Muistuu tässä mieleen v 1999 kun vihreät vastustivat kaikella mahdollisella tavalla yhdyskutajätteen polttaamista ja heidän ympämistministeri aamitelevisipn lähetyksessä kertoi tekevänsä kaikkensa ettei suomessa ikinä poltettaisi yhdyskuntajätettä koska heidän mukaan jätteistä helpolla eroon pääsyllä aiheutetaan jätteiden valtaavaan lisääntymisen. Kymmenen vuotta oli jarru päällä ja jätehenkilöillä yhteinen mielipide joka oli polttamisen vastainen.2010vuoden jälkeen on suomessakkin poltettu jätettä valtavat määrät koska EU direktiivi velvoitti kaatopikkojen lopettamisen,
Mielestäni viimeisen kymmenen vuoden aikana on tehty määrätietoista työtä jätteiden vähentämiseksi eikä helpolla eroon ajatus ole niitä lisännyt
Siksi uusien vihreiden ideat joutuvat tarkkaan seulaan onkohan näin
vihreä poliyiikka
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2292055Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1701487Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881455- 1081189
- 521159
- 55894
- 59870
- 38765
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee277724Oletko mustasukkainen luonne?
Tai ylipäätään millaisia tunteita herättää, jos kaivattuasi liehittelee joku muu tai hän deittailee jonkun muun kanssa?80695