Miksi näemme aina tämän valheen?

Kreationistit valehtelevat jatkuvasti että evoluutioteoria ei olisi tiedettä. Tämä on ilmisevä valhe, koska evoluutioteoria on alusta lähtien perustunut tieteelliseen metodiin, havaintoihin ja kokeisiin, tutkimuksiin, hypoteeseihin ja niiden kokeellisiin testauksiin sekä matemaattisiin malleihin. Lisäksi evoluutioteoriaa tietenkin opetetaan ja tutkitaan kaikissa maailman parhaisssa yliopistoissa biologian keskeisenä, sen selittävänä osana. Poikkeuksetta, vaikka yliopistojen opetusohjemalat päättävät ne itse, ainakin länsimaissa, joissa pääosa tieteestä tehdäänkin. Ja niin tehdään siksi, että evoluutioteorian mukaisen evoluution on havaittu toimivan sekä luonnossa että laboratorioissa ja evoluutioteorian väite kaiken elämän kehittymisestä yhteisestä kantamuodosta on vahvistettu lukuisin eri tavoin ja tutkimuksin.

Miksi kreationistit siis valehtelevat siitä, että evoluutioteoria ei olisi tiedettä? Tietenkin tieteen hyvän maineen vuoksi. Jokainen näkee jokapäiväisessä elämässään, että tiede toimii. Tiede toimii ja tuottaa ihmisille kainkelaista hyvää, ravintoa, pidempää elinikää, mukavuutta ja turvaa. Tämä sama menetelmä tuottaa meille myös tietoa sekä ympäristöstämme, esim. avaruudesta, sekä menneisyydestä, maapallon historiasta. Tuo tieto kumoaa kreationistiset luulot erityisistä luomisista ja vedenpaisumuksista ym. Näin säilyttääkseen harhaiset luulonsa kreationistit joutuvat valehtelemaan, ettei evoluutioteoria muka olisikaan tiedettä, osa heistä väittää, että se perustuisi "uskonnolliseen käsitykseen", naturalismiin, harhaisimmat heistä esittävät jopa, että kreationismi tai ainakin ID-"teoria" kuitenkin jopa olisi aivan tasavertaisena evoluutioteorian kanssa. ID-"teoriaa" ei kuitenkaan ole olemassakaan, on vain heikosti perusteltua evoluutioteorian kritiikkiä, joka ei kestä edes alkeellista loogista päättelyä. Evoluutioteoria on ainoa tieteellinen teoria biodiversiteetin kehittymisestä. Ja se on tieteellinen teoria, koska se noudattaa tieteellistä metodia ja perustuu luonnonhavaintoihin, kokeisiin ja testeihin.

Millisia siis ovatkaan ne uskonnolliset uskomukset, jotka säilyttääkseen ihmisen on valehdeltava tieteestä? Asia on hyvin yksinkertainen: sellaiset uskomukset ovat itsessään valhetta, valhetta jota ei voi puolustaa muuten kuin valehtelemalla lisää.

27

359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Millisia siis ovatkaan ne uskonnolliset uskomukset, jotka säilyttääkseen ihmisen on valehdeltava tieteestä? Asia on hyvin yksinkertainen: sellaiset uskomukset ovat itsessään valhetta, valhetta jota ei voi puolustaa muuten kuin valehtelemalla lisää."

      Näin on. Mitä enemmän kreationismi avaa suutaan, sitä enemmän se päästelee valheita ilmoille. Moiseen valheeseen uskominen on vielä inhimillistä niin kauan kun kyse on tiedon puutteesta. Nyt kuitenkin tiedämme, että näistä asioista on avoimesti keskusteltu toista sataa vuotta, ja sama potaska kreationistien osalta vain jatkuu.

      Toistan tässä sitä päätelmää näistä keskusteluista, mitä utti toisaalla toi esiin ja minkä allekirjoitin, että tuo on hulluutta. Tuntuu tavallaan ihan hullulta sekin, että joudumme edes ottamaan moiseen hulluuteen suht' aktiivisesti kantaa vielä nykypäivänä. Mutta kun ei se elämämme aika ja edustamamme sivistys siihen vaikuta, että on olemassa uskonnollista hulluutta. Kantaa on hyvä ottaa, mutta mitä nyt tässä tätä touhua olen katsellut niin tuntuu siltäkin, että on tästä hyvä pitää etäisyyttäkin.

    • 867684886

      Tiedettä tai ei, mutta evoluutio on ja pysyy ja jatkuu edelleen.

    • "Kantaa on hyvä ottaa, mutta mitä nyt tässä tätä touhua olen katsellut niin tuntuu siltäkin, että on tästä hyvä pitää etäisyyttäkin."

      Tuo on niin totta. Ai että välillä nautin, kun otan jonkun tiedemiehen luonnon saloja pohdiskelevan kirjan käteeni ja vertaan sitä, miten rehellinen ihminen tutkii luontoa ja sen havaintoja verrattuna kreationistien tyyliin esim.kiistää ilmiselvät havainnotkin tieteellisten teorioiden lisäksi.

      • Sellaisia kirjoja onkin pitkä jono, ja on ihan mukavaa miten täällä satelee vain lisää ja lisää vinkkejä. Kannattaisikin varmaan lähinnä käydä täällä vilkaisemassa kirjasuositukset ja painua takaisin muualle. En kylläkään vähättele tätä keskustelua, koska sehän se on, mikä ylläpitää myös niiden kirjavinkkien ja muiden asiaviitteiden tuontia palstalle ja sitä kautta ihmisten tietoisuuteen. Pitää muistaa, että kreationistien aivopieruista pöyristyminen on hinta, joka tästä maksetaan. Parempi näin kuin niin, ettei koskaan työntäisi nokkaansa mihinkään - ei provosoituisi mistään typeryyksistä, mutta ei välttämättä oppisikaan niin paljoa.

    • Olen usein pyytänyt sekä ateismi-palstalla pyöriviä uskovia että tällä palstalla kreationisteja määrittelemään jonkin heidän käyttämän hokemansa tai yleisen termin, jota he ovat itse käyttäneet, kuten biologinen evoluutio tai "absoluuttinen totuus". "Kiusasin" Mark5:sta (hän saattoi olla Jaakob vielä silloin) useaan otteeseen kysymyksellä, jossa pyysin häntä määrittelemään sanan evoluutio (koska hän oli kirjoittanut, että evoluutiota ei ole). Useiden kyselyjen jälkeen hän "ahdistettuna" vastasi, että "evoluutio on filosofia". Yurki1000 ei vastannut ollenkaan, kirjoitti vain, että "evoluutiota ei ole". "Absoluuttinen totuus" jäi sen käyttäjältä määrittelemättä.

      Kukaan heistä ei ymmärtänyt pointtiani: en kysynyt onko jokin asia totta vai ei, vaan pyysin heitä kertomaan, mitä jokin termi tarkoitti - termi, jota he itse käyttivät. Ihan rakettifysiikkaa heille. Uskon, että tämä termien määrittelemättömyys on yksi, miksi he jauhavat vuodesta toiseen samoja valheita ja vääriä väittämiä. Jos Pekka "Stallion" Reinikainen aloittaisi jokaisen tilaisuutensa heijastamalla evoluution määritelmän seinälle, niin aika pian suurin osa kuulijoista ymmärtäisi, että Pekka puhuu määrittelyn vastaisesti eli paskaa. Mutta ei, aivan samoin kuin kreationistit pelaavat uskomuksen kanssa, he pelaavat myös mielikuvien kanssa.

      Ja on vielä muistettava se, että monet kreationisteista ovat helposti johdateltavissa, pääosin sen takia, että syystä tai toisesta uskomisesta ja uskosta on tullut osa heidän identiteettiään, joten he ikään kuin luonnollisesti uskovat mieluummin asioita, jotka tukevat heidän uskomustaan. Miettikää itse, kuinka vaikeaa olisi hyväksyä sitä, että joku jankkaa sinun olevan oikeakätinen, kaikki todisteet näyttävät että olet oikeakätinen, jos sinun identiteettisi olisikuitenkin rakentunut sen varaan, että olen vasenkätinen. Yksi syy, miksi kannattaa hillitä toisen kutsumista idiootiksi.

      • Termin määrittelyn vastenmielisyyteen voisi olla hyvä syy. En ole varma, onko tämä totta, mutta kun mieleen juolahti, niin kirjoitan sen näkyviin. Ottakaa kantaa, jos huvittaa.

        Jos kreationistit määrittelevät evoluution siten, kuin evoluutiobiologi sen määrittelisi, useilta heidän väitteiltään putoaisi pohja pois. Monet hyökkäykset evoluutioteoriaa vastaan, kohdistuvat itse asiassa aivan johonkin muuhun, kuten abiogeneesiin tai kosmologiaan.

        Jos taas kreationisti määrittelisi evoluution siten, miten se määritellään kreationistisissa lähteissä, olisi määritelmä helppo soittaa vääräksi.

        Vanha valtion virkamiehen ohje taitaa päteä kressuihinkin: "Kun ei tee mitään, ei tee myöskään virkavirhettä"

      • agnoskepo kirjoitti:

        Termin määrittelyn vastenmielisyyteen voisi olla hyvä syy. En ole varma, onko tämä totta, mutta kun mieleen juolahti, niin kirjoitan sen näkyviin. Ottakaa kantaa, jos huvittaa.

        Jos kreationistit määrittelevät evoluution siten, kuin evoluutiobiologi sen määrittelisi, useilta heidän väitteiltään putoaisi pohja pois. Monet hyökkäykset evoluutioteoriaa vastaan, kohdistuvat itse asiassa aivan johonkin muuhun, kuten abiogeneesiin tai kosmologiaan.

        Jos taas kreationisti määrittelisi evoluution siten, miten se määritellään kreationistisissa lähteissä, olisi määritelmä helppo soittaa vääräksi.

        Vanha valtion virkamiehen ohje taitaa päteä kressuihinkin: "Kun ei tee mitään, ei tee myöskään virkavirhettä"

        Kreationistinen ideologiahan on vahvasti päämäärähakuinen, kaikki lähtee siitä, että jumala on luonut maailman, joten kaiken on osoitettava siihen lopputulemaan. Voi kait sanoa, että ideologian tarkoitus on todistaa kreationistin usko ja oikeassaoleminen, ei sitä, miten asiat oikeasti ovat.

        Evoluution määritelmä ei millään muotoa todista kreationistin uskoa ja oikeassaolemista, mutta olkinukke evoluutiosta ja evoluutioteoriasta tekee sen. Mutta arvatenkin, jos evoluution määritelmä heijastettaisiin seinälle, niin salissa ihmiset pitkältikin tuhahtelisivat Reinikaiselle hänen selitellessään sitä, että evoluutioteorian mukaan kissa synnyttää koiria (tms).

    • Kretuilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin valehdella. Tiede seiso vankasti kuin peruskallio heidän kretu-uskomusten ja totuuden välissä. Koska kretut eivät saa tieteellisesti todistettua uskomuksiaan ei heille jää muuta keinoa kuin yrittää saada potkittua tiede nurin. Niinpä he yrittävät murentaa tiedettä ja tieteellistä maailmankuvaa valehtelulla, vääristelyllä, vähättelyllä, väärillä mielikuvilla, pseudotieteellisillä höpinöillään sekä turhanpäiväisellä inttämisellään ja jankkaamisellaan. Mikä tahansa kuviteltu tai kuviteltavissa oleva keino kelpaa heille. Mikään valhe ei ole heille liian paksu heidän puolustaessaan perusteetonta uskoaan. Kretut ovat todella sisäistäneet jesuiittojen perusperiaatteen siitä että tarkoitus pyhittää keinot.

      Jopa muihin jumaliin uskovat ja kretujen mielestä vääräuskoiset kelpaavat kretuille kuitenkin vakaumuksen petikumppaneiksi kunhan ne vaan myös uskovat ikuiseen elämään. Ainoastaan ateistit ovat kretuille kauhistus sillä jos ateistit ovat oikeassa ei kretulle olekaan luvassa sitä ikuista elämää.

      Samasta syystä heillä on sisäinen pakko valehteluun ja denialismiin koska he eivät kestä ensimmäistäkään todistetta joka viittaisi heidän olevan väärässä. Pieninkin epäilyksen varjo heidän uskomustensa päällä vaarantaa heidän kuvitelmansa ikuisesta elämästä ja taivaspaikasta. Ja siihen heillä taas ei varaa sillä koko heidän mielikuvitusmaailmansa romahtaa siinä tapauksessa niille sijoilleen.

    • Epiphaniuseikirj

      "Kreationistit valehtelevat jatkuvasti että evoluutioteoria ei olisi tiedettä."

      En sanoisi että valehtelevat. Väittäisin että suurin osa ei vain pidä sitä totena. Ja koska eivät pidä sitä totena, niin eivät myöskään pidä sitä oikeana tieteenä.
      Eikö valehtelu ole sitä, kun tietää jonkun asian olevan tosi mutta ei puhuu sitä vastaan?

      Tilanne on sama kuin ilmastonmuutos kysymyksessä. Data on aika selvää ja silti toiset eivät vain pidä sitä totena, vaan pitävät sitä jonkinlaisena salajuonena tmv.

      Toiset pitää homeopatiaa oikeana lääketieteenä, toiset pitävät rokotuksia lapsilleen vaarallisina jne. Eivät he itselleen ja toisille valehtele että pitävät homeopatiaa lääketieteenä tai rokotuksia vaarallisina.
      Hölmöä ehkä, mutta ainakaan yleensä ei valehtelua.

      • Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta sanoisin silti eräissä tapauksissa kyseen olevan valehtelusta. Ja tämä on nyt eräänlainen kehu kreationisteja kohtaan, siis heidän älyään kohtaan. Kehumatta epärehellisyyttä sinänsä on todettava, että tietyissä keskusteluissa kreationisteille on osoitettu eräittäin selvästi mistä on kyse. Yksi esimerkki tästä on uttin profiilikuvanakin esiintyvä kromosomikuva ja tapaus siitä kun ROT ei suostunut ymmärtämään mistä kromosomifuusioissa on kyse. Jankutus jatkui, ja niin ilmiselvän asian tapauksessa mielestäni kyse on valehtelusta.

        Jaa mitä tarkoitin sillä kehulla älyä kohtaan? No sitä, että valehtelu sentään edellyttää asian ymmärtämistä jollain tasolla. Vaihtoehtohan on, että nuo eräät jankuttajat ovat niin auttamattoman tyhmiä, etteivät he pysty ymmärtämään näistä asioista mitään, vaikka rautakangesta väännettäisiin.

        Mainitsin jo aiemmin toisessa asiayhteydessä, että olen välttänyt kreationistien leimaamista hulluksi, koska en halua sortua siihen, että vain kuittaan kaiken noin. Onhan niitä ihan selkeästi hullujakin tapauksia nähty. Olen nyt kiikunkaakun sen suhteen, että kumpaa tuo useimmin on: valehtelua vai mielenvikaisuutta (tyhmyyttä ja hulluutta).

        Tätä "eivät vain pidä totena" -aspektia omalla kohdallani pohtien voin kertoa, että minullakin on sellaisia mielipiteitä, joille en vain voi mitään, että ne pulpahtavat pintaan aina välillä. Minusta ikään kuin tuntuu, että tietyt asiat ovat tietyllä tavalla, vaikka kaikki rationaalinen argumentaatio minua fiksumpien taholta on osoittanut minulle, että se on toisin.

        Ymmärrän tuon argumentaation, mutta en vain voi mitään sille, että minusta vain tuppaa tuntumaan siltä, että asia on niin kuin sen intuitiivisesti koen. Tässä on nyt eroa kreationisteihin sillä tavalla, että minä en alakaan toitottamaan tunneperäisesti sitä näkemystäni, kun kerran tiedän, ettei se kestä päivänvaloa. Voin siis laskea tämän jonkinlaiseksi mielen bugiksi, minkä pystyn kapseloimaan. Luulenpa, että kreationisteilla se mielen bugisuus on niin laaja-alaista, että he eivät pysty tekemään asialle mitään. Joko he ovat sen pauloissa täysin, tai joutuvat valehtelemaan joka asiasta, kun mikään ei tahdo sopia heidän fragmentoituneisiin käsityksiinsä todellisuudesta.

      • Kaaosnautti kirjoitti:

        Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta sanoisin silti eräissä tapauksissa kyseen olevan valehtelusta. Ja tämä on nyt eräänlainen kehu kreationisteja kohtaan, siis heidän älyään kohtaan. Kehumatta epärehellisyyttä sinänsä on todettava, että tietyissä keskusteluissa kreationisteille on osoitettu eräittäin selvästi mistä on kyse. Yksi esimerkki tästä on uttin profiilikuvanakin esiintyvä kromosomikuva ja tapaus siitä kun ROT ei suostunut ymmärtämään mistä kromosomifuusioissa on kyse. Jankutus jatkui, ja niin ilmiselvän asian tapauksessa mielestäni kyse on valehtelusta.

        Jaa mitä tarkoitin sillä kehulla älyä kohtaan? No sitä, että valehtelu sentään edellyttää asian ymmärtämistä jollain tasolla. Vaihtoehtohan on, että nuo eräät jankuttajat ovat niin auttamattoman tyhmiä, etteivät he pysty ymmärtämään näistä asioista mitään, vaikka rautakangesta väännettäisiin.

        Mainitsin jo aiemmin toisessa asiayhteydessä, että olen välttänyt kreationistien leimaamista hulluksi, koska en halua sortua siihen, että vain kuittaan kaiken noin. Onhan niitä ihan selkeästi hullujakin tapauksia nähty. Olen nyt kiikunkaakun sen suhteen, että kumpaa tuo useimmin on: valehtelua vai mielenvikaisuutta (tyhmyyttä ja hulluutta).

        Tätä "eivät vain pidä totena" -aspektia omalla kohdallani pohtien voin kertoa, että minullakin on sellaisia mielipiteitä, joille en vain voi mitään, että ne pulpahtavat pintaan aina välillä. Minusta ikään kuin tuntuu, että tietyt asiat ovat tietyllä tavalla, vaikka kaikki rationaalinen argumentaatio minua fiksumpien taholta on osoittanut minulle, että se on toisin.

        Ymmärrän tuon argumentaation, mutta en vain voi mitään sille, että minusta vain tuppaa tuntumaan siltä, että asia on niin kuin sen intuitiivisesti koen. Tässä on nyt eroa kreationisteihin sillä tavalla, että minä en alakaan toitottamaan tunneperäisesti sitä näkemystäni, kun kerran tiedän, ettei se kestä päivänvaloa. Voin siis laskea tämän jonkinlaiseksi mielen bugiksi, minkä pystyn kapseloimaan. Luulenpa, että kreationisteilla se mielen bugisuus on niin laaja-alaista, että he eivät pysty tekemään asialle mitään. Joko he ovat sen pauloissa täysin, tai joutuvat valehtelemaan joka asiasta, kun mikään ei tahdo sopia heidän fragmentoituneisiin käsityksiinsä todellisuudesta.

        "Mainitsin jo aiemmin toisessa asiayhteydessä, että olen välttänyt kreationistien leimaamista hulluksi, koska en halua sortua siihen, että vain kuittaan kaiken noin."
        Onhan toki ihmisiä, joilla asiasta tulee pakkomielle, eivätkä pakkomielteen alaiset ihmiset kykene näkemään toimintansa rationaalisuutta saati että kykenisivät objektiivisesti arvioimaan toimintaansa suhteessa todellisuuteen. Heidän pakkomielteensä tekee joistain asioista loogisia, jotka ovat meille normaaleille ihmisille epäloogisia (ja päinvastoin).
        Pakkomielteinen ihminen ei kai ole hullu, hän toimii arkisessa ympäristössä aivan normaalisti, mutta sitä jotakin tiettyä asiaa hän ei pysty käsittelemään objektiivisesti.

      • marathustra kirjoitti:

        Piti vielä lisätä, että seikka, joka puhuu pakkomielteen puolesta on se, etteivät kreationistit keskustele luomisesta, vaan evoluutiosta ja evoluutioteoriasta. Oli aihe oikeastaan mikä tahansa, ainoa mistä kretu voi jotain kirjoittaa, on evoluutio(teoria). Ja silloinkin he usein "keskustelevat" copy-pastea.

      • "En sanoisi että valehtelevat. Väittäisin että suurin osa ei vain pidä sitä totena. Ja koska eivät pidä sitä totena, niin eivät myöskään pidä sitä oikeana tieteenä."

        Sepä ei ole rehellnen perustelu väittää, etteikö evoluutioteoria olisi tiedettä. Tiede ei ole täydellistä ja erehtymätöntä. Monia tieteellisiä väitteitä, käsityksiä ja hypoteeseja on osoitettu vääriksi. Silti ne ovat olleet tiedettä.

        "Eikö valehtelu ole sitä, kun tietää jonkun asian olevan tosi mutta ei puhuu sitä vastaan?"

        Kaikki kuitenkin tietävät ja ymmärtävät, että evoluutioteoria on nykyisellään tiedettä. Mitään perusteluja vastakkaiselle näkemykselle ei ole, vaikka evoluutioteoria osoitettaisiinkin tulevaisuudessa vääräksi.

        "Tilanne on sama kuin ilmastonmuutos kysymyksessä. Data on aika selvää ja silti toiset eivät vain pidä sitä totena, vaan pitävät sitä jonkinlaisena salajuonena tmv."

        Tilanteessa on toki paljon samaa, mutta ilmastonmuutosdenialistit tuskin kiistävät sitä, etteikö ilmastoa tutkita tieteellisesti.

        "Toiset pitää homeopatiaa oikeana lääketieteenä, toiset pitävät rokotuksia lapsilleen vaarallisina jne. Eivät he itselleen ja toisille valehtele että pitävät homeopatiaa lääketieteenä tai rokotuksia vaarallisina.
        Hölmöä ehkä, mutta ainakaan yleensä ei valehtelua."

        Sanotaan näin, että väite, ettei evoluutioteoria ole tiedettä, on vale, mutta välttämättä kaikki sen esittäjät eivät ymmärrä sen olevan valetta.

      • Epiphaniuseikirj
        moloch_horridus kirjoitti:

        "En sanoisi että valehtelevat. Väittäisin että suurin osa ei vain pidä sitä totena. Ja koska eivät pidä sitä totena, niin eivät myöskään pidä sitä oikeana tieteenä."

        Sepä ei ole rehellnen perustelu väittää, etteikö evoluutioteoria olisi tiedettä. Tiede ei ole täydellistä ja erehtymätöntä. Monia tieteellisiä väitteitä, käsityksiä ja hypoteeseja on osoitettu vääriksi. Silti ne ovat olleet tiedettä.

        "Eikö valehtelu ole sitä, kun tietää jonkun asian olevan tosi mutta ei puhuu sitä vastaan?"

        Kaikki kuitenkin tietävät ja ymmärtävät, että evoluutioteoria on nykyisellään tiedettä. Mitään perusteluja vastakkaiselle näkemykselle ei ole, vaikka evoluutioteoria osoitettaisiinkin tulevaisuudessa vääräksi.

        "Tilanne on sama kuin ilmastonmuutos kysymyksessä. Data on aika selvää ja silti toiset eivät vain pidä sitä totena, vaan pitävät sitä jonkinlaisena salajuonena tmv."

        Tilanteessa on toki paljon samaa, mutta ilmastonmuutosdenialistit tuskin kiistävät sitä, etteikö ilmastoa tutkita tieteellisesti.

        "Toiset pitää homeopatiaa oikeana lääketieteenä, toiset pitävät rokotuksia lapsilleen vaarallisina jne. Eivät he itselleen ja toisille valehtele että pitävät homeopatiaa lääketieteenä tai rokotuksia vaarallisina.
        Hölmöä ehkä, mutta ainakaan yleensä ei valehtelua."

        Sanotaan näin, että väite, ettei evoluutioteoria ole tiedettä, on vale, mutta välttämättä kaikki sen esittäjät eivät ymmärrä sen olevan valetta.

        "Sanotaan näin, että väite, ettei evoluutioteoria ole tiedettä, on vale, mutta välttämättä kaikki sen esittäjät eivät ymmärrä sen olevan valetta."

        Näinpä. Ja vielä ettei asia olisi liian yksinkertainen, niin yleensä siitä tieteestä hyväksytään iso osa tieteeksi, mutta loput kielletään.

    • Oletan, että kreationistien keskuudessa kreationismiin uskomisen taso vaihtelee kuten kirkossakin, missä esim. 2/3 ei usko edes kirkon Jumalaan. Mutta pieni kreationistinen eliitti ja heidän aktiiviset juoksupojat/evankelistat ovat aivan tosissaan kreationisminsa kanssa.
      Tässä keskityn noihin palstallakin esiintyviin aktiivisiin evankelistoihin.

      Evoluutioteoriaa vastustava kreationisti on omaksunut sen propagandan, mitä hänelle on lahkossaan opetettu. Hän suhtautuu asioihin pääosin tunteella ja lahkonsa opit ovat hänelle ehdottomia faktoja. Usko ja kreationismi sen osana ovat tärkeä osa hänen identiteettiään.

      Hänelle on esim. voitu opettaa, että evoluutio on ateistinen tai peräti pirun salajuoni Jumalan olemassaolon kieltämiseksi. Hän on myös oppinut kumoamaan tuon omaksumansa evoluution olkiukkomallin vaikkapa Pekka Reinikaisen tai muun gurunsa ohjeiden mukaan.

      Siksi on ymmärrettävää, että palstan kreationistien kreationismin puolustus ja evoluutioteorian kritiikki ovat sitä tasoa mitä ne ovat. Eli vaatimattomat.

      Koska usko on heille lähes olemassaolon ehto, niin he ovat kreationisminsa kanssa tosissaan ja toiseksi, he eivät koskaan anna periksi. Koska he eivät voi.

      Kreationistinen puolustus onkin enää pelkkä olkiukkoarmeija, jota ei ota vakavissaan kukaan muu kuin kreationisti itse. Koska mitään muuta heillä ei ole.

      tai Laura Huhtasaaren tyyliin: "Se nyt vaan on niin, että..."

      • Joskus tuo "se nyt vaan on niin, että..." toimii. Nytkin kun olen tässä katsellut tätä kretujen touhua niin tällä kuin tuolla luterilaisuuspalstallakin, niin on oikeastaan ihan samantekevää, että ovatko he tyhmiä, hullua, valehtelijoita tai lapsellisia, niin he ovat kuitenkin kategorisesti pelkkiä pellejä. Ei ole väliä ovatko he sitä tahtomattaan tai tieten tahtoen.

        Se nyt vaan on niin, että mielekästä keskustelua heidän kanssaan ei voi saada aikaiseksi ja syy siihen on heidän jatkuva pelleilynsä. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö mielekästä keskustelua heistä ja heidän nostattamista aiheista voisi saada aikaiseksi muiden kanssa, mutta sitäkin keskustelua nuo klovnit pyrkivät häiriköimään.

        Minusta on hyvin outoa, että aikuiset ihmiset tuolla tavalla jaksavat silkasta uskosta luomissatuihin hyökätä tiedettä vastaan, käytännössä tehden sen yrittämällä vain vittuilla jotain ala-arvoista ja ihan ohi aiheen menevää skeidaa niille, jotka yrittävät puhua täällä jotain järkeä. Olen tyytyväinen siihen, ettei minun tarvitse lähteä etsimään sisältöä elämääni tuollaisesta.

        Aikaani olen toki tuhlannut näiden aiheiden parissa, mutta olen samalla saanut tutustua mielenkiintoisiin ajatuksiin ja viitteisiin. Samalla kreationistien pyrkimys propagandaallaan hämmentää ihmisiä sekoittamalla heidän käsityksiä, sekä yrittämällä vetää mattoa alta on vain lisännyt tietoa tieteellisestä menetelmästä ja luottanusta rationalismiin.

        Suhtauduin joskus niin, että kaikkea tätä kreationistista humpuukia vastaan on taistella innokkaasti. Tuolla adventismipuolella näyttää nimimerkki bushmanni ottavan usein sellaista kantaa näihin asioihin, että kreationistit ovat ihan itse parhaita tuhoamaan omaa juttuaan. Alan olla jatkuvasti enemmän ja enemmän hänen kanssaan samaa mieltä tästä asiasta.

        En tarkoita tällä sitä, etteikö olisi edelleen syytä keskustella näistä asioista järkevästi. Tarkoitan sitä, että kauhean vakavissani en viitsi tätä kreationismin ongelmaa sivistykselle enää ottaa. Riittää, ettei kreationismilla ole substanssia, ja se sortuu typeryyteen, hulluuteen, valehteluun ja lapsellisuuteen, ja näin ajaa itsensä ulos vakavastiotettavien kerhosta.

      • Kaaosnautti kirjoitti:

        Joskus tuo "se nyt vaan on niin, että..." toimii. Nytkin kun olen tässä katsellut tätä kretujen touhua niin tällä kuin tuolla luterilaisuuspalstallakin, niin on oikeastaan ihan samantekevää, että ovatko he tyhmiä, hullua, valehtelijoita tai lapsellisia, niin he ovat kuitenkin kategorisesti pelkkiä pellejä. Ei ole väliä ovatko he sitä tahtomattaan tai tieten tahtoen.

        Se nyt vaan on niin, että mielekästä keskustelua heidän kanssaan ei voi saada aikaiseksi ja syy siihen on heidän jatkuva pelleilynsä. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö mielekästä keskustelua heistä ja heidän nostattamista aiheista voisi saada aikaiseksi muiden kanssa, mutta sitäkin keskustelua nuo klovnit pyrkivät häiriköimään.

        Minusta on hyvin outoa, että aikuiset ihmiset tuolla tavalla jaksavat silkasta uskosta luomissatuihin hyökätä tiedettä vastaan, käytännössä tehden sen yrittämällä vain vittuilla jotain ala-arvoista ja ihan ohi aiheen menevää skeidaa niille, jotka yrittävät puhua täällä jotain järkeä. Olen tyytyväinen siihen, ettei minun tarvitse lähteä etsimään sisältöä elämääni tuollaisesta.

        Aikaani olen toki tuhlannut näiden aiheiden parissa, mutta olen samalla saanut tutustua mielenkiintoisiin ajatuksiin ja viitteisiin. Samalla kreationistien pyrkimys propagandaallaan hämmentää ihmisiä sekoittamalla heidän käsityksiä, sekä yrittämällä vetää mattoa alta on vain lisännyt tietoa tieteellisestä menetelmästä ja luottanusta rationalismiin.

        Suhtauduin joskus niin, että kaikkea tätä kreationistista humpuukia vastaan on taistella innokkaasti. Tuolla adventismipuolella näyttää nimimerkki bushmanni ottavan usein sellaista kantaa näihin asioihin, että kreationistit ovat ihan itse parhaita tuhoamaan omaa juttuaan. Alan olla jatkuvasti enemmän ja enemmän hänen kanssaan samaa mieltä tästä asiasta.

        En tarkoita tällä sitä, etteikö olisi edelleen syytä keskustella näistä asioista järkevästi. Tarkoitan sitä, että kauhean vakavissani en viitsi tätä kreationismin ongelmaa sivistykselle enää ottaa. Riittää, ettei kreationismilla ole substanssia, ja se sortuu typeryyteen, hulluuteen, valehteluun ja lapsellisuuteen, ja näin ajaa itsensä ulos vakavastiotettavien kerhosta.

        Jep, noin se menee minunkin mielestäni.

        Mielenkiintoista näissä ääri-ilmiöissä, jota kreationistinen fundamentalismikin edustaa, on se että niissä jokin ilmiö esiintyy puhtaimmillaan, se on helpoimmin havaittavissa ja analysoitavissa.

        Ja siitä lienemme yhtä mieltä, että Puolimatkan ja hänen lakeijansa Mr Torpan toiveet ja vaateet jostakin dialogista heidän ja tieteellisen maailmankuvan omaavien välillä on jotain joka ei ole totta.

      • qwertyilija kirjoitti:

        "Ja siitä lienemme yhtä mieltä, että Puolimatkan ja hänen lakeijansa Mr Torpan toiveet ja vaateet jostakin dialogista heidän ja tieteellisen maailmankuvan omaavien välillä on jotain joka ei ole totta."

        Allekirjoitan. Lisään vielä, että olen kyllä vuoropuhelun toiveessa itsekin lähestynyt tätä aihetta. Olen vain valitettavasti huomannut, että kreationistien kanssa keskusteleminen on vain evankeliointitilaisuuden tarjoamista heille. He yksinkertaisesti hyväksikäyttävät tilannetta vailla aikomustakaan alistaa omia ajatuksiaan rehellisesti tarkasteluun. Kaikki toistamiseen näkemäni saarnaus, julistus, kieroilu ja pelleily on tämän näkemyksen minulle iskostanut, enkä ole nähnyt poikkeuksia, sikäli kun määrittelen kreationisteiksi tuon kaatumaväen. Eiköhän tämä siis riitä.

    • Evoluutioteorialle ei löydy ensimmäistäkään tieteellistä todistetta.

      Kaikki muutos eliöissä perustuu olemassaolevan biologisen informaation säätelyyn tai informaation katoamiseen. Joka uskoo evoluutioteoriaan ilman tieteellisiä näyttöjä, on evoluutiouskovainen.

      • Ei sinua uskonpuutteesta ainakaan voi syyttää.

      • "Evoluutioteorialle ei löydy ensimmäistäkään tieteellistä todistetta."

        Ei teorialle tarvitse löytyä enää uusia todisteita. Teoriahan on jo muodostettu olemassaoleviin tieteellisiin todisteihin perustuen. Vaikka yksikään teoria ei olisi absoluuttinen viimeinen sana asiaansa, ja monia teorioita on hylättykin, niin evoluutioteoria on hyvin vankalla pohjalla. Sinä tiedät tämän. Räpiköit evoluutioteoriaa vastaan vain sijaistoimintona, koska muutoin joutuisit kohtaamaan uskosi tyhjyyden.

        "Kaikki muutos eliöissä perustuu olemassaolevan biologisen informaation säätelyyn tai informaation katoamiseen."

        Eikä perustu, vaan on myös prosesseja, joissa informaatio lisääntyy. Nämä asiat on osoitettu sinulle. Ihan vaan tiedoksi, että kuka tahansa voi lukea mitä tällä palstalla on keskusteltu. Et pysty hämäämään niitä, jotka eivät vaivaudu lukemaan, koska me jotka olemme lukeneet kyllä huomautamme jokaikisestä virheestäsi. Et saa koskaan rauhaa tässä asiassa.

        "Joka uskoo evoluutioteoriaan ilman tieteellisiä näyttöjä, on evoluutiouskovainen."

        Eikä ole. Ei kukaan ole säätiedoteuskovainen uskoakseen säätiedotteen todeksi, vaikka ei ymmärtäisi sään ennustamisen fysiikkaa, matematiikkaa ja tekniikkaa. Ei ole moottoriuskovaisuutta uskoa, että auto toimii kuten se toimii, vaikka ei ymmärtäisikään mitä kaikkea siellä moottorissa oikein tapahtuu ja mikä siellä tekee mitäkin.

        Samoin monet ihmiset eivät tarkalleen ymmärrä evoluutioteoriaa sen tieteellisten näyttöjen valossa. Ei se tee heistä uskovaisia. Uskovaisuus kuuluu uskontoihin, jota sinä hellarikaatuiluinesi edustat, eikä tieteellisiin teorioihin, jota evoluutioteoria edustaa. Riittääkin, että tutkijat ja opettajat ymmärtävät. On valitettavaa, että sinä opettajana joko et ymmärrä tai sitten valehtelet tietoisesti asiasta. Opetuksen ja valistuksen perusteella sitten ihmiset kiinnostuvat erilaisista asioista, ja voivat aikanaan ymmärtää monimutkaisiakin asioita samoin kuin tutkijat niitä ymmärtävät.

      • matorölli

        "Joka uskoo evoluutioteoriaan ilman tieteellisiä näyttöjä, on evoluutiouskovainen."

        Onko Jumalaan, raamattuun ja kreationismiin uskova uskovainen vai tieteellinen ihminen?

      • Epäjumalienkieltäjä

        Ovatko tällaiset törähdykset enemmän säälittäviä, huvittavia vai ärsyttäviä?

      • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Ovatko tällaiset törähdykset enemmän säälittäviä, huvittavia vai ärsyttäviä?

        Minun mielestäni ne ovat enimmäkseen säälittäviä, jokseenkin huvittavia ja harvakseltaan ärsyttäviäkin.

      • "Evoluutioteorialle ei löydy ensimmäistäkään tieteellistä todistetta."

        Todellisuuden kieltämisesi on mennyt pahaksi. Evoluutioteorialle löytyy vuorikaupalla eri alojen tieteellisiä todisteita.

        "Kaikki muutos eliöissä perustuu olemassaolevan biologisen informaation säätelyyn tai informaation katoamiseen."

        Ei. Lukuisat muutokset perustuvat myös satunnaisiin mutaatioihin, sellaisiinkin, jotka tuottavat genomeihin lisää geneettistä informaatiota, kuten olet voinut lukea linkkaamistasi tieteellisistä tutkimuksista.

        "Joka uskoo evoluutioteoriaan ilman tieteellisiä näyttöjä, on evoluutiouskovainen."

        Haha. Kreationistin viimeinen ase, epätoivoinen pilkkakirves.

    • Tosiitiedemies

      Totta kai evoluutiota voidaan hypoteesina tutkia tieteellisi menetelmin siinä missä nuoren maan kreationismiakin jos niin halutaan.
      Kumpikin noista teorioista on helppoa osoittaa epätosiksi.

      Tieteellinen tutkimus ei tunne evoluutiota muuten kuin tutkimuksen alaisena toistaiseksi todistamattomana teoriaja.

      Sinunkin rehvastellen tänne palstalle tuomat evoluutin "todisteet" ovat ihan kaikki olleet kestämättömiä ediaryvän tieteen edessä.

      Ei kukaan enää asetu puolustamaan erv-jäämiksi kutsumiasi asioita evoluurion todisteiksi.
      Eikä kukaan tiedemies enää sinun tavallasi näe geenimanipulaatiota evoluutiona.
      Eikä kukaan tiedemies ole ikinä nähnyt rikotusta kiinalaiskyyn vatsasta pilkistävää ilmiselvää sisiliskon jalkaa evoluutiojäänteenä, hehe.

      Eikä edes tämän palstan tyhmin kreationisti näe sinun laillasi fanittamaasi homoutta luonnollisena, kuten ei yksikään tiedemieskään sillä tieteellisesti homoutta ei voida puolustella.

      • "Tieteellinen tutkimus ei tunne evoluutiota muuten kuin tutkimuksen alaisena toistaiseksi todistamattomana teoriaja."

        Yksin tuo riittää osoittamaan, että et tiedä mistä puhut. Ei jatkoon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      75
      2803
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      57
      2726
    3. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      17
      2433
    4. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2052
    5. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      50
      1990
    6. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      276
      1972
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1291
    8. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      38
      1129
    9. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      0
      1060
    10. Aamun Trump

      "DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.
      Maailman menoa
      96
      989
    Aihe