Vapaa kuvaus

Bara en sten i havet.

Harrastan runoutta, matematiikkaa ja tupakointia.

Ihmisenä olen viimeisen päälle vittumainen paskiainen.

Aloituksia

67

Kommenttia

1959

  1. Miten olisi neljän valtion malli? Perustetaan hyvien ihmisten Israel ja hyvien ihmisten Palestiina. Näihin valtioihin muuttavat kaikki kunnon ihmiset. Nämä kaksi valtiota elävät rauhassa keskenään.

    Sitten perustetaan pahojen ihmisten Israel ja pahojen ihmisten Palestiina. Näihin valtioihin muuttavat kaikki kelvottomat ihmiset. Nämä kaksi valtiota saavat tapella keskenään maailman tappiin.
  2. Päinvastoin.
  3. Olet oikeassa.
  4. Kylläpä sinä nyt kimität ja uhoat siellä. Suosittelen edelleen sordiinoa. Sinä et tiedä, minkä – ei kenen, vaan minkä – kanssa olet tekemisissä. Minä taas tiedän. Tieto on valtaa. En minä sinua suotta narukätiseksi ruikuksi sanonut. Sinulla on tapana linkitellä tänne kuvia elämästäsi, ja kerran linkitit kuvan käsivarrestasi (kuvassa olit laittamassa ruokaa ja pitelit kiinni paistinpannun varresta, niin että käsivartesi oli selvästi näkymöllä). Ja voi pojat! En ole eläessäni nähnyt säälittävämpää käsivartta. Mikä ruipelo! Sellaisen tikun minä napsautan poikki kahdella sormella. On jopa mahdollista, että tämä käsivarsi, joka on liitetty sinun kehoosi, on ihmiskunnan tähänastisen historian säälittävin käsivarsi. Kuolemasi jälkeen käsivartesi pitäisi palsamoida ja asettaa museoon näytille varoittavaksi esimerkiksi tuleville sukupolville.

    Tämä puheenalainen käsivarsi on keski-ikäisen keskivartalolihavan miehen käsivarsi, mutta ei tyypillisenä tapauksena, vaan äärimmäisenä tapauksena. Löysänä roikkuva säkki, johon on pistetty neljä tikkua, sellainen on keski-ikäisen miehen vartalo, ja sellainen mitä ilmeisimmin palvelee sinunkin sielusi temppelinä. Niinpä ymmärrän oikein hyvin, että joudut ampumaan vihollisesi 300 metrin päästä. Eihän sinulla ruikkukädellä muuta toivoa ole, liipasinsormeasi pystyt käyttämään, mutta käsivartesi ovat hyödyttömät. Ja samasta syystä minun kunniani – ei armoni, ei hyvyyteni, vaan kunniani – ehkä vaatii minua säästämään sinut. Ylipäätään meidän pitäisi pitää vihollisinamme ja ystävinämme vain vertaisiamme. Sinun vertaisiasi ovat siis – ellet sitä vielä oivaltanut – ruipeloraajaiset keskivartalolihavat vätykset, heidän joukostaan sinun on etsittävä niin ystäväsi kuin vihollisesi.
  5. Minut kohdattuani sinä et tervettä päivää näe, sikäli kuin armahdan sinua ja annan sinun ylipäätään elää. Minä olen näet hämmästyttävän laupias ja armollinen ihminen, joten saatan hyvinkin päästää sinutkin osalliseksi suuresta hyvyydestäni. Meissä on se ero, että minä olen korkeuksien mies ja sinä olet pikku ihminen, ja korkeuksien miesten ja pikku ihmisten suhde muistuttaa Jumalan ja ihmisen suhdetta. Jumala on niin mahtava, hänen valtansa niin suuri ja kiistaton, ettei hänen tarvitse edes piitata vihollisistaan: he eivät voi uhata häntä. Sinun puheesi on kuin kärpäsen surinaa korvissani. Kärpänen sinä minulle olet.