Kun erosta on jo mennyt hetki?

C-Pap -laitteet auttavat myös hengittämisessä

Ei ehkä auta sua yhtään, mutta olen itsekin hiljattain eronnut ja ikävä ja ahdistus on ajoittain jotain ihan käsittämätöntä. Miten tästä selviää, löydänkö enää koskaan ketään vai jäänkö loppuelämäksi yksin. Suhteen päättäminen oli lopulta mun päätös, mutta taistelen kokoajan että pysyisin päätöksessäni. Negatiiviset asiat suhteessa painaa kuitenki vaakakupissa enemmän, kun järjellä ajattelee (yritän ajatella). Tsemppiä sulle!!

Se on jännä juttu, miten erotuskassa miettii myös sitä että löytääkö enää ketään.. samat ajatukset läpikäyneenä.
Nyt kun on jo tyynillä vesillä, neuvoisin käyttämään tuon ajan itsestä huolehtimiseen kaikin tavoin. Pitäisi puhua itselleen kauniisti; kehua ja kannustaa. Huolehtia fyysisestä hyvinvoinnista, liikkua, syödä, nukkua. Antaa armoa itselleen, hemmotella itseään. Miettiä kuka on ja mitä haluaa elämältä. Olla tekemisissä ihmisten kanssa, joilta saa hyvää energiaa.
Kun on taas oma itsensä- oma viisaampi, parempi, kokeneempi itsensä- uusi ihminen tulee kyllä.
Rakasta itseäsi ja anna itsellesi aikaa.

Alussa se tuska on sietämätöntä ja se tuska palailee myöhemminkin, mutta aina vain harvemmin. Joskus tuska ja suru sattuvat niin, että jalat menevät hyytelöksi ja hengittäminen tuntuu vaikealta. Täysi katko minkäänlaiseen yhteydenpitoon muilta kuin välttämättömiltä osin on parasta, heti. Aika ja etäisyys irrottavat, vanhat tunteet eivät ole enää käyttökelpoisia, niiden pitää antaa hiljalleen muumioitua kultaisiksi muistoiksi.

Pään sisällä pyörii loputon jossittelu ja miksien tulva, mutta sekin kuuluu asiaan. Ihminen katuu voimakkaasti ja sen tarkoitus on ymmärtää, mikä omasta mielestä meni vikaan. Katuminen voi mennä yli, helpostikin eron alussa, mutta kun muistaa verrata eroa, katumusta, omaa suhteen ulkopuolista elämäänsä ja kokemusta omasta arvomaailmasta keskenään, löytää nopeammin tasapainon ja katuminen rajutuu oikeisiin mittasuhteisiin.

On karmaisevan vaikeaa niellä se tosiasia, että eroon oli kaksi syyllistä, useimmiten vielä suunnilleen tasaosuuksin. On vain paljon helpompi etsiä vikoja ainoastaan itsestään. Sekään ei ole huono asia, siten oppii itsestään ja kasvaa paremmaksi ihmiseksi, nimenomaan itselleen, vaikka tavoite korvien välissä vielä onkin toinen ihminen. Ehkä exä, ehkä toinen ihminen yleisemmin, mutta olemalla parempi minä, on myös parempi toiselle.

Oma elämä yksin on hankalaa, eikä ihme, koska pitkän parisuhteen aikana muuttuu, eletään me-elämää, ei ikiomaa elämää. Sen oman elämän löytäminen tuottaa tuskaa, mitä haluan, kuka olen, millaisista asioista pidän ja millaisista en. Mutta se pitää löytää uudelleen ja pitää siitä entistä paremmin huolta. Edelleen pitää uskaltaa rakastua ja rakastaa, antautua, mutta yrittää hieman paremmin jatkossa pitää oma itsensä myös erillisenä.

Erosta matkaa kolmisen kuukautta, pitkät ja kipeät kuukaudet, mutta aiempi kokemus on pitänyt junan raiteillaan koko ajan, olen tiennyt mitä tuleman pitää ja joiltain osin myös sen, miten pysyn raiteillani. Missään vaiheessa en hetkeäkään ole epäillyt, ettenkä löydä uuttaa ihanaa kumppania aikanaan, juuri nyt ei vain ole sen aika ja keskitän huomion itseeni ja menneen suhteen asioihin, jjotta oppisin paremmaksi itselleni.

Nyt jo paremmalla puolella, rajalinja ylittynyt, vaikka voittoon on vielä matkaa, varmaankin vuoden verran. Mutta aikaa on äärettömästi, koko loppu elämä. Matkan varrella ymmärsin, että itse asiassa olen ollut niin hyvä puoliso, kuin vain suhteen aikana pystyin olemaan ja se oli riittävästi, se oli paljon enemmänkin.

Ymmärsin myös, että meidän erossamme vastuunjako ei ollutkaan 50/50, vaan ennemmin 20/80, olin itse asiassa huomattavan hyvä puoliso silloiselle kumppanilleni ja syyt eroon ovatkin pitkälti puolisoni vastuulla. Ainoa todellinen virheeni oli vain olla liian kiltti ja hyväksyvä. Tuon olen ymmärtänyt jo, mutta sen sisäistäminen niin, että elän sitä ymmärrystä ja voin oppia olemaan parempi itselleni, kestää vielä jonkin aikaa.

Tärkein asia, mitä itselleni tein ja yritän tehdä, on se, että tarkkailen valmiita ajatuksiani ja kyseenalaistan ne. Yksinkertainen esimerkki, automaattinen ajatus aamulla, keitänpä kahvia. Mutta voin pysähtyä siihen ja kysyä itseltäni, että miksi tekisin niin, haluanko sitä todella vai onko kyse tavasta? Mitä muuta voisin tehdä, haluanko oikeastaan jotain muuta kuin kahvia? Tämän oivaltaminen ja soveltaminen muuttivat paljon ja tekivät elämäni välittömästi paljon rikkaammaksi. En toki noin pienissä asioissa pysähdellyt, vaan sellaisissa, joilla on oikeasti vaikutusta elämääni. Olen kokenut ennen kokemattomiani asioita, kun en ole antanut automaatin sanella tekemisiäni, vaan olenkin keskeyttänyt sen ja kysynyt itseltäni mitä oikeasti haluaisin, vaikka kuinka aristaisi, arveluttaisi, pelottaisi jokin.

Olen eronnut vähän aikaa sitten ja aivan kauheeta on välillä ollut. Pää ei pysty ajattelemaan välillä koko asiaa vaan on aivan tyhjä olo ja tiltissä. Jonkinlainen shokki ja hirveä suru. Heräilen aamu yöllä siihen että ajattelen häntä ja on vaikeaa hyväksyä että kävi näin. Eikä se tunne häviä mihinkään varmasti koskaan. Hän lähti ja katkaisi välit ja yhteydet kokonaan. Minulle jäi mielikuva ettei hän ehkä koskaan rakastanutkaan..Ehkä rakasti, ainakin sanoi monesti, vielä vähän ennen kun katkaisi välit. Minä rakastan edelleen Siksi tuntuu erityisen pahalta että teki näin. Rankkoja tunteita on nyt menossa ja tuntuu välillä etten selviä tästä. Luen näitä kirjoituksia ja monesti sanotaan että aika helpottaa ja muuta mutta ne tuntuu aivan turhilta lohdutus yrityksiltä ja tyhjän päiväisiltä lässytyksiltä kun kierii tuskissa ja maailma on musta pettymyksestä ja surusta. Kadotin luottamuksen ihmisiin, ja itseeni välillä en näe mitään tarkoitusta koko elämässä. Pohja putos.. Ja minä siinä samalla. Siltä se tuntuu.. En enää halua mitään suhteita kun toi oli niin rankka että hyvä ettei henki lähde tässä tuskassa pyöriessä.

Yritän välillä väkisin lähteä ihmisten ilmoille vaikka ei yhtään haluaisi että ajatus olisi jossain muualla tai edes katkeaisi hetkeksi. Hetken pieni helpotus mutta sitten se tuska sieltä taas hiipii.. Ei tämä nyt helppoa ole todellakaan. Tsemppiä sullekin.