totuusvoittaaaina

Vapaa kuvaus

https://www.artonissi.fi/

Aloituksia

390

Kommenttia

6005

  1. Ei Jehovan todistajat ole Kristittyjä, koska ei usko Jeesuksen olevan Jumala silloin he ei voi uskoa Jumalan ainutsyntyiseen Poikaan eikä että Jeesus on nousut ruumiillisesti kuolleista eikä sitä että Jeesus kärsi ristin kuoleman ja juuri rististä tulee Kristityt. Pyhä Henki ei ole heille persoona eikä Jumala.

    Joten Kristittyjä ei voi Jehovan todistajat olla niinkuin on esim. luterilaiset.
  2. Miksi Jeesus ei kuulu Juutalaisuuteen?
  3. Vaikka EU:n taholta on saatettu ajatella, että uusi ohjeistus tönäisisi rauhanprosessia eteenpäin patistamalla erityisesti Israelia, sen vaikutus on todennäköisesti päinvastainen.

    Israelin valtionvarainministeri, Yair Lapid, moitti Jerusalem Post –lehdessä (19.7.2013) EU:ta sen sotkeutumisesta Lähi-idän konfliktiin tavalla, joka ainoastaan hankaloittaa rauhanprosessia koventamalla palestiinalaisten asenteita: Miksi palestiinalaisjohtajien tarvitsisi rauhanneuvotteluissa tehdä myönnytyksiä Israelille, kun EU on antamassa heille ennen neuvotteluita kaiken mitä he haluavat? Miksi he istuisivat neuvottelupöytään Israelin kanssa, kun he voivat ajatella, että EU painostaa Israelia heidän puolestaan heidän toivomiinsa alueellisiin ym. myönnytyksiin ilman, että heidän itsensä tarvitsee tehdä rauhan eteen lainkaan myönnytyksiä?

    Samaan tulokseen on tullut The Telegraph –lehden toimittaja Daniel Hannan. Hän kiteyttää ajatuksensa tuoreessa kolumnissaan (19.7.2013) näin:

    ”Viimeisin EU ohjeistus rajoittaa taloudelliset suhteet Israelin kanssa käytännössä vuoden 1967 edeltävien rajojen sisään. Jopa Brysselin omien standardien mukaan kyseessä on omituinen päätös. Kompuroidessaan tällä tavalla EU ottaa riskin, että se toistaa virheen, jonka se teki Kyproksen suhteen, jossa EU vei osapuolilta motivaation vakaviin kahdenvälisiin neuvotteluihin. Kukaan ei vakavissaan odota, että sopimuksen syntyminen jättäisi vuoden 1967 linjat muuttumattomiksi (tai pikemminkin, jättäisi vuoden 1949 linjan muuttumattomaksi). Tuomalla tällaisen ajatuksen takaisin pöydälle EU on tehnyt kompromissin lytyämisestä entistä vaikeampaa. Tosiasiassa kyse ei kuitenkaan ole rauhasta, vaan EU:n luonnollisesta taipumuksesta asettua kiistassa toisen osapuolen puolelle”.

    Nähtäväksi jää millaisiin pohjalukemiin Israelin ja EU:n suhteet direktivin johdossa valuvat. Ensimmäisenä vastavetona Israel on jo ilmoittanut laittaneensa jäihin yhteistyön EU:n viranomaisten kanssa Länsirannan C-alueelle, joka Oslon sopimuksen mukaan toistaiseksi kuuluu Israelin yksinomaisen siviilihallinnon piiriin. Samoin se aikoo estää EU:n edustajien pääsyn Gazaan Israelin kautta.

    Direktiivin voimaantulemiseen on aikaa ensi vuoden alkuun. Siihen sakka EU ennättää vielä perua virheensä.

    ECI:n toiminnanjohtaja Tomas Sandell totesi osuvasti lukemisen arvoisessa kolumnissaan Times Of Israel –lehdessä (17.7.2013):

    ”Juutalaiset siirtokunnat eivät ole rauhan este. Tänään todellinen este rauhalle on EU”.
  4. Ilmeisin esimerkki koskee Turkin miehittämää Kyprosta. Toinen mainittava tapaus on Marokon miehittämä Länsi-Saharan alue tai EU:n ’Lähi-idän kvartetin’ jäsen Venäjä, joka hiljattain on vallannut osia Georgiasta sekä Armeniasta Azerbaijanissa. Yhdessäkään näistä tapauksista EU ei ole julkaissut vastaavaa direktiiviä. Ei vaikka Turkin siirtokuntatoiminta koskee Euroopan omaa aluetta.”

    ”Näin ollen mikä hyvänsä ’laki’, jonka EU nyt arvelee edellyttävän aivan erityistä ohjeistusta Israelin kohdalla, koskee aivan ilmeisesti vain yhtä ainoata kansaa maailmassa,” professori Kontrovich summaa.

    Hän korostaa, että siitäkin huolimatta, että oletettaisiin EU:n omaksuma kanta Geneven sopimuksesta päteväksi [mitä se ei Kontrovichin mukaan ole], siinäkään tapauksessa yksikään kohta kansainvälisessä laissa ”ei kiellä tai rajoita yksityisten tahojen toimintaa Länsirannalla.”

    Hän tarkoittaa tällä sitä, että vaikka kansainvälinen laki kieltää miehittävää valtiota ”siirtämästä” omaa siviiliväestöään miehitetylle alueelle, ”kansainvälinen laki ei tee siirtolaisista itsestään laittomia asukkaita, jonkinlaisia kansainvälisiä pitalisia, tai henkilöitä, joita saisi syrjiä”

    Valtiot siis voivat rikkoa kansainvälistä lakia siirtämällä väestöä väkisin. Mutta siirretyt itse, saatikka vapaaehtoisesti muuttaneet uudisasukkaat, eivät henkilöinä ole ”laittomia henkilöitä”.

    Kontrovich jatkaa:

    ”Kansainvälinen laki ei kiellä liikeyrityksiä toimimasta miehitetyllä alueella, tai vaadi, että niiden tulisi olla tarjoamatta palveluitaan ’siirretyille’ ja heidän lapsilleen. Näin laaja-alaiselle tulkinnalle kansainvälisistä säännöistä ei löydy mitään perustetta minkään muun miehityksen osalta.”

    Kontrovich mainitsee valaisevan esimerkin Jerusalemin raitiotiehankkeesta, joka toteutettiin yhteistyössä ranskalaisen (Veolia) yrityksen kanssa Israelin hallituksen rahoittamana projektina. Hiljattain Ranskan korkeassa oikeusistuimessa ei nähty mitään kansainvälisoikeudellista perustetta rajoittaa ranskalaisyritysten liiketoimintaa Vihreän linjan toisella puolella (Itä-Jerusalem).

    Erikoinen poikkeusartikla ”15”

    Eugene Kontrovichin mukaan kyse on EU:n politiikasta eikä kansainvälisestä laista. Tämän paljastaa hänen mukaansa direktiivin artiklaan 15 sisällytetty, kansainvälisen oikeuden valossa, omituinen poikkeus.

    Artikla 15 nimittäin jättää direktiivin vaikutuksen ulkopuolelle sellaiset tahot, jotka ”edistävät EU:n politiikan mukaista Lähi-idän rauhanprosessia.” Tästä Kontrovich toteaa:

    ”Joko Geneven sopimus ja siihen liittyvät säännöt estävät israelilaisia olemasta missään tekemisissä Länsirannan kanssa tai sitten ne eivät sitä estä. Geneven sopimus ei taatusti sisällä mitään poikkeuksia ’joista EU tykkää’. Tämä poikkeusartikla paljastaa direktiivin todellisena tarkoituksena olevan Euroopan ulkopolitiikan ajamisen, ei kansainvälisen lain voimaansaattamisen. Lainkäytön olemukseen kuuluu yleisten sääntöjen soveltaminen kaikkiin vastaavanlaisiin tilanteisiin yhtäläisesti, riippumatta henkilökohtaisista mieltymyksistä. Laillisuuden vastakohta on luoda ainoalaatuisia sääntöjä yksin juutalaisvaltiota silmälläpitäen”.

    Uusi direktiivi on siten poliittisesti kaksinaamainen. Kyse on EU:n läpinäkyvän poliittisesta sotkeutumisesta Lähi-idän konfliktiin asettumalla kansainvälisoikeudellisesti kömpelösti yhden osapuolen – palestiinalaisten – vaatimusten puolelle.

    EU direktiivi vahingoittaa rauhanprosessia
  5. Jokainen alueen konfliktin historiaa tuntevahan tietää, että Vihreä linja ei muodosta kansainvälistä rajaa. Asia on selvästi sanottu Jordanian ja Israelin välisessä tulitaukosopimuksessa. Jordanian vaatimuksesta sopimuksessa selvästi todettiin, että kyse ei ole valtiorajasta.

    Uusi EU direktiivi pyrkii kuitenkin määrittelemään Vihreän linjan sellaiseksi mitä se ei ole, nimittäin valtioraja, vaatiessaan sopimusehtoihin mainintaa, että vuoden 1949 aselepolinjojen takana oleva Länsiranta ei ole Israelin valtioaluetta.

    Näin toimiessaan EU sotkeutuu Lähi-idän konfliktiin tavalla jossa se ylittää valtuutensa. Se pyrkii määrittelemään ennakkoon jotain mikä sitovien kansainvälisten sopimusten ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen 242 mukaisesti tulee ratkaista keskinäisissä neuvotteluissa osapuolten kesken. EU:n toiminta on ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että EU on sanonut tukevansa neuvotteluratkaisua päätöslauselman 242 pohjalta, jossa puhutaan pyrkimyksestä "turvallisille ja tunnustetuille rajoille". Jos tällaiseen neuvotteluissa vasta pyritään se merkitsee, että tunnustettuja valtioiden välisiä rajoja ei ole olemassa. Siksi EU ei voi osapuolten puolesta ottaa kantaa Israelin valtioalueen rajoihin sen enempää kuin mahdollisen tulevan palestiinalaisvaltionkaan alueeseen.

    EU:n direktiivi on myös ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että EU on Oslon sopimuksen todistajaosapuolena allekirjoituksellaan sitoutunut siihen, että osapuolet eivät tee mitään mikä ennakkoon määrittelisi millainen lopullisen neuvottelutuloksen tulisi olla.

    EU:n tekopyhyyttä heijastelee Bakerin mukaan se, että ”EU:lla on useita vapaakauppasopimuksia ja yhteisymmärrys sellaisten maiden kanssa, joilla on alue- ja rajakiistoja. EU on neuvotellut vapaakauppasopimuksen Intian kanssa, eikä sen soveltaminen Kashmirin kiistellyllä alueella ole herättänyt keskustelua. EU:n kalastussopimus vuodelta 2005 sallii eurooppalaisten kalastajien toimivan [Marokon miehittämässä] Länsi-Saharan alueella, vaikka EU ei tunnusta aluetta kuuluvaksi Marokoon valtioalueeseen.”

    Kansainvälisen oikeuden asiantuntijan analyysiä


    EU:n uuden direktiivin arvostelijoihin on liittynyt myös kansainvälisen oikeuden asiantuntija, tohtori Eugene Kontrovich tuoreessa kolumnissaan What the EU rules are about – and what they are not? (Times Of Israel, 24.7.2013).

    Kontrovich on syytä huomioida, sillä hän on kansainväliseen oikeuteen erikoistunut juridiikan professori (Northwestern University School of Law). Hänen tuore tutkimuksensa Jurisdiction Over Israeli Settlement Activity in the International Criminal Court (Northwestern University School of Law, Law and Economics Series, No. 13-10) on ohittamatonta luettavaa jokaiselle, joka ylipäätään pyrkii ymmärtämään siirtokuntakysymystä kansainvälisen oikeuden valossa. Suomalainen lukija voi puolestaan tutustua näihin kysymyksiin vaikka lukemalla vihkoseni Kielletyt Hedelmät – kriittinen analyysi (Kuva ja Sana, 2013), joka löytyy Kuvan ja Sanan verkkokaupasta tästä linkistä.

    Kontrovich selventää aluksi kolumnissaan, että julkaistu EU direktiivi ei sellaisenaan estä kaupankäyntiä Euroopan ja Israelin välillä, tai Länsirannalla toimivien yritysten kanssa. Kyse ei ole varsinaisesta taloudellisesta boikotista. Yksityiset eurooppalaiset yrittäjät voivat edelleen käydä kauppaa Länsirannalla toimivien israelilaisyritysten kanssa.

    Direktiivi koskee israelilaisten yritysten ja instituutioiden saamaa EU:n rahoitustukea yhteisille projekteille eri muodoissa.

    Direktiivin merkitystä ei sovi vähätellä, mutta kyse ei ole kauppakiellosta, boikotista, tai saarrosta sellaisenaan.

    Tästä eteenpäin Kontrovich näkee EU:n ohjeistuksessa monia ongelmia. Syyrian tilanteeseen liittyen hän kysyy:

    ”Ohjeistus kieltää sellaisten tahojen tukemisen, joilla on yhteyksiä Golanin kukkuloille. Kenelle EU:n mielestä Israelin tulisi Golan luovuttaa? Assadille vai hänen islamistivastustajilleen?”

    Hän, kuten Alan Baker, korostaa ettei Israel ole sanan missään merkityksessä ”siirtänyt” siviiliväestöään kiistellyille alueille. ”He ovat omaehtoisesti muuttaneet sinne”, Kontrovich muistuttaa. On siten vaikea ymmärtää siirtokuntalaisten rikkovan kansainvälistä lakia (Geneven sopimus, Artikla 49) millään mielekkäällä tavalla.

    EU harjoittaa kömpelöä ja läpinäkyvää ulkopolitiikkaa

    Euroopan oma toiminta kuitenkin osoittaa, ettei julkaistussa direktiivissä viime kädessä ole kyseessä huoli kansainvälisen lain voimaansaattamisesta.

    Bakerin tavoin Kontrovich muistuttaa monien alueen valtioiden miehittävän ja perustaneen siirtokuntia miehittämilleen alueille ilman, että EU olisi katsonut aiheelliseksi luoda erityisiä direktiivejä yhteistyön rajoittamiseksi.
    6. 301 / 301
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt