Naapurikunnassa on paljastunut järjestäytyneen rikollisryhmän harjoittama kiristystoiminta, jonka lonkerot ulottuvat myös Hämeenlinnaan.
Homma toimii siis näin: Rikollisorganisaatio palkkaa usein hentoisen ja hymyilevän maahanmuttajanaisen lainaamaan rahaa kantaväestöön kuuluvalta, usein vakavaraiselta mieshenkilöltä. Seuraavaksi organisaatio palkkaa kantaväestöön kuuluvan miehen toisaalta turvaamaan maahanmuuttajaa ja toisaalta uhkailemaan ja kiristämään velan antanutta henkilöä.
Velallinen tarjoutuu jo lähdössä maksamaan merkittävän koron velalle, ja raha siirtyy aina setelirahoituksena, ettei todisteita jälkikäteen löydy. Jos velan määrä on esim. 3000 euroa, saavat velanottaja ja kiristäjä molemmat 500 euroa, näin organisaatiolle jää siis 2000 euroa.
Velkaa ei tietysti ole koskaan ollut tarkoituskaan maksaa takaisin, ja kun velanantaja alkaa kysellä velkojensa perään alkaa armoton näytelmä; kiristäjä soittelee usein prepaid-liittymistä uhkaavia puheluita ja velanantajan asunnon editse saatetaan ajella autolla moneen otteeseen öiseen aikaan.
Myöskin verkossa tapahtuva häirintä on yleistä, esim. youtubeen ladataan velanantajasta valheellisia ja loukkaavia väitteitä sisältävää materiaalia. Tässä vaiheessa 95% velanantajista jo luovuttaa, ja katsoo viisammaksi jättää mieluummin velat perimättä, kuin altistua jatkuvalle häirinnälle.
Tätä on tapahtunut ulkomailla jo vuosia, mutta nyt tämä vastenmielinen ilmiö on totta myös Suomessa. Tätä toimintaa ei varmasti saada kokonaan loppumaan, mutta sitä voidaan ainakin vähentää sillä, ettei näille ulkomaalaisille enää lainata rahaa ja uhkailusta tehdään välittömästi rikosilmoitus poliisille.
Huijari- ja kiristysliiga paljastui naapurikunnasa
37
364
Vastaukset
- Anonyymi
https://www.citydigital.fi/ota-yhteytta/
+358 40 726 2829
Teemu Puurunen- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18193278b
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Älä syytä muita ja jatka likasta toimintaasi ja ota Jesús vastaa ja voit pelastua ikuiselta kadotukselta.
- Anonyymi
Jumalan Tosi.
- Anonyymi
Ei taida tuo huijari- ja kiristysliiga paljon perustaa Jeesuksesta?
- Anonyymi
Älä syytä muita ja jatkat likasta toimintaasi ja ota Jesús vastaan ja voit pelastua ikuselta kadotukselta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä syytä muita ja jatkat likasta toimintaasi ja ota Jesús vastaan ja voit pelastua ikuselta kadotukselta.
Jumala on Totta
- Anonyymi
No ei jatka huijari- ja kiristysliiga touhuaan enää Janakkalassa, kun yksi kiristetty teki rikosilmoituksen touhusta. Paikallinen apuri sai vankeustuomion vainoamisesta ja kunnianloukkauksesta sekä houkutuslintukin vaihtoi paikkakuntaa. Jotain etiäisiä on vielä näkyvissä täällä netissä, kun ainoaa henkilöä, joka joutui vastuuseen liigan touhuista, vähän vielä vetuttaa kohtalonsa. Jospa Jeesus auttaisi häntäkin?
- Anonyymi
Älä syytä muita ja jatkat likaista toimintaasi ja ota Jesús vastaan niin voi pelastautua ikuiselta kadotukselta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä syytä muita ja jatkat likaista toimintaasi ja ota Jesús vastaan niin voi pelastautua ikuiselta kadotukselta
Jumalan Totta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä syytä muita ja jatkat likaista toimintaasi ja ota Jesús vastaan niin voi pelastautua ikuiselta kadotukselta
En minä syytä, siitä huolehti yleinen syyttäjä, kun liigan paikallinen apuri saatiin tuomiolle. Enkä myöskään tuomitse, siitä puolestaan huolehtivat tuonarit sekä raastuvanoikeudessa että hovioikeudessa.
Liigan taustahenkilöt olisi ollut hyvä saada myös tuomiolle, mutta kuten tiezämme, se harvoin onnistuu. Tyhmät paikalliset liigan muulit joutuvar yleensä kantamaan koko vastuun.
- Anonyymi
Siirtykää naapurikunnan palstalle jatkamaan loputonta jargonianne. Parempi se olisi itse asiassa lopettaa kokonaan.
Vainoajan sielulle rauhaa toivoen - Anonyymi
Älä syytä muita ja jatkat likasta toimintaasi ja ota Jesús vastaa.
- Anonyymi
Jumala Tosi
- Anonyymi
Ei hätää kohta paljastuu vielä enemmän ja Kanta-Hämeessä.
- Anonyymi
Itse en ikinä haksahtaisi tuollaiseen huijaukseen, kuka hullu antaa tuiki tuntemattomalle 3 tonnia rahaa.
- Anonyymi
Älä syytä muita ja jatka likasta toimintaasi ja otat Jesús vastaan voi pelastautua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä syytä muita ja jatka likasta toimintaasi ja otat Jesús vastaan voi pelastautua.
Jumala On Totuus.
- Anonyymi
Tuskin kukaan ihan ventovieraalle lainaakaan, kyllä houkutuslinnun ja aiotun kiristyksen uhrin välillä pitää olla joku yhteys, esim. sama kotimaa, kuin kiristyksen uhrin lähipiiriin kuuluvalla henkilöllä. Tämä on vaan puhdasta arvailia tosin.
- Anonyymi
Katso video tarkasti. Kuuntele tarkasti.
15000 euroa velkaa.
3 miestä perimässä velkoja https://youtu.be/bxjBehbizgw?si=0zSy6L2i3J1ElDz3 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katso video tarkasti. Kuuntele tarkasti.
15000 euroa velkaa.
3 miestä perimässä velkoja https://youtu.be/bxjBehbizgw?si=0zSy6L2i3J1ElDz3"Itse en ikinä haksahtaisi tuollaiseen huijaukseen, kuka hullu antaa tuiki tuntemattomalle 3 tonnia rahaa."
Janakkalan kunnan sivistystoimenjohtaja.
- Anonyymi
Hyvä kuitenkin, että velka saatiin perittyä takaisin. Muuten huijari- ja kiristysliiga saattaisi jatkaa vieläkin toimintaansa Kanta-Hämeessä. Huono signaali rikollisille olisi ollut, jos kiristyksen uhalla liigan vasallit olisivat voineet jättää huijaamansa velat maksamatta.
- Anonyymi
Älä syytä muita ja jatka likasta toimintaasi ja otat Jesus vastaan ja voit pelastautua ikuselta kadotukselta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä syytä muita ja jatka likasta toimintaasi ja otat Jesus vastaan ja voit pelastautua ikuselta kadotukselta.
Jumala On Totuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumala On Totuus.
Nyt tämän virkamiehen tämä pimeä puoli on vaan tullut kuntalaisten tietoon.
Ei muuta kuin virkamiehen päähän merirosvo hattu ja avo Audiin merirosvolippu.Ennen oikeudenkäyntiä videoita oli vain 10 minuuttia ja nyt on miltei 50 minuuttia 🤔🤔🤔https://youtu.be/GkWxjI3WMII - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt tämän virkamiehen tämä pimeä puoli on vaan tullut kuntalaisten tietoon.
Ei muuta kuin virkamiehen päähän merirosvo hattu ja avo Audiin merirosvolippu.Ennen oikeudenkäyntiä videoita oli vain 10 minuuttia ja nyt on miltei 50 minuuttia 🤔🤔🤔https://youtu.be/GkWxjI3WMIIÄlä syytä muita jatkat likasta toimintaasi ja ota Jesús vastaa ja voit pelastautua ikuselta kadotukselta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä syytä muita jatkat likasta toimintaasi ja ota Jesús vastaa ja voit pelastautua ikuselta kadotukselta.
Jumala Totuus
- Anonyymi
Ainoa, mikä nyt on paljastunut, on kansainvälinen huijari- ja kiristysliiga sekä sen paikalliset apuihmiset. Paljastumisesta suurin kiitos lankeaa janakkalalaiselle virkamiehelle, joka ei alistunut kiristettäväksi, oli videoita vaikka 500 minuuttia netissä.
- Anonyymi
Eipä ole poliisi mitään tiedottanut. Suternoori pariskunta on ollut vain uutisissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole poliisi mitään tiedottanut. Suternoori pariskunta on ollut vain uutisissa.
Ja tubessa
3 miestä perimässä velkoja https://youtu.be/bxjBehbizgw?si=0zSy6L2i3J1ElDz3 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tubessa
3 miestä perimässä velkoja https://youtu.be/bxjBehbizgw?si=0zSy6L2i3J1ElDz3Älä syytä muita ja jatkat Likasta toimintaasi ja ota Jesus vastaan ja voit pelastautua ikuselta kadotukselta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä syytä muita ja jatkat Likasta toimintaasi ja ota Jesus vastaan ja voit pelastautua ikuselta kadotukselta.
Jumalan Tosi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ole poliisi mitään tiedottanut. Suternoori pariskunta on ollut vain uutisissa.
Kyllä mediassa on uutisoitu useasti mkiristysliigan paikallisen apupojan saamasta vankeustuomiosta vainoamisesta ja kunnianloukkauksesta sekä hänen maksettavakseen tuomituista suurista korvauksista.
Liigan taustahenkilöitöhän ei saatu tuomiolke, joten heistä ei ole tietoa eikä uutisoitavaa. Todennäköiseesti oleilevat ulkomailla ja jatkavat touhujaan jo uusien apurien kanssa uusilla paikkakunnilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mediassa on uutisoitu useasti mkiristysliigan paikallisen apupojan saamasta vankeustuomiosta vainoamisesta ja kunnianloukkauksesta sekä hänen maksettavakseen tuomituista suurista korvauksista.
Liigan taustahenkilöitöhän ei saatu tuomiolke, joten heistä ei ole tietoa eikä uutisoitavaa. Todennäköiseesti oleilevat ulkomailla ja jatkavat touhujaan jo uusien apurien kanssa uusilla paikkakunnilla.Älä syytä muita ja jatka likaista toimintaasi ja ota Jesús vastaan ja voi pelastua ikuselta kadotukselta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä syytä muita ja jatka likaista toimintaasi ja ota Jesús vastaan ja voi pelastua ikuselta kadotukselta.
Jumala On Totuus
- Anonyymi
Älä syyta muita ja jatka likaista toimintaasi ja ota Jesús vastaan ja voit pelastautua ikuiselta kadotukselta
- Anonyymi
Jumala Totta
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 803339
Hakkarainen: persut Venäjän ja Pohjois-Korean tiellä
Hakkarainen entisenä persujen kärkipoliitikkona tietää, mitä puhuu. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010422614.html2001982Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2251881Fuengirola.fi: Kohuissa rypenyt Jari Sillanpää, 58, harvinaisessa haastattelussa: "Minä haluan..."
Ex-tangokuningas on kertonut kuulumisiaan Espanjan Aurinkorannikolta. Että ei muuta kuin elämässä etiäpäin, Jari Sillanp271548Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1661395Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881385- 521109
- 971048
- 55854
- 59840