Vapaa kuvaus

Yhteystiedot: [email protected] Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

662

Kommenttia

7700

  1. Ehkä kannattaa välttää sarkasmia, koska se voidaan niin helposti ymmärtää väärin!

    Sarkasmi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarkasmi

    "Sarkasmi on etenkin kirjoitetun huumorin muotona vaikea, sillä ilman sarkasmiin usein liittyvää ei-verbaalista viestintää sen ymmärtäminen voi olla vastaanottajalle hankalaa".
  2. LAMPAAT JA VUOHET; Matt.25:31-46
    --
    Edellä on vertauksissa neitsyistä (Matt.25:1-13) ja palvelijoista (Matt.25:14-30) kuvattu kristikunnan tuomio.

    Nyt kuvataan kaikkien kansojen tuomio (Matt.25:31-46).
    Jeesus istuu ”kirkkautensa valtaistuimella” ja Hänen eteensä kootaan kaikki kansat (31,32). (Vrt. Ilm.20:11,12)
    Tuomio ei ole mielivaltainen, vaan vastaa kunkin sydämen tilaa;
    Tuomittavana on ”lampaita” ja ”vuohia” (33).
    Lampaat asetetaan oikealle puolelle, vuohet vasemmalle.

    Tuomion perusteina ovat teot; ”Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa” (2.Kor.5:10).

    Hyvää tekevien eli ”lampaiden” teot eivät ole järin suuria ja mahtavia; ”..annoitte juoda”, ”otitte huoneeseen” (35), ”vaatetitte”, ”sairastin-kävitte katsomassa” (36).
    Hyvää tekevien kysymykset ”milloin” (37-39) osoittavat, etteivät he tunne tehneensä hyviä tekoja. Oikea nöyryys ei elämöi omilla töillään. Vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee (Matt.6:3).

    Pahaa tekevät eli ”vuohien” sydämen tila on päinvastainen, kuin vanhurskaiden. He eivät tunteneet pahuuttansa ja olivat kovettaneet sydämensä ihmisten hädältä (41-45).
    Lähimmäisen auttamisen laiminlyönti on johtunut rakkauden puutteesta. Tämä puute, ei erityiset, suuret synnit, on ”kirottujen” (41) tuomion syynä (Jaak.4:17, 2:13). ”...nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään” (46).

    Joka sulkee sydämensä ihmisten hädältä, sulkee sen myös Jeesukselta.
    --
    ”....jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle” (Ps 139:24).
  3. leahim:
    "Itse silloin kun olin hellari,
    uskoin että kaikki uskovat olivat täydellisiä.
    Siispä yritin minäkin olla täydellinen uskova".
    --
    Mm. Jaikal tälläkin foorumilla julistaa isoin kirjaimin olevansa synnitön:
    ”Uskova on kylläkin armosta pelastettu (Ef 2:5, 8) mutta, EI SYNTINEN"
    (Lainaus jaikalin viestistä).

    Toivottavasti jaikalin synnittömyys-oppi on poikkeus helluntaiuskovien keskuudessa.
    --
    Kerrot edelleen:
    "Kun en onnistunut,
    tunsin syyllisyyttä.
    Sitten kun kerroin eräälle henkilölle asiasta,
    hän sanoi minussa olevan väärä henki"!!!

    Kuka meistä voi kerskata synnittömyydellään?

    Miten Jeesus kohtelee meitä vajavaisia ja syntisiä ihmisiä?

    AVIORIKOKSESTA TAVATTU NAINEN
    Joh.8:1-11
    --
    Jeesuksen luo tuotiin aviorikoksesta kiinniotettu nainen (3).
    Kirjanoppineet ja fariseukset yrittävät virittää Jeesuksen eteen paulan päästäkseen häntä syyttämään lain rikkomisesta (6).
    He tiedustelevat, mille kannalle Jeesus asettuu Mooseksen lakiin nähden, jonka mukaan nainen oli kivitettävä (4,5).
    Heidän mielestäänhän Jeesuksen osoittama armo syntisiä kohtaan edellytti Jumalan pyhän tahdon kumoamista ja hänen lakinsa rikkomista. Tässä on samanlainen ansa kuin Luuk.20:22 kerrottu.

