Määritelkää luonnevikainen koira

"Mielestäni koiran luonnevikaisuus tarkoittaa täysin selittämätöntä, yllättävää, yleensä agressiivista käyttäytymistä."

Jopa tuollainen voi johtua jostain omistajan itsensä tietämättään aiheuttamasta pelosta, joka koiraan on iskostunut. Ja myös kivut voi aiheuttaa noita tilanteita, isän työkaveri lopetti suomenajokoiransa kun se ei antanut yhtäkkiä enää koskea itseensä, yritti pyrra ja murisi, edes eläinlääkäri ei päässyt sen lähelle. Koira oli vanha, joten ne ajatteli sen olevan jokin iän mukana tuoma luonnevika, että koiralla alkoi vaan keittää. Piikin jälkeen, kun koira oli jo nukkunut pois, huomattiin että sen takajalan anturaan oli uponnut lasinsiru. Pieni ja terävä, mutta verta ei vuotanut. =/

Ja onhan ihmisilläkin mitä omituimpia pelkoja, hämähäkeistä ahtaisiin paikkoihin ja vaikka mitä, kuka tietää mitä kaikkea koira, joka ymmärtää ihmisten maailmasta loppujen lopuksi helvetin vähän, saattaakaan pelätä?

On toki koirillakin ns. mielisairauksia, jolloin mitään ei ole tehtävissä, siihen en sano yhtään vastaan. :)

..geenivioista mitään, kun en ole aiheeseen tutustunut. Mutt ihmistenkin mielenvikoja voi parantaa hoidolla, miksei koirienkin? Tai siis tietenkin voi, mutta kun sanotaan, että pahasti aggressiivinen koira on avun ulottumattomissa. Mistä sen voi tietää jos ei kokeile IHAN kaikkea? Eläimen olosuhteissa, sen lähellä olevien ihmisten käyttäytymisessä, missä tahansa voi olla se jokin ihan pienikin asia mikä laukaisee pelkokäyttäytymisen. Mutta huono puoli on siinä, että suurin osa ihmisistä osaa kertoa mikä on hätänä, koira ei. Silti pitäisi aina viimeiseen asti yritää, ennen kuin lähettää sen "raivohullun lapsentappajan" piikille. Eikö?

Sleepyhollow kirjoitti:

..geenivioista mitään, kun en ole aiheeseen tutustunut. Mutt ihmistenkin mielenvikoja voi parantaa hoidolla, miksei koirienkin? Tai siis tietenkin voi, mutta kun sanotaan, että pahasti aggressiivinen koira on avun ulottumattomissa. Mistä sen voi tietää jos ei kokeile IHAN kaikkea? Eläimen olosuhteissa, sen lähellä olevien ihmisten käyttäytymisessä, missä tahansa voi olla se jokin ihan pienikin asia mikä laukaisee pelkokäyttäytymisen. Mutta huono puoli on siinä, että suurin osa ihmisistä osaa kertoa mikä on hätänä, koira ei. Silti pitäisi aina viimeiseen asti yritää, ennen kuin lähettää sen "raivohullun lapsentappajan" piikille. Eikö?

Lue lisää

Työkaverin suuri koira alkoi 5-vuotiaana käyttäytyä aggressiivisesti. Kaveri kokeili vaikka mitä, koulutusta, ehdollistamista, mitä vaan. Eläinlääkäri ei löytänyt koirasta mitään vikaa. Kouluttajat eivät mahtaneet mitään. Sitä jättiläistä ei naisihminen meinannut jaksaa pidellä, lenkit piti sen kanssa tehdä melkein keskellä yötä, jo kaukaa näkyvä toinen koira tai ihminen sai koiran raivon valtaan.

Vuoden verran työkaveri yritti pärjätä koiransa kanssa. ERäänä yönä hän heräsi siihen, että hänen oma koiransa tuijotti häntä silmiin ja murisi hampaat irvessä. Rähähti heti kun omistaja yritti liikahtaa. Hyvin, hyvin varovaisesti hän pääsi makuuhuoneesta pois ja telkesi koiran sinne.

Parin tunnin päästä koira käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta omistajalle se oli viimeinen piste.

Koira lopetettiin ja sille tehtiin ruumiinavaus. Sillä oli jo kookkaaksi kasvanut aivokasvain, jota ei oltu huomattu normaaleissa tarkastuksissa.

Joten ei se aggressiivisuus ole aina omistajastakaan kiinni eikä mitään synnynnäistä pelkoaggressiota. Tässä tapauksessa kyse oli ihan orgaanisesta sairaudesta.

Nyt työkaverilla on koira, jonka säkä on noin 30 cm, isoa ei enää uskalla ottaa, vaikka tapaus olikin harvinainen.

Sleepyhollow kirjoitti:

..geenivioista mitään, kun en ole aiheeseen tutustunut. Mutt ihmistenkin mielenvikoja voi parantaa hoidolla, miksei koirienkin? Tai siis tietenkin voi, mutta kun sanotaan, että pahasti aggressiivinen koira on avun ulottumattomissa. Mistä sen voi tietää jos ei kokeile IHAN kaikkea? Eläimen olosuhteissa, sen lähellä olevien ihmisten käyttäytymisessä, missä tahansa voi olla se jokin ihan pienikin asia mikä laukaisee pelkokäyttäytymisen. Mutta huono puoli on siinä, että suurin osa ihmisistä osaa kertoa mikä on hätänä, koira ei. Silti pitäisi aina viimeiseen asti yritää, ennen kuin lähettää sen "raivohullun lapsentappajan" piikille. Eikö?

Lue lisää

koostuu monista geeneistä jotka ovat tuhansia vuosia vanhoja geenejä,jokaikisessä koirassa on muistustus menneisyydestä,siksi on vaikea ymmärtää kun se oma lutu käyttäytyy agresiivisesti yllättäen,koiralle se tilanne ei välttämättä ole yllätys,vaan monen tekijän yhteistulos aiheuttaa,esim. sen että tappaa vasta- syntyneen lapsen.Ihmisen silmissä se on luonnevikainen koira,,nämä todella ikävät tapaukset johtuu monimutkaisen prosessin takia mikä tapahtuu koiran aivoissa.
Minä uskon että todella luonnevikainen pentu kuolee jo kohtuun tai heti syntymän jälkeen,muut luonneviaksi määritellyt tapaukset johtuu siitä kun me ei osata lukea koiraa ja unohdetaa se nukkuva esi-isä.

Ihmisen kyvyt luontoa vastaan ovat rajalliset,eli olen sitä mieltä että jos on agressiivinen koira mikä on purrut ihmisiä, on parempi lopettaa se kun alkaa ymmärtää asiaa mistä meillä ei ole hajuakaan.

Kamu kirjoitti:

Työkaverin suuri koira alkoi 5-vuotiaana käyttäytyä aggressiivisesti. Kaveri kokeili vaikka mitä, koulutusta, ehdollistamista, mitä vaan. Eläinlääkäri ei löytänyt koirasta mitään vikaa. Kouluttajat eivät mahtaneet mitään. Sitä jättiläistä ei naisihminen meinannut jaksaa pidellä, lenkit piti sen kanssa tehdä melkein keskellä yötä, jo kaukaa näkyvä toinen koira tai ihminen sai koiran raivon valtaan.

Vuoden verran työkaveri yritti pärjätä koiransa kanssa. ERäänä yönä hän heräsi siihen, että hänen oma koiransa tuijotti häntä silmiin ja murisi hampaat irvessä. Rähähti heti kun omistaja yritti liikahtaa. Hyvin, hyvin varovaisesti hän pääsi makuuhuoneesta pois ja telkesi koiran sinne.

Parin tunnin päästä koira käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta omistajalle se oli viimeinen piste.

Koira lopetettiin ja sille tehtiin ruumiinavaus. Sillä oli jo kookkaaksi kasvanut aivokasvain, jota ei oltu huomattu normaaleissa tarkastuksissa.

Joten ei se aggressiivisuus ole aina omistajastakaan kiinni eikä mitään synnynnäistä pelkoaggressiota. Tässä tapauksessa kyse oli ihan orgaanisesta sairaudesta.

Nyt työkaverilla on koira, jonka säkä on noin 30 cm, isoa ei enää uskalla ottaa, vaikka tapaus olikin harvinainen.

Lue lisää

Silti tuossakin oli kyse sairaudesta, joka tuon käytöksen aiheutti. Ei koiran omasta luonteesta.

Riva kirjoitti:

koostuu monista geeneistä jotka ovat tuhansia vuosia vanhoja geenejä,jokaikisessä koirassa on muistustus menneisyydestä,siksi on vaikea ymmärtää kun se oma lutu käyttäytyy agresiivisesti yllättäen,koiralle se tilanne ei välttämättä ole yllätys,vaan monen tekijän yhteistulos aiheuttaa,esim. sen että tappaa vasta- syntyneen lapsen.Ihmisen silmissä se on luonnevikainen koira,,nämä todella ikävät tapaukset johtuu monimutkaisen prosessin takia mikä tapahtuu koiran aivoissa.
Minä uskon että todella luonnevikainen pentu kuolee jo kohtuun tai heti syntymän jälkeen,muut luonneviaksi määritellyt tapaukset johtuu siitä kun me ei osata lukea koiraa ja unohdetaa se nukkuva esi-isä.

Ihmisen kyvyt luontoa vastaan ovat rajalliset,eli olen sitä mieltä että jos on agressiivinen koira mikä on purrut ihmisiä, on parempi lopettaa se kun alkaa ymmärtää asiaa mistä meillä ei ole hajuakaan.

Lue lisää

Nyt ymmärrän ainakin tuostakin enemmän, geeneistä siis. Kiitos. :) Mutta, jos todellakin jokin sieltä koiran vaistojen perukoilta, esi-isiltä lähtöisin on iskostanut koiraan vaikka juuri tuon taipumuksen yrittää hyökätä vastasyntyneeseen lapseen tai muuten vauvaan, onko siinä mitään tehtävissä? Onhan koirat kuitenkin älykkäitä, luulisi niidenkin osaavan hillitä itseään jo todella selkeästi tekee selväksi, että sellainen käytös ei ole hyväksyttävää. Jos ne osaavat arvostaa hyvää kotiaan ja ovat oikein kiintyneitä ihmisiin, niin jos ( siis tosiaan, johdonmukaisesti ja selkeästi, ei väkivallalla ) ne tajuavat mikä on kiellettyä, luulisi niiden yrittävän hillitä itseään? Tosin, varsinkin jos on kyseessä oma lapsi, harva omistaja haluaa ottaa sitä riskiä, että katsoisi jonkin aikaa jos se koira ymmärtää. Onhan noissa lapsitilanteissa joskus kyse mustasukkaisuudestakin, silloin se koira kyllä tekeekin ne hyökkäyksen yms ihan tahdonmukaisesti. Vaikea juttu. Sekoitin itseni juuri.

Sleepyhollow kirjoitti:

Nyt ymmärrän ainakin tuostakin enemmän, geeneistä siis. Kiitos. :) Mutta, jos todellakin jokin sieltä koiran vaistojen perukoilta, esi-isiltä lähtöisin on iskostanut koiraan vaikka juuri tuon taipumuksen yrittää hyökätä vastasyntyneeseen lapseen tai muuten vauvaan, onko siinä mitään tehtävissä? Onhan koirat kuitenkin älykkäitä, luulisi niidenkin osaavan hillitä itseään jo todella selkeästi tekee selväksi, että sellainen käytös ei ole hyväksyttävää. Jos ne osaavat arvostaa hyvää kotiaan ja ovat oikein kiintyneitä ihmisiin, niin jos ( siis tosiaan, johdonmukaisesti ja selkeästi, ei väkivallalla ) ne tajuavat mikä on kiellettyä, luulisi niiden yrittävän hillitä itseään? Tosin, varsinkin jos on kyseessä oma lapsi, harva omistaja haluaa ottaa sitä riskiä, että katsoisi jonkin aikaa jos se koira ymmärtää. Onhan noissa lapsitilanteissa joskus kyse mustasukkaisuudestakin, silloin se koira kyllä tekeekin ne hyökkäyksen yms ihan tahdonmukaisesti. Vaikea juttu. Sekoitin itseni juuri.

Lue lisää

"Jos ne osaavat arvostaa hyvää kotiaan ja ovat oikein kiintyneitä ihmisiin, niin jos ( siis tosiaan, johdonmukaisesti ja selkeästi, ei väkivallalla ) ne tajuavat mikä on kiellettyä, luulisi niiden yrittävän hillitä itseään? "

Sorry. Koira on valitettavasti eläin, jolla ei ole tajua syyn ja seurauksen laista, ei moraalia, ei käsitystä menneestä tai tulevasta tai kuolemasta tai elämästä eikä mielikuvitusta samalla tavalla kuin mitä meillä ihmisillä on.

Sen vuoksi nimenomaan ihmisen pitää tajuta koiran elämää, koska koira ei voi koskaan tajuta ihmistä siinä mittakaavassa kuin mitä ehkä haluaisimme (siksi koira ei ole "karvainen lapsi" vaan geeniensä kautta toimiva eläin). Me voimme "vajota" koiran tasolle, ts. ymmärtää alkukantaisia signaaleja, meillä on siihen kyky ja toivottavasti myös hyvää tahtoa opiskella sitä, mutta koirahan tajuaa ne ihmiseltä yleensä väärin. Esim. hymyileminen on ihmisille niin normaalia ettemme kiinnitä siihen juurikaan edes huomiota, mutta koiralle se on uhkaava ele. Riippuu koiran omasta hermotuksesta, miten se hymyilevää ihmistä käsittelee (yleensä koiranpennuille hymyillään paljonkin ja se tottuu tähän sille muuten pelottavaankin ihmisen eleeseen).

eläimen ehdoilla kirjoitti:

"Jos ne osaavat arvostaa hyvää kotiaan ja ovat oikein kiintyneitä ihmisiin, niin jos ( siis tosiaan, johdonmukaisesti ja selkeästi, ei väkivallalla ) ne tajuavat mikä on kiellettyä, luulisi niiden yrittävän hillitä itseään? "

Sorry. Koira on valitettavasti eläin, jolla ei ole tajua syyn ja seurauksen laista, ei moraalia, ei käsitystä menneestä tai tulevasta tai kuolemasta tai elämästä eikä mielikuvitusta samalla tavalla kuin mitä meillä ihmisillä on.

Sen vuoksi nimenomaan ihmisen pitää tajuta koiran elämää, koska koira ei voi koskaan tajuta ihmistä siinä mittakaavassa kuin mitä ehkä haluaisimme (siksi koira ei ole "karvainen lapsi" vaan geeniensä kautta toimiva eläin). Me voimme "vajota" koiran tasolle, ts. ymmärtää alkukantaisia signaaleja, meillä on siihen kyky ja toivottavasti myös hyvää tahtoa opiskella sitä, mutta koirahan tajuaa ne ihmiseltä yleensä väärin. Esim. hymyileminen on ihmisille niin normaalia ettemme kiinnitä siihen juurikaan edes huomiota, mutta koiralle se on uhkaava ele. Riippuu koiran omasta hermotuksesta, miten se hymyilevää ihmistä käsittelee (yleensä koiranpennuille hymyillään paljonkin ja se tottuu tähän sille muuten pelottavaankin ihmisen eleeseen).

Lue lisää

Tuon hymyjutun tiesinkin, ne on näitä pieniä tärkeitä eleitä.

Mutta, sanoit tosiaan selkeästi ja järkevästi sen mitä yritin hakea. Eli jos me "laskeudumme" koirien tasolle, saamme ne kyllä ymmärtämään.

"Koira on valitettavasti eläin, jolla ei ole tajua syyn ja seurauksen laista, ei moraalia, ei käsitystä menneestä tai tulevasta tai kuolemasta tai elämästä eikä mielikuvitusta samalla tavalla kuin mitä meillä ihmisillä on."

Tuota en ikävä kyllä täysin voi uskoa. Juu, ei koiralla varmaan moraalia ole, eikä mikään muukaan noista ole samankaltaista kuin ihmisillä, mutta sekin asia on vain sellainen, missä pitääö oppia ymmärtään. Kyllähän siis koirat ymmärtävät kuoleman, ehkeivät samalla tavalla kuin ihmiset, mutta kun ihminen lähtee lopullisesti, koira kyllä tietää sen. Ja nekin koirat, jotka joudutaan lopettamaan, monesti vaistoavat sen niistä ihmisten pikkueleistä, jotka kuvastavat pahaa oloa ja hermostuneisuutta. Syy ja seuraus taas, uskon, että moni koira ymmärtää sen. Gassu ainakin, se tekee pahaa, koska se on sillä vaistoissa ( siis, ei nyt _pahaa_, mutta repii vessapaperirullia jos ne on jätetty sen ulottuville, silpoo muovikassit joskus jne. ) ja kun tullaan kotiin, se kyyhöttää jo valmiiksi katuvana korvat luimussa täristen ulko-ovella. Vaikka me ei olla ikinä kuritettu sitä muuta kuin kieltämällä, mutten tiedä mitä sille on aiemmin pahanteosta tehty. Hyvänä esimerkkinä se, että kun Gassulla oli vatsa kuralla, se oli kakkinut sisälle kolmet kasat ja oksentanut kaksi kertaa ja yrittänyt sitten peittää tekosiaan vessapaperilla. Siltä se ainakin kotiin tullessä näytti - jokainen kasa oli yritetty peittää vessapaperisilpulla. Se pisti vähän miettimään sen pojan älynlahjoja.

Sleepyhollow kirjoitti:

..geenivioista mitään, kun en ole aiheeseen tutustunut. Mutt ihmistenkin mielenvikoja voi parantaa hoidolla, miksei koirienkin? Tai siis tietenkin voi, mutta kun sanotaan, että pahasti aggressiivinen koira on avun ulottumattomissa. Mistä sen voi tietää jos ei kokeile IHAN kaikkea? Eläimen olosuhteissa, sen lähellä olevien ihmisten käyttäytymisessä, missä tahansa voi olla se jokin ihan pienikin asia mikä laukaisee pelkokäyttäytymisen. Mutta huono puoli on siinä, että suurin osa ihmisistä osaa kertoa mikä on hätänä, koira ei. Silti pitäisi aina viimeiseen asti yritää, ennen kuin lähettää sen "raivohullun lapsentappajan" piikille. Eikö?

Lue lisää

"Silti pitäisi aina viimeiseen asti yritää, ennen kuin lähettää sen "raivohullun lapsentappajan" piikille. Eikö?"

Tähän voin kertoa oman koirani tarinan.

Se tuli minule viime syksynä, siis tämä dobermanni. Se oli silloin vajaa 1,5 vuotta vanha. Sattumalta sain tietää tästä koirasta. Netissä oli eräällä keskustelufoorumilla juttua ongelmakoirasta joka lähtee neljän päivän päästä lopetettavaksi. Koira oli todella agressiivinen ja omistaja ei enää uskaltanut mennä kerrostalonsa parvekkeelle, koira oli siellä pissoineen ja kakkoineen. Ikkunasta sai ruokaa.

lähdin sitten erään tuttavani kanssa, joka on myös koiraihminen, katsomaan tätä ongelmakoiraa seuraavana päivänä, ajatuksena hakea se sieltä parvekkeelta tuttavani ulkotarhaan siihen asti että se lopetetaan (omistaja ei siis uskaltanut itse mennä koiraa parvekkeelta hakemaan jotta olisi voinut viedä lääkäriin silloin 4 päivän päästä).
Ajoimme vanhalla, romulla autolla 240 km koiraa hakemaan. Perillä odotti täysin mielipuolisesti käyttäytyvä koira kerrostaloasunnon parvekkeella. Hyvä ettei ikkunasta läpi tullut. Kumma kyllä, minua ei pelottanut mennä parvekkeelle. Kun menin sinne niin koira tuli suoraan päälle. Puri olkapäähän niin että luu murtui. Koiran siinä purressa minua laitoin hohnan kiinni sen kaulassa olevaan pantaan ja kun koira irrotti otteensa olkapäästäni niin tuttavani kanssa yhteistyöllä, verisellä sellaisella saatiin koiralle kuonokoppa. Omistaja oli paennut asuntonsa vessaan, jättänyt koiran paperit oven eteen lattialle.
Lähdimme, laitoimme koiran autoon takapaksiin häkkiin riehumaan.
Kun pääsimme tuttavani pihalle, oli koira täysin muuttunut. Se oli häntä koipien välissä, ei merkkejäkään agressiivisuudesta, ei yrittänytkään purra. Koiralle oli varattu lopetusaika oman kotikaupunkimme eläinlääkäriin kahden päivän päähän.
Siinä koiraa katsellessani sanoin tuttvalle että laitetaan koira takaisin autoon, vien sen kotiin. Meille kotiin kun päästiin niin ja oltiin oltu vartti kahdestaan niin päätin että tätä ei lopeteta. Koira oli erittäin nöyrä, alistunut jne.
Lopetusaika kun oli niin vein koiran lääkäriin tarkastukseen ja rokotettavaksi.
Nyt koira on ollut mulla vajaan vuoden ja ei ole yhtäkään ihmistä sen jälkeen purrut kun minua puri. Ei ole osoittanut agressiivisuutta muita koiria kohtaan. ainoastaan agressiivisuus ilmeni kun edellinen omistaja kävi koiraa katsomassa. Samantien kun koira edellisen omistajan näki niin se muuttui täysin. siitä tuli "luinnevikainen". Taas, kun edellinen omistaja katosi näköpiiristä niin koira oli oma itsensä.

Olenko parantanut luonnevikaisen koiran vai onko sillä edes luonnevikaa ollut?

Koira oli täysin kouluttamaton minulle tullessaan. ei osannut kävellä hihnassa, ei istua, ei mitään. se tuhosi asuntoni, hyppi pöydillä, varasi ruokaa. silti en vaihtaisi ja olen tidella onnellinen että tämän "uonnevikaisen" sieltä parvekkeelta hain - muuten olisi tyttö lopetettu ja minulla ei olisi näin ihanaa ja täydellistä harrastuskaveria. Koira on todella innokas oppimaan, pikkuhiljaa aloitettiin koulutus ihan niistä asioista mitä pennulle opetetaan. Nyt on BH-koe edessä ja en edes epäile että meneekö läpi, puhdas suoritus tulee ellen minä mokaa. Koira ei mokaa, minä olen se joka tekee mahdolliset virheet.

tässä tämä minun elämäni koiran tarina. Kertokaa mulle että oliko vika koirassa vai edellisessä omistajassa?

Koiran koulutus oli todellakin helppoa, se ei ole kertaakaan laittanut vastaan, ei osoittanut agressiivisuuden merkkejä. Hermorakenne on suojeluharrastajien mielestä keskivertotoopea parempi.

Vielä hiukan toisesta asiasta... Eihän ihmisillä ole synnynnäisesti mielenterveysongelmia, elämä tuo ne tullessaan. Miksi siis koirilla olisi synnynnäisesti näitä vastaavia ongelmia?

Mielenterveysongelma ja luonnevika kun ovat mun käsityksen mukaan melkolailla sama asia, eri termit vaan. Vai miltäs kuulostaisi jos sanoo ihmistä luonnevikaiseksi ja koiraa mielenterveysongelmaiseksi :D

eläimen ehdoilla kirjoitti:

"Jos ne osaavat arvostaa hyvää kotiaan ja ovat oikein kiintyneitä ihmisiin, niin jos ( siis tosiaan, johdonmukaisesti ja selkeästi, ei väkivallalla ) ne tajuavat mikä on kiellettyä, luulisi niiden yrittävän hillitä itseään? "

Sorry. Koira on valitettavasti eläin, jolla ei ole tajua syyn ja seurauksen laista, ei moraalia, ei käsitystä menneestä tai tulevasta tai kuolemasta tai elämästä eikä mielikuvitusta samalla tavalla kuin mitä meillä ihmisillä on.

Sen vuoksi nimenomaan ihmisen pitää tajuta koiran elämää, koska koira ei voi koskaan tajuta ihmistä siinä mittakaavassa kuin mitä ehkä haluaisimme (siksi koira ei ole "karvainen lapsi" vaan geeniensä kautta toimiva eläin). Me voimme "vajota" koiran tasolle, ts. ymmärtää alkukantaisia signaaleja, meillä on siihen kyky ja toivottavasti myös hyvää tahtoa opiskella sitä, mutta koirahan tajuaa ne ihmiseltä yleensä väärin. Esim. hymyileminen on ihmisille niin normaalia ettemme kiinnitä siihen juurikaan edes huomiota, mutta koiralle se on uhkaava ele. Riippuu koiran omasta hermotuksesta, miten se hymyilevää ihmistä käsittelee (yleensä koiranpennuille hymyillään paljonkin ja se tottuu tähän sille muuten pelottavaankin ihmisen eleeseen).

Lue lisää

Tuttuni sairastui syöpään ja ennusteeksi annettiin puolesta vuodesta vuotaan elinaikaa.
Luonnollisesti hoitojaksojen alettua alkoi tuttuni kunto heikentyä askel kerrallaan. Tutullani oli keski-ikäinen koira, joka oli aina ollut tämän kyseisen tuttavaperheen, juuri tämän syöpään sairastuneen henkilön perään. Lenkillä kävivät yhdessä ja koira nukkui aina sängyn vieressä tämän kyseisen henkilön puolella.

Se mikä oli mielestäni aivan uskomatonta, oli koirassa tapahtunut muutos tämän tuttavani kunnon heikkenemisen myötä!

Aluksi koira vain tuntui masentuvan. Sitten kunnon yhä heiketessä, koira ei enää halunnut lähteä lenkille kenenkään muun kanssa, nukkui vain tämän sairaan sängyn vieressä.
Kun kunto oli heikentynyt niin paljon, että alettiin puhua tutun siirtämisestä sairaalahoitoon, ei kulunutkaan enää montaa päivää kun tämä koira kuoli.

Kyllä tämä ainakin allekirjoittaneelle jotain kertoi siitä, että koira on monessa mielessä hyvin älykäs ja tunteillaan elävä! Enkä kyllä enää tuon jälkeen ole sanonut, ettei koirilla olisi mitään tajua esim. kuolemasta...

Ymmärtävät eläimet jotain... kirjoitti:

Tuttuni sairastui syöpään ja ennusteeksi annettiin puolesta vuodesta vuotaan elinaikaa.
Luonnollisesti hoitojaksojen alettua alkoi tuttuni kunto heikentyä askel kerrallaan. Tutullani oli keski-ikäinen koira, joka oli aina ollut tämän kyseisen tuttavaperheen, juuri tämän syöpään sairastuneen henkilön perään. Lenkillä kävivät yhdessä ja koira nukkui aina sängyn vieressä tämän kyseisen henkilön puolella.

Se mikä oli mielestäni aivan uskomatonta, oli koirassa tapahtunut muutos tämän tuttavani kunnon heikkenemisen myötä!

Aluksi koira vain tuntui masentuvan. Sitten kunnon yhä heiketessä, koira ei enää halunnut lähteä lenkille kenenkään muun kanssa, nukkui vain tämän sairaan sängyn vieressä.
Kun kunto oli heikentynyt niin paljon, että alettiin puhua tutun siirtämisestä sairaalahoitoon, ei kulunutkaan enää montaa päivää kun tämä koira kuoli.

Kyllä tämä ainakin allekirjoittaneelle jotain kertoi siitä, että koira on monessa mielessä hyvin älykäs ja tunteillaan elävä! Enkä kyllä enää tuon jälkeen ole sanonut, ettei koirilla olisi mitään tajua esim. kuolemasta...

Lue lisää

... moni koira vaistoaa läheisen ihmisen pahoinvoinnin, sairastumisen ja kuoleman. Mutta ei se koira tajua kuolemaa käsitteenä.

Susilaumassakin pahasti vahingoittunut tai kuoleva lauman jäsen vetäytyy pois laumasta. Se tietää, ettei se pysy enää lauman toimissa mukana, mutta ei se funtsi "kohta mä kuolen".

Samalla tavalla ei kuolevan ihmisen lähellä oleva koira tajua itse kuolemaan, vaan että jokin on pahasti vialla. Ja kun myötätuntoinen, herkkä koira tällaisen vaistoaa, tottakai sen käytös muuttuu, toisilla jopa äärimmäisyyksiin, mutta ei sillä ole mitään tekemistä ihmisen järkeilyn kanssa.

Myös minun tuttavapiirissäni kuolleen miehen koira kuoli itsekin muutaman viikon päästä, tavallaan ilman syytä. Koiralta meni elämänhalu. Ei se silti kerro, että koira tajuaa isännän kuolleen vaan että jokin oli vialla ja sitten isäntä oli pois ja kaikki muut ihmiset ympärillä olivat onnettomia. Onhan se tunnettu juttu, että koira elää isännän kanssa "symbioosissa", varsinkin kun kahdestaan elivät.

Ja Doberille pikku juttu: Kyllä ihmisiäkin syntyy valmiiksi mielisairaina. Esimerkiksi skitsofrenia on tällainen perinnöllinen sairaus eikä siitä edes koskaan parane, loppuikä menee lääkkeiden kanssa. Samaten taipumus erilaisiin bipolaarisiin häiriöihin (maanis-depressiivisyys) on monesti perinnöllistä.

mutta kirjoitti:

... moni koira vaistoaa läheisen ihmisen pahoinvoinnin, sairastumisen ja kuoleman. Mutta ei se koira tajua kuolemaa käsitteenä.

Susilaumassakin pahasti vahingoittunut tai kuoleva lauman jäsen vetäytyy pois laumasta. Se tietää, ettei se pysy enää lauman toimissa mukana, mutta ei se funtsi "kohta mä kuolen".

Samalla tavalla ei kuolevan ihmisen lähellä oleva koira tajua itse kuolemaan, vaan että jokin on pahasti vialla. Ja kun myötätuntoinen, herkkä koira tällaisen vaistoaa, tottakai sen käytös muuttuu, toisilla jopa äärimmäisyyksiin, mutta ei sillä ole mitään tekemistä ihmisen järkeilyn kanssa.

Myös minun tuttavapiirissäni kuolleen miehen koira kuoli itsekin muutaman viikon päästä, tavallaan ilman syytä. Koiralta meni elämänhalu. Ei se silti kerro, että koira tajuaa isännän kuolleen vaan että jokin oli vialla ja sitten isäntä oli pois ja kaikki muut ihmiset ympärillä olivat onnettomia. Onhan se tunnettu juttu, että koira elää isännän kanssa "symbioosissa", varsinkin kun kahdestaan elivät.

Ja Doberille pikku juttu: Kyllä ihmisiäkin syntyy valmiiksi mielisairaina. Esimerkiksi skitsofrenia on tällainen perinnöllinen sairaus eikä siitä edes koskaan parane, loppuikä menee lääkkeiden kanssa. Samaten taipumus erilaisiin bipolaarisiin häiriöihin (maanis-depressiivisyys) on monesti perinnöllistä.

Lue lisää

koira elää hetkessä "tässä ja nyt". Tottakai se muodostaa maailmankuvaansa opittujen mallien mukaan, mutta sille ei ole inhimillisen mittapuun mukaan eilistä tai huomista eikä siis kuoleman odotusta. Jos koira voi omaisen poismenon johdosta huonosti tänään, niin se on tänään, ja se todennäköisesti voi huonosti myös huomenna, koska se omainen ei tule takaisin.

Silti se kaikki tapahtuu "tässä ja nyt". Se vaan toistuu päivästä toiseen, jolloin koirakin "kärsii".

Dober kirjoitti:

"Silti pitäisi aina viimeiseen asti yritää, ennen kuin lähettää sen "raivohullun lapsentappajan" piikille. Eikö?"

Tähän voin kertoa oman koirani tarinan.

Se tuli minule viime syksynä, siis tämä dobermanni. Se oli silloin vajaa 1,5 vuotta vanha. Sattumalta sain tietää tästä koirasta. Netissä oli eräällä keskustelufoorumilla juttua ongelmakoirasta joka lähtee neljän päivän päästä lopetettavaksi. Koira oli todella agressiivinen ja omistaja ei enää uskaltanut mennä kerrostalonsa parvekkeelle, koira oli siellä pissoineen ja kakkoineen. Ikkunasta sai ruokaa.

lähdin sitten erään tuttavani kanssa, joka on myös koiraihminen, katsomaan tätä ongelmakoiraa seuraavana päivänä, ajatuksena hakea se sieltä parvekkeelta tuttavani ulkotarhaan siihen asti että se lopetetaan (omistaja ei siis uskaltanut itse mennä koiraa parvekkeelta hakemaan jotta olisi voinut viedä lääkäriin silloin 4 päivän päästä).
Ajoimme vanhalla, romulla autolla 240 km koiraa hakemaan. Perillä odotti täysin mielipuolisesti käyttäytyvä koira kerrostaloasunnon parvekkeella. Hyvä ettei ikkunasta läpi tullut. Kumma kyllä, minua ei pelottanut mennä parvekkeelle. Kun menin sinne niin koira tuli suoraan päälle. Puri olkapäähän niin että luu murtui. Koiran siinä purressa minua laitoin hohnan kiinni sen kaulassa olevaan pantaan ja kun koira irrotti otteensa olkapäästäni niin tuttavani kanssa yhteistyöllä, verisellä sellaisella saatiin koiralle kuonokoppa. Omistaja oli paennut asuntonsa vessaan, jättänyt koiran paperit oven eteen lattialle.
Lähdimme, laitoimme koiran autoon takapaksiin häkkiin riehumaan.
Kun pääsimme tuttavani pihalle, oli koira täysin muuttunut. Se oli häntä koipien välissä, ei merkkejäkään agressiivisuudesta, ei yrittänytkään purra. Koiralle oli varattu lopetusaika oman kotikaupunkimme eläinlääkäriin kahden päivän päähän.
Siinä koiraa katsellessani sanoin tuttvalle että laitetaan koira takaisin autoon, vien sen kotiin. Meille kotiin kun päästiin niin ja oltiin oltu vartti kahdestaan niin päätin että tätä ei lopeteta. Koira oli erittäin nöyrä, alistunut jne.
Lopetusaika kun oli niin vein koiran lääkäriin tarkastukseen ja rokotettavaksi.
Nyt koira on ollut mulla vajaan vuoden ja ei ole yhtäkään ihmistä sen jälkeen purrut kun minua puri. Ei ole osoittanut agressiivisuutta muita koiria kohtaan. ainoastaan agressiivisuus ilmeni kun edellinen omistaja kävi koiraa katsomassa. Samantien kun koira edellisen omistajan näki niin se muuttui täysin. siitä tuli "luinnevikainen". Taas, kun edellinen omistaja katosi näköpiiristä niin koira oli oma itsensä.

Olenko parantanut luonnevikaisen koiran vai onko sillä edes luonnevikaa ollut?

Koira oli täysin kouluttamaton minulle tullessaan. ei osannut kävellä hihnassa, ei istua, ei mitään. se tuhosi asuntoni, hyppi pöydillä, varasi ruokaa. silti en vaihtaisi ja olen tidella onnellinen että tämän "uonnevikaisen" sieltä parvekkeelta hain - muuten olisi tyttö lopetettu ja minulla ei olisi näin ihanaa ja täydellistä harrastuskaveria. Koira on todella innokas oppimaan, pikkuhiljaa aloitettiin koulutus ihan niistä asioista mitä pennulle opetetaan. Nyt on BH-koe edessä ja en edes epäile että meneekö läpi, puhdas suoritus tulee ellen minä mokaa. Koira ei mokaa, minä olen se joka tekee mahdolliset virheet.

tässä tämä minun elämäni koiran tarina. Kertokaa mulle että oliko vika koirassa vai edellisessä omistajassa?

Koiran koulutus oli todellakin helppoa, se ei ole kertaakaan laittanut vastaan, ei osoittanut agressiivisuuden merkkejä. Hermorakenne on suojeluharrastajien mielestä keskivertotoopea parempi.

Vielä hiukan toisesta asiasta... Eihän ihmisillä ole synnynnäisesti mielenterveysongelmia, elämä tuo ne tullessaan. Miksi siis koirilla olisi synnynnäisesti näitä vastaavia ongelmia?

Mielenterveysongelma ja luonnevika kun ovat mun käsityksen mukaan melkolailla sama asia, eri termit vaan. Vai miltäs kuulostaisi jos sanoo ihmistä luonnevikaiseksi ja koiraa mielenterveysongelmaiseksi :D

Lue lisää

Tarinasi perusteella se oli jotain siinä aiemmassa omistajassa, joka aiehutti sen käytöksen, jos se vielkä myöhemminkin alkoi sen läsnä riehua. Tiedätkö omistajasta mitään? Mikä meni vikaan koiran kanssa? Voihan se olla niinkin, että kun dobermannin on aika isoja ja joidenkin mielestä pelottavia, se omistaja pelkäsi sitä koiraa kun se kasvoi ja koirasi vain vaistosi sen pelon, ei sitä mihin se kohdistuu. En tiedä..

Minua surettaa vieläkin kamalasti meidän ensimmäisen koiran kohtalo. Sillä oli myös "luonnevika". Oikeasti sillä oli vain helvetin voimakas suojelusvietti ( suomenajokoira ) ja se puri erästä pikkupoikaa ja jouduttiin lopettaan se. Tämä on kyllä tänäkin päivänä minun mielestäni sen pojan vikaa, sanoi mitä tahansa. Ensinnäkin, Täplä, koiramme, makasi suljetun oven takana - kaikkia kavereitani ja muita varoitettiin mennä sinne, koska Täplä hyökkäsi vieraiden kimppuun - tämä poika avasi oven, Täplä NUKKUI OMALLA paikallaan sängyn päädyssä lattialla ja tuo poika meni kämmen edellä ( koirasta katsottuna se varmasti luuli pojan lyövän sitä ) silittämään sitä päähän. Siis kioran nukkuessa. Ei varmaan tarvitse kertoa mitä kaikkea tuossa teki väärin? Kuitenkin, Täplä pelästyi ja puri sitä poikaa kasvoihin ja paria päivää myöhemmin koira joutui taivaaseen. En ole vieläkään täysin antanut sitä isälle anteeksi, enkä usko että sekään on itselleen. Täplä oli isän mielestä se "paras koira". Uskomattoman hyvä metsästyskoira, tassut kesti sään kuin sään ja se totteli joka sanaa.

Eniten mua harmittaa kyllä se, että minä 9v. en mahtanut asioille mitään. Nyt olisinkin voinut mahtaa. Itken vieläkin usein Täplää. On niin perkeleen ikävä sitä karvaturria.

Sleepyhollow kirjoitti:

Tarinasi perusteella se oli jotain siinä aiemmassa omistajassa, joka aiehutti sen käytöksen, jos se vielkä myöhemminkin alkoi sen läsnä riehua. Tiedätkö omistajasta mitään? Mikä meni vikaan koiran kanssa? Voihan se olla niinkin, että kun dobermannin on aika isoja ja joidenkin mielestä pelottavia, se omistaja pelkäsi sitä koiraa kun se kasvoi ja koirasi vain vaistosi sen pelon, ei sitä mihin se kohdistuu. En tiedä..

Minua surettaa vieläkin kamalasti meidän ensimmäisen koiran kohtalo. Sillä oli myös "luonnevika". Oikeasti sillä oli vain helvetin voimakas suojelusvietti ( suomenajokoira ) ja se puri erästä pikkupoikaa ja jouduttiin lopettaan se. Tämä on kyllä tänäkin päivänä minun mielestäni sen pojan vikaa, sanoi mitä tahansa. Ensinnäkin, Täplä, koiramme, makasi suljetun oven takana - kaikkia kavereitani ja muita varoitettiin mennä sinne, koska Täplä hyökkäsi vieraiden kimppuun - tämä poika avasi oven, Täplä NUKKUI OMALLA paikallaan sängyn päädyssä lattialla ja tuo poika meni kämmen edellä ( koirasta katsottuna se varmasti luuli pojan lyövän sitä ) silittämään sitä päähän. Siis kioran nukkuessa. Ei varmaan tarvitse kertoa mitä kaikkea tuossa teki väärin? Kuitenkin, Täplä pelästyi ja puri sitä poikaa kasvoihin ja paria päivää myöhemmin koira joutui taivaaseen. En ole vieläkään täysin antanut sitä isälle anteeksi, enkä usko että sekään on itselleen. Täplä oli isän mielestä se "paras koira". Uskomattoman hyvä metsästyskoira, tassut kesti sään kuin sään ja se totteli joka sanaa.

Eniten mua harmittaa kyllä se, että minä 9v. en mahtanut asioille mitään. Nyt olisinkin voinut mahtaa. Itken vieläkin usein Täplää. On niin perkeleen ikävä sitä karvaturria.

Lue lisää

Mitenkään Täplän surulliseen kohtaloon puuttumatta, pieni huomautus, joka esiintyi myös kertomassasi tarinassa, eli YLISUOJELEVA/SUOJELUSVIETTI.

Kaikenlainen käytös, jonka eteen liitetään sana "yli" on aina se, joka tekee koirasta luonnevikaisen. Sehän siis menee YLI normaalin käytöksen.

Ihan samalla lailla se tapahtuu ihmisillä. On YLIseksuaalisia ihmisiä jne., jotka pahimmassa tapauksessa raiskaavat tms., ja seuraukset ovat sitten vankila/mielisairaanhoito. Ihmisiä kun ei niin vaan lopeteta.

Tällainen yli-käytös ei johdu mistään. Se on myötäsyntyistä, valitettavasti, eikä tällainen eläin tai ihminen juurikaan sopeudu sosiaaliseen elämään. Toisilla vaan menee "yli" syntymästään saakka, ja se on se luonnevika EIKÄ se yleensä ole parannettavissa.

Tunafish kirjoitti:

Mitenkään Täplän surulliseen kohtaloon puuttumatta, pieni huomautus, joka esiintyi myös kertomassasi tarinassa, eli YLISUOJELEVA/SUOJELUSVIETTI.

Kaikenlainen käytös, jonka eteen liitetään sana "yli" on aina se, joka tekee koirasta luonnevikaisen. Sehän siis menee YLI normaalin käytöksen.

Ihan samalla lailla se tapahtuu ihmisillä. On YLIseksuaalisia ihmisiä jne., jotka pahimmassa tapauksessa raiskaavat tms., ja seuraukset ovat sitten vankila/mielisairaanhoito. Ihmisiä kun ei niin vaan lopeteta.

Tällainen yli-käytös ei johdu mistään. Se on myötäsyntyistä, valitettavasti, eikä tällainen eläin tai ihminen juurikaan sopeudu sosiaaliseen elämään. Toisilla vaan menee "yli" syntymästään saakka, ja se on se luonnevika EIKÄ se yleensä ole parannettavissa.

Lue lisää

Ylisuojelevan koiran vietti on hallittavissa. Tosin, sen halintaan saaminen ei onnistu ihan keneltä tahansa mutta hallittavissa kuitenkin.

Ihmistä ja koiraa on tässä turha verrata toisiinsa. Ihminen vastaa itse teoitaan, pystyy tajuamaan rajat mutta koira ei. Koiran omistaja on vastuussa koirastaan, itsensä lisäksi.

Pointti on se että jos ihminen on yliseksuaalinen niin sille sinä et voi tehdä mitään. mutta jos koira on ylisuojelevainen niin sille voit tehdä, paljonkin.

Tää ei nyt ollut tarkoitettu siihen ajokoirajuttuun. Ikävä juttu, sekin olisi ollut vältettävissä jos poika olidi totellut. Ikävää että koira jouduttiin lopettamaan pojan tottelemattomuuden takia.

Dober kirjoitti:

Ylisuojelevan koiran vietti on hallittavissa. Tosin, sen halintaan saaminen ei onnistu ihan keneltä tahansa mutta hallittavissa kuitenkin.

Ihmistä ja koiraa on tässä turha verrata toisiinsa. Ihminen vastaa itse teoitaan, pystyy tajuamaan rajat mutta koira ei. Koiran omistaja on vastuussa koirastaan, itsensä lisäksi.

Pointti on se että jos ihminen on yliseksuaalinen niin sille sinä et voi tehdä mitään. mutta jos koira on ylisuojelevainen niin sille voit tehdä, paljonkin.

Tää ei nyt ollut tarkoitettu siihen ajokoirajuttuun. Ikävä juttu, sekin olisi ollut vältettävissä jos poika olidi totellut. Ikävää että koira jouduttiin lopettamaan pojan tottelemattomuuden takia.

Lue lisää

Koirakouluttajana ja ihmissairauksien kanssa työskentelevänä kommentin kommentti:

Sairas ihminen EI pysty tajuamaan rajojaan. Siksi hän juuri onkin sairas. Hän ei pysty vastaamaan sairaana teoistaan. Jo oikeuslääketiede tietää tämän ("täyttä ymmärrystä vailla"-tuomiot).

Koira on vaistojensa mukaan elävä eläin, joten koira ei pysty vastaamaan teoistaan senkään vertaa. Ylisuojeleva vietti on "hallittavissa"... hmmm... toisin sanoen sitä koiraa on vain varottava ja pidettävä tiukassa valvonnassa. Yli-käytöksellisyyttä ei saa koskaan siltä kitkettyä kokonaan pois, ja siksi yllätyksiä sattuu. Valitettavasti.

Mitä tehdään yliseksuaalisille uroskoirille? Nakataan pallit roskikseen. Onhan se jonkunlainen ongelmanratkaisu, mutta siihen tarvitaan lääkäriä, ei käyttäytymisterapeuttia.

Dober kirjoitti:

"Silti pitäisi aina viimeiseen asti yritää, ennen kuin lähettää sen "raivohullun lapsentappajan" piikille. Eikö?"

Tähän voin kertoa oman koirani tarinan.

Se tuli minule viime syksynä, siis tämä dobermanni. Se oli silloin vajaa 1,5 vuotta vanha. Sattumalta sain tietää tästä koirasta. Netissä oli eräällä keskustelufoorumilla juttua ongelmakoirasta joka lähtee neljän päivän päästä lopetettavaksi. Koira oli todella agressiivinen ja omistaja ei enää uskaltanut mennä kerrostalonsa parvekkeelle, koira oli siellä pissoineen ja kakkoineen. Ikkunasta sai ruokaa.

lähdin sitten erään tuttavani kanssa, joka on myös koiraihminen, katsomaan tätä ongelmakoiraa seuraavana päivänä, ajatuksena hakea se sieltä parvekkeelta tuttavani ulkotarhaan siihen asti että se lopetetaan (omistaja ei siis uskaltanut itse mennä koiraa parvekkeelta hakemaan jotta olisi voinut viedä lääkäriin silloin 4 päivän päästä).
Ajoimme vanhalla, romulla autolla 240 km koiraa hakemaan. Perillä odotti täysin mielipuolisesti käyttäytyvä koira kerrostaloasunnon parvekkeella. Hyvä ettei ikkunasta läpi tullut. Kumma kyllä, minua ei pelottanut mennä parvekkeelle. Kun menin sinne niin koira tuli suoraan päälle. Puri olkapäähän niin että luu murtui. Koiran siinä purressa minua laitoin hohnan kiinni sen kaulassa olevaan pantaan ja kun koira irrotti otteensa olkapäästäni niin tuttavani kanssa yhteistyöllä, verisellä sellaisella saatiin koiralle kuonokoppa. Omistaja oli paennut asuntonsa vessaan, jättänyt koiran paperit oven eteen lattialle.
Lähdimme, laitoimme koiran autoon takapaksiin häkkiin riehumaan.
Kun pääsimme tuttavani pihalle, oli koira täysin muuttunut. Se oli häntä koipien välissä, ei merkkejäkään agressiivisuudesta, ei yrittänytkään purra. Koiralle oli varattu lopetusaika oman kotikaupunkimme eläinlääkäriin kahden päivän päähän.
Siinä koiraa katsellessani sanoin tuttvalle että laitetaan koira takaisin autoon, vien sen kotiin. Meille kotiin kun päästiin niin ja oltiin oltu vartti kahdestaan niin päätin että tätä ei lopeteta. Koira oli erittäin nöyrä, alistunut jne.
Lopetusaika kun oli niin vein koiran lääkäriin tarkastukseen ja rokotettavaksi.
Nyt koira on ollut mulla vajaan vuoden ja ei ole yhtäkään ihmistä sen jälkeen purrut kun minua puri. Ei ole osoittanut agressiivisuutta muita koiria kohtaan. ainoastaan agressiivisuus ilmeni kun edellinen omistaja kävi koiraa katsomassa. Samantien kun koira edellisen omistajan näki niin se muuttui täysin. siitä tuli "luinnevikainen". Taas, kun edellinen omistaja katosi näköpiiristä niin koira oli oma itsensä.

