Hei olen 18-vuotias mies tai poika iha miten vaan. Kolme vuotta sitten tuli aiva alytön akne naamaan. Menin tietty totaaliseen paskapaniikkiin niiku muutki ihmiset ympärilläni enkä saanut tehtyä mitään asialle. En muista tarkalleen mutta ehkä noin puolen vuoden päästä sain mentyä ihotautilääkärille joka määräsi Tetralysal kuurin ja Avitcid 0,025 voidetta. Eivät auttaneet kovin kummosesti ja menin myöhemmin uudestaan ja sillä kertaa lääkkeeksi määrättiin Isotretinoin Alpharma, ilmeisesti milten sama lääke kuin tuo ROA mistä täällä puhutaan. Söin lääkettä useita paketteja ja tulos oli hyvä. En voi kuitenkaan jatkaa kuuria enään, koska haittavaikutukset olivat lopussa erittäin voimakkaat. Ihon, silmien ja limakalvojen kuivuminen, lihas- ja livelkivut sekä ennen kaikkea HIUSTEN LÄHTÖ!!! :( Ja nyt lähestyy kesä ja olen kuullut, että lääke ei sovi yhteen auringon kanssa. Sitte lääkäri määräsi uudelleen Avitcid 0,025 voidetta jota olen käyttänyt nyt noin 3 kuukauden ajan päivittäin. Iho on alkanut tasoittumaan, hiukan rasvainen, punoitusta, pieniä näppyjä..välillä aika paljonkin, mutta ei valkopäisiä.. hitusen epävarmalta tuntuu vieläkin, varsinkin kun tämäkään aine ei sovi yhteen auringon kanssa.
Isot. Alpharman aikana oli huomattavasti varmempi olo, ei tullut yhtään näppylöitä, mutta nyt pitäisi selvitä pelkästään tän voiteen voimalla.
KYSYMYKSET TEILLE: Voinko tehdä mahdollisesti jotain muuta tämän lisäksi, vaihtaa vielä 0,05 voiteeseen? Kun välillä tuntuu, että pian taas räjähtää ja alkaa koko helvetti uudelleen.
KESÄ AVITCID = ??
STRESSIN JA HYVÄN YÖUNEN VAIKUTUS??
UKUPUNKTIO?? :D
JOOGA?? :D :D
kaikki mahdolliset neuvot ovat tervetulleita!!
äh nyt en keksikkään oikee mitää kysymyksiä, kirjottakaa ny jotaki jos tulee mieleen..
---
JUON PALJON VETTÄ
EN JUO/SYÖ: alkoholia, makeisia, hedelmiä, limsoja/mehuja.. ehkä mitään muuta minkä olen todennut aiheuttavan näppyjä.
JA OLEN VARANNUT UUDEN AJAN LÄÄKÄRILTÄ, MUTTA SE O VASTA ENS KUUSSA :(
AKNE-----ISOTRETINOIN ALPHARMAN -> AVITCID
EPÄVARMA2
3
551
Vastaukset
- Näin on
että, mitä tulee mieleen, kun kyselet acnesta. Juu Bioptron-valohoitolampulla hoito 10 min aamuin illoin auttaa yleensä acneen, psoriin ja allergiseen ihottumaan. Voisit kokeilla. On vaaraton ja ilman sivuvaikutuksia.
- minätässäeiku
Joogaa harrastan, ei apua akneen :D kokeile vaikka..pilatesta.
- EPÄVARMA2
njoo enää tilanne ei ni pahalta vaikuta ollenkaan..
popsin tetralysal pillereitä ja käytän avitcid voidetta, iho pysyy hyvin kuosissa eikä hiukset lähe, mutta en suosittele naaman paahamista uimarannalla, hyvät kesän jatkot ja kiitos vastauksista
tsemppiä kaikille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351358
- 10979
- 141958
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780