Minua ihmetyttää kovasti aina kun joku raivoaa siitä jos joku paljastaa jonkun asian jostain kirjasta tai muusta teoksesta johon tämä ei ole vielä tutustunut. Eikö voida ajatella että esim. Orwellin 1984:n keskeisimpien teemojen tuntemus on osa yleissivistystä, on sen sitten lukenut tai ei, ja näinollen kyseistä kirjaa ei voi "spoilata"? Eikö tämä periaate voi päteä laajemminkin?
Spoilerit vs. yleissivistys
17
62
Vastaukset
- Anonyymi
Oletan, että nyt puhutaan vain kirjoista/muista teoksista, jotka kuuluvat yleissivistyksen piiriin, eli käytännössä hyvin yleisesti tunnetuista teoksista. Ottakaamme esimerkiksi Harry Potter.
Yleissivistykseen kuuluu tietää, että Harry Potter -kirjat ovat genreltään nykyaikaan sijoittuvaa fantasiaa, ja niiden päähenkilö on (yllätys yllätys) Harry Potter, joka käy Tylypahkassa velhokoulua ja harrastuksenaan taistelee noin kerran vuodessa kirjasarjan pääpahista Voldemortia vastaan.
Esimerkiksi noita asioita ei siis ole mahdollista spoilata, koska kaikkien pitäisi tietää ne jo.
Sen sijaan yleissivistykseen ei kuulu tietää, että Harry menee lopulta naimisiin Ginnyn kanssa, Kalkaros tappaa Dumbledoren, Sirius Musta kuolee ja Harry tekee sovinnon lopulta Malfoyn kanssa, ja näinollen nämä olivat spoilereita. (Sori siitä.)
Yleisestiottaen kirjan tapahtumien miljöön kuvailu tai juonen selittäminen hyvin yleisellä tasolla ei ole koskaan spoileri, mutta täsmällisempi tapahtumien kuvailu yleensä on. Ei ole spoileri kertoa, että Apteekkari Melchior ja Pilatuksen Evankeliumi -kirjassa Melchior palkataan selvittämään kuka Johan Brakelia silmään, mutta olisi spoileri kertoa kuka sen teki. Ei minun mielestäni ole oleellista se, mitä kirjassa tapahtuu vaan se, miten tapahtumat kerrotaan.
Sitä ei voi spoilata.malaire kirjoitti:
Et taida lukea dekkareita. Kyllä se on oleellista mitä lopussa tapahtuu.
Who Did It -tyyliset dekkarit ovatkin mielestäni aika tylsiä. Kovaotteista, tyylikkäästi etenevää Private Eye -dekkaria ei voi spoilata, koska niissä ei päämäärä ole tärkeä, vaan matka.
- Anonyymi
Kollimaattori kirjoitti:
Who Did It -tyyliset dekkarit ovatkin mielestäni aika tylsiä. Kovaotteista, tyylikkäästi etenevää Private Eye -dekkaria ei voi spoilata, koska niissä ei päämäärä ole tärkeä, vaan matka.
No se nyt on toki makuasia mistä kukakin tykkää, mutta yleisestiottaen päämäärän spoilaaminen voi viedä ainakin osan myös matkan jännityksestä. Jos tiedät etukäteen jääkiekko-ottelun lopputuloksen, voit toki ihailla hienoja taklauksia, maaleja ja tuomaritoimintaa, mutta ei se ihan sama ole kuin katsoa peliä livenä.
Sen sijaan miljööstä, genrestä, henkilökuvauksista tai yleisistä teemoista kertominen ei voi spoilata mitään, koska ne ovat yleensä ennestään tuttuja ja myös merkittävä tekijä kun joku ylipäätään valitsee kirjaa/leffaa luettavaksi/katsottavaksi.
Se, että Fightclubin tapahtumat sijoittuvat laittoman tappelukerhon ympärille, ei spoilaa mitään. Se, että kaksi päähenkilöä ovatkin itseasiassa sama henkilö, joka on hieman sekaisin, spoilaa. (Hups.) - Anonyymi
malaire kirjoitti:
Et taida lukea dekkareita. Kyllä se on oleellista mitä lopussa tapahtuu.
Kuinka niin. Viimeisellä sivulla selviää, että hovimestari on syyllinen.
Oli synkkä ja myrskyinen yö...
- Anonyymi
En viitsinyt katsoa Titanic-elokuvaa. Minä tiesin kuinka siinä käy.
- Anonyymi
Minä en katsonut Titanic-elokuvaa, koska en pidä imelästä katastrofilla mässäilystä.
- Anonyymi
Vois sanoa että jos kertoo toiselle kirjan tai elokuvan sisällöstä enemmän kuin mitä tämä itse voi selvittää kirjan kansiläpyskästä tai leffan ennakkotiedoista niin helposti syyllistyy spoilaamiseen. Jopa huonosti kirjoitettu kirja-/leffa-arvostelu tekee niin.
Toisaalta, jos puhutaan mainitsemasi kaltaisista "vanhoista klassikoista", niin totta, niiden voisi kuvitella kuuluvan jopa yleissivistykseen ja rikos on pienempi.
Mutta en silti ymmärrä miksi kenenkään toisen omakohtainen kokemisen ja löytämisen riemu pitäisi tarkoituksella pilata. Oletteko katsoneet viimeaikaisten suurten Hollywood -elokuvien traileripläjäyksiä?
Ne tuppaavat olemaan nykyään sellaisia, että kohokohdat sisällytetään kaikki siihen kolmeen minuuttiin, joten periaatteessa koko leffa on sillä katsottu. ; )- Anonyymi
Niin ja niiden perusteella olettaa että koko muukin leffa on samanlaista spektaakkelimaista tykitystä ja pettymys on sitäkin suurempi.
Nuorempana ennen netin yleistymistä näin monet elokuvat ilman mitään ennakkotietoa ja täytyy sanoa että kokemus, elämys ja yllättävyys oli ihan eri luokkaa kuin nykyleffojen kanssa. Varmaan monta muutakin syytä:
- ehkä elokuvat vaan oli aiemmin parempia
- oli nähnyt vähemmän leffoja
- pelkkä päätön, epärealistinen ja katkeamaton toimintatykitys ei enää oikein riitä itselle elokuvan sisällöksi
- kaikkea ei oltu vielä keksitty ja tehty, nykyään suuren budjetin elokuvat on usein kömpelöitä uusintaversioita, jatko-osia, kopioita tai muunnelmia aiemmista hiteistä
- Anonyymi
Mitä suuremmissa määrin nettiaikakauden ilmiö.Ennen nettiä imisen piti siirtää itsensä fyysisesti esim. kirjaston lehtilukusaliin tai käydä lainaamassa jokin tietty kirja.
Asioista perilläoleminen vaati fyysisen siirtymisen tiedon hankkimiseen.
Postiluukusta ei tipahtanut juurikaan muuta kuin päivän lehti,kaikki muu piti hankkia erikseen.Elokuvatkin näytettiin YLE TV:stä ainoastaan kerran,jotkut leffauusinnatkin tulivat vasta muutaman vuoden päästä.Kaikki jotka katsoivat, katsoivat sitten samaan aikaan.
Elokuvateattereiden tarjonta oli runsasta mutta en muista että kukaan olisi juonta juuri etukäteen paljastanut vaikka leffat pyöri pitkäänkin teattereissa.Leffateattereissa filmit kiersi aina paikkakunnalta ja teatterilta toiselle paikkakunnalle,kopioiden määrän ollessa rajattu. - Anonyymi
Mielestäni spoilereita ovat ainoastaan sellaisten asioiden paljastaminen, jotka on teoksessa tarkoitettu nimenomaan jännityselementeiksi. Ei siis ihan minkä tahansa (puskista tulevan?) asian paljastaminen.
Toinen merkityksellinen seikka on teoksen kesto. Jos puhutaan elokuvasta jossa jokin asia tulee esille tyyliin kymmenen minuutin jälkeen, niin onko sillä oikeasti väliä jos sen tiesi ennakkoon?- Anonyymi
Tuohan riippuu täysin leffasta. Mutta yleensä ehkä just tuon noin 10 ensimmäisen minuutin aikana pitäisi kuitenkin tapahtua edes joku tapahtuma tai juonenkäänne joka koukuttaa jatkamaan katselua. Minusta mikä tahansa juonipaljastus on spoilaamista.
Klassinen esimerkki spoilaamisesta vois olla vaikka Hitchcockin Psykon suihkukohtauksesta kertominen henkilölle joka ei leffaa ole jostain syystä nähnyt (sori jos tästä mainitsemalla pilasin jonkun elokuvakokemuksen...).
- Anonyymi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Pesusieni#Juoni
Voiko Paavo Pesusientä spoilata? - Anonyymi
Olen monta vuosikymmnetä miettinyt, mitä on yleissivistys, mutta tämä käsite ei ole vain auennut. Voiko joku valistaa?
Lukion opettaja siitä ensikerran mainitsi, että tavoitteena ylioppilastodistuksen suorittamisella on saavuttaa yleissivystys. Ehkä minullakin siis on se jo, mutta mitä se on?? - Anonyymi
En viitsinyt käydä katsomassa Titanic elokuvaa. Tiesin jo ennakkoon, miten siinä käy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273673- 412509
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut372382Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72117- 381599
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431582- 151522
- 1311365
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2831351Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451305