Te, jotka haluutte Guggenheimin Helsinkiin, kerätkää rahat keskuudstanne, muodostakaa vaikka osakeyhtiö.
Pistäkää sitten profitit omiin taskuihinne.
Kun se kuulemma on niin kannattava juttu.
Älkää siihen verorahoja vinkuko.
Nyt on tosi kysymyksessä talouden kanssa, kaikesta leikataan lapsilta ja vanhuksilta.
Rahat tarvitaan nyt tärkeämpiin asioihin.
Guggenheim
24
132
Vastaukset
- Se ikivanha
Guggenheimin museon Bilbaoon suunnitellut arkkitehti Frank Gehry sanoi Helsingin Sanomille keväällä, että olisi "mahtavaa" suunnitella Guggenheim Helsinkiin.
Onneksi ei ole saanut siihen lupaa, on aivan ikivanhakin.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288455202251.html - 20-luvulla syntynyt
arkkitehti Frank Gehry vahvisti kiinnostuksensa osallistua kilpailuun. Gehry on aikaisemmin suunnitellut esimerkiksi Guggenheimin museot Bilbaoon ja Abu Dhabiin.
Hän sanoo pitävänsä Alvar Aaltoa kaikkien aikojen sankarinaan, mutta ei vahvistanut osallistumista, jos kilpailu on avoin. - Paras olisi avoin ki
Hankkeen rahoitus on täysin auki, eikä sitä välttämättä tällä vaalikaudella päätetä lopullisesti suuntaan tai toiseen.
Avoimen kilpailun kauneus on samuli Woolstonin mukaan siinä, että ehdotukset pidetään anonyymeinä ja kuka tahansa voi voittaa. Siksi etabloituneimmat nimet Gehryn tapaan eivät yleensä osallistu avoimiin kilpailuihin vaan kutsukilpailuihin, joihin pyydetään yleensä vain muutamia raskaimman sarjan nimiä. - Aloittajaa komppaan
täysin. Joka sen tänne haluaa, maksakoon myös sen
- sitroen.
Niinkö?
Tuossapa lisäinformaatiota siitä, miksi se kukkeli pitää tänne saada vaikka väkisin:
http://www.magneettimedia.com/mielipide-guggenheim-museo-hankkeen-taustavoimat-ja-g-saation-elitistiset-kytkennot/
Tuskin me pienituloiset eläkeläiset mitään Guggenheimia rahoiteta.
Jos olisi rahaa hyväntekeväisyyteen antaisin ylimääräiset roponi lastensairaalalle.- Kevyempi kulkea nyt
Minä annoin jo osan ylimääräisistäni. Uuden auton hinnan. Enkä läheskään halvimman...
Mihin lienee raha mennyt kun ei näy nimi listalla. Kai sen joku tarvitseva taskuunsa pani. Näinhän näille lähes poikkeuksetta käy.
Ulkomaanreissuja en ole aikoihin tehnyt. - hyvästi demokratia
Älä huoli tulet antamaan vielä rahaa myös lastensairaalalle.
Valtio lahjoittaa Lastensairaalasäätiölle 40 miljoonaa ja kunnallien puoli samat 40 miljoonaa.
Omistajaksi et silti pääse vaan tulet maksamaan vielä verorahoistasi vuokraa Lastensairaalasäätiölle. Säätiöt ovat voittoa tuottamattomia, joten voitot menevät lääketieteellisiin tutkimuksiin, mutta senkin suhteen ole huoleti et pääse veronmaksajana ja äänestäjänä vaikuttamaan siihen mitä tutkitaan, koska lastensairaalasäätiö välitsee kohteet sekä vuokran määrän.
Se on tietenkin hyvä jos se lastensairaala saadaan viimein, mutta kuitenkin...
- Aloituksen kannattaj
Lastensairaalalle olen jo pienessä määrässä apuani antanutkin.
Guggenheimin saavat kyllä rahoittaa ne, jotka sitä tänne väen väkisin yrittävätkin ——ja vielä meidän verorahoillamme!
! - Kunnon vessa
Etelärantaan olisi hyvä saada kuunon vessa ja pieni kahvila, näin lenkkeilevän eläkeläisen näkökulmasta. Mulle riittää oma korvien välissä sijaitseva "museo" . Sit paits on sen verran varaa että tykkään käydä nykissä silloin tällöin.
- Ei sitä!
Taideseuran järjestämän NYK:in matkan jätin väliin juuri Guggenheimin takia, se oli siinä sen ohjelmassa.
- Kunnon vessa
Ei sitä! kirjoitti:
Taideseuran järjestämän NYK:in matkan jätin väliin juuri Guggenheimin takia, se oli siinä sen ohjelmassa.
Juuh en minäkään siellä guggenheimissa jaksa käydä kun siellä nykissä on paljon uudempaakin taidetta ym mielenkiintoista. Se guggenheim on vanhanaikainen mäkkäriperiaatteella toimiva taideketju. Lisäksi sen tiivis yhteistyö bmw n ja pankkien ym kanssa ei jaksa kiinnostaa.
- Hyvä, hyvä!
Avaus on aivan nappiin! Sitä kannatan.
Iloitsen, jos saadaan Guggenheim Helsinkiin - yksityisellä rahoituksella. ;)
- näin ajattelen minäk
in:
»En minäkään siellä Guggenheimissa jaksa käydä kun siellä Nykissä on paljon uudempaakin taidetta ym mielenkiintoista.
Se Guggenheim on vanhanaikainen mäkkäriperiaatteella toimiva taideketju. Lisäksi sen tiivis yhteistyö bmw n ja pankkien ym kanssa ei jaksa kiinnostaa.« - O - O
näin ajattelen minäk kirjoitti:
in:
»En minäkään siellä Guggenheimissa jaksa käydä kun siellä Nykissä on paljon uudempaakin taidetta ym mielenkiintoista.
Se Guggenheim on vanhanaikainen mäkkäriperiaatteella toimiva taideketju. Lisäksi sen tiivis yhteistyö bmw n ja pankkien ym kanssa ei jaksa kiinnostaa.«Joko olet ehtinyt tutustua myös Euroopan taidemuseoihin?
Olisi kiva kuulla, mitkä taidemuseot ovat tehneet palstalaisiin vaikutuksen,
tai mitä ihmiset pitävät lempimuseoinaan. Kertoisitteko? - Liisa S.
O - O kirjoitti:
Joko olet ehtinyt tutustua myös Euroopan taidemuseoihin?
Olisi kiva kuulla, mitkä taidemuseot ovat tehneet palstalaisiin vaikutuksen,
tai mitä ihmiset pitävät lempimuseoinaan. Kertoisitteko?Mieheni oli ollut ennen abituriennti-vuottaan kesän kolme kk Lontoossa erään vanhempiensa englantilaisen tutun luona asuen ja käyden kahta ulkomaalaisille tarkoitettua kielikoulua. Siitä oli peräisin hänen Lontoon-tykkäämisensä, ja sinne sitten useita kertoja mentiin, asuttiin joskus ihan lähellä Piccadilly Circusta, jollain matkalla oli ohjelmassamme kaikki puistot - niitä on Lontoossa yllättävän paljon, ja niissä kuljimme aina Qiu gardenia myöten.
Mutta silläkin matkalla kävimme myös Victoria & Albert Museossa ja pääpaikassa, eli National Galleryssa.
Jollain toisella käynnillä kävimme Tate Modern-museossa, joka on nykytaidetta täynnä.
Tietenkin moneen kertaan vierailimme myöskin muissa museoissa, British Museumhan on aivan luku sinänsä, siellä voi vierailla aina uudelleen. Voi tutustua ihmiskunnan historiaan.
Useimmat näistä ovat keskikaupungilla helppojen yhteyksien päässä, joten niissä oli mukava käydä.
Ajattelin jatkaa Ranskaan ja Italiaan, mutta tää paisuu kuin pullataikina, joten lopettelen. Moi! - Liisa S.
Liisa S. kirjoitti:
Mieheni oli ollut ennen abituriennti-vuottaan kesän kolme kk Lontoossa erään vanhempiensa englantilaisen tutun luona asuen ja käyden kahta ulkomaalaisille tarkoitettua kielikoulua. Siitä oli peräisin hänen Lontoon-tykkäämisensä, ja sinne sitten useita kertoja mentiin, asuttiin joskus ihan lähellä Piccadilly Circusta, jollain matkalla oli ohjelmassamme kaikki puistot - niitä on Lontoossa yllättävän paljon, ja niissä kuljimme aina Qiu gardenia myöten.
Mutta silläkin matkalla kävimme myös Victoria & Albert Museossa ja pääpaikassa, eli National Galleryssa.
Jollain toisella käynnillä kävimme Tate Modern-museossa, joka on nykytaidetta täynnä.
Tietenkin moneen kertaan vierailimme myöskin muissa museoissa, British Museumhan on aivan luku sinänsä, siellä voi vierailla aina uudelleen. Voi tutustua ihmiskunnan historiaan.
Useimmat näistä ovat keskikaupungilla helppojen yhteyksien päässä, joten niissä oli mukava käydä.
Ajattelin jatkaa Ranskaan ja Italiaan, mutta tää paisuu kuin pullataikina, joten lopettelen. Moi!Muumioista on vielä pakko jotain sanoa, sillä nuo piene vainajat tekivät kyllä vaikutuksen. Netistä lainaan jotain siitä:
» Aarteita kaikkialta maailmasta
British Museumin kokoelmaan kuuluu ihmiskunnan historian aarteita kaikista maailmankolkista. Muinaiskulttuurit, antiikin Kreikka ja Rooma, viikingit, intiaanit ja Egyptin muumiot ovat kaikki edustettuina. Kuuluisimpiin näyttelyesineisiin kuuluvat Rosettan kivi, Parthenonin veistokset, Lindowin mies ja tietenkin muumiot. Museon keskus on kupolikattoinen Great Court, avaran vaalea aulahalli, josta käydään sisään näyttelysaleihin, kirjakauppoihin ja kahviloihin. «
Miksi Suomessakin ei voitaisi poistaa pääsymaksuja museoista, silloin jonot poistuisivat, museoihin olisi helppoa ja nopeata mennä !
Se varmaankin toisi turisteja enemmän kuin jokin Guggenheim-hökötys rannalla, eikä maksaisi meille veronmaksajille juuri mitään, sillä lipunmyynnin järjestämismenot poistuisivat. Liisa S. kirjoitti:
Mieheni oli ollut ennen abituriennti-vuottaan kesän kolme kk Lontoossa erään vanhempiensa englantilaisen tutun luona asuen ja käyden kahta ulkomaalaisille tarkoitettua kielikoulua. Siitä oli peräisin hänen Lontoon-tykkäämisensä, ja sinne sitten useita kertoja mentiin, asuttiin joskus ihan lähellä Piccadilly Circusta, jollain matkalla oli ohjelmassamme kaikki puistot - niitä on Lontoossa yllättävän paljon, ja niissä kuljimme aina Qiu gardenia myöten.
Mutta silläkin matkalla kävimme myös Victoria & Albert Museossa ja pääpaikassa, eli National Galleryssa.
Jollain toisella käynnillä kävimme Tate Modern-museossa, joka on nykytaidetta täynnä.
Tietenkin moneen kertaan vierailimme myöskin muissa museoissa, British Museumhan on aivan luku sinänsä, siellä voi vierailla aina uudelleen. Voi tutustua ihmiskunnan historiaan.
Useimmat näistä ovat keskikaupungilla helppojen yhteyksien päässä, joten niissä oli mukava käydä.
Ajattelin jatkaa Ranskaan ja Italiaan, mutta tää paisuu kuin pullataikina, joten lopettelen. Moi!Korjauksia: abiturientti ym., en nyt ehdi korjailla, ois pitänyt oikolukea aiemmin.
- Julkea on
Guggenheim-säätiön esitys, että rakennuksen maksaisi Suomen valti tai Helsinki, tai molemmat yhdessä!
On otsaa mokoman vanhanaikaisen ketjun edustajalla tulla tänne vaatimaan jotain tuollaista!
Guggenheimia ei haluta enää minnekään.- Kaupunkilainen
Helsinkiin halutaan kuulemma venäläisten turistien takia.
Minkä ihmeen takia ne eivät mene suoraan Venäjälle? Tai johonkin sellaiseen paikkaan, mihin niitä hirveästi halutaan? Suomeen ei tarvita tällaisia laitoksia, joiden rahoitus tulisi veronmaksajilta, mutta voitot pantaisiin yksityisten omistajien taskuihyin.
Vaikka niinhän se kapitalismi toimii muutenkin: kun menee hyvin, osakkeenomistajat saavat pitää voitot, ja kun menee huonosti, tappiot kaadetaan veronmaksajien niskaan. Kuten muistamme 90-luvun alun lamasta.
Jos uusia Guggeleita ei haluta enää minnekään, ehkä vanhojen toiminnassa olisi jotain parantamista?
- Niin, niin
Rakentas vaan sen pytingin suoraan Pietariin, ei tarttis niiden venäläisten lähteä minnekään sieltä.
Ihan karseeta jos Helsingissä pyörisi enemmän venäläisiä kun mitä jo nykyisin pyörii.
Tosin eihän ne käy Kiasmassa eikä muissakaan museoissa, ne menee vaan kauppoihin .
Huvittaa kun määrärahat ei riitä Somessa omien museoiden pyörittämiseen niin miksi pitäs rakentaa taas joku uusi rahareikä.
Se on vaan muutaman poliitikon ja kulttuuri ihmisen pätemisentarvetta ja suuruudenhulluutta.- Niin on, ja varsin-
kin nykytilanteessa, kun työttömiä on 285 000 ihmistä,
ja lisää tulee juuri kuultujen TV -uutisten mukaan ensi vuonnakin, niin kyllä silloin verotulot pienentyvät roimasti.
Jussi Pajuset ... (ja muut valtavaa palkkaa nauttivat)
eivät näe rahoiltaan todellisuutta!
- Päättäjät ULA lla
asioistamme. Jättipalkat vain heillä!
Miksi?
Kyllä sinne vähemmälläkin pyrkisivät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861849Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,181167Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.991145Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol80997Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot154879- 94874
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs54771Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51764Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv56719- 53694