Perhe

sateenkaaren värit

Perhekäsite muuttuu oletko mukana muutoksessa?

Pohjustus:


Ydinperhettä tarkoittaa perhe, jossa vanhempina ovat lasten biologiset vanhemmat.
Perinteisesti perheeseen on kuulunut myös isovanhempia ja vanhempien naimattomia sisaruksia. Ydinperhe on varsin tuore tulokas.
Uusperheiksi kutsutaan sellaisia perheitä, jossa isällä ja/tai äidillä on lapsia aiemmasta perhesuhteesta.
Suomessa suurperheeksi lasketaan perhe, johon kuuluu isän ja äidin lisäksi vähintään kolme lasta. Suurperheitä hankitaan usein myös uskonnollisen vakaumuksen vuoksi.
Sateenkaariperheellä tarkoitetaan perhettä, joka ei muodostu heteroseksuaalisen parisuhteen ympärille. Näitä ovat esimerkiksi nais- tai miesparin perheet tai ei-heteroseksuaalisen yksinhuoltajan perheet tai perheet, joissa on enemmän kuin kaksi vanhempaa. Sateenkaariperheeksi nimitetään myös biseksuaalisena tai transukupuolisena vanhemmiksi tulleita perheitä.
Lisäksi on perheitä, joissa useampi kuin kaksi vanhempaa perustaa perheen yhdessä. Yleisimmin naispari hankkii lapsen yhdessä miesparin tai yksittäisen homomiehen kanssa. Joskus myös miespari ja yksittäinen nainen perustavat yhteisen lapsiperheen. Näitä kutsutaan kolmi- ja neliapilaperheiksi, perheen vanhempien lukumäärän mukaan.
Yksinhuoltajaperhe on perhe, jossa joko äiti tai isä on lähihuoltaja.

Mikä sinun mielestäsi on paras perhemuota, lapsen parasta ajatellen?

13

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko oma lehmä ojass

      Olisit vaan reilusti omalla rekatulla aloittanut.

    • ...

      Mnaah.

      Suomessa perheistä on sinkkuperheitä 40 %. lapsiperheitä 24 %. Loput mitä lie kahdenihmisen huusholleja, tai perheitä, missä joku aikamiespoika notkuu nurkissa.

      Ja yksinhuoltajat lasketaan lapsiperheiksi.

      En muuten tajua, mitä tarkoittaa "perhemuota", enkä sitäkään, miksi aloituksen kirjoitit.


      =DW=

    • ,.-öö-.,

      Ei missään ole mitään parasta. Kaikessa jokin linkuttaa.
      Ei parhaimmuus ole ainakaan sukupuolesta kiinni.

      Parasta on, että lapsi tuntee olevansa rakastettu ja turvassa, oli vaikka vain yksi vanhempi.
      Jokin koko suvun suurperhe voi olla ihanne, johon harvoin on tilaisuutta, saati lopullista halua.

      Lainatessaan muiden tekstiä, kuuluu mainita lähde.

    • Sellainen perhe, jossa on mahdollisimman monta toisiaan kunnioittavaa ja erityisesti lapsia rakastavaa ihmistä: vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset, serkut, kummit, kummien kaimat jne. Naapurit ja ystävätkin ovat tärkeitä, vaikkeivät perheeseen kuulukaan. Rakkaus tarjoaa lapselle hyvän kasvualustan.

      En usko, että aikuisten seksuaalisella suuntautumisella on lapsen kannalta mitään merkitystä. - Seksuaalisuus on kahden ihmisen yksityistä intiimiä aluetta, joka ei kuulu muille.

      • ennen oli

        Ennen oli ennen,se ei toimi nyaikaan


      • staka*

        OO - luulin ettei täällä ole ketään tavallani ajattelevaa. Kiitos Orvokki ;-)


      • kyllä meillä toimii
        ennen oli kirjoitti:

        Ennen oli ennen,se ei toimi nyaikaan

        Ai, miksi se ydinperhe ei voi nykyaikana toimia?

        Mitä aloittaja tarkoittaa kirjoittamalla: "Ydinperhe on varsin tuore tulokas"? Kuinka tuore?


      • ----
        kyllä meillä toimii kirjoitti:

        Ai, miksi se ydinperhe ei voi nykyaikana toimia?

        Mitä aloittaja tarkoittaa kirjoittamalla: "Ydinperhe on varsin tuore tulokas"? Kuinka tuore?

        Eikö ydinperhe ole yleensä isä, äiti ja lapsi/lapset?

        Eihän ole kauan agraariyhteiskunnasta, jossa perheeseen kuului useita sukupolvia, mahdollisia sisaruksia perheineen.


    • Mummola.

      Onko meidän yli kuuskymppisten kovin aktiivisesti pohdittava näitä sateenkaari tai muita poikkeavia perhejärjestelyjä. Meillä on omat kuviomme, lapsillamme omansa.
      Sopeudumme niihin tai emme sopeudu. Kukin perhe päättää itse , me emme.

      • ,,,,,

        Niinpä. Toivottavasti osataan puhua asiasta asiallisesti, ilman fanaattista kinaa.
        Jos yleensä on tarve puhua.


    • En osaa rinnastaa kaikkia noita perhemuotoja toisiinsa vain kokemukseni avioliitosta sekä elämä yksinhuoltajana. Avioliittoni kesti noin kymmenen vuotta ja oli värikäsliitto. Yksinhuoltajan etu on se, että on vain yksi köysi, jota perheessä vedetään. Jos parisuhteessa on erilaiset linjat lasten kasvatuksessa, joutuu toinen vanhemmista lankeamaan salajuoniin, kuten eräs ystävättäreni kertoi.
      Näen, että lapsen parasta on rakastava vanhempi tai vanhemmat. Turvallinen koti ja rajat minkä puitteissa toimitaan sekä rehellisyys.

    • lyhyesti

      Joo, en ole mukana muutoksessa.

      • lehmänkello

        Kaikki muuttuu, ollaan me mukana, tai ei olla. Kello menee aina eteenpäin.
        Paisti ensi viikonloppuna, ja sekin on ihmisen keksimää ajanhukkaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1849
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      18
      1167
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1145
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      80
      997
    5. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      154
      879
    6. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      874
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      771
    8. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      56
      719
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe