Arto777

Vapaa kuvaus

Aloituksia

852

Kommenttia

7730

  1. Kuinka voit sanoa fobian vaikuttavan, kun et tiedä mikä fobia edes on.
  2. "En laita nimeäni suojellessani omaisiani kaltaisiltasi hörhöiltä, jotka lähettelevät ihmisiä ikuiseen helvetin tuleen. Kyllä sinä valehtelit jutussasi."

    Kuka sinua on uhannut? Vain Jumala laittaa helvettiin ei ihmiset. Sinä menet 100% varmuudella helvettiin omasta tahdosta. Siellä sitten palat iankaikkisessa tulessa. Tiedätkö kuinka suuri on synti, kun täällä kyseenalaistat Jumalan olemassaolon ja torjut Jumalan luomisen Ja puolustat homoutta. sinulla ei ole pelastumisen mahdollisuuksia. Minä menen paratiisiin, mutta sinä helvettiin. On kuin rikas mies ja Lasarus.
  3. Et voinut taaskaan kumota alustustani. Tyhmä kun olet.
  4. KYLLÄ!

    Selitä jos ei.
  5. Esim. ?
  6. Selitä sitten evoluutio. Jää tyhmältä selittämättä.
  7. Et ole kertaakaan.

    Jos sinulla on laita ihmeessä ne tänne.
  8. Älä lue äläkä avaa jos sinä vihaat niitä.
  9. Raamattu ei ole asrtrologinen.
  10. Olisi silloin kerrottu, että maa on pallo. Tuota henkilöä olisi pidetty hulluna eikä olisi uskottu mihinkään hänen kertomuksiin. Sama jos tänäpäivänä joku sanoo maan olevan lätteä. Uskotko häneen missään asiassa?
  11. Kaikki yllä mainitut menetelmät voivat antaa tulokseksi vain korkeita ikiä. Tämä johtuu siitä, että näiden alkuaineiden puoliintumisajat ovat niin pitkiä, että esimerkiksi miljoonassa vuodessa vain mitätön murto-osa on ehtinyt hajota tytäraineeksi puhumattakaan tuhansista vuosista. Miljardissa vuodessa rubidiumista, jonka puoliintumisaika on 48,8 miljardia vuotta, vain 1,5 % olisi ehtinyt hajota strontiumiksi. Sadantuhannen vuoden ikäisessä kivessä rubidiumista syntynyttä strontiumia olisi niin vähän, että nykyisillä laitteilla sitä ei voitaisi mitata eli näytteen iäksi saataisiin nolla vuotta. Sama koskee muitakin yleisesti käytettyjä radioaktiivisia alkuaineita: Kalium-40:n puoliintumisaika on 1,25 miljardia vuotta, samarium-147:n 106 miljardia, thorium-232:n 14,1 miljardia, uraani-238:n 4,47 miljardia ja U-235:n 700 miljoonaa vuotta. (Kaikesta luonnossa esiintyvästä uraanista 235-isotoopin osuus on vain 0,72 %. Sitä käytetään ydinpolttoaineena ”väkevöinnin” eli sentrifugoinnin jälkeen.)

    Jos olisi siis näyte, josta varmasti tiedettäisiin, että se on esimerkiksi tuhat vuotta vanha, lähtöainetta olisi ehtinyt hajota tytäraineeksi niin vähän, että sen määrää ei olisi mahdollista mitata ja näytteen iäksi tulisi nolla vuotta.

    Uuden Seelannin Mt Ngauruhoen tulivuoren laavakentät syntyivät 1900-luvulla tapahtuneiden purkausten seurauksina eli siitä on silminnäkijähavaintoja. Tavallisen rubidium–strontium-menetelmän mukaan laavakentän iäksi pitäisi siis saada nolla vuotta (ja isokronillakin ehkä ainakin alle miljoona vuotta?). RATE-työryhmään kuulunut geologi Andrew Snelling otti laavakentästä näytteitä ja lähetti ne kansainvälisesti arvotettuun kaupalliseen laboratorioon. Laboratoriolle kerrottiin vain, että kyseessä on laavakenttä, joka on ”todennäköisesti nuori”. Laboratorion antamat tulokset olivat:

