ihastuin noin kahdekan kuukautta sitten ikäiseeni poikaan. hän oli parhaan kaverini exä ja sitä kautta tutustuin häneen. emme käy samaa koulua mutta samassa kaupungissa kylläkin. näin häntä tuolloin hyvin usein. ihastuin häneen vasta parhaan kaverini ja hänen erottuaan. tuolloin oli vielä talvi. pian ihastumiseni muuttui rakastumiseen ja itkin hänen vuokseen monesti. juttelin hänelle joka päivä mesessä ja näimme kavereiden kesken kaupungilla. itkin monesti tietäessäni etten vosii saada häntä. olimme yhtenä päivänä kaverillani, ja ihastukseni oli siellä. ajattelin tuona päivänä kertoa hänelle tykkäävänsä hänestä. olin etsimässä häntä kunnes löysin hänet ja parhaan ystäväni pihalta suutelemesta. se kirpaisi pahasti. lähdin kotiin itkien ja kerroin viikon tapahtuneen päästä ihastukselleni että pidin hänestä. hän ihmetteli ja luuli että pidin häntä vain hyvänä ystävänä. hän ymmärsi ja pahoitteli kuinka paha olo minulla oli. nyt on kesä, ja olen jo pari kuukautta sitten päässyt hänestä yli. tai ainakin luulin niin. pari kuukautta sitten löysin toisen pojan. tapailimme pari kertaa ja suutelimme jne mutta emme serustelleet. se oli sellaista teini ihastumista. pidän hänestä ja ajattelin että olin unohtanut vanhan ihastukseni. kuultuani viikko sitten hyvän ystäväni pitävän vanhasta ihastuksestani, tajusin, etten ollutkaan unohtanut häntä. huomasin taas kuinka häntä rakastan ja kuinka haluaisin hänet itselleen.. en vain pysty unohtamaan häntä. haluaisin hänen olevan onnellinen mutta toisaalta sattuu tietää että hänellä on joku toinen. en vain pysty uskomaan sitä .. =/
i can't forget you..
surkuttelija
0
291
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872