Ilosanomaa Jeesuksesta vai jotakin muuta?

Kuulen ilosanomaa, jonka ytimen ymmärtääkseen ja siitä jotain saadakseen, sen ilosanomaksi käsittääkseen, on ensin tunnettava syyllisyyttä ja riittämättömyyttä ("synnintuntoa"). Ilosanoma olisi sitten siinä, että siitä syyllisyydestä ja sen seurauksista on mahdollista vapautua. Psykologiassa tuosta käytetään termiä kaksoissidos. Jos joku ei koe syyllisyyttä ja on tyytyväinen elämäänsä tai löytää merkitystä ja lohtua jostain muusta uskonnosta, ideologiasta tai ajattelumallista, hänelle pyritään osoittamaan, että hänen toivonsa on kestämättömällä pohjalla ja hän ei tajua, mitä oikeastaan tarvitsee.

Herätysliikkeissä ja fundamentalistiuskovien piirissä tämä viestitään hyvin selkeällä ja konstailemattomalla tavalla. Kirkko viestii kohteliaammin, epäsuoremmin ja empaattisemmin, mutta se viesti on silti luettavissa rivien välistä.

En kirjoita tätä arvostellakseni, ymmärrän, että kirkolla on oma uskonsa ja totuutensa, jota se pyrkii välittämään ja jonka kautta se asioita lähestyy.

Jaa-a. Jos elän ns. normaalia elämääni, en kuule siihen kirkon viestiä mitenkään. Se ei kuulu tiedotusvälineissä, julkisessa elämässä, ihmisten puheissa ja tekemisissä. Kaikki mikä näkyy ja kuuluu on vain maallista. Paitsi häissä, hautajaisissa, ristäisissä kuuluu se pakollinen kirkon viestin osuus, mutta niitä on harvoin.

Jos haluan kuulla kirkon viestiä, minun täytyy hakeutua itse aktiivisesti sen pariin. Mennä kirkkoon, kuunnella radiosta jumalanpalveluksia ja hartauksia, yms.

Maailma on nykyään täynnä ääntä. Sitä suolletaan joka tuutista, eikä siinä metelissä kuulu kirkon ääni. Ei ole ihme, etteivät ihmiset enää tunne kristinuskoa. Mitä tehdä? Vai tekeekö aika tehtävänsä, ihmiset kyllästyvät nykymenoon ja uskonto nousee tärkeäksi. Silloin se alkaa myös näkyä ja kuulua enemmän, kun sitä pidetään esillä paljon. Tuollaisesta kehityssuunnasta on kyllä viitteitä.

Kuulen mielistelevää nuoleskelua.
Jeesuksesta kuulee hyvin harvoin.

Varsinaisesti en kyllä kuule kirkon ääntä yhtään missään.

Miksi te aina kyselette, mitä kansa haluaa kuulla.

Teillä pitäs olla jotain sanottavaa, haluupa kansa sitten kuulla tai ei. ..

Enemmän teitä kuitenkin silloin arvostettaisiin, jos teillä oikeasti olisi jotain, mistä pidätte kiinni.
Vaikka oltaisikin eri mieltä.

Nyt kansa tykkää, muttei arvosta.
Vähän sama kun pelkkää karkkia syöttävästä iskästä tykätään, muttei arvosteta.

Minulle kirkko on näyttäytyy vain akateemisena pullamössöidioottina ja koneistona, joka surraa ja surraa, muttei tuota mitään.

Ihan oikeasti mietin, pitäisikö kirkosta erota, jos se ketään kiinnostaa. Eniten surettaa se, etteivät kirkon vastaajat tuolla toisella puolella, eivät omassa seurakunnassa, eivät yhtään missään osoita minkäänlaista oikeaa faktapohjaista ja älyllistä kiinnostusta kehitysyhteistyötä ja diakoniaa kohtaan. Kirkko puhuu vain lempeää lässytystä.

Minä toivoisin, että kirkko alkaisi tekemään ja lopettaisi puhumisen.

Tämänkin palstan aiheet ovat tyhjää fiilistelyä - kirkkoa tyypillisimmillään.

Kirkko osoittaa tarpeellisuuden löytää UUSI Martin Luther,edistämään kirkon oppien puhdistusta.Vanha suomalainen tapa on tehdä kevät,sekä joulusiivous,samoin olisi vihdoinkin kirkon laita.Teoloogiset oppilaitokset sivuuttavat raamatun opit selitellessään mielivaltaisesti raamatunpaikkoja seurakuntalaisille.Uskon-tunnustus on kaikkein epäraamatullisin "liturgia",mitä kirkko on keksinyt.Jumalan nimen salaaminen suurin ja vakavin rikos ihmiskunnalle.Siihen ei verukkeita tarvita.Helsingin tuomiokirkon ulkoseinällä on kaiverrus ( Tetragrammaton) JHVH,Kreikaksi JEHOVA.Hebrealainen lausunta YAHWE.Luojan nimi on esiintynyt raamatussa alunperin yli 7000 kertaa,mutta epäkristilliset kääntäjät ovat ne poistaneet,huolimatta varoituksista raamatun viimeisellä sivulla.Erittäin vakava rikos,josta ei ilmeisesti ole anteeksiantoa.

Hei, kiitos mielenkiintoisista näkökulmista. Se miksi kirkossa kysellään, että mitä ihmiset tahtovat tai miten kuulevat, kysellään siksi, että omille sanomisille niinkuin kirjoituksillekin turtuu itse niin, ettei osaa ajatella miltä se muista kuulostaa. Ja haluamme tietää osaammeko kirkossa sanoa asioita ymmärrettävällä tavalla.

Tuo oli aika pysäyttävä ajatus, että kirkon ääni ei kuulu tavallisen elämän keskellä, vaan sitä pitää tulla kuulemaan kirkon järjestämään tilaisuuteen. Ja ajatus hälystä, jossa ei kuule mitään on aika tuttua arkisen elämän keskellä.

Onkohan kirkonkin elämässä liikaa hälyä, liikaa touhuamista ja katoaako Jeesus kaiken muun keskelle?

Merja Lampila, pappi