    Rubidium–strontium-isokronin mukaan laavakenttä jähmettyi 133 miljoonaa vuotta sitten.
    Yksitoista kalium–argon-menetelmällä mitattua ikää vaihtelivat 270 000 ja 3,5 miljoonan vuoden välillä.
    Samarium–neodyymi-isokronilla iäksi saatiin 197 miljoonaa vuotta.
    Lyijy–lyijy-isokronin mukaan kenttä syntyi jo hyvin varhain maapallon historiassa (3 908 miljoonaa vuotta sitten).
    Mitä tästä voidaan päätellä? 1) Strontiumia oli laavassa jo ennen kuin se jähmettyi. Mutta miten paljon, sitä isokroni ei tiedä. Jos tietäisi, se antaisi iäksi korkeintaan sata vuotta. 2) Sen jälkeen, kun kenttä syntyi, rubidiumia on päässyt karkuun tai sinne on tunkeutunut strontiumia. Tätä olisi kuitenkin pitänyt tapahtua melko suuressa määrin. Tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä, koska aikaa on ollut niin vähän, alle 60 vuotta. 3) Rubidiumin hajoaminen oli jossain vaiheessa 1900-luvulla selvästi nopeutunut. Tämäkin vaikuttaa epätodennäköiseltä, vaikka hajoamisnopeuksia onkin keinotekoisesti saatu muutettua. Johtopäätös on, että pintaan purkautuneessa sulassa laavassa oli jo tytärainetta eli strontiumin isotooppia 87, mutta isokroni johti useamman kertaluokan virhearvioon. Sama koskee kalium–argon-menetelmää, joka antoi minimi-iäksi 270 000 vuotta: Purkautuneessa laavassa täytyi olla jo valmiiksi melkoinen määrä luonnollista argonia (jota ei voida erottaa kalium-40:stä syntyneestä isotoopista). Lyijy–lyijy-isokroni antoi siis iäksi 3,9 miljardia vuotta eli melkein sama (4,5±0,07), jonka Claire Patterson sai samalla menetelmällä vuonna 1956 meteoriiteista, joiden ikä siirrettiin suoraan maapallon ikään!

    Isokronimäärityksissä näyttääkin toistuvan outo ilmiö: Raskaampiin alkuaineisiin ja alfahajoamiseen perustuvat sarjat antavat korkeampia ikiä kuin kevyempiin alkuaineisiin tai beeta-hajoamiseen perustuvat sarjat1 (DeYoung, s. 110–121).

    Nämä ristiriitaisuudet johtuvat ainakin osittain siitä, että osa isokroneista, vaikka ovatkin suoria, ovat silti näennäisiä eli pseudoisokroneja, joita saattaa olla mahdotonta erottaa todellisista. Pseudoisokroneja ovat muun muassa ns. ”sekoitussuorat” (engl. mixing line). Nimessä on ”sekoitus” siksi, että usein kun maapallon ylävaipasta tai kuoren magmakammiosta purkaantuu pintaan kuumaa sulaa kiviainesta, kuumuus sulattaa mukaansa kammion ja purkausaukon kiveä. Näin niiden ainekset sekoittuvat, eikä mahdollista sekoittumista voi päätellä isokronista. Osa ristiriitaisuuksista johtunee siitä, että lähtötilanteessa (silloin kun näyte syntyi) tytäraineen pitoisuus ei ollutkaan riittävän homogeeninen. Tiedetään, että esim. piidioksidin (SiO2) pitoisuuden nousu nostaa myös Sr-87/Sr-86 suhdetta.2
  12. Horisontaalinen jana kuvaa oletettua, tilannetta lähtölaukauksen pamahtaessa. Yläpuolinen, oikealle nouseva jana kuvaa analyysin tulosta ollen tavallaan maalikamera, joka ilmaisee osanottajamineraalien järjestyksen tuotetun uuden tytäraineen (Sr-87) määrän mukaan. Samalla lähtöviivalla oli aikoinaan neljä erilaista mineraalia samasta kivestä. Niiden kaikkien on siis täytynyt syntyä samaan aikaan ja ne saattoivat jo silloin sisältää myös tytärainetta (kuitenkin samat suhteelliset määrät).

    Ylemmälle isokronille (oikealle nouseva suora) sijoittuneet neljä pistettä, kuvaavat tytäraineiden mitattuja (suhteellisia) pitoisuuksia. Jos jokaisessa näytteessä on alun perin ollut samat suhteelliset tytärainepitoisuudet ja näytteet ovat kuuluneet suljettuun systeemiin, kaikki neljä isokronille sijoittunutta pistettä ovat aikojen kuluessa vaeltaneet sinne omaan vakioiseen tahtiinsa horisontaalisen janan lähtötilanteesta (koska puoliintumisaikojen oletetaan pysyneen samoina). Näin se mineraali (4), jossa lähtöalkuainetta (Rb-87) oli enemmän, on pystynyt tuottamaan suuremman määrän tytärainetta (Sr-87) kuin ne, joissa sitä oli vähemmän (1, 2 ja 3). Tällöin jokainen piste koordinaatistossa on vaeltanut ylös ja vasemmalle omaa vakioista tahtiaan, koska lähtöaineen pitoisuudet ovat pienentyneet ja tytäraineen suurentuneet. Hypoteettinen horisontaalinen alkujana on ikään kuin kääntynyt ylös vastapäivään aikojen kuluessa ja sitä enemmän, mitä vanhempi näyte on. Jana nousee siis sitä jyrkemmin, mitä enemmän tytärainetta on tuotettu eli mitä enemmän siihen on ollut käytettävissä aikaa: aika johdetaan isokronin kaltevuudesta. Jana siis kääntyy sitä jyrkemmin ylös, mitä pidempään tytärainetta on tuotettu, koska erot näytteiden 1, 2, 3 ja 4 välillä kasvavat sitä suuremmiksi, mitä enemmän aikaa kuluu.

    Jos näyte ei kuitenkaan ole kuulunut suljettuun systeemiin, on siitä aikojen kuluessa poistunut tai siihen on tullut lisää erilaisia yhdisteitä. Tällöin pisteet eivät enää sijoitu samalle suoralle eli isokronille eikä ikää voida määrittää. Ajoituksen tuloksen hylkäämispäätös riippunee aika pitkälle siitä, miten suureksi hyväksyttävä virhemarginaali on arvioitu, sillä on ilman muuta selvää, että saadut arvot tuskin koskaan sijoittuvat täydellisesti samalle suoralle. Tätä pidetään menetelmän toisena etuna: näytteen mahdollinen ”avoimuus” (= kelvottomuus) nähdään siitä, onko isokroni suora vai ei.

    Tavallisesti samasta näytteestä pyritään tekemään useita määrityksiä samalla menetelmällä (siis samoilla alkuaineilla) ja niistä lasketaan tilastolliset keskiarvot. Iän eli isokronin johtaminen perustuu tällaisiin tietokoneilla laskettuihin keskiarvoihin ja mediaaneihin, joiden hienouksia ja mahdollisia taustaoletuksia en maallikkona tiedä.

    Isokroni-menetelmän uskottiin aluksi olevan varma tapa tietää ”alkupiste” (ks. Junkkaala s.56) ja siten eliminoida virhelähteet ja eri menetelmien antamat ristiriitaiset iät. Niin ei kuitenkaan vaikuta tapahtuneen.

