auringonvaloihottuma

jannamaana

Olen pikkutytöstä saakka (nyt 30v) kärsinyt vaikeasta auringonvaloallergiasta, joka ilmenee erilaisina ihottumina eri aikaan vuodesta eri ihoalueilla. Ensimmäiset iho-oireet alkavat ilmestyä helmikuussa keväthankien aikaan ja oireet loppuvat elo-syyskuussa.Ihottuma on kutisevaa, välillä laatamaista, paksua ja märkivää, joskus nokkosihottuman tyyppistä ja kuivuessaan erittäin kivulias.Olen käynyt asian vuoksi ihotautilääkärillä viimeksi 3 vuotta sitten, mutta en saanut apua, kun keinoja edes oireiden lievittämiseen ei tunnu olevan. Kysyisinkin, onko viimeaikoina edistytty ja löytynyt uusia tuotteita esim oireiden lievittämiseen taikka jopa ihottuman ehkäisemiseen. Ihottumaa on alkanut pikkuhiljaa tulla kesän edetessä myös päänahkaan varotoimista huolimatta ja tämän seurauksena alkanut myös hiustenlähtö.

1

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teija.dunder

      Hoitona käytetään edelleen hydrokortisonivoiteita tai joskus keskivahvoja kortisonivoiteita (reseptillä saatavia). Antihistamiini auttaa kutinaan jonkin verran. Kortisonitabletit ovat joskus tarpeen jos oireet ovat hankalat. Estohoitona voidaan käyttää SUP tai UVB -valoihoitoja ennen oirekauden alkua. Oireesi alkavat jo helmikuulta joten valohoitoa kannattaa harkita loppuvuodesta-tammikuulta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      33
      1309
    2. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1095
    3. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      105
      945
    4. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      42
      889
    5. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      63
      741
    6. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      56
      739
    7. Tietäisitpä vain mitä se

      yksikin on susta puhunut :) j
      Ikävä
      42
      726
    8. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      94
      672
    9. Se riisuu suosimasi paatoksen, paljastaa egosi tyhjäksi

      Idän fisosofian vihaaja kirjoitti: "Muuten tämä idän-uskontojen mekaniikka hävitää ja hautaa tästä kaiken hyvän paatoks
      Hindulaisuus
      302
      666
    10. Olet sinä ihana

      Muttei sua taida kiinnostaa muu kuin sun työ:(
      Ikävä
      29
      645
    Aihe