Olenko parantanut luonnevikaisen koiran vai onko sillä edes luonnevikaa ollut?

Koira oli täysin kouluttamaton minulle tullessaan. ei osannut kävellä hihnassa, ei istua, ei mitään. se tuhosi asuntoni, hyppi pöydillä, varasi ruokaa. silti en vaihtaisi ja olen tidella onnellinen että tämän "uonnevikaisen" sieltä parvekkeelta hain - muuten olisi tyttö lopetettu ja minulla ei olisi näin ihanaa ja täydellistä harrastuskaveria. Koira on todella innokas oppimaan, pikkuhiljaa aloitettiin koulutus ihan niistä asioista mitä pennulle opetetaan. Nyt on BH-koe edessä ja en edes epäile että meneekö läpi, puhdas suoritus tulee ellen minä mokaa. Koira ei mokaa, minä olen se joka tekee mahdolliset virheet.

tässä tämä minun elämäni koiran tarina. Kertokaa mulle että oliko vika koirassa vai edellisessä omistajassa?

Koiran koulutus oli todellakin helppoa, se ei ole kertaakaan laittanut vastaan, ei osoittanut agressiivisuuden merkkejä. Hermorakenne on suojeluharrastajien mielestä keskivertotoopea parempi.

Vielä hiukan toisesta asiasta... Eihän ihmisillä ole synnynnäisesti mielenterveysongelmia, elämä tuo ne tullessaan. Miksi siis koirilla olisi synnynnäisesti näitä vastaavia ongelmia?

Mielenterveysongelma ja luonnevika kun ovat mun käsityksen mukaan melkolailla sama asia, eri termit vaan. Vai miltäs kuulostaisi jos sanoo ihmistä luonnevikaiseksi ja koiraa mielenterveysongelmaiseksi :D

Lue lisää

Psykan puolen sairaanhoitajana tarkentaisin ( tai nipottaisin kummin vain =)) hiukan, vaikkei se juuri tähän asiaan kuulukaan. Hoitoalan termistössä mielenterveysongelma ja luonnevika ei ole sama asia. Mielenterveysongelma on yleiskäsite ihmisten psyykkisten häiriöille, joiden yhtenä osa-alueena on luonnevika jota ihmisistä puhuttaessa ennemminkin persoonallisuushäiriöksi kutsutaan.

Sleepyhollow kirjoitti:

Tarinasi perusteella se oli jotain siinä aiemmassa omistajassa, joka aiehutti sen käytöksen, jos se vielkä myöhemminkin alkoi sen läsnä riehua. Tiedätkö omistajasta mitään? Mikä meni vikaan koiran kanssa? Voihan se olla niinkin, että kun dobermannin on aika isoja ja joidenkin mielestä pelottavia, se omistaja pelkäsi sitä koiraa kun se kasvoi ja koirasi vain vaistosi sen pelon, ei sitä mihin se kohdistuu. En tiedä..

Minua surettaa vieläkin kamalasti meidän ensimmäisen koiran kohtalo. Sillä oli myös "luonnevika". Oikeasti sillä oli vain helvetin voimakas suojelusvietti ( suomenajokoira ) ja se puri erästä pikkupoikaa ja jouduttiin lopettaan se. Tämä on kyllä tänäkin päivänä minun mielestäni sen pojan vikaa, sanoi mitä tahansa. Ensinnäkin, Täplä, koiramme, makasi suljetun oven takana - kaikkia kavereitani ja muita varoitettiin mennä sinne, koska Täplä hyökkäsi vieraiden kimppuun - tämä poika avasi oven, Täplä NUKKUI OMALLA paikallaan sängyn päädyssä lattialla ja tuo poika meni kämmen edellä ( koirasta katsottuna se varmasti luuli pojan lyövän sitä ) silittämään sitä päähän. Siis kioran nukkuessa. Ei varmaan tarvitse kertoa mitä kaikkea tuossa teki väärin? Kuitenkin, Täplä pelästyi ja puri sitä poikaa kasvoihin ja paria päivää myöhemmin koira joutui taivaaseen. En ole vieläkään täysin antanut sitä isälle anteeksi, enkä usko että sekään on itselleen. Täplä oli isän mielestä se "paras koira". Uskomattoman hyvä metsästyskoira, tassut kesti sään kuin sään ja se totteli joka sanaa.

Eniten mua harmittaa kyllä se, että minä 9v. en mahtanut asioille mitään. Nyt olisinkin voinut mahtaa. Itken vieläkin usein Täplää. On niin perkeleen ikävä sitä karvaturria.

Lue lisää

Tulee ihan tippa linssiin kun luin Täplästä.
Munkin mielestä ihan pojan oma vika jos on mennyt pelästyttämään koiran. Tuollaiset asiat pitäisi kotona vanhemmat opettaa lapsille.

Ei ole elämä oikeudenmukaista ei.

..yhdyn kanssasi kommenttiin, että paljon ei luonnevikaisia koiria löydy. Täytyy sanoa kuitenkin, että aina EI vika kuitenkaan ole omistajassa, vaan myös koirassa saattaa toisinaan vikaa olla. Tämä saattaa olla hiukan älytön vertaus, mutta laitampa sen kuitenkin tähän. Eli niin ihmisellä, koiralla, lampaalla, lehmällä ym. saattaa olla heti synnyttyään vikaa aivoissa, jota ei pystytä selvittämään, koska aivojen toimintaa ei ole vielä "kunnolla" pystytty tutkimaan. Esim. lapsi on pienestä pitäen väkivaltainen muita kohtaan, vaikka kasvatuksessa ei vikaa olisikaan, tai geeneissä. Sama pätee koiriin. Sitten vielä keskusteluja sivusta seuranneena olen hyvin iloinen, että täällä on tällä kertaa pystytty keskustelemaan asiallisesti ketään harjaamatta :)

Börre kirjoitti:

..yhdyn kanssasi kommenttiin, että paljon ei luonnevikaisia koiria löydy. Täytyy sanoa kuitenkin, että aina EI vika kuitenkaan ole omistajassa, vaan myös koirassa saattaa toisinaan vikaa olla. Tämä saattaa olla hiukan älytön vertaus, mutta laitampa sen kuitenkin tähän. Eli niin ihmisellä, koiralla, lampaalla, lehmällä ym. saattaa olla heti synnyttyään vikaa aivoissa, jota ei pystytä selvittämään, koska aivojen toimintaa ei ole vielä "kunnolla" pystytty tutkimaan. Esim. lapsi on pienestä pitäen väkivaltainen muita kohtaan, vaikka kasvatuksessa ei vikaa olisikaan, tai geeneissä. Sama pätee koiriin. Sitten vielä keskusteluja sivusta seuranneena olen hyvin iloinen, että täällä on tällä kertaa pystytty keskustelemaan asiallisesti ketään harjaamatta :)

Lue lisää

Mutta niinhän mä juuri tarkoitin :o)
Eli koiran käyttäytyminen HYVIN usein kiinni ihmisten kohtelusta.
HYVIN harvoin luonnevika.(Muttei tarkoita ettei KOSKAAN!)