Siitepölyallergia?

Mitä tehdä..?

Kysymykseni on seuraava:

Minulle on alle 18-vuotiaana tehty muutamaan otteeseen perusallergiatestit käsivarsiin pistetyillä tipoilla, ja muistaakseni myös joillain verikokeilla, kyseisissä testeissä minulla ei kuitenkaan todettu mitään allergioita.

Aloin kuitenkin nuorena oireilla kevät-kesällä siitepölykautena, joten lääkärin kehotuksesta minulle määrättiin allergialääkitys, jossa vaikuttavana aineena oli setiritsiinidihydrokloridi. Tämä lääkitys auttoi hieman oireisiin (nenän valuminen, aivastelu, tukkoinen olo), mutta myös väsytti.

Muutama vuosi sitten kokeilin sattumalta lääkärin ehdottomana lääkettä, jossa vaikuttavana aineena on loratadiini. Käytän lääkettä maaliskuu-syyskuu aikavälillä, ja nyt minulla ei ole enää minkäänlaisia oireita.

Onko minulla kuitenkin yhä jonkinlainen siitepölyallegia? Voiko allergia yhtäkkiä loppua aikuisiällä, jolloin käyttäisin lääkettä turhaan? Testeihin minun on kai turha taas lähteä, kun "allergiani" ei ole siellä aiemminkaan näkynyt.

Kysymys on sinänsä aiheellinen, että en tiedä uskallanko kokeilla olla seuraavan vuoden esim. kokonaan ilman allergialääkitystä, koska olen sattumoisin ammatiltani puutarhuri. Työssäni joudun siis mm. poistamaan pujoa erinnäisiltä alueilta, tämä ei kuitenkaan aiheuta minulle minkäänlaisia oireita.

Eli miten tällaisessa tilanteessa tulisi edetä?

5

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kun testit ovat olleet negatiiviset, selityksiä on pari: joko olet allerginen ulkoilman homeille tai jollekin sellaiselle siitepölylle, joka ei ole testeissä, esimerkiksi paju ja haapa. Luulisin kuitenkin, että kyseessä on homeallergia. Sitä ei valitettavasti nykyisillä testeillä saa osoitetuksi. Loratadiinia tai muuta väsyttämätöntä antihistamiinia voi käyttää tarpeen mukaan. Niistä ei ole haittaa.

      • ap

        Pitäisikö minun kuitenkin käydä uudelleen allergiatesteissä? Olen ollut 10-16-vuotias kun testit on tehty, ja nyt olen 27-vuotias.


    • ravinto ensin

      Suositan hakemaan sivu jossa kerrotaan D-vitmiinin vaikutuksesta allergiaan...on muuten hyödyllistä tietoa.
      Itse olen kokenut elämässäni kaikenlaista sairautta,mutta lääkäreiltä saanut vähemmän hyviä toimivia neuvoja.
      Itse käytän yli 100 mg D-vitmiinia päivässä ja haju-allergia pysynyt täysin poissa...joten luultavaa,sinunkin olngelmat loppuvat D-vitamiinilla.
      Asiahan on niin,että ravinnosta me elämme terveesti ja ravinnon puutteesta me sairastamme...niin se vaan on yksinkertaista.

    • Allergioita tulee joskus aikuisiässäkin lisää. Uusista testeistä saattaa olla hyötyä. Ne voi tehdä iho- tai verikokeena. D-vitamiinia en suosittele käytettäväksi suositusta enemmän (20 mikrogramma/vrk).

    • ap

      Käytän D-vitamiinivalmistetta vain talvella. Ehkäpä hakeudun uudelleen allergiatesteihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      33
      1329
    2. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1095
    3. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      105
      965
    4. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      43
      923
    5. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      66
      765
    6. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      56
      739
    7. Tietäisitpä vain mitä se

      yksikin on susta puhunut :) j
      Ikävä
      42
      736
    8. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      116
      717
    9. Se riisuu suosimasi paatoksen, paljastaa egosi tyhjäksi

      Idän fisosofian vihaaja kirjoitti: "Muuten tämä idän-uskontojen mekaniikka hävitää ja hautaa tästä kaiken hyvän paatoks
      Hindulaisuus
      302
      666
    10. Olet sinä ihana

      Muttei sua taida kiinnostaa muu kuin sun työ:(
      Ikävä
      29
      645
    Aihe