Äänestysvilkkaus aikaisemmin Euroopan parlamentin vaaleissa on jäänyt vaalien tärkeys huomioonottaen yllättävän alhaiseksi. Eikä tilanne näytä kovin auvoiselta tälläkään kertaan. Jopa ehdokkaiden nimeäminen on sujunut varsin hitaasti. Senioripuolueella on nyt 13 ehdokasta. www.senioripuolue.fi
Olemme Suomessa osa Eurooppaa ja sen poliittista järjestelmää. EU:n kansalaiset toivovat nykyään turvallisia, laadukkaita elintarvikkeita, jotka on tuotettu aiheuttamatta turhaa jätettä ja säilyttäen puhtaan elinympäristön.
Haluamme myös turvallisuutta elintarvikkeiden lisäaineiden käytölle ja sen seuraamiseen ei enää pienen valtion resurssit yksin riitä. Unionilla on vahva panostus turvallisuutta lisäävään tutkimukseen ja siitä me hyödymme.
Luonnonympäristön suojelemiseen osoitetaan määrärahoja unionista monien erilaisten ohjelmien kautta. Niillä tuetaan kilpailukykyisiä maaseudun talousalueita. Suuri osa luonnonympäristön suojelemiseen tarkoitetuista varoista ohjataan maanviljelijöille. Tämä perustuu toisaalta siihen, että yhteinen maatalouspolitiikka on kattavin ja yksi vanhimmista EU:n politiikanaloista, ja toisaalta siihen, että maanviljelijöillä on ratkaiseva rooli peruselintarvikkeiden toimittamisessa ja perinteisen maaseutumaiseman säilyttämisessä.
Yhteinen maatalouspolitiikka uudistuu ja siinä varmistetaan tasapainoisempi lähestymistapa, jossa elintarvikkeiden turvallisuudella ja laadulla, eläinten hyvinvoinnilla ja laajemman maaseutuyhteisön tarpeilla on paljon suurempi merkitys. Julkisuudessa näkyvät kiistat eivät ole sen kummempia kuin työmarkkinajärjestöjen välillä ennen työehtosopimuksia, se meidän tulisi ymmärtää pelinä joka ei heikennä meidän hyvää maataloustuotantoamme.
Kuluttajina voimme olla suhteellisen tyytyväisiä ja turvallisin mielin kotimaisen elintarvikehuollon suhteen, ainakin se on laadukasta, joskin hintatasoa pitää pudottaa ja kaupalla on siinä tehtävää.
Ensikesän eurovaaleihin kannattaa osallistua, me vaikutamme arjen tärkeisiin asioihin, yksi ääni tosin on vähän, mutta meitä on neljä miljoonaa äänioikeutettua ja sillä on vaikutusta. EU parlamenttivaaleissa vaikutamme oman maamme asioiden hoidon lisäksi myös koko Eurooppaan.
Esko Järvenpää SSP eurovaaliehdokas Jämsä.
EU ja maatalous.
Esko K.Järvenpää
0
471
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1057361
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h985243Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163506Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253441Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352534Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191856Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3421472Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?541314