PCO & Metformiini

MimmilleMetukkaa

Jees! Nyt diagnoosi: pco. Eli tässä tarinani:

Olen 25 -vuotias. Minulla on pitkät hyvin epäsäännölliset menkat harvakseltaan, kierto tavallisesti jotain väliltä 35-60, ollut aina (menkat alkoivat 12v). Iho tahtoo kukkia edelleen vaikka kaikenlaiset roaccutan kuurit on syöty. Hiukset ovat ohuehkot ja tuntuvat ohentuvan vuosi vuodelta. Ylipainoa on lähes 20kg, erityisesti vyötäröllä, ihmiset usein luulevat minun olevan raskaana. Muuten en miltään tankkerilta kuitenkaan näytä. Paino alkoi kohota tasaisesti murrosiässä ja kertyi juurikin vyötärölle. Makea on maistunut aina, mutta teininä aloin saada ''sokerikohtauksia'', eli makeanhimoni ei tuntunut ihan terveeltä kaikkiseltaan. Lisäksi minulla oli jotenkin tarve syödä vaikkei ollut nälkäkään. Tarve oli mielestäni enemmän fyysinen kuin henkinen, se ei riippunut mielentilastani.

Oireet ovat siis suorastaan kristallin kirkkaat, joka pistää ihmettelemään miksi diagnoosissa kesti yli 10v, kuitenkin joka vuosi, ja monen vuotena useamminkin olen käynyt ehkäisyneuvolassa, naistentautien polilla, yksityisellä gynellä ja niiden lisäksi opiskelu- sekä työterveyshuollossa, näiden vaivojen takia mutta myös muullakin asialla. Kukaan ei aikaisemmin edes vilauttanut mahdollisuutta pco: hon. Taitaa lääkärit olla vielä aika pihalla koko jutusta.

Lapsihaaveet ovat sorttia ''ehkä muutaman vuoden päästä'', joten yritystä ei ole ollut eikä siis myöskään kokemusta raskautumisesta. Ajattelin kuitenkin tälle palstalle kirjoittaa, kun arvelin täällä eniten olevan pco:laisia.

Diagnoosin jälkeen luin aiheesta kaiken mahdollisen mitä käsiini sain, ja pistin merkille hyvät kokemukset metformiinista. Niinpä pitkällisen tinkauksen tuloksena lääkäri minulle tuota kirjoitti, ja sitä menee nyt annoksella 3x500mg, eli siis 1500mg/vrk.

Olen syönyt tuota nyt kuukauden päivät. Maha oli alkuun sekaisin ja hieman yökötti, siltä osin tuntemukset jo parantuneet. Makeanhimo tuntuu vähentyneen. Muuta en osaa näin alkuun sanoa. Mutta kokemukset kiinnostavat, eli jos olet syönyt metuja niin:

- Auttoiko laihtumaan? Jos auttoi niin oliko se ruokahalun muutosten ansiota vai laihduttiko ihan muutenkin? Paljonko lähti?

- Lähtikö rasvaa erityisesti vyötäröstä?

- Maistuuko sokerit entiseen malliin, onko himot hallinnassa?

- Mitä tapahtui iholle?

- Onko henkisessä voinnissa muutosta?

- Tukassa muutosta?

En toki odota että metut minulta nappaa tuon 20kg pois, mutta sitä, että normaali syöminen helpottuisi ja auttaisi siten painonpudotuksessa.

Kaikenlaiset kokemukset ja tarinat kiinnostavat, vähän laajemminkin kuin tyyliin ''söin puoli vuotta clomeja ja metuja ja nyt rv 12 3''. Toki kivoja kuulla nekin:)

Suuret kiitokset vastauksista!

3

1575

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mie vaan

      Hei,

      Olen syönyt metukoita ja clomeja jo monen monituista vuotta, välillä on tietty pidetty clomeista taukoa.
      Itselläni ei ole painoon vaikuttanut kuin ehkä alussa. Mutta kun metukat tasaantu käytön myötä, ruokailu oli samanmoista. Eli laihduttaa on pitänyt ihan oikeasti, ei metujen avulla.

      Metuilla on saatu pco kuriin ja clomeista ei ole ollut pelkästään apua vaan itselläni on ollu käytössä myös piikitykset ja inssit. Raskaaksi olen tullut, mutta ovat menneet kesken :(. Ei oikein jaksais tätä !!!! Syytä kun ei ole löytynyt.

      Mutta toivotan sinne onnea!

    • toiveikas11

      Moi!

      Olen 23-vuotias naisen alku ja mieheni kanssa olemme kärsineet lapsettomuudesta n. 3vuotta. aluksi kävin yksityisellä gynellä, runsaiden ja todella kivuliaiden kuukautisten takia (oksentelu, ripulointi, lihas jomotukset, huimaukset, kuumat aallot yms) ja myös lapsettomuuden takia.

      Sain sitten lähetteen naistenpolille ja siellä tutkittiin monen monta kertaa mikä vaivaa. Kuukautiskipuihin en saanut selitystä, mutta diagnisoitiin mulla PCO ja ovuloimattomuus. Clomeja söin aluksi 1x1 ja miljoonissa verikokeissa. Ei Clomit toimineet ja lääkäri ehdotti taukoa lääkkeistä pitkän käytön jälkeen. Ja puoli vuotta aikaa laihduttaa 10 % painostani..elikkä n. 10 kg. Aina olen ollut pyöreähkö, mutta en mielestäni lihava. Näin ollen, lääkäri lupaili, että jäisin heti raskaaksi.

      Sain puolessa vuodessa -8kg pois, vhh avulla. Koin laihduttamisen aikas vaikeaksi, PCO kärsiville kai yleistä :) Mutta raskaaksi en jäänyt...Verikokeissa näytti ovulaatio neg. Myös kotitesteissä.

      Uusi lääkärin käynti näytti lupaavalta: lääkäri tyytyväinen painonpudotukseen ja määräsi uudet lääkkeet: Clomifen nousevin annoksin (jos tarve) ja Metforem 1G 1x1 päivittäin.
      Viime viikolla sitten kävin taas verikokeissa ja lääkäri soittikin vähän ajan kuluttua että ovulaatio tapahtuu! Sovittiin lääkärin kanssa että menen ultraan tutkimukseen, miten rakkulat kehittyvät. Olin puhelun hetkellä töissä ja kirjaimellisesti hypin seinille ja puhkuin onnellisuutta! VIhdoinki tunsin itseni "normaaliksi" .. Heti soitin miehelleni ja ilmoitin vanhemmileni ja parille ystävälleni, jotka asiasta tietävät.

      No..taas palattiin pilvilinnoista töminällä maahan.. Ultrassa näkyi, ettei kehitystä ole haivaittavissa. Ollenkaan. Sillä hetkellä tuntui et seinät kaatuis päälle. Kyselin sitte kyynel silmässä miks toinen lääkäri sanoi ovulaation tapahtuneen.. Ei tämä osannut selittää asiaa :(((

      Nyt taas joussaa verikokeissa ja syödään Clomeja.. Mutta usko ja toivo.. ei niitä ole enää ollenkaa.. Tietysti pieni toivon kipinä on kun jaksaa käydä näitä lävitse.
      Onneksi mulla on laaja tukiverkko ympärillä.. Kaikista vahvin ja turvallisin on mieheni, joka on uskomattoman ihanasti käynyt mukanani lääkäreissä ja ollut 200 % ja ylikin mukana tässä.
      Ja tietysti olen lukenut muiden kokemuksia ja niistä saanut pientä toivoa aina :)

      Toivon mukaa saatte selkoo.. en oo mikään kirjailija tyyppiä ;))
      Mut täytyy sanoo, helpotti lukea netistä etten ole ainoa, joka joutuu näitä kokemaan..

      palaillaan!

    • Jaksamista

      Moikka!

      Vaikka ensimmäinen viesti koski metuja, niin laitan tänne omat kokemukseni aiheesta. Itselleni niitä ei koskaan ole ehdotettu ja clomejakin kokeilin vain parin kierron ajan.

      Sain PCO-diagnoosin noin vuoden sen jälkeen, kun kuukautisia ei tullut ilman teroluteja/clomeja. Sitä ennen söin pillereitä, mikä piti ilmeisesti mieshormonit kurissa ja kuukautiset säännöllisinä. Diagnoosi tuli vasta sen jälkeen, kun naistenklinikalla tutkittiin lapsettomuuden syitä ja mahdollista endometrioosileikkausta. Paino nousi, söin mitä tahansa ja iho kukki.

      Ensimmäinen, mitä minulle suositeltiin oli painonlasku, vaikkei ylipainoa indeksin mukaan ollutkaan. Sain painon alas jättämällä sokerit pois. Ja käytännössä jätin vain valkoisen sokerin ja jauhon, eli nopeat hiilihydraatit sekä kaikki mahdolliset kevyttuotteet. Sen sijaan söin proteiineja jokaisella ruokailulla ja perusrasvaisia ruokia, mikä helpotti painonpudottamista, kun ei tarvinnut nähdä nälkää. Paino tippu parissa kuukaudessa tällä keinoin 5kg ja kierto normalisoitui painoindeksin ollessa noin 23.

      Vaikka kierto normalisoitui, minulla todettiin ovuloimattomuus. Tästä syystä aloitettiin induktiohoito, eli pistin itseäni muistaakseni seitsemän päivän ajan. Ovulaatio tuli, ja hedelmöitys tapahtui inseminaation avulla. Vähän ihmetyttää, ettei Toiveikkaan lääkäri ole ottanut rankempia keinoja käyttöön, kun kerran clomit eivät tuota tulosta. Tämäkään hoito ei tietenkään auta kaikilla.

      Nyt oottelen sitten malttamattomana masuasukin kasvua ja jännään, että vaikuttaako raskaus helpottavasti myöhempiin pco-oireisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe