Kysymys luopuneille

Pahalta tuntui ja vaaralliselta, kun jumala tiputteli kiviä taivaalta, minä kepeän ketterästi kätkeydyin.

Sairastuin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. En jaksanut enää käydä kokouksissa ja kentällä. Zoomin kautta seurasin kokouksia mutta lopetin kun en saanut mitään tukea seurakunnasta, kaikista vähiten vanhimmilta.
Olen nyt toimeton ja unohdettu. En tunne mitään vapautta vaan päällimmäinen tunne on iso pettymys.
60 vuotta järjestön yhteydessä ja sitten tajuaa että välittäminen loppuu kun sairastuu eikä minusta ole enää hyötyä.
Keskinäinen rakkaus on innokkaiden ja aktiivisten keskuudessa ja muut on navetassa.

Koskaan ei ole tuntunut niin vapauttavalta kuin silloin, kun ajelin fillarilla oikeuskomiteastani kotiin. Minut oli jostain syystä huijattu oikeuskomiteaan kertomatta että salilla odottaisi sellainen poppoo. Kysyttiin vain tulenko juttelemaan, ja minähän menin.

No, ei se sinänsä haitannut, oli tullut muutenkin aika tehdä ratkaisu asian suhteen. Mutta osoittaahan tuollainen kieroilu jotain oleellista vanhinten toimintamalleista ja moraalista.

Mitään sen huumaavampaa tunnetta ei kuitenkaan tullut. Tuon päivän jälkeen olen saanut nauttia elämästä vapaana kaikesta uskonnollisesta mielenhallinnasta. Maailma on avautunut monella tavalla eikä minua tai ajatuksiani ole rajoittamassa mikään amerikkalainen uskonnollinen kultti. Elän elämää omana itsenäni, virheinäni ja onnistumisine.

Virheistä puheen ollen, on ollut ainoastaan hyväksi, että olen saanut lyödä pääni seinään parhaaksi katsomallani tavalla. Se on opettanut enemmän kuin 20 vuotta valtakunnansalilla. Suurin mahdollinen virhe olisi kuitenkin ollut jäädä järjestöön. Sitä en onneksi tehnyt.

Esimerkki oikuskomiteatyöstä

11-vuotias Josefina katsoo arkana edessään seisovia iäkkäitä miehiä. Josefinan on kerrottava heille, mitä tapahtui, kun perheen tuttavamies käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen.
Lopulta miehet antavat hänelle tylyn tuomion: Olet itse vietellyt sen miehen, etkä saa kertoa tästä kenellekään.
Kuitenkin he painottivat, että jos jotain olikin tapahtunut, kenellekään ei saanut kertoa. Ei poliisille, ei edes terveydenhoitajalle, vaikka oireilin koulussa pahasti.
Josefina Pakomaan nöyryytyksen huipentuma oli, että hänen käskettiin antaa miehelle anteeksi. Anteeksiannon osoituksena hänen piti tarjota miehelle kotonaan pullakahvit “koska maailmanlopun jälkeen tulevassa paratiisimaassa vanhoja ei muistella”.
https://yle.fi/a/3-10106328

11 -v on rikosoikeudellisesti alaikäinen.
Tuo tuttavamies on vastuunalainen, eikä "alaikäisen viettely" olisi rangaistavuuden poistamisperuste.
Tuttavamiestä ei ole kuultu. Häntä olisi tullut poliisin kuulustella.

Kyllä. Koska silloin oli vapaa ottamaan vastaan oikean evankeliumin.

Lähteminen tuntui lähinnä helpottavalta.

Olin tehnyt pitkään ja perusteellisesti raskasta ajatustyötä kun ensin uskalsin alkaa epäilemään "totuutta". Sitten ajatukset vaihtelivat pelosta, häpeästä, itsesyytöksistä ja vaikka mistä, mutta jotenkin kuitenkin halusin olla rehellinen itselleni ja aloin selvittää tämän uskonnon taustoja. Huomasin että keisarilla ei ollut vaatteita. Sitä seurasi suru ja pelko rakkaiden läheisten ihmisten menettämisestä. Tunteet vaihtelivat ja veivät paljon voimia. Nämä ovat isoja asioita jos on lapsesta asti ollut mukana. Peruspilarit järkkyivät. Prosessi kesti vuosia.

Kun ymmärsin etten halua teeskenellä mukana oloa vaikka toiset pitäisivät minua sen takia pahana, olo alkoi helpottumaan. Elämäni ei muuttunut oikeastaan muuten kuin henkisen taakan valtavalla helpottumisella. Mutta sehän ei olekaan ihan pikku juttu. Mitään huumaavaa vapauden tunnetta en kokenut. Vain sellaista painajaisen päättymistä, puhdasta omaatuntoa, vapautta ottaa asioista selvää, itsekunnioitusta, lepoa.

Juttelin erään jt pois jääneen kanssa, Sanoi, että Peräilman tutkiskelu helpotti oloa. Hän kertoi kehittäneensä päivittäisen raamatun mukaisen rutiinin: Ensin aamukakalla pyyhki vartsikalla. Sitten laittoi ison kattilallisen hernevelliä hellalle, ja sen valmistuttua söi hin-mitallisen aamupäivällä, ja vetäytyi onaniakammioonsa odottelemaan tuloksia. Ja oikein somasti niitä pääsikin. Sama toistui sitten iltapäivällä ja illalla. Seitsemäntenä päivänä hän sitten huilasi, joi vain pullollisen huutovettä.

Ihan kauhialta tuntui, onneksi oli niitä vanhoja hävitettäväksi käskettyjä vartiotorneja luin niitä ja postilaatikkoon oli tullut valokopioita näitä luin ja niin helpotti hieman.

Roskapussia viedessäni huomasin roskalaatikossa mököttävän veli vanhimman, kysyi mitä sinä siellä?

Vastasi viittoillen että ei saa puhua eikä tervehtiä minua, kuitenkin kertoi että kyttää käykö luonani sisaria.

Entisten todistajien foorumi vastaa tähänkin.

Poimintoja

Eräs positiivinen puoli on se, että JT-ajan jälkeiset kaverit ovat niitä ns. oikeita kavereita, toisin kuin JT-kaverit jotka ovat kavereita ainoastaan silloin, kun ajattelet samalla tavalla.

on huojentunut olo, että pääsi eroon ja on ihan uudet kuviot.
Sellainen käsitys minulla kuitenkin on, että vaikka ei olla tekemisissä, niin kummasti ovat selvillä mitä erotettu tekee ja missä on? Jos vaikka menisi avioon Balilla marsilaisen kanssa, niin eikös kohta tulis yhteydenotto, että mitäs kuuluu, olisko takaisin tulohaluja? Siis jos erottamisen syy on moraalittomuus.
Että tavallaan isoveli valvoo vai valvooko?

Mä luulen, että valvoo. Mutta mulle ei ole paluulippua tarjottu, vaikka lopetinkin tupakoinnin, joka siis oli erottamiseni syy. En mä kyllä palaisikaan

Onneksi erosin öö tai siis erotettiin..Faijalle tais käydä niin että väliaikainen passitus pois vanhimmistosta. Totaali eristys tuli päälle ja faijaa en ole tavannut kauhean usein (noin 3 vuoden välein)

En ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan, meni fiilis kun mieheni etsi täältä nimimerkkini ja kaikki tekstini printattiin ja viivattiin
(printattiin siis jt-vanhimpien käyttöön. tuollaista on siis odotettavissa jt-puolisolta, "mieheni")

https://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?t=933

Niin, olo senkun paranee päivä päivältä lahkon jättämisen jälkeen

Onko jääminen pois todellakaan "vapautta"? Mielestäni ei. Mitä tilalle? Kyllähän ihmninen tietenkin voi elää ilman "mitään tilalle" asenteella, mutta uskoakseni se voi olla vaikeaa joillekkin, jotka ovat olleet todistajia pitkään . Ei "usko" tuosta vaan katoa mihinkään. Pitkän ajan kanssa tietenkin voi hiipua.
Eipä minusta jää paljoa vaihtoehtoa kuin kristikunnan eksytykset ja hapatukset tai karismaattisten uskontojen teatraaliset kokoukset, jotka eivät kuitenkaan johda Jumalan tuntemukseen. Eivät tietenkään voi, koska ne ovat ihmisten keksimiä uskontoja, joiden tarkoitus on pönkittää omia piintyineitä hengellisiä uskomuksiaan, joilla ei ole vastineita Raamatussa.
Ihminen eksyy sielultaan ja on juureton sen jälkeen. Kylmä maailma odottaa kutsuvana ilman mitään varmaa toivoa tulevaisuudesta. Onko se todellista "vapautta"?
Eräs henkilö sanoi kerran, että kauheinta mitä hän tietää, on kuolla ilman Jumalaa. Tälläinenhän on niiden ihnisteh kohtalo, jotka elävät ilman Jumalaa.

En oikein jaksa usko maailmanlopun myyjäisiin uskontona, määräävät sitten vanhat vartiotorninsa hävitettäviksikin.

Mutta maailmanlopusta puhuminen saa kuulemma jt:t avaamaan kukkaronsa nyörejä lahjalootilla.

Perustivat jo sitten sijoutusyhtiön Irlantiin.

Eroaminen on urpojen touhuja.... Ne on yleensä entiset lahkolaiset!