homer&marge

tämä avioliitto on kuin pakkopullaa josta kumpikaan ei pysty irrottautumaan.
päivät, viikot, kuukaudet, vuodet samanlaisia.
vaan kun ei ole aikaa, eikä sitä pysty järjestämään molempien työkuvioiden vuoksi.
äsken, kun yritin puhua avioliitostamme ja siitä onko tässä mitään tolkkua, ei mies katsonutkaan minuun vaan luki lehteään ja kysyi onko meillä jäätelöä!
sitten tulee tappelu, voi pojat, kuinka se on jo sairasta. sitten mies hyvittää kaiken ostamalla jotain, ei sanoilla.
...ja ylläri ylläri, kaikki jotenkin unohtuu ja elämä jatkuu taas lieden äärellä.
me emme puhu, emme harrasta seksiä, emme ole lähekkäin tai edes välttämättä nuku samassa huoneessa.
lapsia emme saa, eikä se kumpaakaan haittaa.
olenkin miettinyt, elänkö vain kulissiliitossa.
käymme yhdessä kaupassa jne muut julkiset asiat, mutta kotona tulee sama paine ja ahdistus.
mies petti minua kahdella pitkälläkin suhteella mutta silti jäi luokseni tai pitemminkin ei päästänyt.
sitten meikkaillaan yhdessä kiltisti mustelmia ja vaietaan ongelmista koska mies on kykenemätön puhumaan, sillä vastaus on joko entiedä tai hiljaa.
kun yrittää puhua, vastaus tulee huutamalla että mitä sä aina hermoot.
tää on niin oravanpyörä.
olen niin masentunut että se on jo vaikuttanut perheeseeni, työhön ja ystäviimme.
kävin juttelemassa lääkärin kanssa ja hän totesi vaan ettei häntä kiinnosta ja että minä olen naivistisen narsisti vaikka hän ei edes kerennyt kuuntelemaan minua 5 minuuttia kauempaa.
olisin vaan pyytänyt häneltä apua sillä jumala ei sitä minulle antanut.
mies ottaa iltakaljan, minä viskin kolalla.
tuijotamme samoja ohjelmia päivästä toiseen tv-ruudulta, kunnes jokin sekoittaa taas pakkaa.
jään ilman rakkautta, se kuluttaa.
pettämään en ala,
eroaminen on rikos,
yksinäisyys pelottaa.