kuolemantauksessa muistamisen etiketti?

Hei. Menetin viisivuotta sitten kolme perheenjäsentä vajaan kolmen kuukauden aikana, liian läheltä, ÄLÄ ainakaan sano "otan osaa", minulle toi sanoma oli mitä hirvein, (olisivat vieneet kokonaan) suru on niin yksilöllistä ja toinen mitä en koskaan kellekään soisi sanottavan on kyllä aika parantaa,,, niinpä millekään surulle ei ole käsikirjoitusta, josko vuosi tai hautajaiset mikä vaan ei ole kellekään "yhteinen".
Itse koin lohduttavaksi adressit ja kortit, niitä monen monta kertaa selatessa löytyi lohtu.

Soita ja tarjoa apuasi, surussaan on itse vaikea pyydellä arkisten asioiden hoitamiseen helppiä.

Adressin voit lähettää omaisille ja ystävällesi viedä kukkia haudalle.

käytännöt on aika itse suunniteltuja, erilaisia missäkin.

Jos kyseessä on edelleen läheinen ystävä niin käyt ystäväsi luona ja kerrot osanottosi ja voit ottaa kukat mukaan. Se riittää eli olet ilmaissut surusi. Jos et ole jatkuvasti ollut yhteydessä lapsuuden ystävääsi niin voit lähettää adressin joita voit ostaa ihan kaupasta ja sitä kautta ilmaista osanottosi perheen suruun. Jos lähetät adressin niin osallistuessasi hautajaisiin ei tarvita muuta; adressit luetaan muistotilaisuudessa. Hautajaisissa voi tietysti laske kukat arkulle jos olet todella läheinen mutta silloin ei adressia tarvita. Käynti kotona ja osanotto on paikallaan ennen hautajaisia .Sureva ei kysele tai mieti protokollaa vaan silloin toivotaan läheisten tukea ja läsnäoloa, jota ei kukat korvaa!

Tuo lahjakorttiasia on minulle ihan uusia asia, samoin rahan antaminen missään muodossa. Ehkä sellainen on joskus ollut tapana vähävaraisia muistettaessa. Kuolemisesta aiheutuu monenlaisia kustannuksia myös nyky-Suomessa, ehkä se jossain tapauksissa voisi olla hyvä tapa edelleen.

Itse kävisin, soittaisin tai lähettäisin viestin tavalla tai toisella ystävälleni heti kuolemasta kuultuani. Kertoisin, että olen valmis tarjoamaan apuani missä tahansa muodossa. Kuuntelemalla mihin vuorokauden aikaan tahansa, auttamalla käytännön toimissa, olemalla lähellä - myös hautajaisten jälkeen.

Aitous ja rehellisyys ovat mielestäni aina virallisia korulauseita parempi vaihtoehto.

Yleisiä tapoja:
Kukkalähetys ja kortti ystävälle kotiin.
Adressi muistokirjoituksineen ystävän kotiin ellei mene hautajaisiin ja vie sinne kukkalaitetta kortteineen tai surunauhoineen, josta luetaan teksti kukkalaitetta haudalle laskettaessa.
Ensin läheisimmät sukulaiset ja sen jälkeen ystävät ja tutut.

Adressi voidaan toimittaa myös suuremman ryhmän puolesta ja ne luetaan muistotilaisuudessa hautaustoimituksen jälkeen.

Jos myös kuollut on ollut ystävä, voisin valmistella jotain positiivista kerrottavaa yhteisistä kokemuksista vainajan elämän varrelta muistotilaisuuteen. Epävirallinen muistelupuhe voisi mielellään käsitellä myös iloisia tai jopa hassunkurisia, mutta korrekteja ja vainajaa kunnioittavia muisteluksia.

Myöhässä.

Mutta muistaminen riittää. Jos halua ja jaksuuta, voi käydä vaikka haudalla, voi laittaa adressin, voi tehdä kaikenlaista. Mutta muistaminen riittää kyllä. Omaiset eivät tykkää huonoa, vaikka niille vaan soittaisi. Kuollut on kuollut, suremaan jää elävät.

Ite en enää käy hautajaisissa, muistan kuollutta ja se saa riittää. Sukulset vaatis protokollia ja rituaaleja. Ite koen, että parempi vainaa on muistaa ihmisenä ja sinä tyyppinä kuin se oli ollut, en mä mitään suruja tai myötätuntoja tunne vainajan omaisia kohtaan.

Raju kannanotto, tiedän, monet ei tykkää. Mutta miks piräis alkaa miellyttämään täysin tuntemattomien ihmisten suruja`? Joku on poissa, on muuten just nytkin. Mä muistan sen ja itekseni muistelen sitä ja sen merkitystä mun eloon jne. Mutta se sukulaiset, ne on täysin merkityksettömiä mulle.

