Miten jättää "hyvä mies"?

"meillä ei ole yhteisiä juttuja"

Onko niin että olet ehdottanut yhteisiä tekemisiä, mutta hän ei ole niistä kiinnostunut? Jos näin, niin turha olla sellaisen elämänkumppani jonka kanssa ei ole muuta yhteistä kuin asunto.

Muuta neuvoa ei ole kuin se että kerrot että yhteisiä asioita joista syntyisi muistoja ei ole.

Itse elin tuollaisessa suhteessa 6 vuotta. Tai noh, siitä suhteesta tuollaisia sinun kokemia tunteita tunsin n. 2-3 vuotta. Meillä kyllä oli yhteistä lapsi, mutta siihen se kaikki jäi, edes koti ei ollut muuta kuin nimellisesti yhteinen. Puhuimme asioista moneen kertaan, mutta muutosta ei koskaan tullut kuin hetkellisesti ja taas oltiin lähtöpisteessä, tunsin itseni olevan umpikujassa asioiden kanssa ja päätinkin, että jollei viimeisellä puhekerralla asiat molempien toimesta muutu, niin annan suhteen jäädä taakse, paitsi ystävä tasolla. Ja niinhän siinä kävi, että mikään ei muuttunut, ennen kuin otin eron puheeksi ja tällöinkin vain "paniikin omaisena" lupauksena muutoksesta ja tiesin, että en voi siihen luottaa ja hommasin oman kodin. Sieltä kaukaa käsin katsottuna huomasin, että rakastan vieläkin ja lujaa, mutta ei se vain pelkästään riitä, kun ei ole mitään muuta. Mies otti asian yllättävän hyvin ja tottui ajatukseen ns. pikkuhiljaa, kun katselimme tilannetta eri asunnoissa ja hänkin huomasi, että ainoa ero tilanteeseen oli se, että meillä oli eri osoitteet, kun muutenkaan ei mitään yhteistä enää ollut, niin ei tuntunut ns. oudolta. Nyt erosta jo liki 5v aikaa ja vieläkin voin sanoa, että rakastan, mutta en koskaan kadu lähtöäni. Olemme ystäviä ja puhumme asioista jne vieläkin, tottakai jo lapsenkin takia, mutta jos tyytyy vain siihen pelkkään rakkauteen ilman mitään muuta, niin menettää mielestäni elämästään paljon.

Minun miesystävä ei puhu mistään. Helposti menee pari päivää, että ainoa asia, josta puhumme, on esim otatko kahvia tms. Mutta ei se mitään. Mistä suurista asioista tässä pitäisi jutella? Minulle on olemassa tärkeitä asioista mutta en välttämättä halua edes jutella niistä (esim oma usko). Ei meilläkään yhteisiä harrastuksia ole muuta kuin mitä nyt kotosalla puuhataan. Ja millä ajalla missään edes kävisin? Hän käy omissa harrastuksissaan. Minä tykkään siitä, että voidaan olla puhumatta mitään ja että se riittää. Se, että voi olla puhumatta, eikä tule omituinen tunnelma, niin kertoo siitä, että sieluilla on jotain yhteistä. Kehnompi on sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa oleminen on täytettävä puhumisella ja sanoilla. Elämässä parasta on se "being" eikä "doing". Harkitsisin vielä...

Tuli vain mieleen, että jos vielä rakastat häntä, niin voisitteko hankkia jotain yhteisiä harrastuksia tai muuta puuhaa?
Minulla ja poikaystävälläni on aika erilaiset kiinnostuksenkohteet, mutta kun tarpeeksi etsii niin yhteistäkin löytyy.
Lenkkeilemme ja käymme kuntosalilla, käymme kävelyllä, kesällä kävimme rannoilla uimassa, teemme yhdessä ruokaa, katsomme paljon sarjoja ja leffoja toistemme kainalossa ja syömme herkkuja (kunhan ensin löydämme tarpeeksi molemmille sopivaa katsottavaa), välillä käymme ravintoloissa jne.
Poikaystäväni tykkää myös katsoa, kun pelaan hänen tietokonepelejään :D Ne eivät minua niin erityisesti kiinnosta, mutta kyllä jonkin aikaa on ihan kiva pelata.

Vähän sama juttu täällä kuin aloittajalla, minä olen mies ja kovin epävarma vaimoni aikeista. Erosta on joskus puhuttukin, mutta asia on siirretty "jonnekin tulevaisuuteen".

Nukumme samassa sängyssä, pusuttelemme joka päivä toisiamme ja ulospäin mekin vaikutamme varmasti siltä kuin kaikki olisi hyvin.

Kuitenkaan kaikki ei ole ollenkaan hyvin, pikemminkin ainakin minä tunnen eläväni jatkuvassa epävarmuudessa huomisesta. Meillä ei ole ollut pitkään aikaan seksiä, oikeastaan molempien aloitteesta. Tai oikeammin koska kumpikaan ei tunnu tahtovan seksiä.

Kuitenkin puhumme tulevaisuudesta kuten jokainen aviopari ja suunnittelemme yhdessä huomista. Eroaminen tuntuisi kamalalta asialta, en voisi ajatella elämää ilman vaimoani. Kuitenkin jotenkin järki käskee jatkuvasti miettimään myös eroamista.

