>> Tummaihoinen vaihto- oppilas

Mac

Olin ollut Suomessa jo pari viikkoa, asuin mukavan perheen luona Pohjanmaalla. Tulin Suomeen vaihtariksi Chicagosta, tarkoitus oli olla koko vuosi.

Lukiossa tuli pari hyvää kaveria, joiden kanssa pelattiin ja hengailtiin iltaisin ja välillä öisin.

Yhtenä iltana pelattiin katukorista aika myöhälle ku oli hyvä meininki päällä. Aurinkokin helpotti jo, päivällä oli 27.
No, kaverit alkoi väsyä ja pakkas kamojaan. Mä lupasin jäädä vielä loppuheitoille ja verryttelyille.

Olin jo jonkin aikaa heitellyt ja aloin venyttelemään väsyneitä raajoja. Heitin märän peli
paidan kentän sivuun ja nostin jalan suoraksi penkin nojalle. Joku pyöräili hyväntuulisena ohitseni kentän viereltä ja vihelteli jotain biisiä. Se oli paikallisen korisjoukkueen koutsin vaimo.

Nainen pyörsi takaisin pyörällään. Hänellä oli kesämekko puolireidessä ja pitkä vaalea tukka hienosti laitettuna. Jalassaan naisella oli jotkut sandaalin tapaiset menokengät. Saatoin nähdä vilauksen hänen jalkovälistään hänen pysähtyessään viereeni.

"Hei! En tiedä tunnetko minua, mutta olen Saara. Olen..
"Olet koutsin vaimo? Minä olen Mac..."
Saara oli hiukan huppelissa ja kapusi pyörän päältä pois. Jalas noustessa rungon yli vilahti vaalea kolmio jalkojen välissä. Hänellä ei ollut lainkaan pikkuhousuja.

"Oletko viihtynyt Suomessa? Naiset on varmaan sua piirittänyt ja vilkuilleet..."
Saara käveli ympärilläni ja pysähtyi pallon luona.
Hänen kumartuessaan palloon, rinnat paljastuivat mekon alla. Terhakat, pystyt ja ruskettuneet kauniit rinnat. Hän oli varmaan nelikymppinen tai nuorempi.

"Pelataanko viä muutama erä?" Saara kysyi.

Otin kengät pois tasapuolisuuden vuoksi ja Saara riisui sandaalinsa.
Nainen osasi suojata palloa, enkä tosissani yrittänyt saada sitä pois. Saara peruutti kohti ja pysähtyi kunnes oli mussa kiinni. Hän liikkui puolelta toiselle ja hänen peppunsa hinkkasi etumustani. Kenellä tahansa olisi kalu kovettunut siinä tilanteessa ja luulen, että sen Saarakin huomasi.

Nainen yritti ohittaa mut nopeasti, mutta loukkasi nilkkansa astuessaan jalkani päälle. Hän kaatui maahan ja piteli nilkkaansa.
"Tuolla kentän laidalla pusikoitten jälkeen on pieni lampi. Saadaan mun nilkka kylmään."

Nostin Saaran syliini ja vein häntä puolijuoksua pusikoitten läpi. Naisen reisi tuntui kuumalta kättäni vasten ja kaluni ei hellittänyt kovuuttaan. Onneksi oli sortsit jalassa.

Laskin Saaran veden äärelle ja polvistuin nilkan ääreen. Nainen asettui makuulle ja piti käsiään silmillä. Pidin nilkasta kiinni ja pidin sitä kylmässä. Katsoin Saaran kauniita sääriä, reisiä, hoikkaa vyötäröä, terhakoita tissejä ja kauniita kasvoja. Pitkät vaaleat hiukset lepäsivät nurmella.

Saara koukisto toista jalkaansa ja näin mitä herkullisimman pillun. Vaaleat karvat ajettuna, pieni karvoitus pillun yläpuolella.

Nainen siirsi kättään ja siirsin katseeni nopeasti nilkkaan.

Tunsin käden reidelläni nousten ylemmäs sortsejani kohti. Käsi sukelsi housuihini ja otti otetta varrestani. Hän yritti saada sitä raosta ulos, muttei kanki taittunut aivan noin kovana.
Nousin seisomaan ja otin housut pois.

Saara nousi kontalleen ja alkoi imeä terskaani. Pieni suu imi ahnaasti varttani. Menin makuulle nurmelle ja käänsin naisen 69siin päälleni. Suloinen pieni pylly oli naamani edessä. Nuolin pimpsaa ja pitkin vedoin koko alapäätä.

Puristelin Saaran hoikkia reisiä ja pakaroita. Kiusasin sormella suklaareikää, tumma sormi liukui pari senttiä vaaleaan lihaan. Nainen levitti jalkojaan ja voihki.Saara painoi peppuaan suutani vasten.

Hän yritti kaluani suuhunsa koko mitalla, mutta onnistui saamaan puolet varresta pieneen suuhunsa.
Huulet puristi mahtavasti kaluani.

Saara kääntyi ja alkoi istuutua päälleni. Varsi upposi sentti sentiltä tuohon tiukkaan lihaan.
"Mmmhh, sä oot iso mies... big mac...mmhhh.."

Kaadoin naisen selälleen ja nostin kauniit jalat sivuille. Suukotin pohkeita ja nilkkkaa, suukotin varpaita. Saara hyväili varttani, joka oli puoliksi hänen sisällään.

Kalu upposi vielä pari senttiä, Saara inisi ja voihki allani. Hän puristeli rintalihaksiani ja nosti jalkansa olkapäilleni.
"Paina syvälleeehhh....deeper..!"
Painoin kaluani sisään ja Saara tärisi nautinnosta.
"Täytä mut spermallasi! Fill meeehhh.... with your... spermmhhh!"

Puristelin ja kourin pieniä rintoja naidessani tuota herkkupalaa. Kalu hakkas herkkää lihaa ja aloin purkautumaan. Eka satsi purkautui Saaraan, kun hän nopeasti tuli eteeni ja imaisi kalun suuhun.
"Mmmhhh...good, so big and tasty...mahtava kulli..
hyvää lihaa...mmmhhhh!"

Loikoiltuamme hetken Saara siisti mekkoaan ja antoi suukon huulille.
"Don´t disappear, honey".


**************************************************

0

8817

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1635
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        80
        1285
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        92
        1190
      4. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        3
        1126
      5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        140
        1121
      6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        586
        1049
      7. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        21
        1001
      8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        942
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        12
        927
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        11
        804
      Aihe