Luoja mutta millainen?

shadowself

Ajattelin jakaa oman näkemykseni asiaan, joka toivottavasti herättää ajatuksia ja keskustelua.

Jos nyt lähdetään perusasetelmasta, yleisesti voidaan nähdä että todennäköisyys uskontojen yleensä kuvaileman jumalallisen luojaolennon olemassaolon todennäköisyys on äärimmäisen pieni. Tiede ei ole löytänyt moisen kaltaisen olennon vaikutusta tai edes mitään minkä pohjalta voisimme edes olettaa kyseisen kaltaisen jumalallisen olennon olemassaolon olevan mahdollista.

Sen sijaan todennäköisin vaihtoehto on se että jos jonkinlainen luoja on olemassa, tämä luo asioita mitä todennäköisimmin varsin vastaavalla tavalla kuin me luomme asioita. Luoja on mitä todennäköisemmin jonkinlainen tiedemies tai vähintäänkin taho jolla on vain erittäin kehittynyttä teknologiaa käytössään.

On hyvin turvallista ja perusteltua arvioida että kyseisen luojan yläpuolella on olemassa luonnonlait joita kyseinen luoja ei kykene muuttamaan vaan että tämä loi meidän maailmankaikkeutemme nimenomaan käyttäen oman maailmankaikkeutensa luonnonlakeja hyväkseen teknologian kautta. Myöskin elämän esiintymisestä omassa maailmankaikkeudessamme voimme varsin turvallisin mielin olettaa ettei kyseinen luoja ole ainoa lajinsa edustaja.

Myöskin on yleisesti erittäin todennäköistä että kyseinen taho on vaikuttanut asioihin korkeintaan vain paikallisella tasolla, eli mahdollisesti jopa vain oman planeettamme sisällä.

Ja tietysti on myös se että on varsin epätodennäköistä että kyseinen luoja eläisi ikuisesti tai olisi ollut olemassa aina, kummallekaan ei ole tieteellistä eikä loogista pohjaa.

Todennäköisyydet ovat hyvin vahvasti erityisesti monien valtauskontojen luojakäsitystä vastaan.eikä kreationismi itsessäänkään ole kovin vahvalla pohjalla.

Todennäköisintä on edelleenkin että maailmankaikkeus ja planeetallamme esiintyvä monimuotoinen elämä on täysin luonnollinen ilmiö jonka syntymiseen ei tarvittu luonnon ulkopuolista tietoisuutta tai vaikuttajaa.

29

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mui3stic74cossää

      Jumala ei ole olento!
      Olennoksi sanotaan sellaista joka kuuluu johonkin joukkoon olioita.
      Olemassaolo on jumaluudesta.
      Ihan samalla logiikalla kuin sinua ei voisi olla olemassa ilman vahempiasi. Et ole olemassa siksi, että tiedät olemassaolosta. Ei Jumalakaan kaipaa sinun tietämistäsi ollakseen.

      • "Jumala ei ole olento!
        Olennoksi sanotaan sellaista joka kuuluu johonkin joukkoon olioita."

        On erittäin epätodennäköisyyttä että tietoisuutta voisi olla muunlaisella taholla kuin nimenomaan olennoksi luokiteltavalla taholla.

        "Olemassaolo on jumaluudesta."

        Millä perusteella. Mikä saa sinut päätymään siihen johtopäätökseen että olemassaolo on todennäköisimmin nimenomaan jumaluudesta?

        "Ihan samalla logiikalla kuin sinua ei voisi olla olemassa ilman vahempiasi."

        Vanhempani eivät ole jumalallisia eikä myöskään kenenkään muunkaan vanhempien ole havaittu olevan jumalallisia, joten miksi olettaisimme että jumaluus olisi ollut osana minkään muunkaan olemassaolon synnylle?.

        "Et ole olemassa siksi, että tiedät olemassaolosta."

        Lentokoneet lentävät sen pohjalta mitä tiedämme olemassaolosta, tietokoneet toimivat sen pohjalta mitä tiedämme olemassaolemassa. Tieteellisen prosessin tuottamiin loogisiin todennäköisyyksiin on hyvä luottaa, koska ne ovat aina varmimmin lähimpänä totuutta.

        "Ei Jumalakaan kaipaa sinun tietämistäsi ollakseen."

        Eikä tämän olemassaolemattomuus kaipaa sinulta asian tiedostamista ja hyväksymistä. En missään vaiheessa väittänyt että Jumalan olemassaolo olisi riippuvainen tiedoistani, vaan esitin vain sen kuinka asiaa tarkastellessa rationaalisesti, Jumalan olemassaolo on äärimmäisen epätodennäköistä, ainakin siinä muodossa missä Raamattu ja muu vastaava kirjallisuus kyseisen hahmon tuntee.

      • jösta
        shadowself kirjoitti:

        "Jumala ei ole olento!

        Sinun mielipidettäsi ei voi pitää tieteenä.
        Eikä mitään muutakaan päättelysi tuotosta.
        Joten vastauksellasi ei ole tieteellisessä mielessä mitään merkitystä.

      • jösta kirjoitti:

        Sinun mielipidettäsi ei voi pitää tieteenä.
        Eikä mitään muutakaan päättelysi tuotosta.
        Joten vastauksellasi ei ole tieteellisessä mielessä mitään merkitystä.

        Kerrankin kretupelle osui oikeaan. Kun paljon länkyttää, joskus nappaa. Vaikka sitten itsestäänselvyyksiä hokemalla.

        Voisiko neiti kuitenkin sen verran tarkentaa, että esittäisi palstalta edes yhden tieteellisesti merkittävän mielipiteen, joka on palstalaisen oma.

        Vai onko sittenkin kivempaa paeta uskonnollisen pimeyden pensaikkoon ja länkyttää lisää taas tuhannen typerän nimimerkin takaa?

      • gösta
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Miten kuvittelet kenenkään täällä kirjoittavan suoltavan tiedettä viesteihinsä?
        Joten miksi edes pyydät?

      • >>Ei Jumalakaan kaipaa sinun tietämistäsi ollakseen.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Kerrankin kretupelle osui oikeaan. Kun paljon länkyttää, joskus nappaa. Vaikka sitten itsestäänselvyyksiä hokemalla.

        Voisiko neiti kuitenkin sen verran tarkentaa, että esittäisi palstalta edes yhden tieteellisesti merkittävän mielipiteen, joka on palstalaisen oma.

        Vai onko sittenkin kivempaa paeta uskonnollisen pimeyden pensaikkoon ja länkyttää lisää taas tuhannen typerän nimimerkin takaa?

        "Voisiko neiti kuitenkin sen verran tarkentaa, että esittäisi palstalta edes yhden tieteellisesti merkittävän mielipiteen, joka on palstalaisen oma."

        Tuskinpa on tieteellisesti merkittäviä mielipiteitä, mutta olen omiakin ajatuksia yrittänyt pienessä päässäni pyöritellä :)

        Tässä pari mitä muistin.

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11344230

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11383605

      • Pakstori
        kekek-kekek kirjoitti:

        >>Ei Jumalakaan kaipaa sinun tietämistäsi ollakseen.

        Lainaa: kekek-kekek

      • Aukino
        shadowself kirjoitti:

        "Jumala ei ole olento!
        Olennoksi sanotaan sellaista joka kuuluu johonkin joukkoon olioita."

        On erittäin epätodennäköisyyttä että tietoisuutta voisi olla muunlaisella taholla kuin nimenomaan olennoksi luokiteltavalla taholla.

        "Olemassaolo on jumaluudesta."

        Millä perusteella. Mikä saa sinut päätymään siihen johtopäätökseen että olemassaolo on todennäköisimmin nimenomaan jumaluudesta?

        "Ihan samalla logiikalla kuin sinua ei voisi olla olemassa ilman vahempiasi."

        Vanhempani eivät ole jumalallisia eikä myöskään kenenkään muunkaan vanhempien ole havaittu olevan jumalallisia, joten miksi olettaisimme että jumaluus olisi ollut osana minkään muunkaan olemassaolon synnylle?.

        "Et ole olemassa siksi, että tiedät olemassaolosta."

        Lentokoneet lentävät sen pohjalta mitä tiedämme olemassaolosta, tietokoneet toimivat sen pohjalta mitä tiedämme olemassaolemassa. Tieteellisen prosessin tuottamiin loogisiin todennäköisyyksiin on hyvä luottaa, koska ne ovat aina varmimmin lähimpänä totuutta.

        "Ei Jumalakaan kaipaa sinun tietämistäsi ollakseen."

        Eikä tämän olemassaolemattomuus kaipaa sinulta asian tiedostamista ja hyväksymistä. En missään vaiheessa väittänyt että Jumalan olemassaolo olisi riippuvainen tiedoistani, vaan esitin vain sen kuinka asiaa tarkastellessa rationaalisesti, Jumalan olemassaolo on äärimmäisen epätodennäköistä, ainakin siinä muodossa missä Raamattu ja muu vastaava kirjallisuus kyseisen hahmon tuntee.

        Lainaa: shadowself
        "Olemassaolo on jumaluudesta."
        Millä perusteella. Mikä saa sinut päätymään siihen johtopäätökseen että olemassaolo on todennäköisimmin nimenomaan jumaluudesta?

        Raamattu sanoo, että Jahveeh, eli Jehova ilmaisi itsensä, heidän Jumalansa, mimenomaan määritteellä: MINÄ OLEN! Siis kaikki persoonallinen olemassaolo, on tuosta Jumalasta lähtöisin. Jeesus samaistui voimmaakaasti Jehovaan, ehkä muutaman saman kirjaimen takia nimessään, kun sanoi kansalleen, "ellette usko, että MINÄ OLEN SE MIKÄ OLEN te joudutte kadotukseen".

        Samanlaisen todistuksen myös minä, Aki voin antaa itsestäni, minulle monikin Laki, on matemaattisestikin tullut opeteltua, alkeisvoimien lakeja, tietokoneen käskyjä, jopa aseemblerejä myöten, puhumattakaan Raamatun, ihmisten käytöstä ohjaavista, kymmenestä käskystä.... Olen tosin saanut hullunpaperitkin Suomeltani, mutta se on eri "laki":-)

      • Pakstori kirjoitti:

        Lainaa: kekek-kekek
        >>Ei Jumalakaan kaipaa sinun tietämistäsi ollakseen.

        Mutta jos sen liki täydellisen ihmisen ainoa vika on se ettei vain usko siihen arvuuteltuun olioon, ja se arvuuteltu olio raivoaa kuin Hitler parhaimpina päivinään yhden pikku jutun takia?

    • kvasi2

      Kyseessä saattaa olla jonkinlainen Matrixi tai Grid.

      • blindwatchmaker

        Harvoin olen kvasi2:n kanssa samaa mieltä. Mutta minun puhdas spekulaationi - ilman ainoatakaan todistetta - on myös se, että yksi varteenotettava mahdollisuus on se, että elämme 'Matrixissa'. Mutta jos näin on, niin ko. 'Matrixin' taustalla oleva jokin on jotain sellaista, josta meillä ei ole minkäänlaista aavistustakaan. Kaikkein vähiten uskonnoilla.

      • tieteenharrastaja
        blindwatchmaker kirjoitti:

        Noinkin voi tietenkin spekuloida, ja tieteiskirjailijt (muutkin kuin Marixin käsikirjoittaja) ovat niin tehneetkin.

        Jos suuri määrä ihmisiä ottaisi tuon yhtä todesta kuin uskonnot otetaan, konkreettiset seurauksit ihmiskunnalla olisivat nähdäkseni karmeat. Tuntuu, että siihen verrattuna uskonnoista on paljonkin hyötyä.

      • 22222222222222222222
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Et kai vain vihjaa, että tuollainen (jumalaton) maailma ajaisi moraalittomuuteen? Nähdäkseni ero olisi mitätön siihen nähden, jos kaikki olisivat ateisteja.

      • tieteenharrastaja
        22222222222222222222 kirjoitti:

        Näemme tuon eron aika eri tavalla:

        "Nähdäkseni ero olisi mitätön siihen nähden, jos kaikki olisivat ateisteja."

        Tietokonepelin osaseksi itsensä vakaasti uskova ihminen pitää tietenkin toisiakin samanlaisina. Jumaliin uskomattomatkin ovat osoittaneet pystyvänsä noudattamaan moraalia teoistaan vastaavina ja toisten kanssa tasa-arvoisina ihmisinä. Se perustuu korkean tietoisuuden ymmärrykseen mielenmallista ja siitä, että toisillakin on sellainen.

        Vihjaan kyllä siihen, että uskonnoilla on mielestäni merkittäviä moraalia tukevia vaikutuksia, muitta en pidä tätä objektiivisena jumala-todisteena, jos sinä ehkä vihjaat siihen.

        "Tietokonepelin osaseksi itsensä vakaasti uskova ihminen pitää tietenkin toisiakin samanlaisina"

        Kyllä, mutta kokemuksestaan hän ymmärtää että koettu tuska ja kärsimys (tai ilo) on tietokonepelin osasellakin todellista.

      • tieteenharrastaja
        22222222222222222222 kirjoitti:

        "Tietokonepelin osaseksi itsensä vakaasti uskova ihminen pitää tietenkin toisiakin samanlaisina"

        Kyllä, mutta kokemuksestaan hän ymmärtää että koettu tuska ja kärsimys (tai ilo) on tietokonepelin osasellakin todellista.

        Nyt meni niin hienojakoiseksi filosofoinniksi, että luovutan taistelutta.

      • kvasi2
        22222222222222222222 kirjoitti:

        "Tietokonepelin osaseksi itsensä vakaasti uskova ihminen pitää tietenkin toisiakin samanlaisina"

        Kyllä, mutta kokemuksestaan hän ymmärtää että koettu tuska ja kärsimys (tai ilo) on tietokonepelin osasellakin todellista.

        Ei-fyysinen todellisuus kokee itsensä virtuaalimaailman kautta. Tuloksena paikallinen todellisuus, joka on sisäisesti todellista, mutta ulkoisesti epätodellista; virtuaalimaailman olioon sattuu.

      • epäloogista paskaa
        blindwatchmaker kirjoitti:

        Harvoin olen kvasi2:n kanssa samaa mieltä. Mutta minun puhdas spekulaationi - ilman ainoatakaan todistetta - on myös se, että yksi varteenotettava mahdollisuus on se, että elämme 'Matrixissa'. Mutta jos näin on, niin ko. 'Matrixin' taustalla oleva jokin on jotain sellaista, josta meillä ei ole minkäänlaista aavistustakaan. Kaikkein vähiten uskonnoilla.

        Matrix on epälooginen elokuva.

        Eihän siinä, että otetaan energiaa ihmisistä, ole yksinkertaisesti mitään järkeä!

        Ihmiset kuluttavat energiaa, eivät tuota yhtään lisää.

      • Pakstori

        Lainaa: kvasi2
        Kyseessä saattaa olla jonkinlainen Matrixi tai Grid.

        Ja onkin: Raamattu sanoo, että kaikki on rakennettu Jumalan sanalla... Eli kyseessä on jokin formaatti luomakunnalla, mitä kaikki velhot ja tietäjät ovat koettaneet saada selville... Tietokone on hyvä, koska ihminen voi tietää kaiken sen kommenoista, mutta vanhan maailmamme laeista ja formaatista emme tule koskaan tietämään kaikkea, ihminen ei ylipäänsä edes ole SE enkeli, jonka tehtäväksi sen tietäminen olisi annettu...

      • Aukino
        epäloogista paskaa kirjoitti:

        Matrix on epälooginen elokuva.

        Eihän siinä, että otetaan energiaa ihmisistä, ole yksinkertaisesti mitään järkeä!

        Ihmiset kuluttavat energiaa, eivät tuota yhtään lisää.

        Lainaa: epäloogista paskaa
        Matrix on epälooginen elokuva.
        Eihän siinä, että otetaan energiaa ihmisistä, ole yksinkertaisesti mitään järkeä!
        Ihmiset kuluttavat energiaa, eivät tuota yhtään lisää.

        Olet väärässä, ihminen voi tuottaa energiaa, henkistä tarkoitusperää ajatellen, suuriakin määriä, eli kaikki energiansa joka käytetään informaation tuottoon, voi antaa hyvän hyötysuhteen, kun informaatio leviää laajalle... Ylipäänsä kaikesta informaatiosta on jotain hyötyä, mutta TURHIEN sanojen sanominen on KIROTTUA, siitä joutuu "tilille"....
        Mutta totta jos ihmisestä tulee jokin urheilija, menee kaikki hukkaan:-) Vaikka hieman on informaatiota siinä, monenneksiko tuli kilpailussaan tai millä tuloksella....Saman määrän informaatiota tosin saisi pieraistua ihan valehtelemalla: Tulin maastavedon kilpailussa 1456:nneksi 75 kg:n sarjassa, tuloksella 180 kg.

    • Sepä Se

      "Jos nyt lähdetään perusasetelmasta, yleisesti voidaan nähdä että todennäköisyys uskontojen yleensä kuvaileman jumalallisen luojaolennon olemassaolon todennäköisyys on äärimmäisen pieni."

      Siis täh? Häviävän pieni? Jumala on olemassa, pienoisesta vastustelustasi huolimatta.

