Mäenpää teki virheen ottaessaan Sivosen puolueeseen. Sivonen on kävelevä katastrofi, joka on huono aivan kaikessa. Kuvan Sivosen poliittisesta lahjakkuudesta antaa hänen aikansa IPU:ssa. Sivonen oli IPU:n Pohjois-Karjalan piirin päällikkö ja hän piti kovaa ääntä itsestään ja teki vaalityötä ilmeisesti kokopäiväisesti yli puolen vuoden ajan. Ja mikä tulos? Sivonen ei onnistunut saamaan kunnallisvaaleihin itsensä lisäksi ketään muuta ehdokasta!
Sivonen pyrkii kuitenkin aina puolueessa puheenjohtajaksi. Suomessa tuskin on lahjattomampaa ihmistä tällaiseen tehtävään. Ja jos Sivonen ei haluamaansa tehtävään pääse, hän aloittaa likaamisen.
Mäenpää on hankala ihminen mutta hän saa sekä henkilökohtaisesti ääniä, pystyy hankkimaan lukuisia muita ehdokkaita ja tuntee politiikan niksit ja koukerot. Mäenpää on myös valmis kovaan työhön, johon Sivosesta ei missään nimessä ole.
Sivosesta eroon
5
68
Vastaukset
- pois ola pois
Lopeta jo Olavi! Lähtölaskentasi on jo hyvin pitkällä.
Suurin osa puolueen jäseniä on päättänyt, että sinua
ei tarvita tässä puolueessa.- Morrison2
Mäenpään mukana lähtisi yli puolet puolueesta. Ei puolue voi heittää itseään ulos. Mäenpää jatkaa ja toivottavasti nousee myös puheenjohtajaksi.
Sivosen poistaminen on kun veisi roskat ulos. Sivosen 12 äänestä ei kannata olla huolissaan. Jos Sivonen on mukana, koko Pohjois-Karjalaan ei saada ketään muuta ehdolle kunnallisvaaleissa. Jos Sivonen on ulkona, ehdokkaita tulee runsaasti jo Mäenpään kontaktien kautta.
- informaation info
Palstan kirjoitukset ohjautuu suoraan poliisiin 01.06.11. alkaen
- polliisikoira.
Auva, apuva, polliisi, polliisi!
- Mäenpään
ääniä ei kannata jäädä haikailemaan. Vapauspuolue ei tule koskaan uskottavaksi puolueeksi, jos Mäenpää ja Pietu saa jatkaa puolueessa.
Mäenpää ei tule pääsemään valtuustoon seuraavissa vaaleissa, koska riitautunut omien kannattajiensa kanssa turussa vaalien jälkeen ja maine mennyt pahasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455130Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1191626Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501376- 131183
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4107081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60817Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27793