    Tämä johtuu siitä, että kivissä ja kallioissa lähtö- ja tytäraineiden pitoisuudet saattavat jo pienelläkin matkalla vaihdella suuresti. Kiviaineksen eri mineraalien pitoisuudet/jakaumat eivät ole homogeenisia, ja niiden kyvyt sitoa ympäristöstä itseensä eri alkuaineita ovat erilaiset. Tähän vaikuttaa ratkaisevasti myös se, että näytteen eri osat eivät usein olekaan saman ikäisiä, jos (ja kun) ikä lasketaan siitä hetkestä, kun sula aines jähmettyi/kiteytyi. Miksi ne eivät ole saman ikäisiä? Otetaan esimerkiksi graniitti, joka on ns. syväkivilaji. Se on syntynyt magman jäähtyessä syvällä maankuoressa, josta sitä on työntynyt pintaan tai jonka päältä muu aines on kulunut pois. Sen päämineraaleja ovat kvartsi, maasälpä ja biotiitti. Niillä on kuitenkin eri kiteytymislämpötilat. Ensin kiteytyy biotiitti, sitten maasälpä ja lopuksi kvartsi. (Lisäksi graniitti sisältää pieniä ”aikakapseleita”, zirkon-kiteitä.) Eri isotooppien sitoutumistaipumus eri ainesosiin on siis vaihteleva. Tämä johtaa esimerkiksi rubidiumin ja strontiumin epätasaiseen jakautumiseen. Tästä käytetään englannin kielessä nimitystä fractionation (erottautuminen). Ja kun kiteytymiset tapahtuvat eri lämpötiloissa ja siis eri aikaan, saadaankin hyvin heterogeenisia pitoisuuksia ja tämän takia erilaisia radiometrisiä ikiä riippuen siitä, mistä mineraalista tai mistä kiven osasta ikä on määritetty. Siksi samasta kivestä/kalliosta tutkitaankin useita näytteitä, mieluimmin ainakin kuusi tai seitsemän. Tämä ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa ja eri aineosat (ja myös eri isotoopit) saattavatkin antaa hyvin erilaisia ikiä. Annan tästä kaksi esimerkkiä:
  13. Isokroni-menetelmässä lähtö- ja tytäraineen suhteet luonnolliseen tytärisotooppiin määritellään siis vähintään kolmesta tai neljästä näytteestä ja ne siirretään X–Y-koordinaatistoon. Jos tutkittavana on ollut esimerkiksi neljä eri mineraalia, saadaan yleensä neljä erilaista suhdelukua. Tämä johtuu siitä, että eri mineraalit ”imuroivat” aineita itseensä eri tavalla eli ne ovat toisiinsa verrattuina aina jonkin verran (tai paljon) heterogeenisiä. Jos aineiden suhdeluvut X–Y-koordinaatiossa kuitenkin asettuvat suurin piirtein samalle suoralle, niiden sanotaan olevan isokronisia ja suoraa kutsutaan isokroniksi. Suoran uskotaan olevan todiste siitä, että tutkittava näyte on kuulunut suljettuun systeemiin. Tämä tarkoittaa sitä, että näytteen synnyn ja analyysin välisenä aikana lähtö- ja tytäraineita ei ole siitä poistunut tai tullut siihen jostain muualta. Jos isotooppien suhteet eivät asetu suurin piirtein samalle suoralle, näytteen katsotaan olevan kontaminoitunut ja se hylätään. Jos saadaan suora, näytteen ikä lasketaan suoran eli isokronin kaltevuudesta; mitä jyrkempi suora on, sitä vanhempi näyte.
    Oheisessa kuvassa on esitetty kuvitteellinen ja ideaalinen rubidium–strontium-isokroni (DeYoung Thousands – Not Billions, s. 36): Horisontaalinen akseli X kuvaa lähtöaineen, rubidium-87:n ja pystyakseli Y tytäraine strontium-87:n suhteellisia määriä näytteen neljässä erilaisessa mineraalissa (esim. biotiitti, maasälpä, oliviini ja kvartsi). Huomaa, että lähtö- ja tytäraineiden määrät on esitetty, ei absoluuttisina, vaan suhdelukuina strontium-86:n luonnolliseen isotooppiin (Rb-87/Sr-86 ja Sr-87/Sr-86). Tämä johtuu siis siitä, että alkuaineiden suhteet on helpompi määrittää kuin niiden todelliset pitoisuudet. Tietyissä mineraaleissa on siis aina myös ei-radioaktiivisia isotooppeja kuten strontium-86:a. Koordinaatiston vaakasuoralle janalle (kivi syntyessään) on merkitty neljä pistettä, jotka kuvaavat neljän eri mineraalin erilaista lähtöaineen, Rb-87 suhdetta vakaaseen Sr-86 isotooppiin. Lähtöaineen todelliset pitoisuudet ovat kuitenkin tavallisesti erilaiset eri mineraaleissa, koska niiden affiniteetit eli ”vetovoimat” ko. olevan radioaktiivisen lähtöaineen, Rb-87, suhteen ovat erilaiset.

    Koska ideaalinen janamme on lähtötilanteessa vaakasuora eli horisontaalinen, se merkitsee, että kaikissa näytteissä tytäraineen, Sr-87 oletettu suhteellinen pitoisuus oli sama (katkoviivojen leikkauspiste Y-akselilla). Tämä horisontaalinen suora jana (kivi syntyessään) on siis kuitenkin kuvitteellinen – se esittää isokronin keksijän ajatusten juoksua. Menetelmässä näet oletetaan, että kallion syntyhetkellä sen tytäraineen, jos sitä jo oli läsnä, suhteellinen pitoisuus (tässä tapauksessa Sr-87) oli ainesten sulasta alkutilanteesta ja kuvitellusta sekoittumisesta johtuen päässyt muodostumaan riittävän homogeeniseksi. Niinpä kaikkien tutkimuksen kohteina olevien näytteiden (mineraalien 1–4) tytäraineiden alkuperäisten suhteellisten pitoisuuksien (Sr-87/ Sr-86) täytyi olla sama (leikkauspiste Y-akselilla).
  14. Tällöin jokainen piste koordinaatistossa on vaeltanut ylös ja vasemmalle omaa vakioista tahtiaan, koska lähtöaineen pitoisuudet ovat pienentyneet ja tytäraineen suurentuneet. Hypoteettinen horisontaalinen alkujana on ikään kuin kääntynyt ylös vastapäivään aikojen kuluessa ja sitä enemmän, mitä vanhempi näyte on. Jana nousee siis sitä jyrkemmin, mitä enemmän tytärainetta on tuotettu eli mitä enemmän siihen on ollut käytettävissä aikaa: aika johdetaan isokronin kaltevuudesta. Jana siis kääntyy sitä jyrkemmin ylös, mitä pidempään tytärainetta on tuotettu, koska erot näytteiden 1, 2, 3 ja 4 välillä kasvavat sitä suuremmiksi, mitä enemmän aikaa kuluu.

    Jos näyte ei kuitenkaan ole kuulunut suljettuun systeemiin, on siitä aikojen kuluessa poistunut tai siihen on tullut lisää erilaisia yhdisteitä. Tällöin pisteet eivät enää sijoitu samalle suoralle eli isokronille eikä ikää voida määrittää. Ajoituksen tuloksen hylkäämispäätös riippunee aika pitkälle siitä, miten suureksi hyväksyttävä virhemarginaali on arvioitu, sillä on ilman muuta selvää, että saadut arvot tuskin koskaan sijoittuvat täydellisesti samalle suoralle. Tätä pidetään menetelmän toisena etuna: näytteen mahdollinen ”avoimuus” (= kelvottomuus) nähdään siitä, onko isokroni suora vai ei.

    Tavallisesti samasta näytteestä pyritään tekemään useita määrityksiä samalla menetelmällä (siis samoilla alkuaineilla) ja niistä lasketaan tilastolliset keskiarvot. Iän eli isokronin johtaminen perustuu tällaisiin tietokoneilla laskettuihin keskiarvoihin ja mediaaneihin, joiden hienouksia ja mahdollisia taustaoletuksia en maallikkona tiedä.

    Isokroni-menetelmän uskottiin aluksi olevan varma tapa tietää ”alkupiste” (ks. Junkkaala s.56) ja siten eliminoida virhelähteet ja eri menetelmien antamat ristiriitaiset iät. Niin ei kuitenkaan vaikuta tapahtuneen.

    Tämä johtuu siitä, että kivissä ja kallioissa lähtö- ja tytäraineiden pitoisuudet saattavat jo pienelläkin matkalla vaihdella suuresti. Kiviaineksen eri mineraalien pitoisuudet/jakaumat eivät ole homogeenisia, ja niiden kyvyt sitoa ympäristöstä itseensä eri alkuaineita ovat erilaiset. Tähän vaikuttaa ratkaisevasti myös se, että näytteen eri osat eivät usein olekaan saman ikäisiä, jos (ja kun) ikä lasketaan siitä hetkestä, kun sula aines jähmettyi/kiteytyi. Miksi ne eivät ole saman ikäisiä? Otetaan esimerkiksi graniitti, joka on ns. syväkivilaji. Se on syntynyt magman jäähtyessä syvällä maankuoressa, josta sitä on työntynyt pintaan tai jonka päältä muu aines on kulunut pois. Sen päämineraaleja ovat kvartsi, maasälpä ja biotiitti. Niillä on kuitenkin eri kiteytymislämpötilat. Ensin kiteytyy biotiitti, sitten maasälpä ja lopuksi kvartsi. (Lisäksi graniitti sisältää pieniä ”aikakapseleita”, zirkon-kiteitä.) Eri isotooppien sitoutumistaipumus eri ainesosiin on siis vaihteleva. Tämä johtaa esimerkiksi rubidiumin ja strontiumin epätasaiseen jakautumiseen. Tästä käytetään englannin kielessä nimitystä fractionation (erottautuminen). Ja kun kiteytymiset tapahtuvat eri lämpötiloissa ja siis eri aikaan, saadaankin hyvin heterogeenisia pitoisuuksia ja tämän takia erilaisia radiometrisiä ikiä riippuen siitä, mistä mineraalista tai mistä kiven osasta ikä on määritetty. Siksi samasta kivestä/kalliosta tutkitaankin useita näytteitä, mieluimmin ainakin kuusi tai seitsemän. Tämä ei kuitenkaan ratkaise ongelmaa ja eri aineosat (ja myös eri isotoopit) saattavatkin antaa hyvin erilaisia ikiä. Annan tästä kaksi esimerkkiä:
  15. Isokroni-menetelmässä lähtö- ja tytäraineen suhteet luonnolliseen tytärisotooppiin määritellään siis vähintään kolmesta tai neljästä näytteestä ja ne siirretään X–Y-koordinaatistoon. Jos tutkittavana on ollut esimerkiksi neljä eri mineraalia, saadaan yleensä neljä erilaista suhdelukua. Tämä johtuu siitä, että eri mineraalit ”imuroivat” aineita itseensä eri tavalla eli ne ovat toisiinsa verrattuina aina jonkin verran (tai paljon) heterogeenisiä. Jos aineiden suhdeluvut X–Y-koordinaatiossa kuitenkin asettuvat suurin piirtein samalle suoralle, niiden sanotaan olevan isokronisia ja suoraa kutsutaan isokroniksi. Suoran uskotaan olevan todiste siitä, että tutkittava näyte on kuulunut suljettuun systeemiin. Tämä tarkoittaa sitä, että näytteen synnyn ja analyysin välisenä aikana lähtö- ja tytäraineita ei ole siitä poistunut tai tullut siihen jostain muualta. Jos isotooppien suhteet eivät asetu suurin piirtein samalle suoralle, näytteen katsotaan olevan kontaminoitunut ja se hylätään. Jos saadaan suora, näytteen ikä lasketaan suoran eli isokronin kaltevuudesta; mitä jyrkempi suora on, sitä vanhempi näyte.

    Oheisessa kuvassa on esitetty kuvitteellinen ja ideaalinen rubidium–strontium-isokroni (DeYoung Thousands – Not Billions, s. 36): Horisontaalinen akseli X kuvaa lähtöaineen, rubidium-87:n ja pystyakseli Y tytäraine strontium-87:n suhteellisia määriä näytteen neljässä erilaisessa mineraalissa (esim. biotiitti, maasälpä, oliviini ja kvartsi). Huomaa, että lähtö- ja tytäraineiden määrät on esitetty, ei absoluuttisina, vaan suhdelukuina strontium-86:n luonnolliseen isotooppiin (Rb-87/Sr-86 ja Sr-87/Sr-86). Tämä johtuu siis siitä, että alkuaineiden suhteet on helpompi määrittää kuin niiden todelliset pitoisuudet. Tietyissä mineraaleissa on siis aina myös ei-radioaktiivisia isotooppeja kuten strontium-86:a. Koordinaatiston vaakasuoralle janalle (kivi syntyessään) on merkitty neljä pistettä, jotka kuvaavat neljän eri mineraalin erilaista lähtöaineen, Rb-87 suhdetta vakaaseen Sr-86 isotooppiin. Lähtöaineen todelliset pitoisuudet ovat kuitenkin tavallisesti erilaiset eri mineraaleissa, koska niiden affiniteetit eli ”vetovoimat” ko. olevan radioaktiivisen lähtöaineen, Rb-87, suhteen ovat erilaiset.

    Koska ideaalinen janamme on lähtötilanteessa vaakasuora eli horisontaalinen, se merkitsee, että kaikissa näytteissä tytäraineen, Sr-87 oletettu suhteellinen pitoisuus oli sama (katkoviivojen leikkauspiste Y-akselilla). Tämä horisontaalinen suora jana (kivi syntyessään) on siis kuitenkin kuvitteellinen – se esittää isokronin keksijän ajatusten juoksua. Menetelmässä näet oletetaan, että kallion syntyhetkellä sen tytäraineen, jos sitä jo oli läsnä, suhteellinen pitoisuus (tässä tapauksessa Sr-87) oli ainesten sulasta alkutilanteesta ja kuvitellusta sekoittumisesta johtuen päässyt muodostumaan riittävän homogeeniseksi. Niinpä kaikkien tutkimuksen kohteina olevien näytteiden (mineraalien 1–4) tytäraineiden alkuperäisten suhteellisten pitoisuuksien (Sr-87/ Sr-86) täytyi olla sama (leikkauspiste Y-akselilla).

    Horisontaalinen jana kuvaa oletettua, tilannetta lähtölaukauksen pamahtaessa. Yläpuolinen, oikealle nouseva jana kuvaa analyysin tulosta ollen tavallaan maalikamera, joka ilmaisee osanottajamineraalien järjestyksen tuotetun uuden tytäraineen (Sr-87) määrän mukaan. Samalla lähtöviivalla oli aikoinaan neljä erilaista mineraalia samasta kivestä. Niiden kaikkien on siis täytynyt syntyä samaan aikaan ja ne saattoivat jo silloin sisältää myös tytärainetta (kuitenkin samat suhteelliset määrät).

    Ylemmälle isokronille (oikealle nouseva suora) sijoittuneet neljä pistettä, kuvaavat tytäraineiden mitattuja (suhteellisia) pitoisuuksia. Jos jokaisessa näytteessä on alun perin ollut samat suhteelliset tytärainepitoisuudet ja näytteet ovat kuuluneet suljettuun systeemiin, kaikki neljä isokronille sijoittunutta pistettä ovat aikojen kuluessa vaeltaneet sinne omaan vakioiseen tahtiinsa horisontaalisen janan lähtötilanteesta (koska puoliintumisaikojen oletetaan pysyneen samoina). Näin se mineraali (4), jossa lähtöalkuainetta (Rb-87) oli enemmän, on pystynyt tuottamaan suuremman määrän tytärainetta (Sr-87) kuin ne, joissa sitä oli vähemmän (1, 2 ja 3).
  16. Ei ole yhteensovitettavissa. Joko Jumala tai evoluutio.

    Tiedoksi Jeesus on Jumala.
  17. Ei voi uskoa molempiin. Uskoo joko evoluutioon tai Jumalaan. Vaikka kaikki Suomen kirkon piispat uskovat evoluutioon. Heiltä puuttuu silloin Jumala.
  18. Eikö sinulle vielä ole selvinnyt mikä on fobia? Olet kyllä tyhmin tyyppi mikä on eteeni tullut. Jos tulee vastaan vielä tyhmempi minä suuresti ihmettelen. Vai että yliopistossa opiskellut??? Kai sinne on jonkinlaiset karsinnat, että sinun kaltaisesi tyhmät karsiutuvat.
  19. Siksi et laita, koska et uskalla? Koska sinä valehtelet esim. yliopisto opiskelun.
  20. Koska on oikeutettua, että ihminen saa muuttua joksikin eläimeksi?
    21. 49 / 387
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt