Katkeruudesta

Tällä adventismipalstalla tulee ilmi vallan kummallinen käsitys katkeruudesta, koska adventisteilla on tuo perinne, että jokainen adventtikirkosta eronnut on katkera ja samoin jokainen joka ei ole halukas liittymään adventtikirkkoon tai vähintäänkin kehu sitä on katkera. Adventisti itse sitten onkin kirkkonsa jäsenyyden perusteelle muka katkeroitumaton.

Jokainen ihminen on luonnostaan katkera ja pahansuopa tiedostipa hän sitä itse tai ei. Häneltä käy automaattisesti asennoituminen uhriksi, jolloin syy on toisissa. Tämä asenne ilmeni heti Aatamissa ja Eevassa, kun he lankesivat syntiin: Eeva syytti käärmettä ja Aatami Eevaa. Siitä lähtien jokainen ihminen on syntynyt katkerana ja kostonhaluisena pohjimmiltaan ja tiedostamattaankin käyttäytyy sen mukaisesti, vaikka kuinka yrittäisi hillitä sitä ja asennoitua positiivisesti. Ei siis tarvitse päättää olla katkera tai katkeroitua, vaan sitä on automaattisesti pohjimmaisen katkeran olemuksensa seurauksena. Itse asiassa ihminen ei itse useinkaan edes huomaa katkeroitumistaan ja katkeruuttaan, koska se on hänessä niin hänen olemukseensa kuuluva ja uudelleen katkeroituminen käy uusissa tilanteissa luonnostaan.

Jokaisella ihmisellä on valmius katkeroitua heti, kun hän ei saa omaa tahtoaan läpi, ei saa kunniaa saavutuksilleen, ei suostu kärsimykseen, häntä nuhdellaan tai rangaistaan tai häntä ei oteta tosissaan. Tuolloin lähtee heti käyntiin ihmisen katkeruus, olipa se sitten itsesäälin, närkästyksen, asian hautomisen, koston, vahingonilon tai minkä tahansa mittakaavassa. Mutta Jumalan silmissä kaikki tuo on pahansuovan ja katkeran ja Jumalaa vastaan kapinoivan olemuksemme ilmituloa (Matt 15:19) eikä voi vähätellä ”pientä närkästystä”. Tavallisempaa kuin raivoaminen tai kostoretkelle lähteminen onkin hiljainen lähes huomaamaton sisäinen jurnuttava asenne.

Katkeruus ja itsesääli jopa tuovat jonkinlaista nautintoa ihmiselle niin kuin mikä tahansa synti, mutta voivat tuoda jo täällä maan päällä vaivaa harjoittajalleen vaikka masennuksen, astman tai muun sairauden muodossa.

Jos joku ihminen kokonaisuudessaan tai jokin hänen tapansa tai tekonsa tuntuu olevan sinun onnesi esteenä, niin silloin olet jo katkeroitunut. Kyseessä voivat olla ihmiset jo ihan lapsuudesta tähän päivään asti – jopa jo kuolleille ihmisille katkeroituneena pysyminen jatkuu. Samoin voi itsestä tuntua jopa hurskaalta katkeroitua perheenjäseniään kiusaaville, mutta jokaisella on omat koetuksensa, jotka heidän on kestettävä eikä katkeroitua saa.

Mutta kun toinen on toiminut niin epäoikeudenmukaisesti itseä kohtaan, niin pitäisikö hänen nyt päästä kuin koira veräjästä, eikö häntä nyt saisi jotenkin nolata, ”kouluttaa” tai pistää kärsimään teostaan. Jos nyt edes hetken häntä jotenkin saisi rankaista ja sitten antaa anteeksi ja jättää hänet sitten vielä kiitollisuuden velkaan tuosta armollisesta anteeksi annosta. Ei, ei ja vielä kerran ei. Tuo väärintehnyt on erikseen Jumalalle vastuussa omasta teostaan, mutta hän ei aiheuttanut sinun katkeruuttasi, vaan katkeruutesi on ihan omaa aikaansaannostasi, sinun oma syntisi, josta joudut Jumalalle vastuuseen. Jumala rankaisee teitä molempia teidän omista synneistänne.

Mutta eikö tuon toisen nyt ainakin pidä ensin pyytää anteeksi ennen kuin hänelle pitää antaa anteeksi. Ei. Anteeksi on annettava heti ilman pyytämistä ja ilman mitään ehtoja ja kaupankäyntiä.

Me ihmisethän olemme täällä maailmassa kukin yksin ja kaikki muut ovat ikään kuin kulisseja, joilla Jumala koettelee mitä tekoa me olemme (1Kor 10:13). Eli toisin sanoen, jos tuo kärsimys ei olisi tullut tuon tietyn ihmisen kautta, se olisi tullut jonkun toisen kautta, koska juuri sinussa on jokin piirre, jonka Jumala haluaa sinun itsessäsi näkevän tuon koetuksen kautta ja muuttavan sen Hänen mielensä mukaiseksi.

