelöinneistä ja kaupunkirakenteiden vinoutuneisuuksista. Energiakriisin aikana, joka kestää n. 20 vuotta, niin pikemminkin on Turulle ETU, jos se ei nyt lähde mihinkään kuntaliitoksiin. Noissa olosuhteissa nimenomaan nyt sitten Turun mallisen kompaktin kaupungin pitäisi olla kaikkein vahvin ja pärjätä taloudellisesti parhaiten. Siis mikäli nykyiseen huonoon menoon ovat syynä ne ongelmat, mitä Pukkinen ja muu Turun johto esittää.

Tämä esittämäni skenaari toteutuu 100% varmuudella, se on vain ajan kysymys. Itse uskon sen tapahtuvan 2-5 vuoden sisään, mutta joka tapauksessa taatusti seuraavan vuosikymmenen aikana.

6

449

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nähneeni

      pahaa unta, mutta ei, painajaismaista vitsiä pukkaa heti aamulla.

      • päässä!

        Kukaan ei uskonut muutama vuosikymmen sitten skenaristeja, jotka povasivat tuotttavan työn siirtyvän halpamaihin. Ensimmäinen aalto on lopuillaan: Kiinasta siirrytään vielä (toistaiseksi) halvempiin maihin, koska pääoman pitää takoa omistajilleen tarpeeksi voittoa. Tien pää on näkyvissä. Ilmastohuolet ja energian vähyys hoitavat loput.

        Aloittaja oli tosiaan pelottavan oikeassa! Mikä on ettei mitään tehdä, vaikka totuus on tiedossa?

      • ,,,,
        päässä! kirjoitti:

        Lähijunat, ratikat ja pikaraitiotie.. busseillekin löytyy parempia energiamuotoja. Ei pendelöinti mihinkään katoa. Kaarinasta ja Raisiosta vaikka pyöräilee Turkuun tai tarvittaessa konttaa.

        Helsingin välimatkoilla voisi tulla jonkun sortin ongelmia.

      • eikä piisaakkaan
        ,,,, kirjoitti:

        Lähijunat, ratikat ja pikaraitiotie.. busseillekin löytyy parempia energiamuotoja. Ei pendelöinti mihinkään katoa. Kaarinasta ja Raisiosta vaikka pyöräilee Turkuun tai tarvittaessa konttaa.

        Helsingin välimatkoilla voisi tulla jonkun sortin ongelmia.

        Helsinki naapureineen satsaa lähivuosina yli kaksi miljardia euroa erilaisiin väylähankkeisiin. Ei ole halpaa se kaiken mahdollisen keskittäminen ja metropoliksi himoitseminenkaan!

        Turussa välimatkat ovat viisi kilometriä keskustasta keskustaan! Siksi ihmetyttääkin sekä kuntaliitosten vastustelu, niistä ja pendelöinnistä vouhottaminen sekä Turun keskustan puistojen nakertelu ja "kaupunkirakenteen tiivistäminen kestävään kehitykseen" vedoten. Meillä ei tosiaankaan voida puhua maailmanlaajuisesti ajatellen asutuksen hajautumisen haitallisista vaikutuksista!

        Ettei nykyinen kuntajako vain olisi ihan paikallaan? Takavuosina Helsingin herrat melttosivat kaupunginoisavaltuustoista ja ruohonjuuritason päätösmahdollisuuksien lisäämisestä. Turussakin istui Varissuon kaupunginosavaltuusto ihan tosissaan. Koettakaa jo nyt hyvät herrat päättää pyritäänkö suuriin yksiköihin vai pyritäänkö kuntalaisten vaikutusvaltaa lisäämään siirtämällä päätöksetekoa lähemmäs asukkaita?

        Ongelmat tosiaan näyttävät ihan toisenlaisilta pääkaupungin vinkkelistä kuin Ihalan suunnalta katsottuna. Tottakai voidaan miettiä voisiko ne ruokaostokset tehdä jo Hirvensalossa, ettei tarvitsisi myllyihin kaahata.

        On myös huomattava, että pendelöinti on, jo nimensäkin mukaan, aina kaksipuolista: näillä näkymin ei koskaan päästä tilanteeseen, jossa työt, palvelut ja asuminen mahtuisivat lastenvaunuetäisyydelle, kolmensadan metrin säteen sisään! Markkinavoimat viimeistään pitävät huolen, että hynää tuottaakseen toiminta siirtyy aina halvimmille alueille. Esimerkkinä mainittakoon telakkateollisuus Turussa. Kun maasta saa tarpeeksi hyvän hinnan, kannattaa kannattavakin tuotanto siirtää alta pois!

      • ...........
        päässä! kirjoitti:

        Kukaan ei uskonut muutama vuosikymmen sitten skenaristeja, jotka povasivat tuotttavan työn siirtyvän halpamaihin. Ensimmäinen aalto on lopuillaan: Kiinasta siirrytään vielä (toistaiseksi) halvempiin maihin, koska pääoman pitää takoa omistajilleen tarpeeksi voittoa. Tien pää on näkyvissä. Ilmastohuolet ja energian vähyys hoitavat loput.

        Aloittaja oli tosiaan pelottavan oikeassa! Mikä on ettei mitään tehdä, vaikka totuus on tiedossa?

        "Kapitalismi tiensä päässä!"

        Höpsis. Se vaan etsii uusia muotoja ymmpäröivän maailman muuttuessa.

      • vähän asiaa
        eikä piisaakkaan kirjoitti:

        Helsinki naapureineen satsaa lähivuosina yli kaksi miljardia euroa erilaisiin väylähankkeisiin. Ei ole halpaa se kaiken mahdollisen keskittäminen ja metropoliksi himoitseminenkaan!

        Turussa välimatkat ovat viisi kilometriä keskustasta keskustaan! Siksi ihmetyttääkin sekä kuntaliitosten vastustelu, niistä ja pendelöinnistä vouhottaminen sekä Turun keskustan puistojen nakertelu ja "kaupunkirakenteen tiivistäminen kestävään kehitykseen" vedoten. Meillä ei tosiaankaan voida puhua maailmanlaajuisesti ajatellen asutuksen hajautumisen haitallisista vaikutuksista!

        Ettei nykyinen kuntajako vain olisi ihan paikallaan? Takavuosina Helsingin herrat melttosivat kaupunginoisavaltuustoista ja ruohonjuuritason päätösmahdollisuuksien lisäämisestä. Turussakin istui Varissuon kaupunginosavaltuusto ihan tosissaan. Koettakaa jo nyt hyvät herrat päättää pyritäänkö suuriin yksiköihin vai pyritäänkö kuntalaisten vaikutusvaltaa lisäämään siirtämällä päätöksetekoa lähemmäs asukkaita?

        Ongelmat tosiaan näyttävät ihan toisenlaisilta pääkaupungin vinkkelistä kuin Ihalan suunnalta katsottuna. Tottakai voidaan miettiä voisiko ne ruokaostokset tehdä jo Hirvensalossa, ettei tarvitsisi myllyihin kaahata.

        On myös huomattava, että pendelöinti on, jo nimensäkin mukaan, aina kaksipuolista: näillä näkymin ei koskaan päästä tilanteeseen, jossa työt, palvelut ja asuminen mahtuisivat lastenvaunuetäisyydelle, kolmensadan metrin säteen sisään! Markkinavoimat viimeistään pitävät huolen, että hynää tuottaakseen toiminta siirtyy aina halvimmille alueille. Esimerkkinä mainittakoon telakkateollisuus Turussa. Kun maasta saa tarpeeksi hyvän hinnan, kannattaa kannattavakin tuotanto siirtää alta pois!

        Kaupunkiseutu joka hajoaa jo 240 000 asukkaan kohdalla on aivan päin persettä, jos se ikinä kasvaa 500 000 asukkaan kaupunkiseuduksi tai miljoonakaupungiksi, mikä mamujen ansiosta on jopa mahdollista.

        Tiivis rakentaminen on aina viisasta ja se tulee aloittaa pienestä kylästä ja lopettaa vasta sitten kun lehmät lentää!

        Tiiviiseen kaupunkiin syntyy siihenkin aina välivyöhykkeitä, joissa voit asua kevyemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5630
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3567
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1692
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1690
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      91
      1156
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe