Vai onko kiikareissasi vielä jokin elämää suurempi tavoite?
Onko koko elämäsi neljän seinän sisässä, vai aiotko laajentaa kokemuspiiriäsi kauaskin?
Jos ei ihan avaruusmatkalle, aiotko matkailla muutenkin kuin nojatuolissasi?
Joko lepäät laakereillasi?
30
128
Vastaukset
- häärääjä
onhan sitä, mutta kummallisesti vaan väsyttää ja tyytyy ihan kotona hääräämiseen..
- p + s
Kotona on hyvä olla.
Kiva että otit tämän kommenttini huomioon:
"En minä olekaan enää elämässä.
Olen kohta vuoden ollut täysin ansaitulla eläkkeellä.
Joten katson olevani vihdoinkin oikeutettu kirjoittamaan mitä tahansa kynteni kylmästi kylvävät."
H.- Aikaakoon
Tavoitteeni on oppia elämään enemmän tässä ja nyt... Aika kiitää sitä nopeammin mitä enemmän ikävuosia kertyy.
- O - O
Aloitin opiskella samaa muutama vuosi sitten. Nyt olen välillä huomannut, että saatan viedä läheisiltäni ihan liikaa aikaa, kun en huomaa ajan kulumista. Olen tainnut oppia.;)
- L - L
En tiedä laakereista mutta olemme lepäilleet reilusti yli 10-vuotta.
Piiri supistuu vuosi vuodelta. Mitään kummempia tavoitteita ei ole. Vain rutiininomaisesti toistuvia kuvioita ainoana poikkeuksena 3:s sukupolvi. - Hei kun keikuskelen
Ai elämää Suurempi tavoite. Minkälainen on Suurempi elämä? Tuohon mun on pakko sanoa, että en kiikaroi elämää Suurempaa asiaa, ihan vaan semmosta, että se mahtuu mun elämään.
Okei, okei, tärähytin pienen saivartelun. Sopii näin lauantaille.:)
En ehdi lepäillä laakereillani. Jotenkin tuntuu, että on aivan kauheasti kaikkea ja tarttee ihan miettiä, että missä välissä mitäkin tekisin vai jätänkö tekemättä.
Ei ole neljän seinän sisällä kököttämistä. Kuleksin töissä, intomieltä puhkuen.
Eilen aamulla sain 5-vuotiaan tänne mun kaveriksi. Se tiesi taas sitä, että mehän rakennettiin Legoilla ku viimestä päivää. Tein ylipitkän maston ylipienistä pikkupikku palikoista.
Isä haki pojan sitten yhden kieppeillä ja sitten olikin kiirus vaihtaa kamppeet niskaan ja lähteä töihin. Plim plim plimiä muutaman tunnin oppilaiden kanssa ja sitten ne ristikot palvelutalos muorin kans.
Kyllä mä vielä tonne etelähän meen. Palmupuita halaamaan. Tai ainakin yhtä puuta. Aina oon halannut ensimmäistä palmupuuta, joka on eteen tullut. Yleensä lentokentän luona.
Ei tästä elämä paremmaksi tartte tulla. Kunhan pysyis tämmösenä, niin johan tottavie olis hyvä asia.- p+s
Laakerinlehti maistuu pahalta, maisteriksi, laakerseppel päässäni en ole vielä päässyt, ja laakereita on siellä sun täällä. Kai niillä voisi levätäkin.
Minen ole vielä alkanut puita halaileen, kai pitäisi jo, että ehtisi. Vaikkapa Mäntyjä tai Palmuja.
Munkin äitini hobby oli ristikot, ilman viilaa. - Hei kun keikuskelen
p+s kirjoitti:
Laakerinlehti maistuu pahalta, maisteriksi, laakerseppel päässäni en ole vielä päässyt, ja laakereita on siellä sun täällä. Kai niillä voisi levätäkin.
Minen ole vielä alkanut puita halaileen, kai pitäisi jo, että ehtisi. Vaikkapa Mäntyjä tai Palmuja.
Munkin äitini hobby oli ristikot, ilman viilaa.Vai oli äitilläs kans ristikot harrastuksena. Ilman (heh kun nauratti lukiessa) viilaa.
Mun kyllä tarttee vähän viilailla äitini tekemiä sanoja, mutta ihan perinteistä työkaluviilaa en minä, eikä äitinikään käytä:)
No onhan noita laakereita jos jonkinmoisia, kun oikeen alkaa fundeeraamaan.
Mitähän laakereita Aloittaja tarkoitti. Joku liukulaakeri vai mikä se on, niin semmosen kans ei viittis alkaa värkkäämään. Olis koko ajan iho jonkun ihmeen rasvan tai öljyn peitos. - p+s
Hei kun keikuskelen kirjoitti:
Vai oli äitilläs kans ristikot harrastuksena. Ilman (heh kun nauratti lukiessa) viilaa.
Mun kyllä tarttee vähän viilailla äitini tekemiä sanoja, mutta ihan perinteistä työkaluviilaa en minä, eikä äitinikään käytä:)
No onhan noita laakereita jos jonkinmoisia, kun oikeen alkaa fundeeraamaan.
Mitähän laakereita Aloittaja tarkoitti. Joku liukulaakeri vai mikä se on, niin semmosen kans ei viittis alkaa värkkäämään. Olis koko ajan iho jonkun ihmeen rasvan tai öljyn peitos.Muistan, kuinka luokkakaverillani oli joulujuhlassa ihanat lakeerikengät, nilkkaremmillä. Mukavaa tämä suomen kieli.
Muistan myös, kuinka ekaluokalle mennessä sain uudet kävelykengät. Niillä kun asteltiin kaupungilta kotiin, tuntui, että niissä oli siivet, ja jalat tuskin maata koskivat. - Hei kun keikuskelen
p+s kirjoitti:
Muistan, kuinka luokkakaverillani oli joulujuhlassa ihanat lakeerikengät, nilkkaremmillä. Mukavaa tämä suomen kieli.
Muistan myös, kuinka ekaluokalle mennessä sain uudet kävelykengät. Niillä kun asteltiin kaupungilta kotiin, tuntui, että niissä oli siivet, ja jalat tuskin maata koskivat.Joo, minäkin muistan sen ihanan tunteen, kun sai keväällä ensimmäisen kerran laittaa jalkaan pikkukengät. Ne tuntuivat niin niin niin kevyiltä.
Kerran sitten ihanana päivänä, kun ne kengät jalkaani laitoin, kävin isosiskoni huoneessa ja pistin huuliini hänen huulipunaa. Naama "piilossa" äidin katseilta sitten menin kiiruusti talon vieressä olevalle jalkakäytävälle ja kävelin edestakaisin, tuntien olevani aivan Älyttömän fiini. Pikkukengät jalois ja huulet punaisena. Olin kaiketi joku 5-6 vuotias:)
Välillä lepäilen, välillä haaveilen ja välillä ryhdyn toimimaan. Pienen ihmisen elämään mahtuvia tavoitteita on tullut saavutetuksi, enkä enää aseta pitkän aikavälin tavoitteita ollenkaan. Uuden asunnon hankkiminen jää luultavasti viimeiseksi isommaksi ja paljon aikaa vaatineeksi hankkeeksi. Mukavat naapurit ja yhteisölliset kuviomme tarjoavat paljon sellaista, mitä arvostan.
Tekemistä ei ole vaikea löytää, jos haluan olla aktiivinen. Muutamia projekteja on mielessä, jos saan olla terve sekä aikaa ja energiaa riittää. En halua sitoutua enää mihinkään kovin pitkäaikaisiin hankkeisiin. Haluan olla vapaa lähtemään suhteellisen nopeasti muihin maisemiin, jos tarjoutuu mielenkiintoisia tilaisuuksia.
Neljän kotiseinän sisäpuolelle en aio asettua pitkäksi aikaa, vaikka haluan olla sielläkin välillä ihan itsekseni. Haluan myös lähteä välillä ihan muihin maisemiin, luontoon tai kaupunkiin. Uudenlaisiin ympäristöihin ja ihmisiin tutustuminen rikastuttaa mielestäni elämää monella tapaa.
Kovin kauas Euroopan ulkopuolelle en ehkä viitsi enää lähteä, eikä mielessäni ole uutta matkakohdetta, johon välttämättä haluaisin päästä tutustumaan. Muutamia "ehkä"-kohteita on mielessä, esim. muutama kielikurssiviikko kesällä Wienin yliopistossa tai lyhytaikainen pesti "au pair mummona" jossain eurooppalaisessa suurkaupungissa. - Tai verkkainen matka läheisten kautta kaukaisiin maihin pienellä asuntovaunulla ja pari kajakkia katolla. ;)- 4-17
Minä ja hän (hon)tänä kesänä Juhannuksen aikaan ja jälkeen olimme Suomessa.
Asuntovaunulla olen kulkenut 1990 lähtien sitä ennen oli purjehdus.
Monet maat ajanut kesän matkaakin tuli 3400km taisi mennä ylikin.
Nyt Suomelle kunnia, kun ajoimme Haaparantaan sanoin hänelle nyt loppuu sivistys autoilussa koska Suomessa oli ABS hän totesi perillä olit oikeassa.
Sillä ensimatkalla 2012 hän sanoi tuntuu Venäjältä en vastannut mutta jäi mieleen.
- ne tuoksukin hyvälle
kevätjuhliin kun sai uudet kesäkengät, silloin oli niin onnellinen kun olla voi..
- klipsjaklops
Puukengät värkättiin itse laudanpätkästä. Oli ihana kuulla niiden klopsutusta.
Viikon päästä lähden matkalle luotsaamaan seitsenhenkistä ryhmää joka koostuu perheestä, lähisuvusta ja avekista Kolumbiaan, jossa entisen mieheni suku meitä innokkaasti odottaa. Olen vuokrannut minibussin kuljettajan kera niiden kahden viikon ajalle ja almanakka on tupaten täynnä merkintöjä kutsuista, illallisista, lounaista ja ulosmenoista.
Otan mielelläni uusia haasteita vastaan niin kauan kuin terveys kestää. Laakereilla on kiva käväistä viikoksi, kuukaudeksi huilaamassa, mutta pysyvästi ei kiitos. Se aika ei ole vielä tullut.- 19-16
On nämä suomalaiset naiset ihania, heillä on koko maailma esillä suuntaan tai toiseen----Onnea matkaan.
- O - O
Kuulostaa upealta, iloitsen puolestasi. Hyvää matkaa ja onnea matkallenne. - Kerro terveisiä Wienissä 1982 tapaamalleni komealle kielikurssikaverille. ;)D
19-16 kirjoitti:
On nämä suomalaiset naiset ihania, heillä on koko maailma esillä suuntaan tai toiseen----Onnea matkaan.
Kiitos kiitos. En ole ollut noissa maisemissa moneen vuoteen ja jännittää jo etukäteen ...onkohan tää sitä positiivista stressiä?
O - O kirjoitti:
Kuulostaa upealta, iloitsen puolestasi. Hyvää matkaa ja onnea matkallenne. - Kerro terveisiä Wienissä 1982 tapaamalleni komealle kielikurssikaverille. ;)D
Kiitos O-O laita nimi, puhelinumero ja valokuva niin vien terveisesi perille saakka...jos sattuu olemaan sama kaupunki ja vihainen aviosiippa ei ammu minua verhonraosta.
En vielä lepää mutta juu-u, se on tavoite :)
- Pirre*
Lepään, mutta haaveilen vielä matkustavani, joskus..sitku jne.
- p+s
Sitkua ja mutkua mahtuu paljon maailmaan. :))
- L - L
p+s kirjoitti:
Sitkua ja mutkua mahtuu paljon maailmaan. :))
Sitku muuttui mutkuksi terveydentilan muutoksen myötä.
Sitku 50 lähdemme kiertämään ajan kanssaa palloa rinkat selässä muuttui viikon kiertomatkoiksi ja risteilyiksi Euroopan kaupunkilomien ja Atlantin saarien lisäksi. - O - O
L - L kirjoitti:
Sitku muuttui mutkuksi terveydentilan muutoksen myötä.
Sitku 50 lähdemme kiertämään ajan kanssaa palloa rinkat selässä muuttui viikon kiertomatkoiksi ja risteilyiksi Euroopan kaupunkilomien ja Atlantin saarien lisäksi.Kuulostaa tutulta, mutta kun on edes jollain tapaa sinut itsensä kanssa, elämä kantaa sitten-kin. ;)
- O - O
Lähdetään joskus yhdessä mukavan, pienen porukan 70 ryhmämatkalle tai viimeistään 80 . ;)
Minne lähdetään ja ketkä tulevat mukaan?
- huilaan haudassa
Vielä mitä ei tässä lepäilemään ehdi vaan täysillä eletään ja mennään minkä ehditään.
- miikkulainen
Ei voi tietää, aika näyttää.
- oikein mukavaa
Olen päättänyt etten hötkyile, teen just niinkuin haluan enkä hyväksy että minua aletaan neuvomaan, tähän ikään tullessa pitää tietää mitä haluaa, nyt kun olen yksin se onnistuu oikein hyvin .
- 19+19
oikein mukavaa kirjoitti:
Olen päättänyt etten hötkyile, teen just niinkuin haluan enkä hyväksy että minua aletaan neuvomaan, tähän ikään tullessa pitää tietää mitä haluaa, nyt kun olen yksin se onnistuu oikein hyvin .
Miltei kateeksi käy. Minun elämäni kun on vielä muutavan vuoden ns. kiveen hakattu, eli pitää vielä kai kahdeksan kertaa vetää ydinreaktorin lataaminen, ja tuntuu siltä että koko elämäni pyörii sen ympärillä.
Kaikenlaistahan siihen puuhaan liittyy ympäri vuoden. Jos jotakin menee pahasti pieleen, luette sen lehdistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741380Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,13937Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79872Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89789Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv45595Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot134588Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547