Katkeruus on häpeällistä ja rumaa eikä sitä haluaisi nähdä itsessään (Joh 3:20), mutta ei se lähde sitä peittelemällä. Usein muut näkevät katkeruuden toisessa peittelyistä huolimatta.

Jos et anna anteeksi ihmisille, itsellesi ja Jumalalle, et itsekään saa syntejäsi anteeksi. Niinhän rukoilet Isä meidän rukouksessakin ”anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme” (Matt 6:12). Tässä vielä selvempi sana: Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt 6:14-15)

Yksi katkeruuden ilmenemismuoto on se, että väittää, ettei ole jollekin katkera, mutta silti välttää tämän seuraa. Mutta on tietysti myös syytä pysyä pois tai olla tekemisissä rajoitetusti sellaisten ihmisten kanssa, jotka yrittävät erottaa Jumalasta, orjuuttaa omaatuntoa, painostaa syntiin tai joista erikseen mainitaan Raamatussa, kuten harhaoppiset (Tiit 3:10) tai seurakunnassa kurinpidollisista syistä (Matt 18:15-17, Room 16:17, 1Tim 3:6). Aviopuolisoa ja lapsia tuo ei koske.

Ja mikä pahinta, Jumala uhkaa todellakin heittää helvettiin sinut, jos et anna anteeksi (Matt 18:34-35) ja vielä ”mutta, jos te ette anna anteeksi, niin ei isännekään, joka on taivaassa, anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Mark 11:26)

Oli sangen epäoikeudenmukaista, että Jeesus Kristus joutui kuolemaan ristillä ja järjestämään meille, vihamiehilleen, jo näin etukäteen anteeksiannon (Room 5:10). Samaa anteeksiannon mieltä ja asennetta hän odottaa ja vaatii ihmisiltäkin (1Joh 4:11, 2:6). Katkeroituminen kielletään Raamatussa ”ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi” ( Heb 12:15).

Kun Jumala sallii hankalat olosuhteet, niin on annettava anteeksi niille, jotka siinä ovat olleet kärsimystä aiheuttamassa. Tilanteen jatkuessa voi pyytää, että Jumala muuttaisi tilanteen. Jos muutosta ei kuitenkaan tapahdu, niin se on otettava sitten Jumalan sallimana ja uskottava, että siinä on jokin siunaus (1Piet 1:7) eikä kapinoida sitä vastaan.

Katkeruudesta on tehtävä parannus sydämestään asti eli muutettava koko asenteensa eikä vain käytöstään (Matt 18:35).

Uskoon tulleen ihmisen onkin tuotava valoon kaikki siihen asti piilossa pitämänsä katkeruudet ja kaunat ja tunnustettava ja pyydettävä ne anteeksi Jumalalta. Kun hän on vienyt katkeruutensa ristille ja saanut ne anteeksi niin sitten hänen on valvottava itseään, ettei enää suhtaudu katkerasti itseään harmittavissa tai loukkaavissa tilanteissa. Jos hän ei valvo, hän katkeroituu automaattisesti. Noissa tilanteissa pitää tiedostaa oma alttiutensa katkeroitua ja pyytää anteeksi Jumalalta jo alkuun päässyttä närkästystä ja itsesääliä ja pyytää, että Jumala antaa tuolle toiselle anteeksi hänen tekonsa. Vähitellen itseään valvoessa anteeksiantamuksesta tulee asenteellista ja anteeksianto käy helpommin ja automaattisemmin.

Jos on tehnyt jotain kostotoimenpiteitä katkeruuden kohteelleen, vaikka levittänyt perättömiä juttuja hänestä, niin ne on hyvä käydä sopimassa. Mutta muuten ei pidä mennä sanomaan tuolle katkeruutensa kohteelle, että olin sinulle katkera, koska teit sitä ja sitä. Siinähän saa nautintonsa, kun tässä nyt niin hurskaasti ilmoittaa olevansa muka puhdas ja kuitenkin on syyttämässä toista.

Jeesus ärsyyntyi temppelissä rahanvaihtajille ja ajoi heidät ruoskalla ulos, silti Hän ei tehnyt syntiä. Ei ihmisellekään ole tervettä olla ärsyyntymättä mistään. Jos voi toimia Jumalan tahdon mukaan ärsyyntymällä niin silloin se ei ole syntiä, mutta jos ärsyyntyminen estää Jumalan tahdon tekemisen niin se on silloin jo taas katkeruutta.

Nuhdeltu ihminen voi kieltäytyä parannuksen teosta ja vaipua itsesääliin ja uhrin asemaan ja katkeroitua nuhtelijalle. Mutta tuollainen itsesäälinen ”olen heikko uskova, vain saviastia, Herra tietää” asenne ei ole Jumalan mukaista murhetta eikä tuommoista saa hyväksyä, vaan siitä on nuhdeltava. Se on maailman murhetta vastakohtana Jumalan mielen mukaiselle murheelle ”Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.” (2 Kor 7:10).

”Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.” (1 Tess 5:18)