Olenkohan jotenkin sairaalloisen epävarma vaimostani vai onko tämä ihan normaalia...

Sain kerrottua miehelle että mielestäni meillä ei ole tarpeeksi hyviä syitä pysyä yhdessä. Mies itki ja oli surullinen, mutta myönsi asian todeksi. Sovimme siis, että tämä oli nyt tässä. Kiitos kaikille jotka vastasitte, en tiedä mistä sain lopulta rohkeutta sanoa asia ääneen... Nyt olo on kumma kyllä rauhallinen, tuntuu että tein oikein.

Ei herraisä. Millähän te olette sitten pysyneet nämä aiemmat vuodet yhdessä?

Hassua että aina kysytään neuvoja suhteen lopettamiseen. Ei koskaan neuvoja suhteen jatkamiseen tai sen yhteisen löytämiseen.

Ei tuollaisella "sen oikean" haikailulla tule lasta eikä pas*aa, paitsi tuo ensimmäinen harmillisen nopeasti juuri näissä suhteissa kun mielikuvitusköyhä mieli ei löydä parempaakaan suhteen paikkausta. Suhde on vähänkuin projekti, jos rinnalla on muuten hyvä mies, kannattaako siitä luopua noin helpoin perustein. Jos minä eläisin aina tuntemusten mukaan, aina osuisi vikaan.

Eihän projektiakaan viedä eteenpäin tunteella vaan tiedolla, halutaan kehittyä ja kasvaa, löytää vastauksia ja ratkaisuja ongelmiin. AP mielestäni on ensimmäistä kertaa elämässään ymmärtänyt mitä on parisuhde pitkässä juoksussa ja päässyt ihkun rakastumisvaiheen yli.
Ei sen pitäisi ratkaista kiinnostaako sinua miehen työpuheet. Sen pitäisi ratkaista onko sinulla halua yrittää olla kiinnostunut asioista jotka hänelle on tärkeitä. Itsekkyys tuhoaa yleensä ensimmäisenä hyvänkin suhteen.

Toisaalta kun teillä on vaan talo ja sinun kasvuprosessisi on noin pahasti kesken... Ehkä parempikin päästää mies menemään, selkeästi hän on valmiimpi pitkäaikaiseen suhteeseen kuin sinä, joustamaan yhteisten asioiden puuttumattomuudesta huolimatta ja ansaitsee toki sen mihin on valmis. Sinä et pitkäaikaisuutta hänelle voi vielä tuolla asenteella ja kokemuksella tarjota.

Lyhyt suhde voidaan siis päättää noin vain?
Kun ei ole paljonkaan yhteisiä muistoja jotka sitoisivat.
Toisin on niillä joilla on vuosien yhteinen taival takana, myötä- ja vastamäkineen. Yhdessä niistä on selvitty ja syvä ystävyys luotu.
Mutta riittääkö syväkään ystävyys aviopareille, siinä paha pala purtavaksi!
Puolisossa ei ole mitään vikaa, ainoastaan rakkaus ei hiipunut jossain vaiheessa.
Miten voisi jättää toisen, josta on tullut paras ystävä?
Vainko rakkauden puuttumisen vuoksi?

Mitäpä on oikeastaan rakkaus? Onko se sitten kuitenkin sitäkin, että olisi valmis tekemään toisen hyväksi vaikka mitä? Uupuneena jostain työstä ajatus puolisosta hädässä antaa kummasti lisää voimia! Mielikuva puolisosta makaamassa sairaalassa puolikuolleena, vaikka mitään ei todellisuudessa ole tapahtunut, saa kyneleet tulemaan silmiin ja suuren ahdistuneisuuden rintaan. Siis vain kuvitelma!

Ehkä kuitenkin rakastan sinua, koskaan en voisi sinua jättää!

Käy aidan toisella puolen vierailulla,niin huomaat onko mitään menetettävää,annettavaa tai otettavaa...tämä elämä on sinun ,ei meidän ,ei sukusi ainoastaan sinun ,muista elää se omanhyvinvointisi mukaan...hyviä miehiä ja naisia on paljon, kaikki olemme erilaisia ,ajattelemme ritavalla ja pidämme eri asioita hyvinä..noista mitä luettelit miehestäsi,ajattelin koirastani juuri noin... sillekkin sanon ohi mennessäni rakastan sinua:)

Sinun vastuullasi on asiantilan kuvaaminen rehellisesti kumppanillesi. Tee myöhemmin mitä teet, yritä jatkaa tai jätä.

Voit vaikka aluksi listata mitä (konkreettisia!) asioita, sanoja ja tekoja kaipaat etkä voi saada ja arvioida sitten katsotko voivasi saada ne muualta.

Joka tapauksessa raukkamaisinta ja epärakentavinta on muhia asian kanssa itsekseen käsittelemättä sitä perinpohjaisesti kumppanin kanssa. Jos olet lähtenyt suhteeseen, hoidat asiaa siinä suhteessa etkä mieti miten voisin livahtaa tästä sivuun ilman että jollekin tulee paha mieli.

Kuvauksesi perusteella tällä hetkellä tilanne on sellainen että sinä olet suhteessa salamyhkäinen lapsiyleisö ja sivusta seuraava kriitikko siinä missä toinen osapuoli on avoin aikuinen työntekijä ja esityksen esiintyjä. Muuta ensin se tilanne.