Onko kukaan käynyt tuolla uudella asemalla, paljonko maksoi, oliko palvelu hyvää, ja tuliko leima?
Veikkarin katsastus?
7
4297
Vastaukset
- Veikkarissa
Kallista...jonotus alkaa jo puoli kahdeksalta.
- katsasastanut
Hinnasta en tiedä, kun en itte maksanu. Palvelu oli kyllä tosi hyvää, jätin auton aamulla asemalle ja kävin iltapäivällä hakemassa leimatun pois.
Itse ajoin tänään Veikkarin katsastusasemalle, kun auto olisi pitänyt katsastaa viimeistään 20. elokuuta mennessä eikä tuolla toisessa paikassa ollut ennen syyskuuta vapaita aikoja. Ajoin paikalle n. klo 13:40 ja silloin siellä oli n. tunnin jono. Jätin rekisteriotteen sinne ja maksoin katsastuksen ja vuoroani odotellessa kävin kaupassa ja kotona kahville ja kun klo 14:40 tulin takaisin niin auto pääsi saman tien käsittelyyn. Katsastusmies oli oikein mukava ja samaan aikaan erään vanhemman miehen autoa katsastanut mies puheli asiakkaalleen myös mukavia. Läpi meni, että hujahti. Tosin oli kyllä autoon tehty pari viikkoa aikaisemmin tuhannen euron remontti, että syytä olikin mennä
- jonoja
ei saa katsastusta näköjään nopeaksi ilman ajanvarausta.
- Tabuhassan
on käyny samanlaista palvelua ku muualki, ei sinne mitään läppää mennä heittää. leima tuli, sinne vaan
- Usein vieraileva.
Loistavaa palvelua eritoten tiskin takana, kaunis ja empaattinen Catarina. Kiitos.
- Hyvä palvelu
Kun aamusta menee niin pääsee heti ilman jonoa katsastukseen.Aamukaakaon voi juoda sillä aikaa kun autoa katsastetaan.Monta vuotta on jo toiminut näin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 793295
Hakkarainen: persut Venäjän ja Pohjois-Korean tiellä
Hakkarainen entisenä persujen kärkipoliitikkona tietää, mitä puhuu. https://www.is.fi/politiikka/art-2000010422614.html2001982Ilouutinen! Anniina Valtonen heitti jymy-yllätyksen - Tämä ei jätä kylmäksi!
Ohhoh, tämäpä ylläri! Anniina Valtonen sai puolisonsa kanssa lapsen viime vuoden lopulla. Lue lisää: https://www.suomi2251871Fuengirola.fi: Kohuissa rypenyt Jari Sillanpää, 58, harvinaisessa haastattelussa: "Minä haluan..."
Ex-tangokuningas on kertonut kuulumisiaan Espanjan Aurinkorannikolta. Että ei muuta kuin elämässä etiäpäin, Jari Sillanp271548Ootko muuten vieläkään hiffannut
Että en kuulu sinun maailmaasi? On meissä samaa, ja samaa aaltopituutta oli, mutta tunsin oloni usein hyvin vaivautuneek1661395Miten nyt sanoisin
tämän sinulle. Oletko mielessäni päivittäin, kysyin itseltäni ja vastaus oli, kyllä olet. Yllätyin, päädyin oudoille tei881385- 521099
- 971038
- 55844
- 59840