Itseensä viittaaminen 3. persoonassa

saako kysyä

Osaako joku suoralta kädeltä sanoa, mikä saa ihmisen käyttämään jatkuvasti itsestään puhuessaan 3. persoonaa?

Tällaista ilmiötä esiintyy melko usein varsinkin akateemisesti koulutetun blogistiväestön kohdalla.

Minusta se vaikuttaa jotenkin vähän sairaalta. Henkilö ikään kuin tekee itsestään hirveän numeron ja hakee oudolla viittaustavalla huomiota.

25

15587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saa kysyä

      Olen kiinnittänyt joskus samaan huomiota. Se mikä näitä itsestään 3. persoonassa puhuvia henkilöitä on yhdistänyt: hirveä pätemisen tarve, vääristynyt käsitys omasta erinomaisuudesta, jatkuva show päällä huomion saamiseksi, ihailevat itseään ja omaa esiintymistapaansa

      Lieneekö sitten kyse jostain huomionhakuisesta pershäröstä vai ihan narsismista, enpä tiedä.

      • saako kysyä

        Teksti voi joskus hämärtyä pahastikin, kun ei jaksa pitää lukua siitä kehen kirjoittaja oikein missäkin kohdassa viittaa.

        Epäilen itsekin suurimmaksi syyksi tuota kyltymätöntä pätemisen tarvetta.


      • --------

        purkaakseni asioita. Lopulta puhuin itsestäni 3. persoonassa. Varmaan joku narsismi voi myös olla takana, tai ettei kestä itseään. Pääosassa suku, pohdin miten olin kokenut sen jollain tavoin sivuosassa. Tähän tyyliin, että kun se on paperilla, se on naurettavaa, omakin osuus.


    • kiintoisaaaa

      Antaisitko jotain esimerkkejä? Tarkoitatko siis jotain "kun tää menee ja tekee näin.." -tyyppistä puhetta? Moni myös puhuu itsestään kolmannessa persoonassa siinä mielessä, että ei käytä minä-muotoa vaan puhuu tähän tyyliin: "vähän ärsyttää kun yrittää ja yrittää muttei saa aikaiseksi mitään, sitten välillä tekee sitä ja tätä..."

      Jossain narsismiin liittyvässä jutussa näin joskus maininnan tuosta puhetyylistä. Varmaan se jostain kertoo, mutta toisaalta tuo jälkimmäinen on aika yleinenkin puhetapa. Ainakin juuri tuon jälkimmäisen tyylin minä liitän tiettyyn "vastuuttomuuteen"/valheellisuuteen. Vähän karrikoitu ilmaus tuo, mutta tarkoitan siis sitä, että näin puhuessaan ihminen ei välttämättä seiso sanojensa takana yhtä vahvasti kuin käyttäessään minä-muotoa. Olen itsekin huomannut käyttäväni usein tuota jälkimmäistä puhetapaa, ja yhdistän sen juuri sellaiseen tiettyyn itsensä "eristämiseen" tilanteesta; jään siis jotenkin turvallisemmin etäälle kaikesta, jos en käytä minä-muotoa vaan puhun ikään kuin yleisellä tasolla.

      • sitten

        puhutaan "minä itse" ajattelusta. Nykyään kun monet ovat vain "minä minä minä" tyyppejä (esim. kaikki tosi tv-ohjelmiin pyrkijät, BB, idols jne.) Eli puhuvat siis, minä sitä minä tätä--> eli kokoajan siis itsestään ja muutenkin kuvittelevat itsestään liikoja.
        Ei siihen siis tarvita kolmannessa persoonassa puhumista, että on itsekäs.

        Minun mutu- tuntuma sanoisi tuohon kolmannessa persoonassa puhumiseen semmoista, siis myös tuohon puhetyyliin "tämä nyt menis tuonne ja...".
        Siis että se on jotain pelkoa sanoa omaa mielipidettään suoraan, esim. minä haluaisin nyt... Turvallisempaa sanoa että "tämä nyt haluaisi.... jos ymmärsitte? itsekin joskus puhun noin. Ja se on ihan vain pelkoa sanoa omaa mielipidettä suoraan.

        mutta hetkinen nyt.... onko "tämä" edes 3.persoona???


      • saako kysyä

        tällä lailla:

        "Ruukinmatruuna lanseerasi edellisessä tekstissään kielikuvan mutterinmuotoiset silmälasit, jolla hän tarkoitti asioiden tarkastelemista yksinomaan luonnontieteellis-fysikaalis-teknisessä viitekehyksessä, sivuuttaen kaikki muut mallit."

        Kirjoittaja puhuu siis tuossa itsestään eikä jostakusta muusta.


    • ukdoesntwork

      omalla nimellään, tyyliin Hannu on nyt vähän ärtynyt...

      • saan viestejä...

        Saan tekstiviestejä joltain tuntemattomalta "Matilta" tyyliin: "Matti tykkää hevosista ja haluaisi ratsastaa. Matti haluaisi tehdä tallitöitä, koska hevoset ovat Matin ykkösharrastus." Minulle tulee mieleen aina viestejä saadessani, että lähettäjä olisi lievästi kehitysvammainen tai mielenterveysongelmainen ja n. 15 v. Tai joku muu häirikkö. En ole asiantuntija, mutta tällainen kokemus itsestään kolmannessa persoonassa puhuvasta. Oikea nimi ei tietenkään ole Matti.


      • saako kysyä
        saan viestejä... kirjoitti:

        Saan tekstiviestejä joltain tuntemattomalta "Matilta" tyyliin: "Matti tykkää hevosista ja haluaisi ratsastaa. Matti haluaisi tehdä tallitöitä, koska hevoset ovat Matin ykkösharrastus." Minulle tulee mieleen aina viestejä saadessani, että lähettäjä olisi lievästi kehitysvammainen tai mielenterveysongelmainen ja n. 15 v. Tai joku muu häirikkö. En ole asiantuntija, mutta tällainen kokemus itsestään kolmannessa persoonassa puhuvasta. Oikea nimi ei tietenkään ole Matti.

        Minä vastaisin korkeintaan, että "entäs sinä (en tiedä kuka tuo Matti on)?"


      • psykopaatti?

        ANteeksi typerä kysymys. Jotenkin vaarallinen, mutta miten? Vai voiko psykopaatti olla myös epävarottava?


      • psykoko?

        Oon aina puhunu tolla. En kai mie kuite psykopaatti ole, enkä narsistikaan. Ehkä vähän huomionhakuinen.


      • yllättävää...
        saan viestejä... kirjoitti:

        Saan tekstiviestejä joltain tuntemattomalta "Matilta" tyyliin: "Matti tykkää hevosista ja haluaisi ratsastaa. Matti haluaisi tehdä tallitöitä, koska hevoset ovat Matin ykkösharrastus." Minulle tulee mieleen aina viestejä saadessani, että lähettäjä olisi lievästi kehitysvammainen tai mielenterveysongelmainen ja n. 15 v. Tai joku muu häirikkö. En ole asiantuntija, mutta tällainen kokemus itsestään kolmannessa persoonassa puhuvasta. Oikea nimi ei tietenkään ole Matti.

        Tuo Matti on minullekin tuttu. Mieleeni tuli myös nuori kehitysvammainen. Ei nuo viestit minua häirinneet.


      • noin se just on

        Tiedän yhden psykopaatin jolla on vielä lisäksi kaksi eri "persoonaa". Toinen on milja ("aikuinen") ja toinen maria (lapsellinen, jota pitää ojentaa). Hän usein puhuu itsestään juuri noin. "milja sitä" tai "maria tätä". Koko nimeltään tämä ihminen on siis miljamaria.


    • "All work and no play makes Jack a dull boy."

      Ihan vain varoituksena jos joku edes kuvitteli olevansa moisten ihmisten kanssa missään tekemisissä...

    • Mieleeni tulee kirjailija, kirjailijathan kuvailevat välillä erikoisin tavoin asioita?

      Mutta sitten taas toisaalta jos omassa elämässä puhuisi kuten kirjailija, niin eläisikö silloin omanlaista elämää?

      No itseäni ei milloinkaan ole oudoksuttanut erinlaiset ihmiset vaan usein tunnen sen uudenlaiseksi seikkailuksi siis tutustumisen ja rikastuttavaksikin verrattuna omiin suppeisiin näkemyksiin jotka usein olen todellakin kokenut suppeiksi tai putkinäöksi tai ajatteluksi tai omiin kaavoihin kangistumiseksi.

      ja ilokseni olen huomannut juuri heidän laajentaneen omaa maailmaani huomattavasti, juuri heidän jotka olen kenties aluksi mielessäni todennut jotenkin "erinlaisiksi tai poikkeaviksi"

      En kuitenkaan puhu sillä suulla jotta haluaisin kokea negatiivisia juttuja joltain psykopaatilta tai alistajalta varsinkaan silloin kuin tutustuminen ei ole molemminpuoleinen nautinto erinlaisuudesta vaan yksipuolista. Vaan puhun kai enemmänkin oman yksioikoisuuden poistamisesta. Ja kuinka rikkaita kokemuksia voi saada kun uskaltaa ottaa askeleen tutustuakseen? Useasti on silmäni auenneet avaruuteen. Ja itseasiassa juurikin jonkin aikaa sitten huomasin jotta tälläinen kolmannessapersoonassa puhuva immeinen olikin todella monimuotoinen ja pohjalla paljon viisautta ja opetusta matkani varrelle joita siis en olisi kokenut jos olisin lyönyt ne jarrut päälle ja jättänyt tämänkin junan tarkistamatta.

    • Surullista seurattavaa

      Kotiteollisuuden Jouni Hynynen on tästä esimerkki. Yhtyeen kotisivuilla mies kertoo päiväkirjoissaan (esim. http://kotiteollisuus.com/index.php/päiväkirjat-2009/) yhtyeen keikkailusta. Niissä bändit jäsenet ovat omilla nimillään ja Hynynen kertojana, mutta hän ei koskaan käytä itsestään minä -muotoa, vaan "Hynynen" tekee sitä ja tätä. Miksi näin?

      Väkisinkin tulee mieleen, että Hynynen ei mielellään puhu älyttömästä juomisestaan minä-muodossa, vaan piiloutuu "Hynysen" taakse. Kumminkin se on hän, joka juo. Bändin alkoholisoitumista voi seurata jokainen lukemalla noita päiväkirjoja vuodesta 2000 alkaen. Tänä vuonna parivaljakolla Hongisto ja Hynynen on alkanut olla ajoittain jo vaikeuksia selvitä juomiseltaan lavalle asti. "Hynynen" juo liikaa.

    • persoona.

      Toinen kiperä kysymys on mitä se merkitsee, kun yksilö puhuu itsestään monikon ensimmäisenä persoonana. Akateemisuus on myös tällaisen pikkuhupaisuuden taustalla usein. Puhutaan joko siten:
      - että me ollaan päätetty (yleinen ilmapiiri antaa "ymmärtää")
      - tai sitten todetaan että me tehdään. (minä raportoin eteenpäin, sinä teet ja siitä minä sitten kuittaan tunnit ja mahdollisen kunnian itselleni. Vastuu kaikilta osin on sinun)

      • monikonensimmäinen

        Me, Matias ensimmäinen, Jumalan armosta näiden palstojen asiantuntija, olemme armollisesti päättäneet oikaista käsityksiänne. - Siis mä ajattelin selittää että miten se menee, mutta en viitsi.


    • kamuli

      Itsekin huomasin yllättäen erään henkilön puhuvan itsestään etunimellään tyyliin "Mattihan tekee siinä tilanteessa yleensä niin ja näin". Tämä kalskahti korvaan, kuulosti jotenkin lapselliselta. Ko. henkilöllä myös on masennusta ym. lieviä mielenterveysongelmia.

    • Kukakohan

      Musta tuntuu että narsisti ei puhu itsestään kolmannessa persoonassa vaan korostaa itseään painottamalla sanaa minä itse. Kolmannessa persoonassa itsestään puhuva tuntuu jotenkin luonnottomalta " sairaalta " . Tunnen yhden ja ihan mukava kaveri mutta puhe esim Kaken ( olkoon hänen nimi ) mielestä se ja se on niin ja niin . Se häiritsee ja saa jotekin varautuneeksi. Mikä saa ihmisen tekemään niin ? Tämä taitaa olla psykologin alaa !

      • todellakin5

        Kolmas persoona nimen omaan vie huomiota pois siitä raapustajasta ja antaa tilan asialle, joka on se pääasia.

        Aika omituista väittää päinvastaista! Egoistithan ne itsestään aina kertoo ja puhuu, "minä ainakin sitä ja tätä".


    • mb4

      Itseenshä viittaaminen voi olla totta btai epätotta.

    • monikon 1.

      Ei välttämättä ole sen kummempi kuin joillakin jatkuva vitun hokeminen joka väliin.

    • Anonyymi

      Hei. Minä olen myös ihmetellyt, miksi ihminen (mies-kaverini) puhuu esim.
      ”Tänään Pekka söi puuroa”
      ”Mitäs sanot, kyllä Pekka osaa”
      Minua raivostuttaa tämä puhetyyli.
      Myös se, että sanon ”no, joo”... ”niinpä”..
      Silloin hän sanoo:
      ”No, joo ..sä sanot”
      ”Niinpä, sä sanot”

      Alan jo pelkäämään sanojani, koska hän toistaa ne välittömästi... pian en puhu enään mitään.

      Nämä sanonnat tulevat yleensä silloin, kun hän kehuu itseään, tai miten on osannut korjata tai järjestää asiat ovelasti..

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1746
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1367
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      5
      1272
    4. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1240
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1233
    6. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      22
      1136
    7. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      11
      1127
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      590
      1094
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      6
      1014
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      934
    Aihe