viisnollaviis1

Vapaa kuvaus

- täysi-ikäisten lasteni mielestä "maailman paras isä"; saattavat joskus sortua kyllä lievään liiotteluun,mutta tavoilleni uskollisena,en heitä käy tuomitsemaan vaan "rakastan heitä juuri sellaisina" kuin ovat. Ts.olen saanut elämän tärkemmän lahjan,hienot lapset ja siksi kiitos puolisolleni tämän asian toteutumisesta. Jaa'a,ettäkö vaimon mielestä "maailman;;olkoon,eipä siitä enempää,mutta tykkää kuiteskin,ainaskin luulen niin,ainaskin nuorempana,ainaskin jostain jutusta silloin. No,omasta mielestä mussa asuu ainakin muutama hippi,Robin Hood, Pelle Peloton ja Esa Saarinen. S-postia voi lähettää kaiken näköiset,kokoiset,ikäiset,asiallista ja vaikka "epäasiallista",postia lähettävät,koska siinä usein piilee myös joku muu merkitys,kuin kuin toiselle tarkoitettu pahan olon tuottamisen tarve. sp.osoite [email protected] Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

28

Kommenttia

4775

  1. Äiti ja isäni olivat hyvin epäitsekkäitä, mutta molemmat hyvän itsetunnon omaavia tasa-arvoisia kumppaneita loppuun saakka. Ilmeisesti he siinä hengessä lapsensa aikuisiksi saattoivat ja kun heille tuli ehtoo, eläke-ikä ja vanhuus. Mikä oli heidän palkkansa. Isä sairastui aivoverenvuotoon ja seitsemän viimeistä vuotta hän oli aluksi vuodeosastolla ja kuusi vuotta vanhainkodissa. No joka ainoa päivä hänelle riitti vierailijoita omista ja tutuista sairaala-ajan. Samoin vanhainkodissa hänen luonaan käytiin viikolla useamman kerran ja joka ainut viikonloppu hänet noudettiin kotiin äidin luokse ja yöksi käytiin laittamassa hänet yökuntoon v.kodissa. Se ei ollut meille lapsille velvollisuus vaan itsestään selvyys ja isä nautti elämästään sen minkä aivokapasiteetti antoi myöten. Hän kuoli -87 ikäisenä kuusi vuotta sitten. Kun pari kuukautta sittse käydessäni fysikaalisessa hoidossa, hoitaja ihmetteli isän luonnetta, kun ei vanhanakaan ollut ärtyisä vaan iloinen ja huumorintajuinen. Kysyi vielä oliko hän kotona ollessaan samanlainen ja myötävästi täytyi vastata. Myös hoitajat usein kertopivat hänen valoisasta, leikkisästa luonteestaa. Entäs Äidin vanhuus! Hän asui ok_talossa 'loppuun' saakka kolme viimeistä kuukautta poislukien ja silloinkin 'ominjaloin' päivystykseen jossa sai sailaalabakteerin, keuhkokuumeen ym, seurannaiset. Hänellä käytiin kylässä joka päivä niin omat lapset, lastenlapset uusine lapsineen, miniät vävyt, kuin myös monet tutut. Hänelle ei tuputettu apua eikä kohdeltu vanhuksena vaan hän oli 'se' sama äiti, mummi, isomummi niinkuin ennekin. Hän eli hyvin tyytyväisen ja turvallisen vanhuuden ja sai ansaitsemansa kunniotuksen loppuun asti. jk. Ei tarvinnut hänen yksin kuollakaan, sillä sairaalan vuoteen äärellä oli toistakymmentä läheistä pään silittäjää ja kädestäpitäjää. Lopuksi sanoisin; Niin kaiku vastaa kuin huudetaan. Itsekkyydestä voisin mielipiteenä sanoa, ei tarvitse olla itsekäs, riittää että on itsenäinen ja hyvällä itsetunnolla varustettu. Moni uskoo, että epäitsekäänä voi paremiin,itse en usko niin olevan. Jos on itsetunto saanut kehittyä vahvaksi, ei tarvitse olla epäitsekäs eikä tule tunne, että minua käytetään hyväksi tai minua ei hyväksytä, ellen tee sitä tai tätä. Itsetunto se on A&O ??? Meillä on omille lapsille korostettu sosiaalisuuden merkitystä ja ehkä opit on kohtuullisesti myös omaksuttu. Ainakin itse uskallan vanheta rauhaisin mielin, sillä olen kuudenvuoden sairastelun kokemuksella sanoa, että heitteille ei hevin jätetä, enkä jätä minäkään!
  2. Ymmärän hyvin mitä tarkoitat ja vapauden puolestapuhujana olen myös mieluumin rohkaisemassa irtaantumaan, kuin elämään ahdistavan ilmapiirin 'alla'. Onneksi elämme sitä aikaa, että ero ei ole mikään kummajainen, eikä toivonmukaan kukaan ryhdy osoittamaan syyllistävää sormea ketään kohti. jk.Täytyy hetkeksi lopettaa ja lähteä erään vammautuneen kaverin matkaan kalaan, katsomaan että kaikki sujuu. Hän oli ja on edelleen innokas kalamies, itse olen paremmin mato-onkijatyyppi. Vaan hyvää se itsekullekin ulkoilla nätissä koskimaisemassa! Tsemppiä!
  3. Jos avioliitossaan tuntee olevansa 'kahlittu', niin lasten varttuessa omilleen, halutaan vapautta ja elää omien tarpeiden mukaan. Siksi meillä on muutamaa ensimmäistä vuotta lukuunottamatta kumpainenkin saanut mennä halujensa mukaan, ja silloin toinen oli lasten kanssa. Mitään mun vuoro, sun vuoro periaatetta ei ollut vaan kumpainenkin tarpeidensa mukaan. Jos avioliitossa tuntee olevansa vapaa, niin ei ole tarvetta "lähteä" instituutiosta pois, päin vastoin, on lähes kaksinkertaiset mahdollisuudet tehdä ja toimia, kuin vaikkapa sinkuilla saati yksinhuoltajilla on. Rakkaus ja aikuinen vatuuntunto pitää olla se, mikä avioliiton tai yhteiselämän pitää kasassa, muu on "pakkokeinoja" ja siihen uskon monen meidän ikäisen avioliiton kaatuneen. Ei siis tunne olevansa vapaa! Se minua oikeastaan ihmetyttää, miten vuosikymmenet yhdessä asuvat ihmiset"kasvavat" erilleen, päinvastoin siinä ajassa pitäisi tuntea toinen läpikotaisin, myös hänen ajatusten mystiikka?
  4. Onneksi olemme yksilöitä ja ainutkertaisia. sanon kuitenkin: "ÄITI on ÄITI vaikka voissa paistais"!:) Hitsi. Mun täytyy varmaan hankkia uus näppis, kun jää isot kirjaimet tulematta, jos ei melko voimakkaasti paina ko näppäintä. Täytynee antaa muilekin tilaa kirjoittaa ja lähteä valmistautumaan kolminkertaisen äidin vierustoveriksi peräkammariin! Huomenna olis Tampereen Kalkussa armeijan huutokauppa ja ainakin hernesopalle pitää sinne rientää!
  5. Ei elämän pidä olla tylsää puurtamista kaikenaikaa.
  6. lehdessä olevat 'uutiset' voivat antaa erheellisen käsityksen kokonaisuudesta. En saata uskoa, että mitallin saaneen äidin tunnustus olisi hänenkään arvostuksessa mennyt lastensa ohi? Kyllä olen taipuvainen siihen päätelmään, että asiyhteys ja tilanne, jossa ko. haastattelu tehtiin ei 'natsaa' siihen, mitä äiti tarkoitti vaan ajatus ja sana(painettu sana) antoivat virheellisen mielikuvan asiasta. En kertakaikkiaan usko useamman lapsen synnyttäneen äidin olevan vailla äidinvaistoja/-tunteita, että näin voisi olla??? Kyllä sattumien summasta täytyy olla kyse??
  7. mitalinsa ei tule tuosta vaan arpoen, kyllä heistäkin jokainen on tunnustuksen ansainnut. Siitä olen samaa mieltä että jokainen äiti ansaitsisi mitalin työstään mutta on tiettyjä eroja juuri siinä kuinka kauan joutuu sitoutumaan ja monesti joutuu alkamaan alusta lastenhoidon! On eri asia synnyttää ja kasvattaa 1-4 lasta, kuin synnyttää ja hoitaa vaikkapa 5-12lasta. Moni suurperheen äiti on laittanut kehonsa peliin ja on jo keski-iän ylittänyt ennenkuin viimeiset lapset ovat omillaan.
  8. Minulle äiti on ikoni ja ylittämätön suuruus. Olen sanonut joskus täällä palstallakin, että hän oli "Jumalaakin" oikeudenmukaisempi ja kaikki ihmiset, omat ja vieraat olivat hänen vaakakupissaan tasaveroisia! Hän oli luotettava huolenpitäjä, turvallinen syli, kuuntelija, esimerkillinen, tasapainoinen ihminen, ei opettaja tai määräilijä.
  9. mitallit/ kunnia osoitus sodi millään muotoa sitä vastaan, etteikö tunnustuksen saanut äiti pitäisi lapsiaan tärkeimpänä ja ainakin tärkeempänä kuin mitkään palkitsemiset. Samoin vammaisuuden kanssa, ei ole koskaan turhaa muistaa heitä, joille on vammainen tai vammaisia lapsia syntynyt tai vammautunut myöhemmin. Heidän on vielä intensiivisemmin sitouduttava huolehtimaan lapsista ja sekä hankalampaa on saada vapaa-aikaa omiin harrastuksiin tai vain lepoon! Kyllä jokainen äiti on mitalinsa ansainnut ja voivat syystäkin olla ylpeitä jokaisesta positiivisesta huomionosoituksesta, minkä matkaltaan saavat!
  10. Tietää ainakin kenen taskuu rahat menevät! Laitan harkiten mihinkään keräyksiin rahaa, mutta esim. annoin ennen joulua vanhan auton kaverille joulunpyhiksi, koska liikkuminen oli hänellä huonoa,auto on edelleen hänellä lainassa, tankannut ole sen noin viiskertaa ja kesärenkaat vaihtanut.
  11. Sain esikoistyttäreltä 50-vuotispäivänä lasilla pinnoitetun taulun. Siinä on kaksi viidenkympin seteliä, Alvar Aalto etupuolella ja toisessa seteli takaa, kuvattuna Finlandiatalon silhuetti. Alle hän oli laittanut toisen, pienemmän "taulun", langoilla riippumaan ja siihen pienen kuusiokoloavaimen samanlaiseen pohjalevyyn, kuin ylemmän taulun tausta oli. Siinä on teksti: " Hätätapauksen sattuessa riko lasi!" En ole vielä raaskinnut rikkoa lasia ja tuossa se on edessäni lahjaseinäkellon vieressä. Samana vuonna markka muuttui parin kuukauden päästä euroksi, joten siinä se nyt on muistona menneiltä ajoilta.
  12. eriarvoisuuteen pyrkimisessä, vaan palkitsemisessa. Siinä olisi uuden keskustelun paikka, onko optio tai tulospalkkaus oikea tapa tai oikeudenmukaista, mutta tippi on ja ainoastaan henkilökohtainen huomioinosoitus, ei muuta. Itsekin olen ollut aikoinani tehdastyössä ja siellä oli urakkapalkkaus, vieläpä monta samaa työtä tekevää duunaria, mukava oli, kun palkka maksettiin tehdystä työstä, ei pelkästä työpaikalla olosta. Kollektiivinen tulospalkkaus antaa vapaamatkustajillekin samat lisät, vaikkei se mielestäni sellaisille kuuluisi?
  13. Anna mun olla oikeessa, edes tän kerran tai taas yhen kerran!:)) Voitelu on minun kategoriassa esim. aliurakoitsijan maksama kestitys, tai lahjapullo kunnossapitopäällikölle, joka valitsee alihankitatöiden kullloisetkin tekijät. Sitten voitelu muuttuu "kynnysrahaksi" jos samainen kunnossapitopäällikkö käy ahneeksi ja tekee selväksi, kuinka pitää tehdä, että on mukana kilvassa. Tätä voitelua saati kynnysrahaa en ole milloinkaan maksanut ja töitä sentään riitti näin laiskalle miehelle kuin olen!;) Kyllä tippi on vain tippi, kun sen antaa kohteelle hyvästä palvelusta vaikkei ikimaailmassa samaa palvelusta tarvitsikaan.
  14. on kaikenlaisia ihmisiä, mutta jos jokin tapa käytännön kautta juurtuu "kultuuriin", niin yleensä ylilyönnit ja muu epäolennaiset kommervenkit eivät pilaa sitä? Niinhän se oli, kun tuli kylälle ensimmäinen puhelinkoppi, niin aina se oli ilkivallan kohteena, kunnes se ei ollut uutta ja ihmeellistä niin sai olla rauhassa. Sama linja-autokatosten, ne oli ylösalaisin muutaman viikon sisään, kun poikajoukko koetteli siihen voimiaan!!:)
  15. sitä vaihtorahoista jättää 'tarpeettomat' kolikot siihen kuppiin, pitäisi vain olla jokaisella tiskillä kuppi. En tiedä mistä johtuu, mutta minulle kertyy taskuihin kolikoita, mutta en rehellisesti sanoen alle euron kolikoita viitsi taskuuni laittaa. Mieluumin siis johonkin kuppin, kun sattuu kohdalle. Sensijaan rosvoon, pokeriin tai hedelmäpeliin en viitsi sekaantua, en edes sitä ensimmäistä kertaa ole sortunut.
  16. mainitsemissasi etelänmaissa palvelu ole poikkeuksia lukuunottamatta aulista? Mistäköhän mahtaa juontaa juurensa. Et tuolla asenteella pärjäisi palvelualalla, sillä on vain pienenpieni osa sellaisia 'örveltäjiä', joiden päteminen vaatii muiden nöyryytystä ja etuilua ym. Paljon paremmin 'hankkisit, jos jokaista asiakasta palvelet ystävällisesti ja yksilönä, muuta ei tarvitse!
  17. ja tipeillä ei ole mitään yhteistä, ei kerrassaan mitään!
  18. milläskään! Meitä väliinputoajia on pilvin pimein, mutta olen minäkin nuorena kesätöissä tippejä saanut ja ensimmäisen kuuskytluvulla ja oli maasudulla silloin erittäin harvinainen näky, tummahipiäinen Morris Maileria ajanut nuori mies antoi viisi markkaa, joka oli enemmän, kuin kahden tunnin palkkani! Ollaan niiden puolesta iloisia, jotka saavat ylimääräisen tunnustuksen hyvästä palvelusta!!
  19. ei tippi ole lahjontaa, kun se on oikeansuuruista tilanteeseen nähden. Kerrompa vuesien takaa, mikä aikanaan oli lahjontaa! Oli vähän yli kakskymppisiä poikia juhlimassa viikonloppua. Tuossa Jämsässä oli siihen aikaan, kahdeksankytluvun alkupuolella suosittu Sirkan baari. Porsari toppuutteli oitis innokasta joukkiota,"Täyttä on", mutta näistä eräs oli juuri kotiutunut öljynporauslautalta ja asetti viis'satasen oven kynnyksen päälle ja sanoi pokelle: nouseppas katsoon ton päältä näkyiskö salin perällä tilaa. Arvaa vaan löytyikö tilaa??
  20. Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa ja lentää siivin valkein niikuin joutsen. Tulimpa hyvälle tuulelle, tos on sulle viitonen tippiä!!!:))))
    21. 23 / 239
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt