Miksi minä en aio seurustella yksinhuoltajan kanssa

Ajattelin tässä kirjoituksessa selventää omat syyni siihen etten aio yrittää tutustua yksinhuoltajiin jatkokehityspotentiaalia ajatellen, siinä toivossa välillemme kehittyisi muutakin kuin kuulumisten vaihtoa kaveripohjalta. Itse kukin voi sitten tuumailla omaako itsesamanlaisia asenteita, näkökulmia tai elämäntilanteesta johtuvia mielipiteitä.

Yksinhuoltajan kanssa tutustuminen on vähän niinkuin sellaista kytkykauppaa. Vaikka tutustumisen tai suhteen alkumetreillä ei haluaisi alkaa ajattelemaan perheenperustamista, tulevaisuutta, mahdollista lapsien hankkimista, niin nämä asiat ikään kuin väkipakolla nousevat pinnalle kun on tekemisissä yksinhuoltajien kanssa. Heillä on jo lapsia, ja tämä seikka on vahvasti liitoksissa näihin aiemmin mainittuihin tulevaisuuden asioihin. Se ei tarkoita, etät naisessa olisi jotain vikaa, tai hänen lapsissaan olisi jotain vikaa, mutta itse en vain halua lähteä sellaiseen kytkykauppaan. Nämä asiat tekevät tutustumisesta väkinäisempää ja vaivalloisempaa.


Henkilökohtaisesti minulla ei ole vieläkään vakavia kokemuksia seurustelusta, edellinen kerta kun niin sanotusti seurustelin oli vuonna 2001 elikkä noin 12 vuotta sitten, kun olin itse vielä 15 vuotias. Tämä suhde ei ollut mitenkään vakavaa - voi päätellä siitäkin etten vielä poikuudestani päässyt, mutta se oli kuitenkin hyvää aikaa elämässä ja tuolloisesta tyttöystävästäni jäi monia hyviä muistoja ja hetkiä, joita sitten näin yksinäisyyden katkeroittamien vuosien aikana on voinut silloin tällöin haikeana muistella.

Mitenkä äskeinen liittyy ketjun kysymykseen?

En haluaisi niin sanotusti aloittaa tätä vakavaa seurustelua sellaisen naisen kanssa, jolla kaikki seurustelun vakavat puolet ovat jo selvästi takana päin. Jos taustalla on kihlausta, synnytykset, lasten ensi askeleet ja sanat, ehkä jopa ensimmäiset päivät koulussa, mahdollisesti avioliitto. Jos minulla olisi enemmän kokemusta näistä asioista itsellänikin, näkökulmani olisi varmasti erilainen.

Ajatelkaapa vaikka niin että kun itse ette olleet vielä seurustelleet, niin olisitteko te halunneet aloittaa suhteessa, jossa puolisollanne on ex-puoliso, ja kaksi lasta? Tilanne varmaan muttuu kun näistä asioista kertyy enemmän kokemusta.

Henkilökohtaisesti toivoisin naisystävälläni olevan tulevaisuudessa odotettavissa näitä asioita, kun/ehkä hankin naisystäväni kanssa lapsia se olisi myös hänelle ensimmäinen kerta, haluaisin jakaa nämä kokemukset silloin jos ja kun ne omalle kohdalle sattuvat naisystäväni kanssa, eikä niin, että hän on jo nuo kokemukset jonkun muun miehen kanssa käynyt lävitse.

Naiset vaikuttavat suhtautuvan halveksuen kaltaisiini ihmisiin, yksinäisiin ja syrjäytyneisiin miehiin, eikä sellaisia poikkeuksia, jotka toisin voisivat huono-osaisempaan suhtautua vaikuta löytyvän muualta kuin yksinhuoltajien kirjosta ja en voisi uskoa yksinhuoltajat sisimmässään ajattelisivat toisin, koska ovathan hekin olleet joskus lapsettomia sinkkuja, ja kollektiivisesti heidän nuorempi olemuksensa on edustettuna vielä lapsettomien sinkkujen puolesta. Jos siis naiset keskimäärin suhtautuisivat minuun hieman vähemmän inhottavasti, niin voisin ajatella, että eivät yksinhuoltajatkaan niin ajattelisi, silloinkaan kun heillä ei olisi lapsia. Voisi kuvainnollisesti sanoa, että kun se neste päästä laskeutuu pois vasta lastenhankinnan jälkeen, se on hieman myöhäistä.

Sivuhuomautuksena: Jos itse haluaisin joskus lapsia, niin mitenkäs sitten kun puoliso päättää ettei hän halua enempää lapsia? Tämähän ei olisi enää yhteinen päätös, vaan tietyssä mielessä toispuoleinen päätös, koska se koskisi vain toisen parisuhteen osapuolen lapsettomuutta.

Parisuhde kulminoituu perinteisesti avioliittoon ja lasten hankkimiseen. Tähän liittyy perinteisesti myös sellaiset vanhat arvomaailmat, että avioliitto on pyhä ja sitä pitäisi kunnioittaa. Itse en ajattele mitään pyhyyttä, mutta toivon ainakin omalle kohdalleni sellaista avioliittoa, josta ei tarvitsisi erota, mutta eikai sille mitään voi jos niin kuitenkin käy.


Äitiys ei vähennä naisten naisellisuutta tai tee heistä vähemmän miellyttäviä ihmisiä

Minusta äitiensä pitää olla lapsistansa onnellisia ja niin he varmasti ovatkin, eikä sovi alkaa ajattelemaan siinä tilanteessa mitään katkeraa. Kyse ei siis ole sellaisesta että lapsia hankkinut nainen olisi ihmisenä ja persoonana yhtään vähemmän viehättävä, minusta voipi olla päin vastoin, yksinhuoltajat voivat olla hyvinkin viehättäviä ihmisiä. En kuitenkaan halua huijata itseäni ja kiinnostua vain viehättävyyden vuoksi ihmisestä, jonka kanssa en haluaisi seurustella.

Onkos teillä ajatuksia yksinhuoltajuudesta, sinkkuudesta tai niistä syistä, jotka vaikuttavat kumppaninlöytämiseen ja lasten hankintaan?