Oi ei, tein sen taas. Olen siis nyt poistunut mukavuusalueeltani ja käynyt minua kiinnostavissa tapahtumissa yksin, josko sitä kautta löytyisi samanhenkistä seuraa. Mutta vuosien varattuna olemisesta on jäänyt kiusallinen reaktio, josta en pääse millään eroon. Tänäänkin...
Komea ja mukavanoloinen mies käveli ohi, katsoi silmiin, hymyili ja sanoi hei. Olin toivonutkin, että näin kävisi ja päättänyt että nyt sitten katson silmiin ja hymyilen. Ja miten kävi? Katsoin silmiin ja hymyilin, mutta kun mies sanoi hei, hämmennyin taas: sopersin hei ja huomasin taas katsovani alas. Ja hän oli jo kulkenut ohi. Olin aivan hämilläni saamastani huomiosta, katselin ympärilleni, jos hän olisikin tervehtinyt jotakuta muuta ja siinä ihmetellessäni hän kävelikin jo pois.
Ja arvaa harmittaako nyt. Tapahtuma vetää puoleensa juuri minun tyylisiäni ihmisiä, joten on suuri mahdollisuus, että mies olisi ollut kiinnostava. Ja minä töpeksin taas, en enää nähnyt häntä uudelleen. Miten voi olla noin vaikeaa. Tällä menolla olen sinkku vielä haudassakin.
Ihana mies -> ujous iskee
4
217
Vastaukset
- todellisuusiskee
Et voi kirjoittaa tuollaista viestiä. Palstan ATM:ät ja niiden haukkujat joutuvat nyt ymmälleen. Täällä halutaan keskittyä miesten heikkouksiin, ja nähdä mies jotenkin aina naista tarvitsevaksi pakkomielteiseksi luuseriksi. Kirjoittamasi viesti pistää nyt korttipakan täysin sekaisin, sillä se luo mahdollisuuden katsoa naista haavoittuvana, hennon luonteisena, miestä kaipaana olentona.
- väärä viesti
Kiitos todellisuusiskee :)
- dericee once
Haluan vain lähettää terveisiä kaikille miehille ketä en ole uskaltanut lähestyä. Jonain päivänä itsevarmuus riittää lähestymään aidosti kiinnostavaa tyyppiä. Kun jännittää niin tunaroi.
- jackaroo
Minäkin varmaan käyttäytyisin juurikin samalla tavalla kuin aloittaja, vaikka mies olenkin. Jotenkin sitä vain pitäisi saada reagoitua nopeammin tuollaisiin pikku tervehdyksiin tai jopa niihin katseisiin, mutta eipä se mieli ja kroppa aina ihan yksi yhteen pelaa näissä asioissa.
Jotenkin tuosta ujoudesta/hitaudesta vain pitäisi pystyä poisoppimaan ja tarttua tilaisuuksiin aina kun siihen on vain mahdollisuus. Tunsin aikoinaan yhden miehen joka sanoi baarissa/ulkona ollessamme suunnilleen joka toiselle vastaan tulleelle sopivan ikäiselle naiselle "hei" tai "moi", mutta melko harva tuohon kyllä vastasi. Ehkä minun pitäisi häneltä kysyä neuvoa siihen että miten sitä oikein kehtaisi alkaa itsekin noin aktiiviseksi toimijaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064612Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293423No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491484
- 361373
- 381216
- 141112
- 1591026
- 271008
- 6944