Kun kevät, kay laittaan kukka haudalle, se on muistamista, ei krokodiilin kyyneleitä.

=DW=

Noo, tänään tuli käytyä hyvän ystävän hautajaisissa. Sukulaisiahan siellä pääasiassa oli, sitten lähimpiä työtovereita ja pitkäaikaisimpia ystäviä. Paljon olivat itsensä hieman etäisemmiksi tai sitten huonokuntoisemmiksi tunteneet lähettäneet addresseja ja lähiomaiset olivat vastaanottaneet myös osanottoja puhelimitse....

En ole koskaan kuullutkaan että hautajaisiin mitään rahalahjoja vietäisiin tai lahjakortteja, niitähän viedään yleensä merkkipäiväksi.

Työpaikallakin tuosta oli puhetta, eikä kukaan ollut moisesta kuullut, ei edes minua vanhemmat yli kuuskymppisetkään.

Ihan normaalia tosiaan vielä pohjanmaalla lahjoittaa pariskunnalta 10 e ja yksinäinen 5 e. Mutta toisaalta muistotilaisuudessa laulajille, puhujille saatetaan myös antaa rahallinen palkkio sitten suvun puolesta.
Olenkohan jotenkin hyljeksitty kun mummoni kuollessa avomiehen vanhemmilta en ole saanut sanaakaan pahoittelua (kuulivat kyllä asiasta mieheni kautta), ei adressia. Kaveritkaan, lapsuudenkaverit, kyläläiset ei ottaneet mitään yhteyttä että olisivat pahoitelleet. Mikä ihme? Tuli tunne että on todella yksin maailmassa vielä tärkeän mummonkin menettäneenä. Tokihan kotiin tuli muistamisia ja kukkia ja adresseja mutta... en ole varmaan olemassa kenenkään ajatuksissa.

Rahankeräys todella outoa ? Nykylain mukaan rahankeräykseen antaa luvan kihlakunnan poliisilaitos. Ilman lupaa keräyksiä saa järjestää vain yhdistykset yleishyödyllisiin tarkoituksiin ja esim koululuokat, jolloin kohde on etukäteen päätetty koulun puolesta.
Jos nyt laitonta keräystä järjestää, ei sitä ainakaan kannata kaupan seinällä mainostaa.

Eiköhän se vainaja ole jo hapertunut haudassa, kun on vuosia vanha ketju.

Mitä halvauksen kiksejä vuosien takaisen ketjun uudelleen esiinnosto antaa tekijälle?

Ei muisteta surren, ei edes pahalla. Jos se monimutkaista on antaa olla.

" Lahjakortit " ? - Nm. Mitäääh

Soita, käy jos mahdollista - älä vain kerran vaan useasti, tarjoa apuasi, sureva ei todennäköisesti kehtaa pyytää, usein seura on parasta apua. Ei viemisillä ja antamisilla ole niinkään väliä kuin sillä, että oikeasti välität.

Vaikka miten isosti sydämestään haluaa "lohduttaa" ja "ottaa osaa" kyseiseen yhden yksilön kuolemaan, niin totuus on se: Omaisten tuskaa ei itse osaa kokea/ymmärtää. Rakkaan ihmisen poismeno aiheuttaa omaisissakin monenlaisia reaktioita/suhtautumista. Yleensä hautajaiset ovat keskellä sitä kaaosta, mitä omaiset joutuvat surunsa lisäksi jo vatvomaan. Shokki on yleinen tila tapahtuneeseen!! Oma mielipiteeni lauseeseen: "Otan osaa" on se, että kyseinen ihminen on oikeasti miettinyt tapahtunutta. Antanut omastaan osansa! Ei ulkopuolinen voi tietää yhtään mitään, mitä läheisen kuolema aiheuttaa lähimmäisille!! Ei tietenkään!! Mun mielipide on se: Verrattuna niihin, jotka hautajaisissa eivät sano yhtään mitään, ovat pelkästään kuokkimassa kakkua koko juhlasta!! Jos!! Oikeasti tänä päivänä!!!! Jos uskaltaa ottaa surevia kädestä kiinni, katsoa silmiin ja sydämestään sanoa, että otan osaa, tarkoittaa juurikin sitä, mitä ne kaksi sanaa kertoo: Olen oikeasti ajatellut ja ymmärrykseni kautta olla osallinen siihen tuskaan, mistä minulla ei voi olla hajuakaan!! Ulkopuolisena yksilönä haluan, että tiedät: Ottaa tämä kipiää minuunki. Ja oikeasti! Se totuus: Annan. En ota.