Mäenpää erotettava

Jaakmaen

Mäenpää on erotettava Vapauspuolueesta. Ei hänen poliittisen linjansa takia vaan siksi, että Mäenpää on liian tyhmä toimimaan politiikassa.

Mäenpää myönsi houkutelleensa Sivosen mukaan Vapauspuolueeseen. Viisaammat kertoivat näilläkin palstoilla mitä Sivonen on miehiään. Silti tyhmä ja jukuripäinen Mäenpää otti Sivosen mukaan. Ja nyt nähdään miten kävi!

Mäenpää perusti aikoinaan puoluetta Väinö Kuisman kanssa. Tällöinkin viisaammat varoittivat Mäenpäätä, mutta Mäenpää oli tyhmä ja jukuripäinen ja hyppäsi Kuisman kelkkaan. Ja kuinka kävikään!

Lukuisia muitakin miinoja on matkan varrelle sattunut. Mäenpää on astunut niihin kaikkiin, varoituksista huolimatta!

Jos Mäenpää saa jäädä Vapauspuolueeseen, hän tekee tyhmyyttään taas useita "löytöjä" ennen kunnallisvaaleja ja siten pilaa Vapauspuolueen mahdollisuuden menestyä niissä. Vaikka viisaammat kuinka varoittaisivat, Mäenpää ei ymmärrä millaisia hänen "löytönsä" ovat ennen kuin paskat ovat niin sanotusti jo housuissa. Tämän takia Mäenpää on heitettävä heti ulos Vapauspuolueesta. Vapauspuolueeseen pitää ottaa vain sellaisia henkilöitä, joilla on edes hieman poliittista älykkyyttä. Mäenpäältä se puuttuu aivan kokonaan.

2

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinivalkia

      Seurattuani tämän Pietun jatkuvasti vaihtuvia mielipiteitä vuosien aikana eri keskustelupalstoilla, niin suuri oli ihmetys että arvostamani Mäenpää viime kesänä otti suojelukseensa tämän Pietun.
      Jo Pietun asuinpaikka, joku kylä rajaseudulla, teki hänen toimintansa mahdottomaksi, nimittäin maahanmuuton ongelmat kärjistyvät suurempien kaupunkien lähistöissä.
      Ja Pietu lässytti jostain kyläkouluista ja soitten suojelusta, niin se todisti, että hän oli täysin ulkona siitä mistä olisi pitänyt puhua.
      Tuntuu, että tämä puolue menetti etsikkoaikansa Helon umpimielisyyteen ja Pietun narsismiin.

    • Onneksi Mäenpää

      ymmärsi ottaa Maarit Rostedtin vapauspuolueeseen ja vieläpä kansanedustaja ehdokkaaksi. kyllä kokoomusta vitutti tämä raskaasti.(he he..)

      Tästäkin Mäenpäätä varoiteltiin useasti ja muistutettiin, että älä helvetissä päästä sitä ainakaan kansanedustaja ehdokkaaksi, mutta onneksi Olavi ei kuunnellut järjen ääntä ja muut puolueet saivat nauttia suunnattomasta vahingonilosta.

      Pansion kasakka on kuitenkin kova sälli ja pärjää, vaikka ilman äänestäjiensä neuvoja, koska uusia löytyy aina.(?)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5495
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2396
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1890
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      146
      1773
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1615
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      34
      1575
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1408
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1088
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1059
    Aihe