Eetu on vanhojen puolueiden omantunnon lievittäjä, mutta aseeton koska se ei edes pyri parlamenttiin.
Jämsässä 9.3.09 eläketilaisuudessa Eetun (eläkejärjestöjen liitto) edustaja kaupunkineuvos Ritva Laurila kertoi järjestönsä työstä eläkeläisten hyväksi. Hänen mukaansa järjestö lobbaa viikoittain ministeriön kabineteissa. Meitä eläkeläisiä hämmästyttää tämän toiminnan tehokkuus, kun eläkeläisten taloudellinen syrjintä on kestänyt, jo kolmekymmentä vuotta, eikä kehitystä ole näköpiirissä.
Veroharmoniakin sanottiin korjatun, vielä mitä, tarkistin verohallituksen veroprosenttilaskurilla 2009, identtiset Jämsäläiset ja tulos oli 2000 euron kohdalla, että eläkeläinen maksaa veroa 24 % ja työssä käyvä vain18,5 %. Olen kuullut eron johtuvan työeläkemaksun osuudesta, jos tämä olisi totta niin eläkeläiset maksaisivat sitä sitten valitettavasti toiseen kertaan.
Kaupunkineuvos toteaa, että leikattu indeksi aiheuttaa eläkkeiden jälkeen jääntiä palkkoihin verrattuna. Sekin on totta mutta ikävintä on leikatun indeksin pysyvä ja jatkuva eläkkeen reaalisen ostovoiman alennus. Eetu ei kuitenkaan halua sitä korjata, kun ei ole huomannut jakovaravaihtoehtoja. Korjaus ei välttämättä nostaisi eläkemaksuja, niin kuin hän mainitsee.
Ostovoimakorjaus voitaisiin tehdä sillä maksuvirralla jonka valtio nyt kaappaa työttömyyden seurauksiin. Työttömyys on hallituksen vastuulla, ei eläkeläisten. Viimevuosina valtio on ottanut eläkelaitosten rahastoista liki kolmekymmentä miljardia euroa työttömyyseläkkeiden maksuun.
Toinen vaihtoehto on käyttää eläkelaitosten rahastojen tuotoista pientä siivua, onhan ne osittain maksamistamme eläkemaksuista kartutettu. Viime vuonna ei tuottoja ollut mutta sitä ennen kymmenen vuoden jaksolla kumulatiivinen nettotuotto oli n.50 miljardia euroa. Lamat tulee ja menee, sen jälkeen rahastojen arvot taas nousee ja tuottoja tulee.
www.senioripuolue.fi
Eetu on hampaaton.
E.K.Järvenpää
0
363
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1325381Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313862No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452480Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv382044- 241753
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241704- 411640
- 501608
- 291463
- 381424