    Kuultuaan kavalan kysymyksen Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan:
    "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä" (7).
    Jeesus myönsi naisen syyllisyyden ja kehoitti sitä, joka läsnäolijoista koki olevansa viaton (synnitön), panisi Mooseksen lain vaatiman rangaistustoimenpiteen alulle. Samalla Jeesus kumartui uudelleen kirjoittamaan maahan (8).

    Syyttäjät katsovat hämillään toisiaan. Syntyi kiusallinen hiljaisuus ja jännittävä odotus. Kukaan ei uskaltanut ottaa kiveä maasta.
    Omatunto sanoi heille, että heilläkin oli syntejä ja kukin pikkuhiljaa, vanhimmasta alkaen, poistui huomiota herättämättä pois (9).

    Jeesus ja nainen jäävät kahden (10). Syyttäjät eivät voineet tuomita naista, sillä samalla he olisivat tuominneet itsensä.
    Jeesuskaan ei tuomitse naista, sillä hän ei tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan että maailma hänen kauttaan pelastuisi.
    Jeesus osoitti käytöksellään, että hän pitää lakia pyhänä, mutta samalla armahtaa syntistä ja armahtaa hänet tuomiosta.
    Jeesus sanoo naiselle:
    ”...mene, äläkä tästedes enää syntiä tee” (11).
  4. Kysyt: "Oletko sinä Tapio koskaan ollut "sokea"?
    ---
    Kiitos kysymästä!

    Saanen vastata vähän laajemmin.
    Pietari kehoittaa:
    "...kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa" (2.Piet. 3:18).
    --
    SYNTIEN TUNNUSTAMINEN JA SOVITUS
    1.Joh.1:8-2:2
    --
    1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
    1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
    1:10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.
    2:1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
    2:2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
    --
    ”Totuuden tekeminen” ei ole synnittömänä elämistä (8).
    Juuri valkeudessa eläminen paljastaa meidän syntisyytemme (8).
    Monet luulevat, että kun ihminen tulee uskoon, on hän heti täydellinen (synnitön).

    Fariseusten tavoin (Kuten yllä on ollut puhetta) ihmisen on vaikea tunnustaa syntisyyttään.
    Tämä johtuu ihmisen luontaisesta puolustusjärjestelmästä. Sen tähden toistuu yhä uudelleen sama tilanne: ”sanomme, ettemme ole syntiä tehneet” (10).
    Itsekkin usein lankean tähän.
    Meidän on siis varottava etsimästä sellaista pyhyyttä, ettemme enää pidä itseämme syntisinä.

    ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (9).
    Tämän jakeen kirjoitti eräs uskonveli Raamattuni loppuun. Se muistuttaa minua Jumalan uskollisuudesta ja anteeksiantamuksesta.
    --
    Uskovissakin asuu synti (Room.7:17)
    Ruumiimme on vielä ”alennustilassa” (Filipp.3:21).
    Uskontie on kasvuntie, vaikka monet luulevat, että kun ihminen tulee uskoon, on hän heti täydellinen (synnitön).
    Paavali tyrmää tällaisen ajattelun. Uskovanakin Paavali koki itsensä "syntisistä suurimmaksi" (1. Tim.1:15). Mutta hän oli kuitenkin autuas, Jumalalle kelpaava.
    "Autuas se mies, jolle Herra EI LUE SYNTIÄ!" (Room. 4:8)

    Täydellisiksi emme tule koskaan tässä ajassa, vaan riennämme sitä kohti (Filipp.3:12-14).

    Kristittyinä joudumme jatkuvasti taistelemaan turmeltunutta luontoamme vastaan.
    Jumalan Hengen avulla uskova voi elää Jumalan tahdon mukaista elämää.
    Paavali sanoo, että ”olemme moitteettomia ja puhtaita ja tahrattomia Jumalan lapsia kieron ja nurjan sukukunnan keskellä” (Fil.2:15).

    Elämme jatkuvassa anteeksiantamuksen osallisuudessa ja olemme pyhiä ja puhtaita Jumalan edessä-vaikka syntiturmelus onkin meissä vielä jäljellä.
  5. Epiktetos: "Paavalikin sanoo olevansa syntisistä suurin...".
    ---
    Niinpä!
    --
    1.Joh.1:8-2:2
    --
    SYNTIEN TUNNUSTAMINEN JA SOVITUS

    1:8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
    1:9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
    1:10 Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.
    2:1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
    2:2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.
    --
    ”Totuuden tekeminen” ei ole synnittömänä elämistä (8).
    Juuri valkeudessa eläminen paljastaa meidän syntisyytemme (8).

    Monet luulevat, että kun ihminen tulee uskoon, on hän heti täydellinen (synnitön).
    Ihmisen on vaikea tunnustaa syntisyyttään. Tämä johtuu ihmisen luontaisesta puolustusjärjestelmästä. Sen tähden toistuu yhä uudelleen sama tilanne: ”sanomme, ettemme ole syntiä tehneet” (10). Varokaamme etsimästä sellaista pyhyyttä, ettemme enää pidä itseämme syntisinä.

    ”Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (9).
    Tämän jakeen kirjoitti eräs uskonveli Raamattuni loppuun. Se muistuttaa minua Jumalan uskollisuudesta ja anteeksiantamuksesta.
    --
    Uskovissakin asuu synti (Room.7:17)
    Ruumiimme on vielä ”alennustilassa” (Filipp.3:21).
    Uskontie on kasvuntie, vaikka monet luulevat, että kun ihminen tulee uskoon, on hän heti täydellinen (synnitön).
    Paavali tyrmää tällaisen ajattelun. Täydellisiksi emme tule koskaan tässä ajassa, vaan riennämme sitä kohti (Filipp.3:12-14).

    Kristittyinä joudumme jatkuvasti taistelemaan turmeltunutta luontoamme vastaan.
    Jumalan Hengen avulla uskova voi elää Jumalan tahdon mukaista elämää.
    Paavali sanoo, että ”olemme moitteettomia ja puhtaita ja tahrattomia Jumalan lapsia kieron ja nurjan sukukunnan keskellä” (Fil.2:15).

    Elämme jatkuvassa anteeksiantamuksen osallisuudessa ja olemme pyhiä ja puhtaita Jumalan edessä-vaikka syntiturmelus onkin meissä vielä jäljellä.
    ---
    "...kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa" (2.Piet. 3:18).
  6. Järjestellessäni vanhoja papereitani löysin niitten joukosta puheen, jonka pidin äitini hautajaisissa.
    Laitan sen tähän, koska liittyy hyvin aiheeseemme.
    --
    "Kiitollisin mielin ja lämmöllä voin muistella äitiäni.
    Selaillessani viime kotitaloni vanhoja papereita sain käsiini Hilja-äidilleni tekemän vanhan äitienpäiväkortin.
    Olin siihen löytänyt puhuttelevan tekstin:
    VÄHÄN PYYTÄÄ.
    PALJON ANTAA RAKKAILLENSA.
    SE ON OSA ÄIDIN ARMAAN.

    Meille jää monia kauniita muistoja äidistämme. Ne ovat kallisarvoisia.

    Kaiken surun ja kaipauksen keskellä saamme uskoa, että elämä ei lopu kuolemaan.
    Kol. 3:2 sanotaan:
    "Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä."
    Niin...,siellä ylhäällä on jotakin. Se on taivas ja sinne johtaa tie. Tätä tietä ovat monet menneet sukupolvet meille viitoittaneet.

    Miettiessämme vainajan kohtaloa, ajattelemme, millaista on kuoleman ja haudan takana.
    Taivaassa ei ole syntiä, ei kipua eikä parkua. Toivokaamme, että äidilläkin olisi tämä osa.

    Kuoleman ajatus saa meidät kysymään elämän todellisia arvoja. Arkielämän kiireessä olemme tietämättämme käyttäneet väärää arvojärjestystä.
    Kuoleman kanssa kasvotusten tulee kaikki, mikä muuten on meille tärkeätä, pieneksi ja arvottomaksi. Kohta meidän on kuitenkin jätettävä kaikki tämä.
    Mikä silloin on säilyvää?

    Moni henkilö on rakkaimpansa haudan äärellä tehnyt elämänsä vakavimman päätöksen; hän on kuullut Mestarin kutsun.
    Suru herättää meidät ajattelemaan: "Elämä ilman Jumalaa on klöyhää ja tyhjää". Voimme löytää rauhan ja levon vain Jeesuksessa Kristuksessa.

    Me ihmiset olemme itsepäisiä ja ylpeitä. Tahdomme kulkea omia polkujamme. Mutta kuoleman kohdatessa meistä tulee pieniä ja avuttomia. Näemme, kuinka heikkoja todellisuudessa olemmekaan.
    Meillä ei ole paljon kerskaamisen aihetta.
    Tässä tilanteessa voimme ammentaa voimaa Jumalan sanasta ja rukouksesta.
    Saamme kokea, kuinka suuri voima rukoukseen sisältyy. Tämä voimanlähde on avoinna tänäänkin kaikille.

    Surun keskellä Jumala puhuu meille, kun vain hiljennymme Häntä kuulemaan. Jumala tahtoo surun avulla kasvattaa ja opettaa meitä.

    Vaikka meille jää paljon muistoja poisnukkuneistamme, vielä kallisarvoisempi on kristityllä toivo siitä, että kerran saamme nähdä vainajamme.
    Me tunnemme toisemme taivaassa.
    Kaikki rakkaamme, jotka ovat kuolleet ennen meitä uskossa, seisovat portilla toivottamassa meidät tervetulleiksi ikuiseen kotiimmme.
    Äidinkin rakkaat kädet ojentuvat meitä kohden, näin toivon. Kuulemme jälleen tutun ja rakkaan äänen.
    Me seisomme yhdessä Jumalan valtaistuimen edessä ja ylistämme Häntä sydän kiitosta tulvilllaan.
    Uskomme muuttuu näkemiseksi.

    Tämä on kristityn toivo. Se tulee kerran toteutumaan kaikkien niiden kohdalla, jotka elävät yhteydessä Jumalaan.
    Kun tämä toivo saa valaista suruamme, se muuttuu iloiseksi odotukseksi.
    Tämä elämä täällä on lyhyt ikuisuuteen verrattaessa.

    Niin- onko meillä, jotka vielä täällä elämme armon ajassa, määränpää tiedossa, jota kohden kuljemme.
    Kotimme on tuolla ylhäällä, johon Jumala eräänä päivänä kokoaa kaikki lapsensa.
    Toivon, että me kaikki saisimme olla tässä joukossa mukana".
    (Puhe loppu).
    --
    Virsi 623
    --
    1.
    Taivaaseen käy matkamme,
    maa ei viihdyttää saa meitä.
    Kaanaanmaahan kuljemme
    koleoita korpiteitä.
    Täällä täytyy taivaltaa,
    taivaassa on isänmaa.

    2.
    Taivaaseen on mieleni
    synnin maasta matalasta.
    Kuolemallaan Herrani
    nosti minut kuolemasta.
    Enkö täältä kaipaisi
    sinne kotimaahani?
    --
    7.
    Taivaaseen, ah taivaaseen
    ikävöitsee sydämeni.
    Katseeni luon Jeesukseen,
    vain hän riittää turvakseni,
    kunnes pääsen katsomaan
    aina hänen kasvojaan.