Aika Mustaa Muistot (The Rasmus - fanfic)

Osa 1.

Oli 30. toukokuuta, koulu oli loppumassa. Juuri kahdeksannen luokan päättänyt Aki istui hiljaa koulun päärakennuksen portailla.
"Noo, mikäs nyt on miehen noin hiljaseks vetäny, kouluhan jatkuu taas ens vuonna", Pauli sanoi.
"En mä usko että mulla jatkuu", Aki sanoi hiljaa kääntäen katseensa maahan.
"Mitenniin? Kahdeksanneltahan sä vasta pääsit, sulla pitäs olla vielä-", Pauli huomautti, mutta Aki keskeytti:
"Mä en välttämättä vaan voi."
"Mikset? Muutatko sä?"
Aki pudisti päätään hiljaa. Pauli odotti Akin kertovan mistä on kyse.

"Mulla on aivokasvain", Aki kertoi lopulta. "Ja musta tuntuu et mä... en jaksa enää kesän loppuun asti."
Paulikin hiljeni ja huomasi vasta nyt Laurin jonka ilme oli lievästi sanottuna järkyttynyt.
"S-sano ettei se oo totta...", Lauri änkytti ja istui Akin viereen. Silmälasipäinen ei sanonut mitään. "S-Sä et..saa... kuolla."
"Mulla ei oo siinä asiassa päätösvaltaa", Aki sanoi todella hiljaisella äänellä.

"Hei, mitäs, täällähän on tunnelma kun hautajaisissa", paikalle tullut Eero ihmetteli ja vilkaisi Lauria joka oli hautautunut Paulin halaukseen.
"Tää on varmaan vähän niinkun esimakua", Aki mumisi tuijottaen maata.
"Mitä?" Eero ihmetteli, ja kysyi osittain myös siksi ettei kuullut kunnolla Akin hyvin hiljaista puhetta.
"Akilla on aivokasvain", Pauli huokaisi. Pitkän aikaa oli aivan hiljaista.

"Mut hei, mä aion ottaa kaiken irti tästä kesästä", Aki tokaisi hiljaisuuden keskelle ja yritti peittää epäilystään siitä että jopa tämä ilta saattoi olla viimeinen. "Voihan se olla myös niin että mä tosiaan palaan vielä tänne syksyllä." Aki katsoi Lauriin joka kuivaili silmiään ja halasi tuota.
"No, tuutko sä tänään illalla tonne talolle juhliin koulun päättymistä?" Pauli kysyi kohta.
"Yritän tulla", Aki sanoi huokaisten. "Mut nyt mun pitää mennä, kyyti tuli."
Lauri halasi vielä tiukasti Akia ennen kuin Aki lähti kävelemään kohti autoa.

"Mitä jos Aki ei sit tulekkaan tänään illalla talolle? Mitä jos tää ilta on sen viimeinen?" Lauri kysyi kun oli taas ollut pitkään hiljaista. Kukaan ei osannut sanoa siihen mitään. Lauri nousi ja oli lähdössä. "Nähdään illalla."
Lauri lähti kävelemään kohti kotiaan hiljaa. Matka ei kestänyt kuin pari minuuttia, sen verran lähellä koulua tämä asui. Lauri meni suoraan huoneeseensa ja istui sängylleen kiskaisten ensimmäisenä kravatin kaulastaan. Lauri katsoi pöydällään olevaa kuvaa jossa oli Aki ja Lauri, alle kouluikäisinä.

~4-vuotias Lauri istui yksin päiväkodin hiekkalaatikolla. Pienikokoinen Lauri ei ollut saanut vielä yhtäkään ystävää täältä, nämä olivat vasta muuttaneet näille seuduille.
"Moi. Mikä tun nimi on?" tummahiuksinen, suunnilleen samanikäinen poika kysyi ottaen lapion käteensä.
"Lauli", toinen vastasi ujosti. "Entä tun?"
"Mun nimi on Aki", aiemmin kysynyt kertoi hymyillen ja käänsi sitten katseensa pilliin puhaltavaan päiväkodin tätiin. "Nyt meijjän pitää mennä titälle. Mennäänkö vielekkäitiin tänkyihin päiväunilla?" Lauri nyökkäsi hymyillen.
"Lauli tä oot mun palat kaveli", Aki sanoi hymyillen leveää hymyään ja halasi uutta ystäväänsä.~

Siitä se kaikki oli alkanut. Päiväkodista, ja nytkö aika oli loppumassa? Lauri kelaili päässään poikien yhteisiä muistoja ja tajusi sitten, että piti yrittää viettää mahdollisimman paljon aikaa Akin kanssa nyt, kun aikaa ei välttämättä ollut niin paljoa. Kun asia iskeytyi taas Laurin päähän, ensimmäinen reaktio oli purskahtaminen itkuun.
"Onko kaikki hyvin Lauri-kulta?" Laurin äiti tuli kysymään kuultuaan nyyhkytystä Laurin huoneesta.
"No ei", Lauri sanoi tukahtuneella äänellä. "Mun täytyy nyt alkaa valmistautuun, joten voisitko mennä?"
Äitinsä mentyä Lauri meni pesemään kasvonsa, sitten rajasi silmät ja meni valitsemaan vaatteet.

"Jaksatko sä varmasti lähteä?" Akin isosisko kysyi.
"Jaksan jaksan", Aki vastasi. "Tätä mä en aio jättää väliin vaikka olis mun viimenen menoni..."
Akin sisko huokaisi ja halasi vielä pikkuveljeään.
"Mun täytyy nyt mennä", Aki huokaisi. "Nähdään illalla. Tai aamulla.. toivottavasti."
-------------------------------
A/N: On tullut tällaista väsättyä. Kommentoikaa ihmeessä ja sanokaa jos tahdotte lisää. Jos ei ole kommenttia, oletan ettette halua jatkoakaan.