Epäselväksi jääneitä seikkoja

Haluaisin koittaa kätköilyä

Olen siinä vaiheessa, jossa olen vasta lukenut geokätköilystä, enkä mitään sen enempää. Muutama asia on kuitenkin jäänyt epäselväksi, joten ajattelin kysyä apua täältä.

Kätkössä olevaan lokikirjaan pitää siis tietenkin kirjoittaa, että on käynyt jne. mutta mitä siis kirjoitetaan nettiin? Samat asiat kuin lokikirjaankin? Onko olemassa suositeltavaa aikaväliä kätkövisiitin ja nettikirjoituksen välillä? Kysyn tätä siksi, koska ajattelin ulkomaanmatkalla koittaa löytää muutaman kätkön, mutta nettikirjoitukset tulisi tehtyä vasta kotiinpalattua (noin 1-2 viikkoa). Tämä lienee turhan pitkä aika? Onko nettikirjoitus edes pakollinen?

Entä onko suositeltavaa maximiaikaa travel bugin pitämiseen? Tämä on myöskin ulkomaanmatkailuun liittyen, sillä ajattelin, että saattaisi olla kiva napata sellainen mukaan ja viedä se ulkomaille. Ja vielä travel bugeista, jos löydän sellaisen kätköstä, onko sillä mukana jotain ohjeistusta minne se haluaa mennä, vai onko ohjeistus vain netistä löydettävissä? Jos sillä ei ole mukana ohjeita (eikä ole netistä niitä lukenut), ei varmaan kannata ottaa sitä mukaan vai?

Toivon vastauksia kaikkiin kysymyksiini, jos vain osaatte vastata, kiitos!

9

1563

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cnyyvannzn

      kyllähän se kätkön hoitaja/laittaja näkee siitä nimmarista lokikirjassa koska on käyty.

      kukaanhan ei pakota edes netissä logaamaan, ihan itsestäsi kiinni. mutta veikkaan, että kätkön hoitaja/laittaja on ihan tyytyväinen vaikka netissäkin laitat nimesi, vaikkakin siinä menisi parikin viikkoa löydöstä.

      älä ota noita "velvollisuuksia" niin hirveän vakavasti. en itsekään ota. ja olen myös aloittelija.

      • Haluaisin koittaa...

        Kiitos vastauksesta.

        Taidat olla ihan oikeassa. Ehkä se on se pieni perfektionisti minussa, kun huolehtii ihan turhaan, eikä halua tehdä minkään sortin virhettä, josta sitten saattaisi tulla sanomista tai seurata mielipahaa jolle kulle (jos nyt vaikka sitten vienkin jonkun travel bugin ja se pääsee seuraavaan paikkaan vasta viikon päästä).

      • Täältä
        Haluaisin koittaa... kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta.

        Taidat olla ihan oikeassa. Ehkä se on se pieni perfektionisti minussa, kun huolehtii ihan turhaan, eikä halua tehdä minkään sortin virhettä, josta sitten saattaisi tulla sanomista tai seurata mielipahaa jolle kulle (jos nyt vaikka sitten vienkin jonkun travel bugin ja se pääsee seuraavaan paikkaan vasta viikon päästä).

        Eli ohjeita on, jopa suomeksi;)
        http://www.geocaching.fi/wiki/Etusivu

      • Haluaisin kokeilla
        Täältä kirjoitti:

        Eli ohjeita on, jopa suomeksi;)
        http://www.geocaching.fi/wiki/Etusivu

        Kiitos linkistä, vaikkei se nyt kysymyksiini antanut minkäänlaista vastausta, niin eiköhän tuoltakin jotain uutta löydy.

      • geokätköilijä PekkaR
        Haluaisin kokeilla kirjoitti:

        Kiitos linkistä, vaikkei se nyt kysymyksiini antanut minkäänlaista vastausta, niin eiköhän tuoltakin jotain uutta löydy.

        Lokikirjan kuittaus on "virallinen" todiste siitä, että olet löytänyt kätkön. Se voi olla aika lyhytkin, minimissään päiväys ja nimimerkkisi. Minä laitan kellonajan - jos samana päivän tulee muita löytäjiä, näkevät paljonko oli väliä. Kuittauksessa voi olla mitä olet jättänyt kätköön ja mitä ottanut sieltä.

        Nettiloggaus ei ole pakollinen, mutta toivottava. Jemman piilottaja saa sähköpostilla tiedon juuri nettikuittauksista. Loggaukseen laitetaan samat perustiedot, jotka vihkoonkin tuli. Mutta verkkoon voi kirjoittaa pitempään ja kertoa etsintäretken tunnelmista, kuinka hyvin kätkö löytyi, tuntuivatko koordinaatit tarkoilta jne. Kiittääkin voi jos siltä tuntuu. Minimiä pidempiä, persoonallisia loggauksia on piilottajan mukava lukea. Tylsin mahdollinen kuittaus on lyhenne TNLN (Took nothing, left nothing).

        Kyllä löydöllä ja nettikuittauksella voi olla väliä tuo pari viikkoa ja vaikka pidempäänkin jos ei netin ääreen pääse. Kuittaukseen laitetaan kuitenkin todellinen löytöpäivä.

        Suositeltavaa on viedä matkalaiset, travel bugit ja geokolikot, aika pian uuteen kätköön. Mutta siinäkin pari viikkoa on vielä ihan hyväksyttävä aika. Eikä siitä mitään rangaistusta tule vaikka niitä pitäisi pitempäänkin. Omistaja voi jossain vaiheessa lähettää meilin ja kysellä buginsa perään.

        Aika monilla matkalaisilla on mukana lappu, jossa on kerrottu bugin tehtävästä. Useimmista lappu kyllä valitettavasti puuttuu. Ei sekään rikos ole, jos ei bugin missiossa voi auttaa. Tavat ovat huonontuneet, aika moni vaan siirtää matkalaisen purkista toiseen välittämättä sen tehtävästä. Kätköilytapaamisissa ei tarvitse tehdä edes sitä, bugin voi kuitata nähdyksi kun ottaa sen tunnuskoodin muistiin.

        Olen vähitellen kerännyt Pekan geokätköilysivuille ohjeita ja tietoja harrastuksesta: http://personal.inet.fi/hima/pekkar/index.htm .

        Geokätköilyn alkuun pääsee mukavasti etsimällä muutaman helpohkon jemman kotinurkilta. Etelä-Suomessa se on helpompaa kun täällä on kätköjä paljon. Geokätköilijät ovat ystävällistä ja auttavaista porukkaa, noviiseja kyllä neuvotaan eikä nolata tai mollata tietämättömyyden vuoksi. Sitten kannattaakin jo alkaa suunnitella ensimmäistä omaa jemmaa. Piilottaminen se vasta mielenkiintoista onkin.

        Tervetuloa monipuolisen harrastuksen pariin.

      • se sama aloittelija
        geokätköilijä PekkaR kirjoitti:

        Vihdoinkin kaipaamani vastaukset! Kiitos todella paljon, näistä oli runsaasti apua.

        En vieläkään ole päässyt ensimmäistä kätköäni hakemaan, vaikka muutama lähialueen kätkö onkin kiikarissa. Toivottavasti pian tulee aikaa lähteä etsimään. Olen valinnut vain kätköjä, jotka vaikuttavat niin helpoilta, että voisivat löytyä ilman koordinaatteja, koska en ole minkään sortin paikanninta vielä hankkinut ja jostakin luin, että se on hyvä tapa alottaa, ettei mene turhaan rahaa laitteeseen, jota ei se sitten tarvikaan, kun laji ei olekaan niin kiinnostava kun alussa luuli.

      • se sama aloittelija
        geokätköilijä PekkaR kirjoitti:

        Lokikirjan kuittaus on "virallinen" todiste siitä, että olet löytänyt kätkön. Se voi olla aika lyhytkin, minimissään päiväys ja nimimerkkisi. Minä laitan kellonajan - jos samana päivän tulee muita löytäjiä, näkevät paljonko oli väliä. Kuittauksessa voi olla mitä olet jättänyt kätköön ja mitä ottanut sieltä.

        Nettiloggaus ei ole pakollinen, mutta toivottava. Jemman piilottaja saa sähköpostilla tiedon juuri nettikuittauksista. Loggaukseen laitetaan samat perustiedot, jotka vihkoonkin tuli. Mutta verkkoon voi kirjoittaa pitempään ja kertoa etsintäretken tunnelmista, kuinka hyvin kätkö löytyi, tuntuivatko koordinaatit tarkoilta jne. Kiittääkin voi jos siltä tuntuu. Minimiä pidempiä, persoonallisia loggauksia on piilottajan mukava lukea. Tylsin mahdollinen kuittaus on lyhenne TNLN (Took nothing, left nothing).

        Kyllä löydöllä ja nettikuittauksella voi olla väliä tuo pari viikkoa ja vaikka pidempäänkin jos ei netin ääreen pääse. Kuittaukseen laitetaan kuitenkin todellinen löytöpäivä.

        Suositeltavaa on viedä matkalaiset, travel bugit ja geokolikot, aika pian uuteen kätköön. Mutta siinäkin pari viikkoa on vielä ihan hyväksyttävä aika. Eikä siitä mitään rangaistusta tule vaikka niitä pitäisi pitempäänkin. Omistaja voi jossain vaiheessa lähettää meilin ja kysellä buginsa perään.

        Aika monilla matkalaisilla on mukana lappu, jossa on kerrottu bugin tehtävästä. Useimmista lappu kyllä valitettavasti puuttuu. Ei sekään rikos ole, jos ei bugin missiossa voi auttaa. Tavat ovat huonontuneet, aika moni vaan siirtää matkalaisen purkista toiseen välittämättä sen tehtävästä. Kätköilytapaamisissa ei tarvitse tehdä edes sitä, bugin voi kuitata nähdyksi kun ottaa sen tunnuskoodin muistiin.

        Olen vähitellen kerännyt Pekan geokätköilysivuille ohjeita ja tietoja harrastuksesta: http://personal.inet.fi/hima/pekkar/index.htm .

        Geokätköilyn alkuun pääsee mukavasti etsimällä muutaman helpohkon jemman kotinurkilta. Etelä-Suomessa se on helpompaa kun täällä on kätköjä paljon. Geokätköilijät ovat ystävällistä ja auttavaista porukkaa, noviiseja kyllä neuvotaan eikä nolata tai mollata tietämättömyyden vuoksi. Sitten kannattaakin jo alkaa suunnitella ensimmäistä omaa jemmaa. Piilottaminen se vasta mielenkiintoista onkin.

        Tervetuloa monipuolisen harrastuksen pariin.

        Vielä halusin lisätä, että olen muuten noilla sunkin sivuilla käynyt lueskelemassa ja ennen kun kysyin näitä kysymyksiäni täällä, oli tarkoitukseni kysyä niitä vieraskirjassasi =P Sitten ajattelin, että se saattaa olla väärä paikka ja tulin tänne kyselemään.

        Mutta kehun ja kiitän vielä tässä sivuistasi. Paljon mielenkiintoista tietoa olen sieltä löytänyt, varsinkin tykkäsin listoista joissa oli erilaisiin teemoihin liittyviä kätköjä.

      • kepseilijä
        geokätköilijä PekkaR kirjoitti:

        Lokikirjan kuittaus on "virallinen" todiste siitä, että olet löytänyt kätkön. Se voi olla aika lyhytkin, minimissään päiväys ja nimimerkkisi. Minä laitan kellonajan - jos samana päivän tulee muita löytäjiä, näkevät paljonko oli väliä. Kuittauksessa voi olla mitä olet jättänyt kätköön ja mitä ottanut sieltä.

        Nettiloggaus ei ole pakollinen, mutta toivottava. Jemman piilottaja saa sähköpostilla tiedon juuri nettikuittauksista. Loggaukseen laitetaan samat perustiedot, jotka vihkoonkin tuli. Mutta verkkoon voi kirjoittaa pitempään ja kertoa etsintäretken tunnelmista, kuinka hyvin kätkö löytyi, tuntuivatko koordinaatit tarkoilta jne. Kiittääkin voi jos siltä tuntuu. Minimiä pidempiä, persoonallisia loggauksia on piilottajan mukava lukea. Tylsin mahdollinen kuittaus on lyhenne TNLN (Took nothing, left nothing).

        Kyllä löydöllä ja nettikuittauksella voi olla väliä tuo pari viikkoa ja vaikka pidempäänkin jos ei netin ääreen pääse. Kuittaukseen laitetaan kuitenkin todellinen löytöpäivä.

        Suositeltavaa on viedä matkalaiset, travel bugit ja geokolikot, aika pian uuteen kätköön. Mutta siinäkin pari viikkoa on vielä ihan hyväksyttävä aika. Eikä siitä mitään rangaistusta tule vaikka niitä pitäisi pitempäänkin. Omistaja voi jossain vaiheessa lähettää meilin ja kysellä buginsa perään.

        Aika monilla matkalaisilla on mukana lappu, jossa on kerrottu bugin tehtävästä. Useimmista lappu kyllä valitettavasti puuttuu. Ei sekään rikos ole, jos ei bugin missiossa voi auttaa. Tavat ovat huonontuneet, aika moni vaan siirtää matkalaisen purkista toiseen välittämättä sen tehtävästä. Kätköilytapaamisissa ei tarvitse tehdä edes sitä, bugin voi kuitata nähdyksi kun ottaa sen tunnuskoodin muistiin.

        Olen vähitellen kerännyt Pekan geokätköilysivuille ohjeita ja tietoja harrastuksesta: http://personal.inet.fi/hima/pekkar/index.htm .

        Geokätköilyn alkuun pääsee mukavasti etsimällä muutaman helpohkon jemman kotinurkilta. Etelä-Suomessa se on helpompaa kun täällä on kätköjä paljon. Geokätköilijät ovat ystävällistä ja auttavaista porukkaa, noviiseja kyllä neuvotaan eikä nolata tai mollata tietämättömyyden vuoksi. Sitten kannattaakin jo alkaa suunnitella ensimmäistä omaa jemmaa. Piilottaminen se vasta mielenkiintoista onkin.

        Tervetuloa monipuolisen harrastuksen pariin.

        Onko missään gps-laitteessa löytöajankohdan logitusta...? Kotona voisi siitä nähdä, milloin kätkön on löytäny. Kätköllä vaan painaisi nappia...

      • Mc_Mursu
        kepseilijä kirjoitti:

        Onko missään gps-laitteessa löytöajankohdan logitusta...? Kotona voisi siitä nähdä, milloin kätkön on löytäny. Kätköllä vaan painaisi nappia...

        Ainakin omassa Garmin eTrex Legend C:ssä pystyy laittamaan napista "Löydetty" jolloin se tekee siitä kalenterimerkinnän laitteen kalenteriin. En ole varma pistääkö kellonajankin ylös, mutta päivämäärän ainakin. En ole tätä toimintoa kuitenkaan itse käyttänyt, vaikka siitä voisi ollakkin hyötyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      60
      7492
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2916
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1766
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1649
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      130
      1134
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      827
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe