Jakis: Kara ja kadonnut vesi

Tunnit kuluivat tuskaisen hitaasti. Jatkuva kuumuus, veden puute ja huonot oltavat olivat ajaneet heimon ahtaalle. Heidän lukunsa oli tippunut viimeisen kuunkierron aikana puoleen; eikä tilannetta helpottanut se että heimon parhaat metsästäjät tekivät kaikkensa. Riistan ja veden löytäminen oli käynyt lähes mahdottomaksi, jokapäiväiseksi eloonjäämiskamppailuksi luontoa vastaan.

Kara katseli heikosti leimuavan nuotion valossa kyyhöttäviä heimotovereitaan, miettien epätoivoissaan miten sen sanoisi. Hän katsahti vaistomaisesti ystäväänsä Manamia, joka kuin alitajuisesti katsoi Karaa takaisin. Heidän suunnitelmansa voisi onnistua.. mutta se vaatisi heimon vanhimman, Parikesin suostumuksen. Vanha mies oli tosin ollut jo toista viikkoa pahan kuumeen kourissa, eikä hänen puheistaan enää tahtonut saada mitään tolkkua. Joukko nälkiintyneitä ja kärsineitä heimolaisia jatkoi vaitonaista illanviettoaan.

"Tehdään se nyt, Kara. Voisimme jo huomenna lähteä kohti suota", Manami kuiski ystävättärensä korvaan. Kara nyökkäsi vastauksensa, ja yhteistuumin he nousivat ja suuntasivat kohti Parikesin mökkiä. Saavuttuaan kyläpahasen suurimman rakennuksen ovelle, he säikähtivät sen nurkalta heitä kohti harppovaa suurikokoista miestä. "Groser!", huudahti Kara hämmistyneenä. "Olet elossa!", Manama puolestaan hihkaisi.

Vanhempi synkkäkasvoinen mies ei heille vastannut kuin vakavan nyökkäyksen. Groser, joka oli syntynyt mykkänä tähän kirottuun outoon maailmaan, kaukana jossain tunnetun galaksin reuna-alueilla.Hän oli vain eräänä päivänä viime talvena kadonnut metsästysmatkalla Mustan Suon reuna-alueilla.

Mitä hän olikaan sen jälkeen kokenut ja nähnyt?Nämä kysymykset pyörivät villisti nuoren naiskaksikon mielessä, heidän katselleessaan miehen ahavoituneita ja arpisia kasvoja. Miehen silmissä paisto väsymys, eikä hän epäröinyt avatessaan mökin ovea Karalle ja Manamille...