Kuinka oppia nauttimaan yksinolosta?

Minulla on sama ongelma. Mä kärsin ihan suunnattomasti yksin, tuntuu siltä että sekoo. Joskus on jopa viikkoja etten juttele kenenkään kanssa.

Evoluutio on tehnyt meistä laumaeläimiä. Mielestäni jotain mättää heissä jotka nauttivat yksinolosta. Ne yrittävät jotenkin peittää jonkinäköistä tuskaa sillä että hymyilee ja sanoo en tarvitse kavereita, mulla on ihana aviomies ja se riittää.

Minä puolestani juttelen päivittäin ihmisten kanssa ja olen sosiaalinen... Sen sijaan haluaisin oppia nauttimaan yksinolosta ja siitä että tiedän mitä juuri MINÄ haluan tehdä.. En haluaisi olla levoton yksin.

Eli siis käytännön vinkkejä kuinka elää yksin onnellisena. En halua erakoitua loppuiäkseni, mutta tahtoisin nyt pyhittää aikaa vain itselleni. Jos vaan osaisin.

En minä ainakaan ole tottunut siihen että minulla ei ole luotettavaa kaveria jonka kanssa jutella. Toisaalta joku vastarannankiiski seurana on pahempi asia, silloin kokee syyllisyyttä siitä että joku toinen näkee vaivaa sinun takiasi, jäät tavallaan palveluksen velkaa.

Yksin voi mennä vaikka juoksulenkille, patikkapolulle, lukea kirjaa, katsoa elokuvaa, mutta silti vaivaa silloin se että ei ole ketään jolle voi sanoa "autatko vähän?", "katso, minä onnistuin!", "mitä tykkäsit elokuvasta?".

Etsi uusia kavereita jotka eivät ole enää kiinnostuneita yöelämästä. Se että haluat pärjätä yksin ei välttämättä ole edes hyvä tavoite, ja se että yhden kanssa ei synny suhdetta ei tarkoita etteikö se onnistuisi jonkun toisen kanssa.

Yksi konsti on keksiä tekemistä niin paljon ettei jää aikaa yksinäisyydelle. Paitsi viikonloppuisin, ellei ilmoittaudu aina vapaaehtoiseksi johonkin tehtävään.

Miksi parisuhde on ehdottomasti poissa laskuista? Minä ainakin haluaisin löytää jonkun ihanan naisen, jonka kanssa tehdä asioita. Tuosta riippuvaisuudesta voi opetella varmasti pois syvällisen ja keskustelukykyisen miehen kanssa.

Sanoit ensin, että käyt jumpissa, lenkillä ja kuntosalilla, mutta myöhemmin sitten, että et osaa tehdä asioita yksin. Teetkö noita sitten kavereiden kanssa?

En vain halua suhdetta, ja sitä minun ei kai tarvitse enempää selitellä.

Käyn salilla monta kertaa viikossa ja jumpissa, kyllä. Menen sinne yksin, ja toki tapaan siellä paljon ihmiiä, myös kavereita ja tuttavia.

Kysymykseni olikin kuinka olla ONNELLINEN vain itsensä kanssa. Eli toisinsanoen kai yritän kysyä kuinka oppia tuntemaan itsensä ja luomaan hyvä suhde itseensä.

Kuinka nauttia niistä tekemättömistäkin hetkistä yksin ilman että ne tuntuu ahdistavilta. Kuunnella itseään.

Ehkä sitten kirjakaupasta jokin alan kirja josta voi selvitä miksi et tule toimeen yksin, eli oletko jollakin tavoin läheisriippuvainen? Vaiko viihdytkö vain niin hyvin seurassa että sinun ei kuulu olla yksin.

"Koen itseni levottomaksi ja ahdistuneeksi yksin. En osaa tehdä asioita yksin. "

Sama vika, olen mies 40v. En kykene olemaan onnellinen ilman naista vierelläni.

Yksinäisyys satuttaa ja kaikki tuntuu 3 kertaa raskaammalta yksin ollessa. En vaan jaksa ilman elämänkumppania. Pisimmän suhteeni kariuduttua olen ollut tuuliajolla kohta 3 vuotta, mikään ei tunnu tekemisen arvoiselta yksin.

Kämppäkaveria en ole vailla, haluan läheisen ja tärkeän ihmisen, hyvän ihmissuhteen, jos sellainen on edes mahdollista minun saavuttaa.

Ehkä sosiaalisetkin ihmiset oppii iän myötä rakastamaan rauhaa, kiireettömyyttä ja yksin oloa aina välillä. Juokseminen ja toohotus vie kaikki voimat.

Täytyy oikeasti tulla hyvin toimeen sen ihmisen kanssa, jonka kanssa elää tai näkee päivittäin. Vain sillä tavalla on oma itsensä, vuorovaikutus luistaa ja on hauskaa. Jos yhdessäolo on väkinäistä tai niin, että toinen komentelee ja toinen tottelee, se on ahdistavaa ja tylsää.

Minulle sopis joku hc nörtti seuralaiseksi, jonka kanssa pelailla, tehdä ruokaa ja käydä verkkaisilla kävelylenkeillä. Urheilulliset ja kaikki energiapommit, no no.

Nautin kyllä sosiaalisista tilanteista ja juttelen spontaanisti tuntemattomillekin ihmisille.. Harrastukseni ovat tosiaan nopeatempoisia ja salilla käy paljon porukkaa. Ei siellä omaa rauhaa edes saa vaikka haluaisi.
Työni puolesta olen koko ajan ihmisten parissa (sairaalassa hoitajana)..

Haluaisin oppia tuntemaan ITSENI ja tulemaan toimeen ITSENI kanssa..kuuntelemaan omaa sydäntäni, omia ajatuksiani ja tuntemuksiani enkä hukuttaa niitä kaikkeen touhuun.. itseni kanssahan tulen elämään 24/7.
Kuitenkin se tuntuu vaikealta ja helposti ahdistun/tylsistyn yksin.
Kyllä ihmisen pitää osata olla yksin ja rauhoittua. En vain tiedä kuinka.

Keksi itsellesi yksilöharrastuksia, joista pidät. Vaikka jotain luovaa: maalaamista, luontokuvaamista, tai opiskele jotain vapaa-ajallasi, tms.

Voit myös koettaa opetella itsehillintää ja rauhoittumista, esim meditoimalla.

Minusta tuli yksinäinen jotenkin vaivihkaa.. Kai.
Olin aikanaan aktiivinen meloja ja Suomen ladun jäsen.

Sitten kai työ söi minua niin paljon,että olen huomannut harrastusten huvenneen.
Tosin terveyden hupeneminenkin söi kykyä harrastaa...

Mutta kun tarkemmin miettii niin ei kai minulla koskaan ole ollut niin sanottuja ystäviä.
Ei ketään joka kutsuisi harrastuksiin henkilökohtaisesti.
Seura tai yhdistys oli se,joka kutsui.
Mutta sieltä ei lopultakaan löytynyt ketään,joka olisi kutsunut minut jonnekkin henkilökohtaisesti.
Ottanut omaan elämäänsä ja lastensa,kavereidensa elämään...

Vasta hiljan olen tullut miettineeksi sitä,että se vilkas porukka ympärilläni olikin vain kavereita,ei ystäviä. Ystävä on kiinnostunut sinusta syvällisemmin,ei vain harrastuspiirissä.

Tärkein pointti tässä omalla kohdallani taitaakin olla se,että huomasin jossakin vaiheessa nauttivani yksinäisyydestä niin paljon,etten edes puolisoani ota mukaan kesälomalle.
Haluan kerran kesässä sen ajan jolloin saan tasan tarkkaan määrätä oman ajankäyttöni.
Ja nimenomaan osan lomasta telttailen jotta saan olla aidosti yksin.
Ei edes siskoa,ei muitakaan. Vain minä itse ja omat ratkaisuni.

Ehkä aloittaja voisikin aloittaa yksinoloharjoitukset vaikkapa siitä,että menisi alkuun viikonlopuksi leirialueelle telttailemaan ilman kavereita. Joutuisi päättämään yksin itä ottaa mukaan ja mitä ei.
Mitkä eväät ja mitkä vaatteet? millä ja miten laitan ruokani?

Seuraava harjoitus voisi olla retki metsään teltalla ilman kavereita ja leirintäalueen suojaa.

Toki pienemmästäkin voi aloittaa.
Arki-ilta ilman kavereita. Yksi viikonloppu-ilta ilman kavereita.

Yksinkävelyt,yksinshoppailut...

Yksinolo on hyvästä,sillä se vahvistaa.
Mutta pitää myös varoa ettei käy kuin minulle.
Että on vain etäisiä kavereita...

Itseäni se ei haittaa,mutta joillekin taas ...

Kiitos, kummanen, viestistäsi! Juuri tuon kaltaisia neuvoja olin vailla! :) Ymmärsit pointtini!

Otan vastaan lisää vinkkejä!

Itse viihdyn yksin. Yksin ollessa nautinnollisinta on saada päättää kaikesta itse kuuntelematta ketään muuta. Ehkä sinun tarvitsee ensiksi miettiä, mitä haluaisit tehdä ajattelematta, mitä muut ajattelesivat sinusta. Mitä todella itse haluat?

Tai voit miettiä, miksi muka tarvitset niitä muita ihmisiä vierellesi ollaksesi oma itsesi? Eikö se ole aika kummallista. Sinähän tiedät itse sisälläsi, millainen olet. Haetko muiden hyväksyntää, vai mistä on kysymys?

Oma nautintoni yksin olemisesta, itseni kanssa seurustelusta tulee juuri siitä, että saan mieleeni jonkin mukavan asian, jonka haluan tehdä. Lähteä vaikka lenkille kauniiseen kesäpäivään. Sitten nautin jokaisesta hetkestä ja yksityiskohdasta, jonka tämän tekeminen vaatii. Valitsen sopivat urheiluvaatteet ja sidon kengännauhat tiukasti jalkaani. Verryttelen tuntien jokaisen lihaksen rentoutuvan suoritukseen, jne.

Tuossa prosessissa ei tarvita muita ihmisiä. Siinä en edes ajattele muita ihmisiä olevan olemassa. On vain minä ja oma "suoritukseni". Tämä on ehkä vähän sellaista zen-filosofiaa. Sama nautinto tulee myös mistä tahansa tekemisestä, jos siihen keskittyy juuri "tässä ja nyt" ajatuksella.

Tässä jotakin, miten voi olla itsen kanssa.

Kun sain avioeron 34-vuotiaana ja muutin itsellisesti asumaan ensi kertaa elämässäni tähän vuokrakämppään nautin tullessani kotiin kun ei siellä ketään ollut vaan sain järjestää aikatauluni ihan miten itse haluan.
Ex-mies oli ylisosiaalinen oli kauheaa palata myöhään kotiin ja havaita siellä on ihmisiä joilla ei ole mitään aikomusta lähteä.
Sääliksi käy ikätovereita jotka aikoinaan torjuivat minut seurastaan, kun heidän ystävyytensä niin kallisarvoinen, lopulta he alkoivat käydä toistensa hermoille.
On täysin luontevaa aikuisten ihmisten iloita yksinolosta.
Tuttavanainen ehdotti että kävisimme yhdessä lenkillä kuitenkin olen tottunut tekemään sen yksin, seuraa löytää ihan senverran kuin haluaa, näin elämä on kumminkin vienyt.

Mun "kaverit" alkoivat kiusata minua ala-asteella ja siitä lähtien olen viettänyt vapaa-aikani pääosin ilman kavereita lähinnä perheen ja sukulaisten kanssa. Ensiksi mua ahdisti paljon olla ilman kavereita kun ei ollut mitään muuta tekemistä kuin keskustella itsenä kanssa. Noh, kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon perseessä.

ei yksinolossa oo mitään kummaa se on vahvuus johon muut eivät kykene.

olen vanhempi sinua parikymmentä vuotta ja myös hoitoalalla ja tykkään olla kans erinlaisten ihmisten kans tekemisissä työni puolesta ,olen sosiaalinen ihminen .mutta nautin yksin olostani menen ja liikun pvittäin sinun pitää vain tehdä asiat mieleiseksi ja kuunella itseäsi mistä pidät ja mistä nautit ja kontakteja jos halun niin haen niitä jos tarvitsen .en takuulla vaihtais näitä mukavia mieluisia yksin olojani kenenkään kanssa.ajattele kun tulet väsyneenä raskaan työpvän jälkeen kotia niin ajattelet vain itteäs saat ittelles laittaa ruokaa siihen kellon aikaan kun haluat ja mennä ei tarvitse stressata .lomamatkani tehen yksin ja juttu seuraa saa aina .että alahan näkemään hyvät puolet .OLEN YKSIN MUTTA EN YKSINÄINEN JA NAUTIN OLOSTANI.HYVÄÄ JATKOA !!

Vahvuus----> MIHIN?

Aloittaja, kannattaa perehtyä Anthony DeMellon kirjoituksiin jos sinua tämä aihe kiinnostaa. Mutta muista että kaikkea kirjoitettua ei pidä niellä pureksimatta!

Ei ihminen ole välttämättä sosiaalinen eläin, tämä käytös on hyvin pitkälle opittua.. Opit voi purkaa jos niin haluaa.

Oi kiitos paljon vastauksista! Aihe todella kiinnostaa minua. Ja kyllä, olen persoonaltani epävakaa, eli siis todennäköisesti toisten ihmisten kanssa riippuvaisesti olemisesta saan hyväksyntää tai muuta vastaavaa niinkuin joku arvelikin. Lapsuudessani on ollut kaikenlaista, ja ahdistun todella herkästi. Psyykeni ei siis ole vakaa. Siksipä juuri koen että hyötyisin yksin olemisen opettelusta ja se voisi tuoda sielulleni tarvitsemani rauhan. Olen aina ollut levoton. Ja hukassa itseni kanssa.
Toki olen luonteeltani varmasti sosiaalinen, enkä haluakaan vieraantua muista ihmisistä täysin, toisinsanoen erakoitua. Mutta olen vahvasti sitämieltä että ihmisen pitää oppia tuntemaan itsensä ja saamaan rauha itsensä kanssa. Sitä kautta kai täysipainoinen onnellisuus löytyy. Ja nimenomaan sen tasapainon tunteen haluan löytää.
Nimimerkki mies-ja-zen, sinulla oli kiinnostavia ajatuksia.