Tuittupäisen pystykorvan kesytys

Kiitti nopeasta vastauksestasi. Se vieraiden opastaminen on jännä, kaksipiippuinen juttu. Kun alat selittämään oikeaoppisesta tavasta, niin ihmisen suhtautuminen muuttuu varauksellisemmaksi. Tämä ei jää huomaamatta koiralta ja se muuttuu entistä epäilevämmäksi. Siis aika poissuljettu tämäkin tie kokemukseni mukaan. Ja tuo eilinen kaveri, joka sai siipeensä, oli ummikkovenäläinen, joten kielimuurikin esti mahdollisuuden ennakkovalmistamiseen.

Ja jotenkin luulen että kaikista maailman ihmisistä olen viimeinen joka tuossa tilanteessa on varautunut ja epävarma. Tiedän ja tunnen tuon metkut, varaudun pitämään tilanteen hallinnassa ja nyppäämään koiran välittömästi ennen "iskua" pois. Mutta olen äärettömän rauhallinen ja pidän hihnan riittävän löysällä, kuitenkin sopivasti hollilla ehtiäkseni estämään tulevan mahdollisen. Edes äänensävyni ei paljasta koiralle mitään, sillä en puhu mitään ennen kuin juuri iskun hetkellä sanon että "ohops, mitäs nyt aiot"- ja kiskaisen koiran kauemmas.

Tässä vaiheessa tutustumista yrittänyt ihminen sitten pelästyy viimeistään ja se sitten entistä enemmän hermostuttaa myös koiran. Yleensä koitan vielä vähän ajan kuluttua uudelleen, kun olemme jutelleet niitä näitä, mutta luottamus on käytännössä aina menetetty siltä kertaa. Usein kyllä nämä jotka ovat tämän hammasteluyrityksen kokeneet pelästyvät sitä senverran että seuraavalla kerralla ovat jo valmiiksi varautuneita. Joten se myötävaikuttaa varmasti myös myöhemmin otettavien uusintojen usein tapahtuvaan epäonnistumiseen, vaikka koira aluksi onkin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut.

Jotenkin tuntuu että se tarviisi sellaisen kokemuksen että joku ulkopuolinen kerran kellistää sen ja pakottamalla pakottaa rauhoittumaan. Tai että minä kellistän sen ja ulkopuolinen jonka kanssa on mennyt juuri välit poikki, laskeutuisi alas kanssani ja tulisi silittämään koiraa kunnes rauhoittuu. Tällä tarkoitan samankaltaista tilannetta jolla Cesar Millan ohjelmassaan rauhoitti jonkun näyttelijän korean jin-rotuisen koiran jolla oli "hihna ja panta-allergia". Piti vaan tiukasti koiran lattiassa ja silitteli ja hieroi sen rauhalliseksi. Sen jälkeen oli kuin uusi koira olisi syntynyt. Toimisikohan tuo sen jälkeen kaikkien kanssa, vai jäisikö positiivinen vaikutus vain yhteen, siihen joka sen tekee?

Ongelmaksi tulee vielä mistä löytää tällainen ihminen, joka osaisi toimia täsmälleen oikein. Vaikka itse tiedän, kun koiran tunnen, kuinka pitäisi toimia, niin kuinka ikänään saisi toisen ihmisen toimimaan täsmälleen samoin kuin itse toimisin? Ja noista tilanteeseen tahtomattaan yllättäen joutuneista ei kanssa oikein ole mahdollista saada sitä tarpeellista apua että saisi ongelman tällä tavalla hoidettua.

Yksi mahdollisuus kanssa mitä miettinyt on versio luuta-ja-akka-koulutusmenetelmästä, eli pitäisikö alkaa kantaa aina hesaria mukana ja tapaamisessa ottaisi aina sen vaivihkaa esille ja siitä nokalle juuri oikealla hetkellä? Ja tarvittaessa uudelleen kunnes rauhoittuu. Tämän haukun kanssa on kyllä pehmeämmät keinot käytetty nyt loppuun. Ilman tulosta.

Muuten tuo on kyllä todella mallikelpoinen haukku ja antaa ihmisten kulkea rauhassa, häiritsemättä heitä esim lenkillä ollessamme. Jopa täysin pimeässä. Ainoastaan joku poikkeavasti käyttäytyvä, tai metelöivä ihmis(lapsi)lauma saattaa herättää kiinnostusta ja paimennusviettiä. Mutta mitään varsinaista suojeluviettiä minua kohtaan en ole havainnut. Myös remmirähinöinnin olen saanut käytännössä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kokonaan kitkettyä pois.

HMV kirjoitti:

Kiitti nopeasta vastauksestasi. Se vieraiden opastaminen on jännä, kaksipiippuinen juttu. Kun alat selittämään oikeaoppisesta tavasta, niin ihmisen suhtautuminen muuttuu varauksellisemmaksi. Tämä ei jää huomaamatta koiralta ja se muuttuu entistä epäilevämmäksi. Siis aika poissuljettu tämäkin tie kokemukseni mukaan. Ja tuo eilinen kaveri, joka sai siipeensä, oli ummikkovenäläinen, joten kielimuurikin esti mahdollisuuden ennakkovalmistamiseen.

Ja jotenkin luulen että kaikista maailman ihmisistä olen viimeinen joka tuossa tilanteessa on varautunut ja epävarma. Tiedän ja tunnen tuon metkut, varaudun pitämään tilanteen hallinnassa ja nyppäämään koiran välittömästi ennen "iskua" pois. Mutta olen äärettömän rauhallinen ja pidän hihnan riittävän löysällä, kuitenkin sopivasti hollilla ehtiäkseni estämään tulevan mahdollisen. Edes äänensävyni ei paljasta koiralle mitään, sillä en puhu mitään ennen kuin juuri iskun hetkellä sanon että "ohops, mitäs nyt aiot"- ja kiskaisen koiran kauemmas.

Tässä vaiheessa tutustumista yrittänyt ihminen sitten pelästyy viimeistään ja se sitten entistä enemmän hermostuttaa myös koiran. Yleensä koitan vielä vähän ajan kuluttua uudelleen, kun olemme jutelleet niitä näitä, mutta luottamus on käytännössä aina menetetty siltä kertaa. Usein kyllä nämä jotka ovat tämän hammasteluyrityksen kokeneet pelästyvät sitä senverran että seuraavalla kerralla ovat jo valmiiksi varautuneita. Joten se myötävaikuttaa varmasti myös myöhemmin otettavien uusintojen usein tapahtuvaan epäonnistumiseen, vaikka koira aluksi onkin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut.

Jotenkin tuntuu että se tarviisi sellaisen kokemuksen että joku ulkopuolinen kerran kellistää sen ja pakottamalla pakottaa rauhoittumaan. Tai että minä kellistän sen ja ulkopuolinen jonka kanssa on mennyt juuri välit poikki, laskeutuisi alas kanssani ja tulisi silittämään koiraa kunnes rauhoittuu. Tällä tarkoitan samankaltaista tilannetta jolla Cesar Millan ohjelmassaan rauhoitti jonkun näyttelijän korean jin-rotuisen koiran jolla oli "hihna ja panta-allergia". Piti vaan tiukasti koiran lattiassa ja silitteli ja hieroi sen rauhalliseksi. Sen jälkeen oli kuin uusi koira olisi syntynyt. Toimisikohan tuo sen jälkeen kaikkien kanssa, vai jäisikö positiivinen vaikutus vain yhteen, siihen joka sen tekee?

Ongelmaksi tulee vielä mistä löytää tällainen ihminen, joka osaisi toimia täsmälleen oikein. Vaikka itse tiedän, kun koiran tunnen, kuinka pitäisi toimia, niin kuinka ikänään saisi toisen ihmisen toimimaan täsmälleen samoin kuin itse toimisin? Ja noista tilanteeseen tahtomattaan yllättäen joutuneista ei kanssa oikein ole mahdollista saada sitä tarpeellista apua että saisi ongelman tällä tavalla hoidettua.

Yksi mahdollisuus kanssa mitä miettinyt on versio luuta-ja-akka-koulutusmenetelmästä, eli pitäisikö alkaa kantaa aina hesaria mukana ja tapaamisessa ottaisi aina sen vaivihkaa esille ja siitä nokalle juuri oikealla hetkellä? Ja tarvittaessa uudelleen kunnes rauhoittuu. Tämän haukun kanssa on kyllä pehmeämmät keinot käytetty nyt loppuun. Ilman tulosta.

Muuten tuo on kyllä todella mallikelpoinen haukku ja antaa ihmisten kulkea rauhassa, häiritsemättä heitä esim lenkillä ollessamme. Jopa täysin pimeässä. Ainoastaan joku poikkeavasti käyttäytyvä, tai metelöivä ihmis(lapsi)lauma saattaa herättää kiinnostusta ja paimennusviettiä. Mutta mitään varsinaista suojeluviettiä minua kohtaan en ole havainnut. Myös remmirähinöinnin olen saanut käytännössä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kokonaan kitkettyä pois.

Lue lisää

"Jotenkin tuntuu..." Ja noin tehdessä epävarma koira saa juuri sen vahvistuksen tilaansa, ja entisestään saattaapi epävarmemmaksi tulla.Jos taas taistelutahtoinen koira,niin pontta tulee lisää...

"Ainoastaan joku..." Saalisviettiä veikkaisin pikemminkin.

Kiitti sinullekin. Laitan tähän nyt nämä kysymyksesi takaisin vastauksineen.

Miten on kitketty & mitä ongelmia on ollut? > Noita normaaleita kasvavan nuoren koiran häröilyitä, eli remmiräyhää, autojen, bussien, junien, mopojen, skeittarien, streittarien, hiphopparien ym jaakausta ja kuriin laittoa, ylenpalttista haukkumista sisällä ja ulkona, lahkeissa ja hihoissa roikkumista ym. Kitketty alkuun vesipulloilla, kettingeillä ja muilla härpäkkeillä, siirrytty pikkuhiljaa äänenpainoilla taiteilemiseen ja muihin hämäyksiin.

Onko käytetty palkitsemista vai pakotteita koiran opettamisessa tavoille? >Nameista nyt ei ollut hevonkaan hyötyä eli pakottamalla menty ellei puhe riitä ja päälle kehut heti kun vähänkään aihetta ja välillä vaikkei aihetta olisi ollutkaan=).

Onko koira käytetty milloin eläinlääkärissä ja onko tarkistettu että koira on terve? > Viimeksi kesällä kun käärme puri, aiemmin on käynyt kerran saamassa kortisoni- tmv piikin lihaskramppiin. Muuten koira on terve ja terveeksi todettu, ei kipuja. Itse hieron koiraa iltaisin.

Ja sitten tuosta muusta. Koira ei ole varauksellinen vieraiden kanssa vaan sellainen että se ei niitä oikeastaan noteeraa ulkona. Menee vaan nokka pystyssä omia menojaan, ehkä nuuhkaisee jotakin tutumpaa naapuria ohimennen. Jos pysähdyn mennessä juttelemaan jonkun kanssa, niin haukkuu kunnes matka jatkuu. Palatessa saattaa suoda naapureille jotka eivät pelkää, mahdollisuuden rapsuttaa persausta.

Sisällä taas pystärin tyypilliseen tapaan haukkuu vieraat ensin pataluhaksi ja sitten kun näkee että olen hyväksynyt heidät taloon, on heti tunkemassa jotain hikistä sukkaa tai kenkää vieraan syliin ellei omaa leluaan siihen hätään löydä.

En pysty näkemään mitään yhteyttä sellaiseen tiedossani olevaan nk voitettuun ongelmaan, joka nyt purskahtaisi esiin toisessa muodossa.

Yksi mitä olen miettinyt niin voisiko tämä olla jotenkin liityksissä tuohon että ongelmakäytös tuntuu vahvistuvan ja muutkin(jo voitetut) ikäänkuin pyrkivät palaamaan aina kun on enemmän narttuja juoksuillaan? Eli tässä syyspuolella ja sitten toinen kerta on kevättalvi. Yleensä silloin aina tahtoo korvat unohtua jonnekin ja käskyjen perillemeno viivästyy entisestään. Koira tuntuu etäisemmältä ja häröilee kaikin puolin enemmän kuin kesällä ja sydäntalvella.
Eli voisiko testosteronitasot olla vaikuttamassa tällaiseenkin asiaan? Koira ainakin olisi, jos saisi, aina pukilla. Tuo eilinen tapaturmakin tapahtui sen jälkeen kun olimme tulleet osan matkasta yhdessä puolitutun nartun kanssa ja koira käyttäytyi sen verran tungettelevasti että nartulla oli varmaan ne päivät alkamassa.

HMV kirjoitti:

Kiitti sinullekin. Laitan tähän nyt nämä kysymyksesi takaisin vastauksineen.

Miten on kitketty & mitä ongelmia on ollut? > Noita normaaleita kasvavan nuoren koiran häröilyitä, eli remmiräyhää, autojen, bussien, junien, mopojen, skeittarien, streittarien, hiphopparien ym jaakausta ja kuriin laittoa, ylenpalttista haukkumista sisällä ja ulkona, lahkeissa ja hihoissa roikkumista ym. Kitketty alkuun vesipulloilla, kettingeillä ja muilla härpäkkeillä, siirrytty pikkuhiljaa äänenpainoilla taiteilemiseen ja muihin hämäyksiin.

Onko käytetty palkitsemista vai pakotteita koiran opettamisessa tavoille? >Nameista nyt ei ollut hevonkaan hyötyä eli pakottamalla menty ellei puhe riitä ja päälle kehut heti kun vähänkään aihetta ja välillä vaikkei aihetta olisi ollutkaan=).

Onko koira käytetty milloin eläinlääkärissä ja onko tarkistettu että koira on terve? > Viimeksi kesällä kun käärme puri, aiemmin on käynyt kerran saamassa kortisoni- tmv piikin lihaskramppiin. Muuten koira on terve ja terveeksi todettu, ei kipuja. Itse hieron koiraa iltaisin.

Ja sitten tuosta muusta. Koira ei ole varauksellinen vieraiden kanssa vaan sellainen että se ei niitä oikeastaan noteeraa ulkona. Menee vaan nokka pystyssä omia menojaan, ehkä nuuhkaisee jotakin tutumpaa naapuria ohimennen. Jos pysähdyn mennessä juttelemaan jonkun kanssa, niin haukkuu kunnes matka jatkuu. Palatessa saattaa suoda naapureille jotka eivät pelkää, mahdollisuuden rapsuttaa persausta.

Sisällä taas pystärin tyypilliseen tapaan haukkuu vieraat ensin pataluhaksi ja sitten kun näkee että olen hyväksynyt heidät taloon, on heti tunkemassa jotain hikistä sukkaa tai kenkää vieraan syliin ellei omaa leluaan siihen hätään löydä.

En pysty näkemään mitään yhteyttä sellaiseen tiedossani olevaan nk voitettuun ongelmaan, joka nyt purskahtaisi esiin toisessa muodossa.

Yksi mitä olen miettinyt niin voisiko tämä olla jotenkin liityksissä tuohon että ongelmakäytös tuntuu vahvistuvan ja muutkin(jo voitetut) ikäänkuin pyrkivät palaamaan aina kun on enemmän narttuja juoksuillaan? Eli tässä syyspuolella ja sitten toinen kerta on kevättalvi. Yleensä silloin aina tahtoo korvat unohtua jonnekin ja käskyjen perillemeno viivästyy entisestään. Koira tuntuu etäisemmältä ja häröilee kaikin puolin enemmän kuin kesällä ja sydäntalvella.
Eli voisiko testosteronitasot olla vaikuttamassa tällaiseenkin asiaan? Koira ainakin olisi, jos saisi, aina pukilla. Tuo eilinen tapaturmakin tapahtui sen jälkeen kun olimme tulleet osan matkasta yhdessä puolitutun nartun kanssa ja koira käyttäytyi sen verran tungettelevasti että nartulla oli varmaan ne päivät alkamassa.

Lue lisää

"Noita normaaleita..." Aika määrä...Oiskohan nyt kuitenkin siellä päässä menty jotenkin vähän pieleen,kun tuollainen määrä häröilyä on yhteen kasaantunut.Ehkä osasyy jo siis sieltä asti.Ehkä toimittu tilanteissa väärin,ym.
Saalisvietti paistaa sieltäkin taasen.

Voi hormoonitkin pahentaa.Itse ongelmahan se on vain,jos asiat on sallittu,koira on "saanut" toimia väärin.Tosin normaalia isompi testotaso voi aiheuttaa stressiä,joka ilmenee myös häiriökäyttäytymisenä,ellei koira pääse jollain tavoilla itseään nollaamaan.

Laitetaanpa tähän vastausta vaikka aika paljolti noita voi sivuuttaakin, sillä ne eivät asiaan juuri kuulu. Numeroin kappaleet joihin vastaus liittyy:

1. Tuo oli niitä alkuaikojen sähellyksiä, joilla koiraa oli luultavasti aiemmassa paikassa kouluteltu. Niitä neuvoja sain koiran mukana, ja jälkeenkin päin, kokeilin ja turhiksi havaitsin. Siispä olen joutunut keksimään omat motivointitapani. Ja koira ei ole arka, vaan päinvastoin hyvin tyypillinen varsin itsevarma ja itsenäinen sekä -päinen kuten usein metsästykseen käytetyt pystykorvat ovat. Paukkuarkuus on oikeastaan ainoa arkuus mitä tuosta löytyy, joka sekään ei ole pelkoa joka lamauttaa, vaan esim uutena vuonna voi hyvin kulkea kaikki lenkit.

2. Kiitos riittää palkaksi. Ei innosta lelut, ei namit. Siis palkkana. Mitä silloin suotta...

3. Ilmeisen pystärimäinen käytös pikemmin. Haukku jatkuu vaikka maailman tappiin. Sitä ei komentamalla hiljennä kuin hetkeksi. Lenkiltä palatessa kyllä voisin olla sen kanssa pihalla naapurien kanssa juttelemassa vaikka koko päivän. Haukkuminen kyllä alkaa heti jos poistun näköpiiristä ja naapurit ei saa sitä hiljaiseksi sitäkään vähää. Sitäpaitsi häiritsee muita naapureita jotka ovat sisällä ja pitävät ikkunaa auki.

4. Ei tuota juuri tarvi harjoitella, koira menee toiseen huoneeseen kun komentaa ja tulee geimeihin kun päästää.

5. Tämä hormooniasia on yksi niistä mihin odottaisin saavani lisävaloa niiltä joilla on tuollainen yltiöseksuaalinen haukku. Millaisia kokemuksia muilla on? Voiko tuo todellakin vaikuttaa myös aggressioherkkyyteen ihmisiä kohtaan? Kesä kun meni todella hyvin ja koira uskoi kuiskauksesta ja välittömästi mitä sanoi ja pyysi, nyt taas ei sitten meinaa millään mennä perille. Vaikka ei tässä nyt vieläkään sellaisia tahtojen taistoja ole käyty mitä tuon nuoruudessa.

6. Koiran alkupään historiasta ei ole tietoa mutta tämä koira ei ole aggressiivinen eikä arka muuten kuin alussa(kohta1) mainituissa tilanteissa.

7. Niin, siis totean vielä kerran että tämä koira ei ole arka muille kuin pamauksille ja näköjään ihmisten katseelle. Koira luottaa minuun ja on kotona miltei liiankin kiinni minussa. Ulkona taas itsenäinen ja sen vuoksi riimun vanki, eli vapaana ei voi pitää ellei halua hakea jostain sipoonkorvesta.

8. Ei kommentoitavaa

Nyt siis toivoisin vielä muilta näkemystä aloitusviestissä mainittuihin kysymyksiin. Sekä toisessa viestissä esitettyyn ajatukseen CM tyyppisestä rauhoittamisesta ja akka-ja-luuta-hoidosta. Myöskin kolmannessa viestissäni esiin tulleeseen(tämän viesti kohta5) hormoonien vaikutukseen koiran käytökseen.

Jos joku jolla on kokemusta kyseisen ongelman poistamisesta, jakaisi myös tietonsa, vaikka ajatukset ja metodit tuntuisivatkin epäsovinnaiselta tälle palstalle, niin olisin kovasti kiitollinen.

Eli avoimesti vain näkemyksiä kehiin ja uusia ideoita, niistä osaan kyllä suodattaa sellaiset mistä voisi tuolle olla ihan oikeasti apua.

Kiitoksia taas molemmille edellisille vastaajille. Tuosta opastamisen ja siedättämisen vaikeudesta mainitsinkin jo vastauksessa Joobax- nimimerkille. Eli opastus vaikuttaa ihmisen suhtautumiseen koiraan negatiivisesti joka ei jää tarkkasilmäiseltä haukulta huomaamatta. Ja palkitseminen on miltei mahdotonta kun tilanne muuttuu niin nopeasti ja namit ei kelpaa kiitoksena. Ainoa millä olen pystynyt sitä jonkun kerran ehkäisemään ja ainakin viivästyttämään väistämätöntä on hämäämällä heittäen nameja koppina vastaanotettavaksi(yksi hämäyskonsteista moneen ei-toivottuun asiaan). Sen aikaa koiralla on muuta ajateltavaa, mutta jos ihminen haluaa sen jälkeen vielä rapsuttaa kun olen keskeyttänyt, koira palaa taas entiseen kyräilyyn.