      "Tiede ei ole löytänyt moisen kaltaisen olennon vaikutusta"

      Omistamaasi tyhmyyttä ja tietämättömyyttä ei voi kuin ihmetellä. Jumalan kädenjälki on nähtävissä kaikkialla luonnossa, ja fossiilimuodostumista ja vuorten rinteillä olevista fossiileista näemme selkeästi muinaisen tuhotulvan vaikutukset.

      "19 Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille.
      20 Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. " Room 1.

      Sinänsä kommenttisi ei kyllä yllätä, että evoliiton kannattajat palstalla on jo toistuvasti todettu typeriksi ja tietämättömiksi. Että siinä vain vahvistat palstan evoluuttien huonoa kuvaa entisestään.

      "On hyvin turvallista ja perusteltua arvioida että kyseisen luojan yläpuolella on olemassa luonnonlait joita kyseinen luoja ei kykene muuttamaan vaan että tämä loi meidän maailmankaikkeutemme nimenomaan käyttäen oman maailmankaikkeutensa luonnonlakeja hyväkseen teknologian kautta."

      Höpsis. On toiveajattelua uskoa että niin monimutkaiset asiat, kuin universaalit luonnonlait kuten painovoima ja alkuaineiden ominaisuudet voisivat syntyä itsestään. Sellainen on yksinkertaisesti mahdotonta. Kaikki on Jumalan tahdosta luotu, iskosta tämä sinne pikkuiseen kaaliisi!

      • "Siis täh? Häviävän pieni? Jumala on olemassa, pienoisesta vastustelustasi huolimatta."

        Voisitko sitten esittää loogisen päättelyketjun jolla olet päässyt siihen johtopäätökseen että Jumalan olemassaolo on erittäin todennäköistä?

        "Omistamaasi tyhmyyttä ja tietämättömyyttä ei voi kuin ihmetellä. Jumalan kädenjälki on nähtävissä kaikkialla luonnossa, ja fossiilimuodostumista ja vuorten rinteillä olevista fossiileista näemme selkeästi muinaisen tuhotulvan vaikutukset."

        Mitäs jos ensinnäkin antaisit argumenttiesi puhua puolestaan sen sijaan että alkaisit heti haukkumaan vastapuolta tyhmäksi ja tietämättömäksi.

        Ja miten sen nimenomaan Jumalan kädenjälki näkyy siellä luonnossa ja kuinka fossiilimuodostumat oikeasti osoittavat asialla olleen todennäköisimmin Jumalan?

        Mitä merkitystä ylipäänsäkin jollain mahdollisesti tapahtuneella tuhotulvalla on? Monet uskonnot ja kulttuurit ovat kautta historian kyseisen kaltaiseen tulvaan.

        Esittämäni todennäköisyydet pätevät edelleenkin, kyseinen tulva on mitä todennäköisimmin joko luonnostaan tapahtunut ilmiö tai sitten teknologialla tuotettu asia.

        "Sinänsä kommenttisi ei kyllä yllätä, että evoliiton kannattajat palstalla on jo toistuvasti todettu typeriksi ja tietämättömiksi. Että siinä vain vahvistat palstan evoluuttien huonoa kuvaa entisestään."

        Mainitsinko sinänsä missään uskovani evoluutioteoriaan? Evoluutioteoria on nykytiedon valossa tieteellisesti paras selitys lajien synnylle mikä meillä on ja se pitää täten todennäköisimmin paikkansa. Olen puhunut vain esitettyjen selitysten todennäköisyyksistä olla oikeassa.

        "Höpsis. On toiveajattelua uskoa että niin monimutkaiset asiat, kuin universaalit luonnonlait kuten painovoima ja alkuaineiden ominaisuudet voisivat syntyä itsestään. Sellainen on yksinkertaisesti mahdotonta. Kaikki on Jumalan tahdosta luotu, iskosta tämä sinne pikkuiseen kaaliisi!"

        Hassua kuinka kreationismi ja oikea tiede lähtevät varsin eri lähtökohdista. Kreationistit käyttävät ihmisen ymmärrystä mittapuuna sille mikä on mahdollista ja täten määrittelevät lähtökohtaisesti monet asiat mahdottomiksi. Sen sijaan oikeassa tieteessähän mitään vaihtoehtoja ei sinänsä suljeta pois, vaan nykytiedon valossa määritellään todennäköisyydet sille että miten mikäkin hypoteesi pitää paikkansa.

        Ihmiselle lentäminen oli aikoinaan mahdotonta, mutta monien tieteellisten löydöksien ja monien keksintöjen kautta ihmisen todennäköisyys lentämiseen nousi valtavasti ja nyt meillä onkin lentokoneita ja lentämisestä on tullut mahdollista.

        Pointti on se että emme ole mitenkään pätevässä asemassa sanomaan että mikä on mahdotonta nykytietomme valossa. Voimme pitää vain toisia asioita todennäköisimpinä kuin toisia.

        Ja suurin ongelma kreationismin kannalta tieteellisesti on nimenomaan moiseen kykenevän olennon/tahon olemassaolo, joka on äärimmäisen epätodennäköistä vaikka tälläisen olemassaolo vaikuttaisikin kuinka välttämättömältä.

      • Pakstori
        shadowself kirjoitti:

        "Siis täh? Häviävän pieni? Jumala on olemassa, pienoisesta vastustelustasi huolimatta."

        Lainaa: Shadowself

        Evoluutioteoria ei ole paras selitys, vaan sellainen luojajumala, joka kokeili kaikkea näkynä, ennenkuin teki sitä Äiti maassa eläviä olentoja. Tämän vuoksi aikaakaan ei ole kulunut niin paljon kuin oletetaan, mutta enempi vai vähempi, en ota kantaa, todennäköisesti vähempi....

      • Sepä Se

        ^ Yllä oleva on nimimerkilläni esiintynyt nimimerkkivaras.

      • Pakstori
        shadowself kirjoitti:

        "Siis täh? Häviävän pieni? Jumala on olemassa, pienoisesta vastustelustasi huolimatta."

        Voisitko sitten esittää loogisen päättelyketjun jolla olet päässyt siihen johtopäätökseen että Jumalan olemassaolo on erittäin todennäköistä?

        "Omistamaasi tyhmyyttä ja tietämättömyyttä ei voi kuin ihmetellä. Jumalan kädenjälki on nähtävissä kaikkialla luonnossa, ja fossiilimuodostumista ja vuorten rinteillä olevista fossiileista näemme selkeästi muinaisen tuhotulvan vaikutukset."

        Mitäs jos ensinnäkin antaisit argumenttiesi puhua puolestaan sen sijaan että alkaisit heti haukkumaan vastapuolta tyhmäksi ja tietämättömäksi.

        Ja miten sen nimenomaan Jumalan kädenjälki näkyy siellä luonnossa ja kuinka fossiilimuodostumat oikeasti osoittavat asialla olleen todennäköisimmin Jumalan?

        Mitä merkitystä ylipäänsäkin jollain mahdollisesti tapahtuneella tuhotulvalla on? Monet uskonnot ja kulttuurit ovat kautta historian kyseisen kaltaiseen tulvaan.

        Esittämäni todennäköisyydet pätevät edelleenkin, kyseinen tulva on mitä todennäköisimmin joko luonnostaan tapahtunut ilmiö tai sitten teknologialla tuotettu asia.

        "Sinänsä kommenttisi ei kyllä yllätä, että evoliiton kannattajat palstalla on jo toistuvasti todettu typeriksi ja tietämättömiksi. Että siinä vain vahvistat palstan evoluuttien huonoa kuvaa entisestään."

        Mainitsinko sinänsä missään uskovani evoluutioteoriaan? Evoluutioteoria on nykytiedon valossa tieteellisesti paras selitys lajien synnylle mikä meillä on ja se pitää täten todennäköisimmin paikkansa. Olen puhunut vain esitettyjen selitysten todennäköisyyksistä olla oikeassa.

        "Höpsis. On toiveajattelua uskoa että niin monimutkaiset asiat, kuin universaalit luonnonlait kuten painovoima ja alkuaineiden ominaisuudet voisivat syntyä itsestään. Sellainen on yksinkertaisesti mahdotonta. Kaikki on Jumalan tahdosta luotu, iskosta tämä sinne pikkuiseen kaaliisi!"

        Hassua kuinka kreationismi ja oikea tiede lähtevät varsin eri lähtökohdista. Kreationistit käyttävät ihmisen ymmärrystä mittapuuna sille mikä on mahdollista ja täten määrittelevät lähtökohtaisesti monet asiat mahdottomiksi. Sen sijaan oikeassa tieteessähän mitään vaihtoehtoja ei sinänsä suljeta pois, vaan nykytiedon valossa määritellään todennäköisyydet sille että miten mikäkin hypoteesi pitää paikkansa.

        Ihmiselle lentäminen oli aikoinaan mahdotonta, mutta monien tieteellisten löydöksien ja monien keksintöjen kautta ihmisen todennäköisyys lentämiseen nousi valtavasti ja nyt meillä onkin lentokoneita ja lentämisestä on tullut mahdollista.

        Pointti on se että emme ole mitenkään pätevässä asemassa sanomaan että mikä on mahdotonta nykytietomme valossa. Voimme pitää vain toisia asioita todennäköisimpinä kuin toisia.

        Ja suurin ongelma kreationismin kannalta tieteellisesti on nimenomaan moiseen kykenevän olennon/tahon olemassaolo, joka on äärimmäisen epätodennäköistä vaikka tälläisen olemassaolo vaikuttaisikin kuinka välttämättömältä.

        Päättelyketju Jumalan olemassaoloon?
        Ensin pitää tietää, mitä Jumalalla tarkoitetaan, jos ateistit hylkäävät sen, mitä Jumalalla tarkoitetaan, ei heidän kanssaan voi keskustella järkevästi...
        Jumala on nimessään: Jehovah, ilmaissut olevansa Persoonallisen Minän, aikajaottelun lähtökohta: MINÄ OLEN... Sama ilmiö on jokaisessa yhtälössä, jossa merkitään vaikkapa F = M*a.
        Jumala on ilmaissut luoneensa maailman... Hän esiintyy usein muodossa ME, eli Jumaluuteen on intergalaktisesti ollut liittyneenä monia persoonallisia vaikuttajia, myös ihminen voi olla osa tuota Jumaluutta, ei tosin kovin tyypillisesti ISÄ(>) tietoisuudessa vaan POIKANA(

      • Aukino

        Luonnonlaiesta teillä on hieman väärä käsitys... Ei meillä olisi edes Pythagoraan kolmioita, jos emme olisi syntyneet suuren pinnan päälle, jossa kyseinen mittaus toteutuu. Kaikki lait ovat Jumalan asettamia, Laki itsessään on eräs Jumalan luomista enkeleistä, joka ei ole ihminen vaan jotain muuta, se on kaikkia ilmiöitä pakottamassa johonkin deterministeseen päätökseen... Determinismi ylipäänsä perustui siihen, että on kohtalo, jonka voi laskea luonnonlaeista. Mutta kaikki luonnonlait eivät ole ikuisia, mutta itse uskon, että aikaulottuvuudet fysikkassa ovat: kolmella: "aika*aika*kiihvyydellä" - pituus, kuudella ala, yhdeksällä tilavuus, ja kymmenennellä massa.... Voima on siis yhdestoista, liikemäärä kahdestoista ja kolmastoista teho, ja neljästoista energia....
        (Paine viides, tai sähkövaraus tai vastus myös viides, sähkövirta esim. 4.)
        (Jännite, samoin kuin tilavuus - 9.)'
        Ei varmaan fysiikan vakiot aina pysy samoina, jos galaksi joskus laajenee tai lyttääntyy, ei graviaatiovakio ja valonnopeus pysy samoina... Tai jos muutamme muualle avaruuteen, ne tuskin ovat samoja sielläkään....

    • Pakstori

      Se tieteellinen ja looginen pohja sille, että Luoja, persoonallinen on olemassa, jos ihmiselläkin on kokemus omasta yksilöllisyydestään ja persoonastaan... Voidaan todistaa, että kaikki suuret persoonat, jotka ovat saaneet jotakin aikaan, esim. tieteessä, ovat "tunteneet itsensä", siis sen Jehovan vaikutuksen, joka jokaisella on tuossa "Minä olen" kokemuksessa.

      Alun kertous, Jumalan hengestä, joka likkui vetten yllä, on ajaton, kuka tahansa voi yhtyä noiden alun hetkiin, koska hengellä ei ole aikaa, kaikki on läsnä nyt ja kaikki on läsnä tulevaisuudessa, ja menneisyydessä sen mukaan, miten paljon nuo ihmiset etsivät tulevaa henkeä... Henki on siis sanoissa, ja alun hetkillä tulee olemaan kaikki tulevien aikojen hengestä läsnä, tuossa luomisessa, koska Luojaa kiinnostaa vain uuden luominen, ja vanhojen päivittäminen, ja virheidensä korjailu...: Synti oli se virhe, joka tuli luomistyöhön, koska ihminen koki siitä niin paljon syyllisyyttä, että ajautui hengelliseen pimeyteen... Tekemään kaoottisia asioita. Mutta kaikki synnit on sovitettu vain tässä yhdessä uhrissa: Jeesus Kristus! Ei meidän kuolemassamme, sillä me ole niin tyhmiä ettemme välttämättä löytäisi ratkaisua iljettäviin synteihimme....
      Jumalan tarkoitus ei ole poistaa syntiä, syntiä ei saa pois keneltäkään, kuka on sitä tehnyt, mutta tehdä siitä jotenkin vaaraton sovellus ihmisen jatkoelämään.... Ihmisen on siis muututtava, kohden puhdasta täydllisyyttä, ja ei synti ole se, että teemme aika-ajoin kielteisiä asioita, vaan se, jos ne ovat epäloogisia asioita, joita ei tue Jumalan Luomisvoimat ja luomakunta....

      Jumala on siis jonkinlainen metafyysinen käsite sille, kun kaikki luojaoliot ovat yhdessä tai sen Isä, Poika tai Veli(Pyhä Henki) osuus.... Jumalatar maa on materiassa paljon kiinni, ja naisen henkinen olemus on maanläheisempi ja käytännöllisempi.... Paha, kaikkea tätä vastustamaan on myös syntynyt, juuri synnin ja rikkomuksen käsitteestä....

    • Aukino

      Lainaa shadowself
      Ja tietysti on myös se että on varsin epätodennäköistä että kyseinen luoja eläisi ikuisesti tai olisi ollut olemassa aina, kummallekaan ei ole tieteellistä eikä loogista pohjaa.

      Jos Universiumi on ikuinen, miksei sen luoja myös olisi... Universiumi on tosin enemmän kuin siihen liittynyt "materia äiti maa", koska siinä on myös Taivaan tilavuuselementti ja muut elementit jatkuvasti liittyneenä...
      Jumalien Jumala on Maailmankaikkeus. Ei mikään yksittäinen persoona ole sitä yksin luonut, tai sen jälkeen, kun se Luoja-persoona jakautui kuin solu, muihin tietoisuuksiinsa, halittsemaan luotua... Maailmankaikkeus joka sisältää myös Jumalan hengen osaset, se olisi jotakin enemmän kuin Maailmankaikkeus, jokin Kosmoksien kosmos, jos sisältää kaiken informaation YMMÄRYKSENKIN mitä pelkällä ihmisen(tai pedon:-) merkillä merkitsemiseen liittyy...
      Emme tiedä, missä henki sijaitsee. Jos se sijaitsee koodissaan, sen merkeissä, se on materiaalina muiden materiaalien keskellä, mutta se MAHDOLLISUUS, kaiken ymmäryksen löytämiseen sanoilla, on kaiken aikaa olemassa, ja se ei sijaitse näissä ulottuvuuksissa, mitkä havaitsemme....

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      340
      1819
    2. Milloin on kaivattusi nimi päivä?

      Otsikossa kysymys. Osumien kautta illaksi viä treffeille 💁💁💁
      Ikävä
      84
      1637
    3. Vanhan Mestarin porttikieltolaiset?

      VM lopettaa ja uutta tulee tilalle. Onnea uudelle yrittäjälle! Tuli vaan tuossa mieleen, että säilyvätkö vanhat porttiki
      Suomussalmi
      38
      1463
    4. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      422
      1456
    5. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      86
      1338
    6. Sofia Virta sanoi totuuden suoraan....

      ....Suomessa ei tarvita Persuja maamme taloutta hoitanaan. Hyvin sanottu.
      Maailman menoa
      380
      1286
    7. Mitä pidät

      Siitä että suhde alkaa pettämisen kautta
      Ikävä
      168
      1270
    8. Alan kyllästyä ihmisiin

      Hyvää yötä ja loppuiltaa. ☀️🥱🌌💤🌃✨🍁👍👎👐🫶🖖🧟‍♀️🫅🏼❄️💫
      Ikävä
      177
      1238
    9. Venäjän ydinaseet??

      Tuntuvat olevan muutamille jonkinlainen lähes seksuaalinen fantasia ja kierouma. Uskonnollinen (?) fetissi. Niillä sit
      Maailman menoa
      252
      1093
    10. Millon näit kaivattusi viimeksi? Missä??

      saitko vihdoin kerrottua häälle mitä tunnet? Oliko hetki lämmin vai kylmä.
      Ikävä
      33
      1022
    Aihe