Vainoharhainen vanhempi - mistä apua?

"Psykoosin keskeinen oire on todellisuudentajun, realiteetintestauksen katoaminen. Potilas ei erota intrapsyykkisiä impulsseja ulkomaailman ärsykkeistä: hän ei erota, mikä on mielikuvitusta, mikä itsen ulkopuolista todellisuutta.
Psykoosin keskeinen oire on todellisuudentajun, realiteetintestauksen katoaminen. Potilas ei erota intrapsyykkisiä impulsseja ulkomaailman ärsykkeistä: hän ei erota, mikä on mielikuvitusta, mikä itsen ulkopuolista todellisuutta.
Paranoidinen skitsofrenia (F20.0) on skitsofrenian päämuodoista yleisin. Keskeinen piirre on vainoharhaisuus. Siihen liittyvät kuulohallusinaatiot ovat myös diagnostinen piirre. Paranoidinen skitsofrenia puhkeaa usein hieman vanhemmalla iällä kuin muut skitsofrenian muodot. Toimintatason taantuminen on tavallisesti vähäisempää kuin muissa skitsofrenian muodoissa, samoin tunne-elämän häiriö. Paranoidista skitsofreniaa sairastava potilas voi joskus olla aggressiivinen ja suorastaan vaarallinenkin vainoharhaisuutensa takia."

”Normaalisti” esiintyvän mustasukkaisuuden lisäksi on olemassa esim. mielenterveyden häiriö, nimeltä mustasukkaisuusparanoia, paranoidisen psykoosin muoto, josta kärsivä on aiheetta vakuuttunut puolisonsa tai rakastettunsa uskottomuudesta. ( Paranoia, vainoharhaisuus, vainotuksi tai syrjityksi tulemisen tunteena ilmenevä mielenterveyden häiriö. Lievemmät epäluuloisuutena ilmenevät harhaluuloisuuden muodot kuuluvat jokapäiväiseen elämään eivätkä vaadi sairaalahoitoa. Vaikeammat, psykoosin asteiset vainoharhat sen sijaan aiheuttavat usein masennustiloja, kytkeytyvät todellisuuden vastaisiin kuvitelmiin tai johtavat vainoharhoista kärsivän vastatoimiin vainoajiksi kokemiaan henkilöitä kohtaan. Usein paranoiaan liittyy sairaalloinen mustasukkaisuus.)

Tarvitaan siis ehdottomasti ammattiapua ja –hoitoa.

Mulla on vähän samanlainen tilanne kuin sulla. Olen kolmekymmentä vuotias ja elän jo omaa elämää johon sisältyy oma perhe ja oma äitiys. Minun äidilläni on samantyylinen ongelma ja hän syyttää isääni vainoharhaisesti pettämisestä ja etsii todisteita isääni vastaan milloin mistäkin. Isäni elää täysin äitini kontrollomaa elämää ja tiedän isäni menettäneen elämän halunsa ja ilonsa viimevuosien aikana. Isäni on muutaman kerran romahtanut edessäni ja kertonut minulle tuskaisesta tilanteestaan. Kerran olen myös itse puuttunut tilanteeseen joka johti siihen, että äitini käänsi minulle selkänsä. Tämä oli erityisen raskasta myös itselleni koska olin samoihin aikoihin itse tullut äidiksi. Aikaa myöten olemme kuitenkin lähentyneet äitini kanssa taas uudestaan.Vanhempani ovat myös osallistuneet pariterapiaan,josta eikuitenkaan ole ollut apua mustasukkaisuuteen.Yksilöterapiaan äitini ei suostu.


Tiedän, että myös äidilläni on todella raskasta ja olen huolissani myös hänestä.Perhe-elämämme on ollut enemmän ja vähemmän tätä koko elämäni ajan. Kun asuin vielä kotona kaikki kuitenkin pysyi jotenkin kasassa. Viime vuosina tilanne on kuitenkin mennyt vain pahempaan suuntaan..

Minua ahdistaa, että en voi tehdä tilanteessa oikein mitään. Viimeksi kun yritin puhua äitini kanssa hän katkaisi välit minuun ja kosti asian isälleni. Tiedän,että isäni on suhteessa vapaaehtoisesti ja olen sanonutkin hänelle että ehkä hänen kannattaisi harkita eroa yhtenä mahdollisena ratkaisuna vaikka se ei helppoa olisikaan. Pelkään että tilanne riistäytyy pian käsistä ja isäni palaa täysin loppuun tai heidän riidoillaan on järkyttävä lopputulos.

Kiitos Mimosa kirjoituksestasi. Pelko ja huoli on minullakin päällimmäisinä tunteina tällä hetkellä. Itse en ole puhunut tilanteesta isäni kanssa, pitäisi kyllä. En tiedä miten hän tämän kokee, en usko että tajuaa äidin sairauden, ehkä pitää kiusantekona ja reagoi sen mukaan. Ainakin uskon että isäni ei suostuisi pariterapiaan, tuskinpa äitinikään, tosin ehkä heillekään ei olisi sitä apua.

Palautuivatko välinne äitisi kanssa sen jälkeen kun olit puuttunut asioihin? Itse koitin kysellä äidiltä millä perusteilla hän on päätelmänsä tehnyt, ajatuksena oli että hän näkisi itsekin että tilanne ei ehkä olekaan niin synkkä kuin hän uskoo. Äiti reagoi siihen tyylillään... haukkui mut kusipääksi, psykopaatiksi ja yleiseksi syyttäjäksi. Niin ja alkoholistiksi tietenkin. Lapsenakin olin kuulemma tehnyt väärin kun en mennyt heidän riidoissa äidin puolelle. Äiti ei kykene välittämään kenestäkään (onko se harhojen syytä vai toisinpäin?) ei kai hän ymmärrä että minä koitan häntä auttaa.

Pitäisi varmasti vielä jatkaa soittelua ja yrittää puhua jostain ihan muusta, palauttaa välit edes pintapuolisesti ennalleen. Mutta kun jo tietää millainen on vastaanotto, tuntuu yhteydenpidon yrittäminen ylivoimaisen raskaalta.