Se että koira ottaisi tuon haasteena ei oikein tunnu sekään oikeaan osuvalta analyysiltä. Mitä olen seurannut koirien välisiä tuijotuskilpailuja, niin sehän kestää melko pitkään ennenkuin vihdoin toinen näyttää ratkaisevan keskisormen ja räjähdys tulee. Ja ellei kestä, niin räjähdys on silloin välitön, eikä niin kuin tässä ihmisen kohtaamisessa että koira on ensin kuin paraskin ystävä ja seuraavassa hetkessä tarjoaa niittiä. Eli näin olen päätynyt tulokseen että koira pelästyy katsetta ja ihmisen huomiota.

Mikähän on tuo ihmisen pelon osuus asiaan? Siis että koira pelkää ihmistä joka pelkää sitä. Tai pitääkö uhkana pelkäävää ihmistä itselleen ja siksi karkottaa sen? Mikä ihmisen pelossa on se mikä saa koiran muuttumaan kyräileväksi ja agressiiviseksi? Jonkinlainen luottamuspula vieraisiin ihmisiin sittenkin? Koirahan on kai jossai syrjäkylillä syntynyt, eli liikoja ihmiskontakteja ei ole ehkä ollut. Lisäksi joistakin maneereista päätellen vieroitettu sisaruksista liian aikaisin.

Yritän tässä nyt pukea sanoiksi ajatusten tonavaa ja ymmärtää tuota koiraa, mistä tämä johtuu ja miten voisin saada ongelman deletoitua. Mutta ottakaa edelleen kantaa tähän ja näihin muihin eri viesteissä esitettyihin asioihin. Kaikista näkemyksistä on oma apunsa.

HMV kirjoitti:

Kiitoksia taas molemmille edellisille vastaajille. Tuosta opastamisen ja siedättämisen vaikeudesta mainitsinkin jo vastauksessa Joobax- nimimerkille. Eli opastus vaikuttaa ihmisen suhtautumiseen koiraan negatiivisesti joka ei jää tarkkasilmäiseltä haukulta huomaamatta. Ja palkitseminen on miltei mahdotonta kun tilanne muuttuu niin nopeasti ja namit ei kelpaa kiitoksena. Ainoa millä olen pystynyt sitä jonkun kerran ehkäisemään ja ainakin viivästyttämään väistämätöntä on hämäämällä heittäen nameja koppina vastaanotettavaksi(yksi hämäyskonsteista moneen ei-toivottuun asiaan). Sen aikaa koiralla on muuta ajateltavaa, mutta jos ihminen haluaa sen jälkeen vielä rapsuttaa kun olen keskeyttänyt, koira palaa taas entiseen kyräilyyn.

Se että koira ottaisi tuon haasteena ei oikein tunnu sekään oikeaan osuvalta analyysiltä. Mitä olen seurannut koirien välisiä tuijotuskilpailuja, niin sehän kestää melko pitkään ennenkuin vihdoin toinen näyttää ratkaisevan keskisormen ja räjähdys tulee. Ja ellei kestä, niin räjähdys on silloin välitön, eikä niin kuin tässä ihmisen kohtaamisessa että koira on ensin kuin paraskin ystävä ja seuraavassa hetkessä tarjoaa niittiä. Eli näin olen päätynyt tulokseen että koira pelästyy katsetta ja ihmisen huomiota.

Mikähän on tuo ihmisen pelon osuus asiaan? Siis että koira pelkää ihmistä joka pelkää sitä. Tai pitääkö uhkana pelkäävää ihmistä itselleen ja siksi karkottaa sen? Mikä ihmisen pelossa on se mikä saa koiran muuttumaan kyräileväksi ja agressiiviseksi? Jonkinlainen luottamuspula vieraisiin ihmisiin sittenkin? Koirahan on kai jossai syrjäkylillä syntynyt, eli liikoja ihmiskontakteja ei ole ehkä ollut. Lisäksi joistakin maneereista päätellen vieroitettu sisaruksista liian aikaisin.

Yritän tässä nyt pukea sanoiksi ajatusten tonavaa ja ymmärtää tuota koiraa, mistä tämä johtuu ja miten voisin saada ongelman deletoitua. Mutta ottakaa edelleen kantaa tähän ja näihin muihin eri viesteissä esitettyihin asioihin. Kaikista näkemyksistä on oma apunsa.

Lue lisää

Jos ihminen osoittaa koiraa kohtaan pelkoa, koiran näkemyksen mukaan ihminen on tasapainoton, ja siksi se käy päälle. Niin on koirienkin kohdalla, eli luimistelevaa ja arkaa koiraa höykytetään esim. koirapuistossa. Luonto nyt vaan on sen verran julma, että se karsii heikkouden, ja tuo käytös eläimillä on yksi osoitus siitä. Eli edelleen olen sitä mieltä, että koirasi ei pelkää ihmisiä, mutta se ehkä aistii heistä jonkinlaista jännittyneisyyttä tai pelkoa, eli tasapainottomuutta ja siksi se ei luota heihin, ja käy päälle.

Pelosta... kirjoitti:

Jos ihminen osoittaa koiraa kohtaan pelkoa, koiran näkemyksen mukaan ihminen on tasapainoton, ja siksi se käy päälle. Niin on koirienkin kohdalla, eli luimistelevaa ja arkaa koiraa höykytetään esim. koirapuistossa. Luonto nyt vaan on sen verran julma, että se karsii heikkouden, ja tuo käytös eläimillä on yksi osoitus siitä. Eli edelleen olen sitä mieltä, että koirasi ei pelkää ihmisiä, mutta se ehkä aistii heistä jonkinlaista jännittyneisyyttä tai pelkoa, eli tasapainottomuutta ja siksi se ei luota heihin, ja käy päälle.

Lue lisää

Ollaan nyt varmaan jossain määrin oikeilla jäljillä. Mutta jäin miettimään kummasta tuo oikeastaan kumpuaa. Aiemmin mainitsin jo tuon testosteronin, siis että tää on adonis isolla A:lla(tai ainakin kuvittelee olevansa). Ja pystykorva kun on metsästyskoira niin tällä yksilöllä sitä viettiä on muille jakaa. Eli onko perimmiltään kyse hormooneista vai saalisvietistä?

Tämä ei ole koirapuistossa, silloin harvoin kun käymme, osoittanut mitään havaittavaa epäsosiaalisuutta koiria kohtaan. Ihan nuorena kukkopoikana otti tosin pari kertaa yhteen jonkun dobermannin kanssa ja muutaman muunkin. Keveitä riitailuita pääasiassa. Miksi tämä heikkouden osoitus näkyisi sitten vain suhteessa ihmisiin eikä lainkaan toisiin koiriin? Tuo on aika välinpitämätön lenkeilläkin sellaisia tiettyjä pitkälle jalostettuja sairaita rotuja ja yksilöitä kohtaan. Pentuja kohtaan jopa hellä(yllättävää kyllä).

Ja toisaalta tuossa saalisvietissäkään en ole havainnut että jos valittavissa olisi useampi kohde, niin valinta olisi muuta kuin sattuman kauppaa kumman perään rynnii(tai rynnisi jos hihna sallisi). Myyrät on kaikkein suosituin kohde jänisten tullessa seuraavana. Sorsalaumastakaan ei näyttäisi valitsevan mitään tiettyä, vaan ryntää keskelle ja yrittää vaan jonkun saada lounaakseen.

Siis kysymys kuuluu että pitäisikö alkaa sammuttelemaan tuota metsästysintoiluakin vielä? Muun öykkäröinnin takia olen jo rajoittanut mm. kaiken nartunpissien nuolemisen, sekä vältellyt juoksulla olevien narttujen tapaamisia mahdollisuuksien mukaan. Vai kulkuset pois?

HMV kirjoitti:

Ollaan nyt varmaan jossain määrin oikeilla jäljillä. Mutta jäin miettimään kummasta tuo oikeastaan kumpuaa. Aiemmin mainitsin jo tuon testosteronin, siis että tää on adonis isolla A:lla(tai ainakin kuvittelee olevansa). Ja pystykorva kun on metsästyskoira niin tällä yksilöllä sitä viettiä on muille jakaa. Eli onko perimmiltään kyse hormooneista vai saalisvietistä?

Tämä ei ole koirapuistossa, silloin harvoin kun käymme, osoittanut mitään havaittavaa epäsosiaalisuutta koiria kohtaan. Ihan nuorena kukkopoikana otti tosin pari kertaa yhteen jonkun dobermannin kanssa ja muutaman muunkin. Keveitä riitailuita pääasiassa. Miksi tämä heikkouden osoitus näkyisi sitten vain suhteessa ihmisiin eikä lainkaan toisiin koiriin? Tuo on aika välinpitämätön lenkeilläkin sellaisia tiettyjä pitkälle jalostettuja sairaita rotuja ja yksilöitä kohtaan. Pentuja kohtaan jopa hellä(yllättävää kyllä).

Ja toisaalta tuossa saalisvietissäkään en ole havainnut että jos valittavissa olisi useampi kohde, niin valinta olisi muuta kuin sattuman kauppaa kumman perään rynnii(tai rynnisi jos hihna sallisi). Myyrät on kaikkein suosituin kohde jänisten tullessa seuraavana. Sorsalaumastakaan ei näyttäisi valitsevan mitään tiettyä, vaan ryntää keskelle ja yrittää vaan jonkun saada lounaakseen.

Siis kysymys kuuluu että pitäisikö alkaa sammuttelemaan tuota metsästysintoiluakin vielä? Muun öykkäröinnin takia olen jo rajoittanut mm. kaiken nartunpissien nuolemisen, sekä vältellyt juoksulla olevien narttujen tapaamisia mahdollisuuksien mukaan. Vai kulkuset pois?

Lue lisää

Hei HMV, minulla vieressä makoilee reilu 2 v. pystykorvauros jolla täsmälleen samoja elkeitä vieraita rapsuttajia kohtaan.

Meillä ongelma on laantumaan päin kun olemme hoksanneet alkaa opastamaan rapsuttamaan tulijaa, ettei laittaisi kättään koiran pään päälle vaan koskee ensin rintaan. Käden pään päälle laittaminen on pelottava ele ja yleensähän rapsuttelemaan tulijat vielä kumartuvat koiran ylle, kun pystykorvat tuppaavat olemaan pieniä. Uskon siis että meidän ongelma johtuu osittain pelosta. Tähän kun lisätään vielä tuijottava katse niin ihmekö että koira tuntee olonsa epävarmaksi.

On kyllä tilanteita ollut kotona ja lenkillä että vieraat joko eivät ota lähestymisopastusta kuuleviin korviinsakaan tai sitten varautuvat, varmaan turha kertoakaan että soppa on valmis. Mikäli vastaantulija on niin hölömö, ettei usko kun sanotaan, en pidä sitä koiran vikana ettei se jaksa moista katsella. Jos taas tiedän että ihminen on varautuvaa sorttia, pyrin pitämään koiran loitolla. Tilanne ei silloin ole miellyttävä kummallekaan jos molempien pitää jäykistellä.

Itselleni rodunomaisten piirteiden tukahdutusyritykset on kauhistus. Varsinkin kun on kysymys suomenpystykorvasta. Mitä muuten olen aikaisemmistakin kirjoituksistasi aistinut, ymmärrät pystykorvaisen sielunelämää hyvin ja sinulla on sille tarpeeksi huumoria. Miksi siis tämänkään pitäisi olla sen monimutkaisempi oire jostain suuremmasta, se ei vaan välttämättä tiedä mikä on oikea tapa toimia noissa tilanteissa.

KeiAem kirjoitti:

Hei HMV, minulla vieressä makoilee reilu 2 v. pystykorvauros jolla täsmälleen samoja elkeitä vieraita rapsuttajia kohtaan.

Meillä ongelma on laantumaan päin kun olemme hoksanneet alkaa opastamaan rapsuttamaan tulijaa, ettei laittaisi kättään koiran pään päälle vaan koskee ensin rintaan. Käden pään päälle laittaminen on pelottava ele ja yleensähän rapsuttelemaan tulijat vielä kumartuvat koiran ylle, kun pystykorvat tuppaavat olemaan pieniä. Uskon siis että meidän ongelma johtuu osittain pelosta. Tähän kun lisätään vielä tuijottava katse niin ihmekö että koira tuntee olonsa epävarmaksi.

On kyllä tilanteita ollut kotona ja lenkillä että vieraat joko eivät ota lähestymisopastusta kuuleviin korviinsakaan tai sitten varautuvat, varmaan turha kertoakaan että soppa on valmis. Mikäli vastaantulija on niin hölömö, ettei usko kun sanotaan, en pidä sitä koiran vikana ettei se jaksa moista katsella. Jos taas tiedän että ihminen on varautuvaa sorttia, pyrin pitämään koiran loitolla. Tilanne ei silloin ole miellyttävä kummallekaan jos molempien pitää jäykistellä.

Itselleni rodunomaisten piirteiden tukahdutusyritykset on kauhistus. Varsinkin kun on kysymys suomenpystykorvasta. Mitä muuten olen aikaisemmistakin kirjoituksistasi aistinut, ymmärrät pystykorvaisen sielunelämää hyvin ja sinulla on sille tarpeeksi huumoria. Miksi siis tämänkään pitäisi olla sen monimutkaisempi oire jostain suuremmasta, se ei vaan välttämättä tiedä mikä on oikea tapa toimia noissa tilanteissa.

Lue lisää

Kiitos vastauksestasi. Lohduttavaa huomata että en ole ainoa pystärinomistaja jolla on tämä ongelmana. Tosin aavistin kyllä, sillä kotona ja sukulaisilla oli pystäreitä(samoin oikuin) kakarana ja joltakin taisin hammasta saada jo silloin. Nyt on ensimmäinen oma haukku, joka on täyttänyt odotukseni täydellisesti lukuunottamatta tätä. Tosin työtä ja ennenkaikkea ajattelutyötä vaatinut paljon saada koira tuohon malliin, johtuen juuri ettei tullut pentuna ja oli miltein pellossa elänyt.

Tuo koira on kyllä niin pirskuleen tarkkasilmäinen että sitä ei oikein tahdo hämätä sillä ennakkoneuvonnalla, sillä se ei vaan jotenkin voi olla vaikuttamatta siihen miten ihminen näkee koiran sen jälkeen. Ja koira tosiaan huomaa sen muutoksen.

En minäkään ehdoin tahdoin lenkillä tai tuossa pihassa yritä tutustuttaa koiraa keneenkään, vaan koira itse valitsee henkilön jota menee nuuskimaan. En yleensä estä, jos näyttää että vastaantulija sallii lähestymisen. Ihminen taas sitten yleensä reagoi luoksetulleeseen koiraan siten että siinäpä kiva haukku, annetaanpa vähän vastahellyyttä. Nyt tässä tilanteessa kun alkaa selittämään että älä katso sitä silmiin, niin ihminen välttelee sitä tai ei usko ja katsoo koiraa silmiin. Molemmat näyttävät olevan "rikollinen" teko koiran mielestä. Ja se usein päätyy siihen että keskeytän aikeet kuten aiemmin olen kuvaillut. Siksi olen päätynyt siihen että olen hiljaa ja katson kuinka menee. Tuossa aloitusviestin pontimena olevassa tapauksessa myöhästyin juuri millisekunnin. No, oppipa tästä nyt ainakin sen että pitää miettiä vielä kertaalleen asiaa uudelleen. Ellei muuta.

Muksuista tuo tavallaan pitää, mutta niille tekee aina "luonnetestin" jossa haukahtaa(ääni kuin ukkosenpojalla), ja jos tenava ei hätkähdä, niin sitten saa armon, ainakin sillä erää. Vain yksi pikkutyttö on saanut täysin varauksettoman suosion hänen silmissään juuri siksi että ei välitä. Usein muksujen kanssa käy sitten samalla tavalla kuin aikuistenkin, että ilme muuttuu pelästyneeksi ja koira näkee muutoksen heti jolloin peli on menetetty. Tämä käytös on harmillista sillä tuo olisi muuten kulmakunnan mukuloiden suosikki. Nyt olen päätynyt jo suoraan kieltämään rapsuttelun.

Kaitpa täytyy vaan päätyä samaan ratkaisuun aikuistenkin kohdalla. Ellei sitten vielä löydy joku joka olisi onnistunut tämän ongelman ratkaisussa. Pallejakaan en haluaisi tuolta viedä pois, koska epäilen että se vaikuttaisi liian paljon myös muuhun. Ja koirahan on nyt muuten juuri täydellinen minulle tuollaisenaan.

HMV kirjoitti:

Kiitoksia taas molemmille edellisille vastaajille. Tuosta opastamisen ja siedättämisen vaikeudesta mainitsinkin jo vastauksessa Joobax- nimimerkille. Eli opastus vaikuttaa ihmisen suhtautumiseen koiraan negatiivisesti joka ei jää tarkkasilmäiseltä haukulta huomaamatta. Ja palkitseminen on miltei mahdotonta kun tilanne muuttuu niin nopeasti ja namit ei kelpaa kiitoksena. Ainoa millä olen pystynyt sitä jonkun kerran ehkäisemään ja ainakin viivästyttämään väistämätöntä on hämäämällä heittäen nameja koppina vastaanotettavaksi(yksi hämäyskonsteista moneen ei-toivottuun asiaan). Sen aikaa koiralla on muuta ajateltavaa, mutta jos ihminen haluaa sen jälkeen vielä rapsuttaa kun olen keskeyttänyt, koira palaa taas entiseen kyräilyyn.

Se että koira ottaisi tuon haasteena ei oikein tunnu sekään oikeaan osuvalta analyysiltä. Mitä olen seurannut koirien välisiä tuijotuskilpailuja, niin sehän kestää melko pitkään ennenkuin vihdoin toinen näyttää ratkaisevan keskisormen ja räjähdys tulee. Ja ellei kestä, niin räjähdys on silloin välitön, eikä niin kuin tässä ihmisen kohtaamisessa että koira on ensin kuin paraskin ystävä ja seuraavassa hetkessä tarjoaa niittiä. Eli näin olen päätynyt tulokseen että koira pelästyy katsetta ja ihmisen huomiota.

Mikähän on tuo ihmisen pelon osuus asiaan? Siis että koira pelkää ihmistä joka pelkää sitä. Tai pitääkö uhkana pelkäävää ihmistä itselleen ja siksi karkottaa sen? Mikä ihmisen pelossa on se mikä saa koiran muuttumaan kyräileväksi ja agressiiviseksi? Jonkinlainen luottamuspula vieraisiin ihmisiin sittenkin? Koirahan on kai jossai syrjäkylillä syntynyt, eli liikoja ihmiskontakteja ei ole ehkä ollut. Lisäksi joistakin maneereista päätellen vieroitettu sisaruksista liian aikaisin.

Yritän tässä nyt pukea sanoiksi ajatusten tonavaa ja ymmärtää tuota koiraa, mistä tämä johtuu ja miten voisin saada ongelman deletoitua. Mutta ottakaa edelleen kantaa tähän ja näihin muihin eri viesteissä esitettyihin asioihin. Kaikista näkemyksistä on oma apunsa.

Lue lisää

Ei kestä tuijotukset välttämättä aina kauan.
Ja jos koiran käytös on kauan ollut,niin muuttuu helposti tilannesidonnaiseksi.Eli pelkkä tilanne saattaa laukaista.
Jos koira pelästyy normaalia katsetta,niin silloin se on epävarma todellakin tai on jostain opittu reaktio.

Ihminen peloissaan viestittää niin eleillään,kun tunnetilallaan koiralle epävarmuutta ja/tai ylipäätään outoa.Joskus on puhuttu,että jopa hajullaan (en tiedä).Jolloin epävarma tai hyvin puolustusviettinen koira saattaa reagoida."Tavis"koira ei välttämättä mitenkään.

Öh, tuota noin. Missähän kohtaa olen sanonut että kasvattaisin koiraani painostamalla, pakottamalla tai pieksemällä?

Hei ja kiitos viestistäsi. Ihan mielenkiintoinen näkökulma mutta en oikein usko tähänkään. Nuorena tuo oli vähän kyllä sellainen ikävyysmagneetti mutta kun olen matsannut hänen puolestaan terrierin, kahden huskyn, yhden bernhardilaisen kanssa verissäpäin, niin on luovuttanut kyllä varmaan minulle laumanvartijan tehtävän. Tuo ne minun ulottuvuvilleni eikä säntää pois(eihän toki pääsekään).

Toisaalta tuota ajatustasi tukee kyllä se että on ollut aina vähän sellainen pihapoliisi, joka haukkuu uudet tulijat ja ohikulkijat, kunnes tutustuu(ja jos ihminen uskaltaa). Mutta onhan tuo pystykorva, perinteinen pihavahti ;)
Ja sitten on piirre jota olen huvittuneena seurannut niin metsällä kun bongaa oravan puussa, alkaa jännän hermostunut valmiustila. Yhtäkkiä miltei hyppää metrin ilmassa ookaa kohti puuta, pysähtyy, ja taas uudelleen hypyllä aloitettu ryntäys ja puun juurella alkaa hillitön pomppiminen ja räkötys kohti latvuksia. Ja tähän valmiustilaan ei aina tarvita edes oravaa tai lintua, vaan riittää että on tuulinen ilma ja puiden latvukset häälyy, niin johan on "oravia" joka puussa.

Tuo elekieli meillä on kanssa käytössä, äänellä taiteilun lisäksi. Koiralle on vaikeaa katsoa edes minua silmiin pyydettäessä tai vaadittaessa, vaikka muuten kotona iltaisin tapittaakin mua silmiin koko ajan. Joten äänenkäyttö on usein välttämätöntä. Ja lenkillä se kyllä kuuntelee tarkkaan mun ohjeet vaikka ilmaisen tahtoani pitkilläkin ohjeilla niin se kyllä löytää avainsanat esim. ohjeet kummalla puolella ja miten kuljetaan kolmen lähekkäin olevan risteyksen yli. Tai kuinka kuljetaan kymmenen bussipysäkillä autoa odottavan ihmisen välitse seitsemän metrisessä fleksissä. Koira tottelee siis ohjeita hyvin, kunhan ohjeet ilmaistaan hyvissä ajoin että ehtii reagoida, ja tietyllä äänensävyllä. Nyt kun on "urosjuoksut" meneillään niin käskyjen perille meno kestää paljon kauemmin kuin normaalisti. Mutta edelleen tottelee kun vain jaksaa odottaa/esittää pyyntö painokkaammin.

Uskaltaisin kyllä sanoa että meillä suhdepuoli on kunnossa, viime kesä oli todella mahtavaa aikaa - paras tähän asti. Mutta tuo yksi ongelma on kuitenkin ollut ja pysynyt. Ihmisen katse ja siitä alkava epävarmuus ja aggressio. Sekä aikuisten että lasten kanssa.

Toivottavasti vielä löytyisi uusia näkökulmia ja ajatuksia. Kiitos sinulle näistä.

HMV kirjoitti:

Hei ja kiitos viestistäsi. Ihan mielenkiintoinen näkökulma mutta en oikein usko tähänkään. Nuorena tuo oli vähän kyllä sellainen ikävyysmagneetti mutta kun olen matsannut hänen puolestaan terrierin, kahden huskyn, yhden bernhardilaisen kanssa verissäpäin, niin on luovuttanut kyllä varmaan minulle laumanvartijan tehtävän. Tuo ne minun ulottuvuvilleni eikä säntää pois(eihän toki pääsekään).

Toisaalta tuota ajatustasi tukee kyllä se että on ollut aina vähän sellainen pihapoliisi, joka haukkuu uudet tulijat ja ohikulkijat, kunnes tutustuu(ja jos ihminen uskaltaa). Mutta onhan tuo pystykorva, perinteinen pihavahti ;)
Ja sitten on piirre jota olen huvittuneena seurannut niin metsällä kun bongaa oravan puussa, alkaa jännän hermostunut valmiustila. Yhtäkkiä miltei hyppää metrin ilmassa ookaa kohti puuta, pysähtyy, ja taas uudelleen hypyllä aloitettu ryntäys ja puun juurella alkaa hillitön pomppiminen ja räkötys kohti latvuksia. Ja tähän valmiustilaan ei aina tarvita edes oravaa tai lintua, vaan riittää että on tuulinen ilma ja puiden latvukset häälyy, niin johan on "oravia" joka puussa.

Tuo elekieli meillä on kanssa käytössä, äänellä taiteilun lisäksi. Koiralle on vaikeaa katsoa edes minua silmiin pyydettäessä tai vaadittaessa, vaikka muuten kotona iltaisin tapittaakin mua silmiin koko ajan. Joten äänenkäyttö on usein välttämätöntä. Ja lenkillä se kyllä kuuntelee tarkkaan mun ohjeet vaikka ilmaisen tahtoani pitkilläkin ohjeilla niin se kyllä löytää avainsanat esim. ohjeet kummalla puolella ja miten kuljetaan kolmen lähekkäin olevan risteyksen yli. Tai kuinka kuljetaan kymmenen bussipysäkillä autoa odottavan ihmisen välitse seitsemän metrisessä fleksissä. Koira tottelee siis ohjeita hyvin, kunhan ohjeet ilmaistaan hyvissä ajoin että ehtii reagoida, ja tietyllä äänensävyllä. Nyt kun on "urosjuoksut" meneillään niin käskyjen perille meno kestää paljon kauemmin kuin normaalisti. Mutta edelleen tottelee kun vain jaksaa odottaa/esittää pyyntö painokkaammin.

Uskaltaisin kyllä sanoa että meillä suhdepuoli on kunnossa, viime kesä oli todella mahtavaa aikaa - paras tähän asti. Mutta tuo yksi ongelma on kuitenkin ollut ja pysynyt. Ihmisen katse ja siitä alkava epävarmuus ja aggressio. Sekä aikuisten että lasten kanssa.

Toivottavasti vielä löytyisi uusia näkökulmia ja ajatuksia. Kiitos sinulle näistä.

Lue lisää

Laura87 viesti hermostuneisuudesta on ihan pointtia.Itse vaihtaisin sanan vaan stressitilaan.
Moni asia on jo puhunut sen puolesta.

"Koiralle on vaikea katsoa..." Eli joku mättää.Epävarmuus,opittu ym.Jos omistajaa ei pysty katsomaan,niin suhde ei ihan kantimissa ole kuiteskaan.

ps.Yritin kirjoittaa viestien kohdalle,mutta näemmä hyppii osa miten sattuu.

molossi kirjoitti:

Laura87 viesti hermostuneisuudesta on ihan pointtia.Itse vaihtaisin sanan vaan stressitilaan.
Moni asia on jo puhunut sen puolesta.

"Koiralle on vaikea katsoa..." Eli joku mättää.Epävarmuus,opittu ym.Jos omistajaa ei pysty katsomaan,niin suhde ei ihan kantimissa ole kuiteskaan.

ps.Yritin kirjoittaa viestien kohdalle,mutta näemmä hyppii osa miten sattuu.

Lue lisää

pystärit ei oo mitään katsekontaktia herkkään hakevia koiria.

Kiitos ajatuksista sinullekin. Mainitsemasi menetelmä on ihan hyvä ja sitä on kokeiltu ja harrastettu itsekin monen vieraan koiran kanssa ennen kuin itselle tämä tuli. Vaan tämän kanssa on toisin, kun ne namit ei tahdo kelvata. Siis ulkona. Sisällä kaikkinaisten temppujen ja pelien opettaminen oli tosi helppoa, sen kun lappoi nameja naamariin. Mutta ulkona ei namit kelpaa oikeastaan kuin minulta ja muutamalta muulta luottotutulta. Silloinkin ne pitää heittää ja koira nappaa kopin ilmasta. Kädestä ei ota kuin ehkä minulta ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta ei keneltäkään ulkopuoliselta. Vain yksi vanhempi rouvashenkilö on saanut tämän suuren kunnian syöttää herraa kädestä. Muut eivät.

Jos tuosta kronkeliudesta jotain hyvää haluaa hakea niin eipähän syö ojista mitään myrkkymakkaroitakaan... Mutta valitettavasti tästä ei taida oikein olla ratkaisuksi meillä tämän kanssa.

Kiitos taas kaikille vastanneille, perro-mamillle, molossille ja ei enää pystistä'lle. Laitan näkemyksiä ja tarkennuksia kaikkien näkökulmiin tähän viestiin.

Perro-mami: Hyvä vinkki sinänsä, mutta tämä koira ei ole niin arka ettei uskaltaisi mennä tutustumaan. Ongelma on siinä että suhtautuminen muuttuu katseiden vaihdon jälkeen. Erityisesti jos koira vaistoaa katseessa pelkoa(tai ehkä haastetta). Tuohon haastamiseen en oikein vain jaksa uskoa vaikka siitä on joku täälläkin maininnut.

Molossi: Sitä oikeaa reagointitapaa tässä olen miettinyt, että käsittelenkö CM tyyliin, vai annanko hesari-hoitoa tai ehkä vain evään kaikki ihmiskontaktit joihin voi liittyä tämä riski. Tutut naapurithan nuo tuon oikut tuntee, ja harvoin niille edes kiukuttelee, mutta nämä heidän ystävänsä tai sattumalta tavatut ihmiset, joiden luo koira halukkaasti menee tekemään tuttavuutta, ovat se hankalampi kohta. Ja tämä tuntuu vain pahenevan. Nyt syksyllä ollut sen verran monta likipitiä ja tuo alun napakymppi, että aloin miettimään sitäkin että onko narttujen juoksuajoilla jotain tekemistä myös asian kanssa. Täälläpäin on nyt ainakin todella moni koira juoksuilla ja kaikki poikakoirat näyttää olevan enemmän tai vähemmän sekaisin.

Tuossa mitä sanoit oletukseeni paimennusvietistä että olisi saalisviettiä, niin en oikein usko. Nimittäin oli joskus yksi huvittava tilanne jossa koira kulki edelläni ja vastaan tuli yksi naapurin mummo. Koira kääntyi ohitettuaan ja kävi tökkäämässä kuonolla häntä jalkaan, ja kun ei saanut reaktiota eli käännöstä aikaan, tarttui mummon saappaan kantapäähän kiinni. En tässä kerro miten reagoin, mutta mielestäni tuo oli selvää paimenen reaktio. Samoin kuin mukulalauma lähestyy kiljuen, koira haukahtaa ja mukulat asettuu ruotuun, on homma hoidettu, jos joku yrittää erkaantua joukosta niin koira kyllä lähtisi noutamaan tätä takaisin. Myös edestä tuleva auto on kaiketi pysäytettävä kohde ja samoin pysäkiltä lähtevä bussi. Jos taas auto pysähtyy edessämme kadunvarteen, jossa ei ole muita autoja, niin tämä haukkuu ja jos auto lähtee ennenkuin pääsemme kohdalle, niin koiran mielestä paimennus on onnistunut, tulee viereen ja katselee minua onnellisen näköisenä. Eli mieluummin sanoisin noita tilanteita paimennukseksi, niin pystykorva kuin onkin. Saalisviettinä näkisin tilanteen joka tulee esiin kun sateella pyöräilijä kulkee ohi lepattava sadeviitta päällään, tällöin koira säntää perään ja tarkoituksena selvästi saalistaa tuo riekko tai minä sen näkeekin.

Ja lauran jälkeisessä viestissä mainitsit että jos katsekontakti ei ole kunnossa niin jotain häikkää suhteessa on. Voi olla tietysti sekin, mutta nimimerkki laikalieka kertoikin alla lyhyesti saman minkä muistan jo omasta nuoruudesta jolloin noita pystäreitä oli kotona ja miltein joka sukulaisella, että ne eivät herkästi hae katsekontaktia. Metsällä kun saalis voisi kadota jos alkaa isäntää vilkuilemaan... Mutta itse kyllä näkisin että meillä on suhteemme aika hyvällä mallilla. Mitä erimielisyyksiä tulee niin enemmän siksi että olen kireäpipo ja jos vaadin jotain se tehdään kanssa. Vaikka asiasta tapeltaisiin sitten tunti taikka kaksi. Niinkin on tapahtunut =) Mutta yleensä suhtaudun varsin suopeasti koiran esittämiin asioihin ja kiinnostuksen kohteisiin. Pl. kiinnostus nartunpissoihin ja rakennusten seinien käyttämisen ilmoitustauluina.

Ei enää pystistä: Tämä haukku on puraissut perheen lasta jo ensimmäisenä ikävuonnaan, ja siksi luopuivat siitä. Minulle tullessa tarjosi kanssa hammasta vähän joka välissä mutta käänsin asian huumoriksi ja sain oppimaan että hammastella voi vaikkei käyttäisi voimaakaan. Opetuskeinona juuri tuo aiemmin mainittu CM:n siihen korean jiniin käyttämä rauhoittamistapa. Vielä nykyäänkin järsii mielellään kättäni mutta tekee sen varsin hellästi, eikä koskaan ole purrut verille saakka. Kun kyllästyn heitän puruluun johon jatkaa puruintoiluaan silloin kun sitä on. Valitettavasti tämä oppi ei ole kantanut niin pitkälle että sama toimisi vieraiden kanssa, mutta enpä sitä ole heidän paikallaollessaan käyttänytkään. Mietin että pitäisiköhän...

Tuosta väitteestäsi koiran muuttumisesta olen kuullut version että näillä joilla tätä taipumusta on, että kuudes vuosi olisi pahin ja sitten rauhoittusi. Ja nuo joista itsellä on aiempaa kokemusta hampaanannosta, olivat muuten narttuja. Joten ei ole sukupuolesta kiinni.

Omalta osaltani voin kyllä sanoa että tulen aina olemaan pystärien ystävä ja niitä tulee tähän taloon vielä lisää, kunhan aika tästä joskus kymmenen vuoden kuluttua jättää.

Joo, kiitos viestistäsi jälleen. Tuo kohta jäi hiertämään mieltäni että mitä tarkoitat tällä: "Se,että koira itse haluaa ensin mennä,ei suinkaan aina tarkoita sitä,että koira kontaktinottoa positiivisesti viimekädessä haluaisi..."?

Kerron samalla kuvauksen eiliseltä pitkältä lenkiltä ja mitä tapahtui. Eli tulimme kävelytiellä kohtaan jossa oli jokin kaivuutyö meneillään. Kaivannossa oli yksi mies jonka huomasin, samoin koira. Tapojensa vastaisesti ei alkanut haukkumaan tätä vaan ainoastaan vilkaisi ja jatkoi matkaa. Tämä on ollut vahvistuvaa käytöstä että ei joka ihmeellistä asiaa enää hauku. Sitten koira tuli kohtaan jossa oli kaivuri ja katsoi sivulle sekä meni aivan rauhallisesti ja täysin oma-aloitteisesti sinne. Siellä oli toinen mies, arvasin. Kun tulin itse samaan kohtaan, koira oli miehen lahkeita nuuskimassa. Sitten mies alkoi ojentaa kättä koiraa kohden, kaikkien sääntöjen vastaisesti pään yläpuolelle, pitkä mies kun oli. Näin että koiran ilme alkoi jo seurata kättä vähän epäluuloisena. Sanoin miehelle että älä tarjoa sormia, voi tulla niittiä. Mies veti käden pois rauhallisesti. Koira huomasi sen pienen muutoksen miehen silmissä ja samalla hetkellä alkoi räköttämään. Huom. ei kuitenkaan tee mitään hyökkäyksiä tai valehyökkäyksiä. Mutta koiran ääni on todella komea noin pienelle raggarille. Ja tämä ääni sitten pelästyttää ihmisen vielä enemmän ja näin syntyy tuo kierre.
Jälkeenpäin mietein että siinä oli fifti-sixti tilanne ellen olisi itse puuttunut ja alkanut neuvomaan miestä. Sixti on kuitenkin viimeaikoina ollut sille että se olisi kääntynyt huonosti(juuri tuon käden kyräilyn vuoksi). Vielä kesällä meni vastaavat kohtaamiset useimmiten hyvin.

Missä kohtaa mulla muka mielestäsi menee vikaan? Ääneni on aina rauhallinen, hihnan pitäisi oleman aina senverran löysä ettei siitäkään tunne mitään muutosta. Ainoa mikä selittää mielenmuutoksen on että koira on niin tarkka että huomaa pelon häivähdyksen. Ja ainoa mikä selittää tämän käytöksen lisääntymisen on narttujen juoksut. Joka vuosi sama juttu että ongelmat lisääntyy syksyllä ja kevättalvella. Koira saa saman määrän liikuntaa, eli todella reippaasti 4-5h(n.10km). Metässä ja muualla. Sapuska on samaa ja samalla tavalla vaihtelevaa kuin ennenkin. Koira on terve kuin pukki. Käärmeeltä sai tosin tällin myyräjahdissa loppukesästä, mutta sen jälkeen oli vielä pitkään hyvää aikaa. Vai voisiko tuo sittenkin olla jokin jälkitrauma siitä konflikstista? Sen verran tuon jälkeen tuli muutosta että ei oikein ole myyräjahti kovin paljon kiinnostanut, ilmeisesti näöstä meni paras terä. Tiirailee näkyisikö liikettä usein minuuttitolkulla...

Jos noiden lisäselvitysten perusteella pystyisit molossi, tai joku muukin näkemään jotain uutta valaistusta tähän asiaan niin kiitollisena otan vastaan.

Tosin nyt jatkossa en ehkä pääse kovin aktiivisesti vastaamaan ja jatkopohtimaan neuvojanne ja vinkkejänne tulossa olevan intensiivisemmän työjakson vuoksi.

HMV kirjoitti:

Joo, kiitos viestistäsi jälleen. Tuo kohta jäi hiertämään mieltäni että mitä tarkoitat tällä: "Se,että koira itse haluaa ensin mennä,ei suinkaan aina tarkoita sitä,että koira kontaktinottoa positiivisesti viimekädessä haluaisi..."?

Kerron samalla kuvauksen eiliseltä pitkältä lenkiltä ja mitä tapahtui. Eli tulimme kävelytiellä kohtaan jossa oli jokin kaivuutyö meneillään. Kaivannossa oli yksi mies jonka huomasin, samoin koira. Tapojensa vastaisesti ei alkanut haukkumaan tätä vaan ainoastaan vilkaisi ja jatkoi matkaa. Tämä on ollut vahvistuvaa käytöstä että ei joka ihmeellistä asiaa enää hauku. Sitten koira tuli kohtaan jossa oli kaivuri ja katsoi sivulle sekä meni aivan rauhallisesti ja täysin oma-aloitteisesti sinne. Siellä oli toinen mies, arvasin. Kun tulin itse samaan kohtaan, koira oli miehen lahkeita nuuskimassa. Sitten mies alkoi ojentaa kättä koiraa kohden, kaikkien sääntöjen vastaisesti pään yläpuolelle, pitkä mies kun oli. Näin että koiran ilme alkoi jo seurata kättä vähän epäluuloisena. Sanoin miehelle että älä tarjoa sormia, voi tulla niittiä. Mies veti käden pois rauhallisesti. Koira huomasi sen pienen muutoksen miehen silmissä ja samalla hetkellä alkoi räköttämään. Huom. ei kuitenkaan tee mitään hyökkäyksiä tai valehyökkäyksiä. Mutta koiran ääni on todella komea noin pienelle raggarille. Ja tämä ääni sitten pelästyttää ihmisen vielä enemmän ja näin syntyy tuo kierre.
Jälkeenpäin mietein että siinä oli fifti-sixti tilanne ellen olisi itse puuttunut ja alkanut neuvomaan miestä. Sixti on kuitenkin viimeaikoina ollut sille että se olisi kääntynyt huonosti(juuri tuon käden kyräilyn vuoksi). Vielä kesällä meni vastaavat kohtaamiset useimmiten hyvin.

Missä kohtaa mulla muka mielestäsi menee vikaan? Ääneni on aina rauhallinen, hihnan pitäisi oleman aina senverran löysä ettei siitäkään tunne mitään muutosta. Ainoa mikä selittää mielenmuutoksen on että koira on niin tarkka että huomaa pelon häivähdyksen. Ja ainoa mikä selittää tämän käytöksen lisääntymisen on narttujen juoksut. Joka vuosi sama juttu että ongelmat lisääntyy syksyllä ja kevättalvella. Koira saa saman määrän liikuntaa, eli todella reippaasti 4-5h(n.10km). Metässä ja muualla. Sapuska on samaa ja samalla tavalla vaihtelevaa kuin ennenkin. Koira on terve kuin pukki. Käärmeeltä sai tosin tällin myyräjahdissa loppukesästä, mutta sen jälkeen oli vielä pitkään hyvää aikaa. Vai voisiko tuo sittenkin olla jokin jälkitrauma siitä konflikstista? Sen verran tuon jälkeen tuli muutosta että ei oikein ole myyräjahti kovin paljon kiinnostanut, ilmeisesti näöstä meni paras terä. Tiirailee näkyisikö liikettä usein minuuttitolkulla...

Jos noiden lisäselvitysten perusteella pystyisit molossi, tai joku muukin näkemään jotain uutta valaistusta tähän asiaan niin kiitollisena otan vastaan.

Tosin nyt jatkossa en ehkä pääse kovin aktiivisesti vastaamaan ja jatkopohtimaan neuvojanne ja vinkkejänne tulossa olevan intensiivisemmän työjakson vuoksi.

Lue lisää

Minulle on edelleenkin melko lailla epäselvää miksi koira, joka on melko puruherkkä päästetään tilanteeseen jossa se on taipuvainen näin toimimaan? Vaarana on, että joku kerta se puraisee jotakuta niin, että asiasta tehdään ilmoitus poliisille ja mitäs sitten?

On olemassa koiria, jotka nauttivat silittelyistä ja rapsutteluista ja joille on ihan sama kuka niitä rapsuttelee, tuttu tai tuntematon, sitten on niitä jotka kyllä ottavat tuntemattomien silittelyt vastaan, mutta eivät sen kummemmin vieraasta ihmisestä piittaa ja sitten on niitä, jotka eivät nauti tai pidä siitä, että vieraat tulevat niitä silittelemään. Koiralle kuin koiralle kuitenkin riittäisi vallan hyvin huomio omistajalta, ne olisivat aivan tyytyväisiä, vaikka niiden kanssa ei kukaan oman perheen ulkopuolinen olisi missään tekemisissä. Koira kuin koira voisi elää elämänsä onnellisena vaikkei niitä koskaan siliteltäisi tai rapsuteltaisi, kunhan ne saavat huomiota ja hyväksyntää ja yhdessä vietettyä aikaa omistajaltaan jossakin muussa muodossa.

Tärkeää on, että koira hyväksyy ja sietää vieraan ihmisen läsnäolon ja mahdollisen käsittelyn jos tarvis on. Silittelyä ja muuta ei kuitenkaan vieraiden ole mikään pakko saada tehdä. Tosin tälläisissäkin tapauksissa koiran pitäisi ratkaista asia poistumalla ei puremalla.

Sinuna yksinkertaisesti kieltäisin vieraita ihmisiä koskemasta koiraa, tai oikeastaan ennemminkin estäisin koiran menon heidän luokseen. Vaikka oma koirani on kiltti ja tykkää silittelyistä ja rapsutteluista (myös vierailta) en koskaan anna sen mennä oma-aloitteisesti vierasta ihmistä edes haistelemaan. Joskus jos ihminen itse tekee aloitteen ja tulee juttelemaan ja tervehtimään koiraa annan sillekin luvan tervehtiä, pääasiallisesti vieraista ihmisistä mennään ohi ilman minkäänlaista kontaktia. Ainahan voi olla, ettei tämä ihminen pidä koirista, pelkää niitä tai on allerginen. Ei ole koiran asia ratkaista ketä se saa ja ei saa tavata. Minä päätän ja annan tarvittaessa luvan, mutta vain jos toinen ihminen sen sallii. Jos olisin sinä, kieltäisin nämä lenkillä sattuvat tapaamiset kokonaan, estäisin koiran menon vieraan ihmisen luo alkuunsa. Jos koiran pitää saada silittelyä vierailta pitäisi sen tapahtua ohjeistetusti (vieraalle kerrotaan etukäteen mitä koiran kanssa saa ja ei saa tehdä) ja vain sinun luvallasi, ei koiran aloitteesta.

ME kirjoitti:

Minulle on edelleenkin melko lailla epäselvää miksi koira, joka on melko puruherkkä päästetään tilanteeseen jossa se on taipuvainen näin toimimaan? Vaarana on, että joku kerta se puraisee jotakuta niin, että asiasta tehdään ilmoitus poliisille ja mitäs sitten?

On olemassa koiria, jotka nauttivat silittelyistä ja rapsutteluista ja joille on ihan sama kuka niitä rapsuttelee, tuttu tai tuntematon, sitten on niitä jotka kyllä ottavat tuntemattomien silittelyt vastaan, mutta eivät sen kummemmin vieraasta ihmisestä piittaa ja sitten on niitä, jotka eivät nauti tai pidä siitä, että vieraat tulevat niitä silittelemään. Koiralle kuin koiralle kuitenkin riittäisi vallan hyvin huomio omistajalta, ne olisivat aivan tyytyväisiä, vaikka niiden kanssa ei kukaan oman perheen ulkopuolinen olisi missään tekemisissä. Koira kuin koira voisi elää elämänsä onnellisena vaikkei niitä koskaan siliteltäisi tai rapsuteltaisi, kunhan ne saavat huomiota ja hyväksyntää ja yhdessä vietettyä aikaa omistajaltaan jossakin muussa muodossa.

Tärkeää on, että koira hyväksyy ja sietää vieraan ihmisen läsnäolon ja mahdollisen käsittelyn jos tarvis on. Silittelyä ja muuta ei kuitenkaan vieraiden ole mikään pakko saada tehdä. Tosin tälläisissäkin tapauksissa koiran pitäisi ratkaista asia poistumalla ei puremalla.

Sinuna yksinkertaisesti kieltäisin vieraita ihmisiä koskemasta koiraa, tai oikeastaan ennemminkin estäisin koiran menon heidän luokseen. Vaikka oma koirani on kiltti ja tykkää silittelyistä ja rapsutteluista (myös vierailta) en koskaan anna sen mennä oma-aloitteisesti vierasta ihmistä edes haistelemaan. Joskus jos ihminen itse tekee aloitteen ja tulee juttelemaan ja tervehtimään koiraa annan sillekin luvan tervehtiä, pääasiallisesti vieraista ihmisistä mennään ohi ilman minkäänlaista kontaktia. Ainahan voi olla, ettei tämä ihminen pidä koirista, pelkää niitä tai on allerginen. Ei ole koiran asia ratkaista ketä se saa ja ei saa tavata. Minä päätän ja annan tarvittaessa luvan, mutta vain jos toinen ihminen sen sallii. Jos olisin sinä, kieltäisin nämä lenkillä sattuvat tapaamiset kokonaan, estäisin koiran menon vieraan ihmisen luo alkuunsa. Jos koiran pitää saada silittelyä vierailta pitäisi sen tapahtua ohjeistetusti (vieraalle kerrotaan etukäteen mitä koiran kanssa saa ja ei saa tehdä) ja vain sinun luvallasi, ei koiran aloitteesta.

Lue lisää

Hei, ihan järki näkemys tämä. Mutta ei se ihan noin ole että koira itse päättää kaikesta. Pikemminkin päinvastoin. Jos tilanne näyttää sellaiselta että koiran tervehdys on tervetullutta, niin myönnän luvan(tuossa edellisen viestin tilanteessa en nähnyt, ja siksi koira meni sinne omin nokin). Valitettavasti tilanne on joskus kääntynyt negatiiviseen suuntaan. Ja nyt tänä syksynä pahentunut. Mietin miksi? Elämme koiran kanssa kahden ja teen työtä kotona, eikä meillä juuri käy vieraita. Näin ollen olen yrittänyt antaa koiralle jotain kontakteja vieraisiin ihmisiin. Ja koira sinänsä näyttää nauttivan seurasta. Siinä syy miksi.

Nyt tilanteen pahennuttua ja ensimmäisen niitin ollessa tosiasia, olen nyt pohtimassa mikä on viisain ratkaisu. Pystynkö kouluttamaan ja opettamaan tämän jollakin konstilla pois, vai onko todella eristettävä koira muista ihmisistä. Se olisi aika surullista, enkä haluaisi siihen mennä. Tärkeää olisi nyt kuitenkin ymmärtää vielä enemmän kuin nyt ymmärrän, tuon sielunelämää jotta ongelman voin poistaa. Ja siksi tämä ketju pitkine viesteineen on syntynyt. Jotta saisin ulkopuolista näkökulmaa asiaan.

Paljon kiinnostavia näkemyksiä olen saanut. Kiitos kaikille ajatusta herättävistä viesteistä =)

HMV kirjoitti:

Hei, ihan järki näkemys tämä. Mutta ei se ihan noin ole että koira itse päättää kaikesta. Pikemminkin päinvastoin. Jos tilanne näyttää sellaiselta että koiran tervehdys on tervetullutta, niin myönnän luvan(tuossa edellisen viestin tilanteessa en nähnyt, ja siksi koira meni sinne omin nokin). Valitettavasti tilanne on joskus kääntynyt negatiiviseen suuntaan. Ja nyt tänä syksynä pahentunut. Mietin miksi? Elämme koiran kanssa kahden ja teen työtä kotona, eikä meillä juuri käy vieraita. Näin ollen olen yrittänyt antaa koiralle jotain kontakteja vieraisiin ihmisiin. Ja koira sinänsä näyttää nauttivan seurasta. Siinä syy miksi.

Nyt tilanteen pahennuttua ja ensimmäisen niitin ollessa tosiasia, olen nyt pohtimassa mikä on viisain ratkaisu. Pystynkö kouluttamaan ja opettamaan tämän jollakin konstilla pois, vai onko todella eristettävä koira muista ihmisistä. Se olisi aika surullista, enkä haluaisi siihen mennä. Tärkeää olisi nyt kuitenkin ymmärtää vielä enemmän kuin nyt ymmärrän, tuon sielunelämää jotta ongelman voin poistaa. Ja siksi tämä ketju pitkine viesteineen on syntynyt. Jotta saisin ulkopuolista näkökulmaa asiaan.

Paljon kiinnostavia näkemyksiä olen saanut. Kiitos kaikille ajatusta herättävistä viesteistä =)

Lue lisää

Minä edelleenkin näen ratkaisun avaimen siinä, että pystyt "kouluttamaan" ne rapsuttamaan halajavat. Noissa kohtaamistilanteissa, jolloin vastassa on ihminen joka ei koiraa niin hyvin tunne, kerron avoimesti, että olen tässä kohtaa onnistunut huonosti kouluttamaan koirani, luultavasti minua suojellakseen se saattaa ärähtää. Jotkut tosiaan jäätyvät, osa taas ymmärtää yskän ja antaa minulle luvan, että koira saa tulla lähemmäksi. Nämä jälkimmäiset yleensä ovat muutoinkin olleet koirien kanssa tekemisissä, ehkä siksi rennompia ja varmaan siksi koirakin harvoin reagoi noissa tilanteissa kärkkäästi. Tätä kautta pyrin saamaan vain niitä positiivisia kokemuksia kohtaamisista, ja hartaasti toivon että jossain vaiheessa minun ei tarvitse olla koko ajan silmä selässä tarkkailemassa millaisessa konjunktiossa sesse kohtaa ihmisen. Mielestäni siis se ei ole koiran eristämistä jos ei päästä suunapäänä ihmistä tervehtimään.

Toki täälläpäin kaikilla tuntuu olevan muistoja vihaisista ja kärkkäistä mummolan pystykorvista, joten ei aina tarvitse kautta rantain selittää miksi koira nyt ei pääse lähelle :). Sinänsä sääli, sillä onhan nuo mitä mainiointa seuraa.

KeiAem kirjoitti:

Minä edelleenkin näen ratkaisun avaimen siinä, että pystyt "kouluttamaan" ne rapsuttamaan halajavat. Noissa kohtaamistilanteissa, jolloin vastassa on ihminen joka ei koiraa niin hyvin tunne, kerron avoimesti, että olen tässä kohtaa onnistunut huonosti kouluttamaan koirani, luultavasti minua suojellakseen se saattaa ärähtää. Jotkut tosiaan jäätyvät, osa taas ymmärtää yskän ja antaa minulle luvan, että koira saa tulla lähemmäksi. Nämä jälkimmäiset yleensä ovat muutoinkin olleet koirien kanssa tekemisissä, ehkä siksi rennompia ja varmaan siksi koirakin harvoin reagoi noissa tilanteissa kärkkäästi. Tätä kautta pyrin saamaan vain niitä positiivisia kokemuksia kohtaamisista, ja hartaasti toivon että jossain vaiheessa minun ei tarvitse olla koko ajan silmä selässä tarkkailemassa millaisessa konjunktiossa sesse kohtaa ihmisen. Mielestäni siis se ei ole koiran eristämistä jos ei päästä suunapäänä ihmistä tervehtimään.

Toki täälläpäin kaikilla tuntuu olevan muistoja vihaisista ja kärkkäistä mummolan pystykorvista, joten ei aina tarvitse kautta rantain selittää miksi koira nyt ei pääse lähelle :). Sinänsä sääli, sillä onhan nuo mitä mainiointa seuraa.

Lue lisää

Hitsit kun repesin tosta mummolan vihaisesta ja kärkkäästä =) Muistanhan sen hyvin itsekin kenen sesseltä ensimmäisenä sain opetuksen ettei sormia työnnetä joka paikkaan... Kiitos näistä sanoista, ja kiitos myös kaikille osallistuneille, tässä on tullut kaikilta paljon ajatteleitsemisen aihetta. Eiköhän tästä vielä tämäkin ongelmakohta selätetä.

Tässä kiitosoodimme kaikille tämän episoodin selvittämiseen osallistuneille: http://www.youtube.com/watch?v=WRk_aXjaxg0

HMV kirjoitti:

Joo, kiitos viestistäsi jälleen. Tuo kohta jäi hiertämään mieltäni että mitä tarkoitat tällä: "Se,että koira itse haluaa ensin mennä,ei suinkaan aina tarkoita sitä,että koira kontaktinottoa positiivisesti viimekädessä haluaisi..."?

Kerron samalla kuvauksen eiliseltä pitkältä lenkiltä ja mitä tapahtui. Eli tulimme kävelytiellä kohtaan jossa oli jokin kaivuutyö meneillään. Kaivannossa oli yksi mies jonka huomasin, samoin koira. Tapojensa vastaisesti ei alkanut haukkumaan tätä vaan ainoastaan vilkaisi ja jatkoi matkaa. Tämä on ollut vahvistuvaa käytöstä että ei joka ihmeellistä asiaa enää hauku. Sitten koira tuli kohtaan jossa oli kaivuri ja katsoi sivulle sekä meni aivan rauhallisesti ja täysin oma-aloitteisesti sinne. Siellä oli toinen mies, arvasin. Kun tulin itse samaan kohtaan, koira oli miehen lahkeita nuuskimassa. Sitten mies alkoi ojentaa kättä koiraa kohden, kaikkien sääntöjen vastaisesti pään yläpuolelle, pitkä mies kun oli. Näin että koiran ilme alkoi jo seurata kättä vähän epäluuloisena. Sanoin miehelle että älä tarjoa sormia, voi tulla niittiä. Mies veti käden pois rauhallisesti. Koira huomasi sen pienen muutoksen miehen silmissä ja samalla hetkellä alkoi räköttämään. Huom. ei kuitenkaan tee mitään hyökkäyksiä tai valehyökkäyksiä. Mutta koiran ääni on todella komea noin pienelle raggarille. Ja tämä ääni sitten pelästyttää ihmisen vielä enemmän ja näin syntyy tuo kierre.
Jälkeenpäin mietein että siinä oli fifti-sixti tilanne ellen olisi itse puuttunut ja alkanut neuvomaan miestä. Sixti on kuitenkin viimeaikoina ollut sille että se olisi kääntynyt huonosti(juuri tuon käden kyräilyn vuoksi). Vielä kesällä meni vastaavat kohtaamiset useimmiten hyvin.

Missä kohtaa mulla muka mielestäsi menee vikaan? Ääneni on aina rauhallinen, hihnan pitäisi oleman aina senverran löysä ettei siitäkään tunne mitään muutosta. Ainoa mikä selittää mielenmuutoksen on että koira on niin tarkka että huomaa pelon häivähdyksen. Ja ainoa mikä selittää tämän käytöksen lisääntymisen on narttujen juoksut. Joka vuosi sama juttu että ongelmat lisääntyy syksyllä ja kevättalvella. Koira saa saman määrän liikuntaa, eli todella reippaasti 4-5h(n.10km). Metässä ja muualla. Sapuska on samaa ja samalla tavalla vaihtelevaa kuin ennenkin. Koira on terve kuin pukki. Käärmeeltä sai tosin tällin myyräjahdissa loppukesästä, mutta sen jälkeen oli vielä pitkään hyvää aikaa. Vai voisiko tuo sittenkin olla jokin jälkitrauma siitä konflikstista? Sen verran tuon jälkeen tuli muutosta että ei oikein ole myyräjahti kovin paljon kiinnostanut, ilmeisesti näöstä meni paras terä. Tiirailee näkyisikö liikettä usein minuuttitolkulla...

Jos noiden lisäselvitysten perusteella pystyisit molossi, tai joku muukin näkemään jotain uutta valaistusta tähän asiaan niin kiitollisena otan vastaan.

Tosin nyt jatkossa en ehkä pääse kovin aktiivisesti vastaamaan ja jatkopohtimaan neuvojanne ja vinkkejänne tulossa olevan intensiivisemmän työjakson vuoksi.

Lue lisää

"mitä tarkoitat..." Ihan sitä.Eli ihan sama,kun on koiria,jotka näyttää hyvinkin positiivisesti kiinnostuneelta toisesta koirasta ja sitten kuitenkin ovatkin jotain muuta...Se into voi hyvinkin muistuttaa ihan positiivista,eikä aina huomaa ihan pienistä merkeistä,ettei olekkaan sitä.

"Missä kohtaa..." Ei välttämättä itse tilanteessa,eli käytöksessäsi.Tosin lukeman perusteella.
Mutta omasta mielestäni väärin siinä,että koira saa mennä/laitetaan tilanteisiin,jota se ei hanskaa(ja josta koituu todennäköisesti stressiä).Oli syy mikä tahansa.
Eli kuten jo olen sanonut,ihan kuin varautuneittenkin koirien tai ihmisistä ylipäätään pitämättömien ym.niin yksinkertaisesti koiraa ei noihin tilanteisiin turhaan päästetä tai laiteta.Eli kontaktit pidetään vaan niitten kanssa,kun koira varmasti sietää ja pakolliset kontaktit tarvittaessa,eli lekurit ym.opetetaan handlaamaan.
Ja se taas käy ihan käskyn alla,johon koiralle on opetettu malli.Ja kun luotto omistajaan on kunnossa,käytösmalli on jo takaraivossa,niin ne tilanteet menee jo ihan omalla painollaan.
Muuten siis vaan koira opetetaan sietämään ihmiset (siis ylipäätään),jossa taas tullaan samaan eli koira hyvin hanskassa ("johtajuus",luotto ym.ihan aukottomaksi) ja kunnolla opetettu käytösmalli.Siis opetettu,itsestään se ei tule.

Minulla on ollut aikoinaan varautunut koira,joka ei ylipäätään pitänyt kuin muutamasta tutusta lemppari-ihmisestään.Kyseessä myös puolustava rotu.
Mitään ongelmaa ei ollut,noit mainitsemani oli kunnossa ja niillä mentiin.Ko.koiran kanssa käytiin vielä koepuolella,jossa koiran piti olla käsiteltävissä ja lekurissa se oli niiden unelma,kun olisi saanut laittaa vaikka solmuun,kunhan mami oli paikalla...

Voihan tuon leikkuuttaa,jos huvittaa,mutta kuten sanoin,urokset on uroksia,juuri niin paljon,kun niille tilaa siihen annetaan...

Käärmeestä tuskin ihmeempää,mutta jos siinä näössä epäilet vikaa,niin se kantsii tsekata.
Jos selkeetä huononemista siellä,siis ylipäätään koirilla,niin voi ,riippuen koirasta ja perusluonteesta,aiheuttaa muutoksia käyttäytymiseen.

Muutta teet niin tai näin,niin hommia saa tehdä,joten lykkyä pyttyyn.

molossi kirjoitti:

"mitä tarkoitat..." Ihan sitä.Eli ihan sama,kun on koiria,jotka näyttää hyvinkin positiivisesti kiinnostuneelta toisesta koirasta ja sitten kuitenkin ovatkin jotain muuta...Se into voi hyvinkin muistuttaa ihan positiivista,eikä aina huomaa ihan pienistä merkeistä,ettei olekkaan sitä.

"Missä kohtaa..." Ei välttämättä itse tilanteessa,eli käytöksessäsi.Tosin lukeman perusteella.
Mutta omasta mielestäni väärin siinä,että koira saa mennä/laitetaan tilanteisiin,jota se ei hanskaa(ja josta koituu todennäköisesti stressiä).Oli syy mikä tahansa.
Eli kuten jo olen sanonut,ihan kuin varautuneittenkin koirien tai ihmisistä ylipäätään pitämättömien ym.niin yksinkertaisesti koiraa ei noihin tilanteisiin turhaan päästetä tai laiteta.Eli kontaktit pidetään vaan niitten kanssa,kun koira varmasti sietää ja pakolliset kontaktit tarvittaessa,eli lekurit ym.opetetaan handlaamaan.
Ja se taas käy ihan käskyn alla,johon koiralle on opetettu malli.Ja kun luotto omistajaan on kunnossa,käytösmalli on jo takaraivossa,niin ne tilanteet menee jo ihan omalla painollaan.
Muuten siis vaan koira opetetaan sietämään ihmiset (siis ylipäätään),jossa taas tullaan samaan eli koira hyvin hanskassa ("johtajuus",luotto ym.ihan aukottomaksi) ja kunnolla opetettu käytösmalli.Siis opetettu,itsestään se ei tule.

Minulla on ollut aikoinaan varautunut koira,joka ei ylipäätään pitänyt kuin muutamasta tutusta lemppari-ihmisestään.Kyseessä myös puolustava rotu.
Mitään ongelmaa ei ollut,noit mainitsemani oli kunnossa ja niillä mentiin.Ko.koiran kanssa käytiin vielä koepuolella,jossa koiran piti olla käsiteltävissä ja lekurissa se oli niiden unelma,kun olisi saanut laittaa vaikka solmuun,kunhan mami oli paikalla...

Voihan tuon leikkuuttaa,jos huvittaa,mutta kuten sanoin,urokset on uroksia,juuri niin paljon,kun niille tilaa siihen annetaan...

Käärmeestä tuskin ihmeempää,mutta jos siinä näössä epäilet vikaa,niin se kantsii tsekata.
Jos selkeetä huononemista siellä,siis ylipäätään koirilla,niin voi ,riippuen koirasta ja perusluonteesta,aiheuttaa muutoksia käyttäytymiseen.

Muutta teet niin tai näin,niin hommia saa tehdä,joten lykkyä pyttyyn.

Lue lisää

Ok. Kiitoksia jatkoselvityksestä. Sen verran tästä vielä että koira tosiaan on lekurissa todella rauhallinen. Ei kuonokoppaa välttämättä tarvitsisi, mutta lekurit sen näyttää haluavan varmuuden vuoksi. Ilmeisesti siellä on joskus vähän hankalampiakin tapauksia. Tätä ovat aina kiitelleet kiltiksi. Eikä oikeastaan muutenkaan ole ongelmia ihmisten kanssa(siis enää), kunhan nämä eivät osoita liikaa huomiota hänen kuninkaalliselle korkeudelleen. Ei myöskään kovin monen haukun kanssa ole konfliktihakuinen, sen verran monta olen heivannut sen turkista mäelle että luottaa minun jatkossakin hoitavan hommat.

Että eiköhän tämä(kin) tästä, nyt kun olen saanut uusia näkemyksiä asiaan...